Kirjoittaja Aihe: 2019-08-19 Juho Eerola palkkasi bändikaverinsa erityisavustajaksi - palkka 6 466 €/kk  (Luettu 3675 kertaa)

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 446
  • Liked: 47889
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Eduskunnan 2. varapuhemies, perussuomalaisten Juho Eerola palkkasi erityisavustajakseen bändikaverinsa eli Suuri Tuntematon -yhtyeen kitaristin Ilari van der Steenin, joka toimii Kotkassa poliisina ja jonka Eerola on kuulemma tuntenut siitä asti, kun hän oli vastaanottokeskuksessa töissä. Palkka on 6 466 €/kk.

Van der Steen tulee puolueen ulkopuolelta eikä ole ollut persujen toiminnassa mukana tai ehdolla vaaleissa. Kahta muutakin henkilöä, jotka kuuluvat persuihin, harkittiin kuulemma tehtävään.

Tämä vaikuttaa näin ulkopuolisen silmin hieman samalta kuin jonkun Dan Koivulaakson valinta Anderssonin erityisavustajaksi kovalla palkalla. Kaverisuhteilla mennään ja palkkiovirkoja jaellaan kuin vanhat puolueet ;)

Tuo olisi positio, josta joku kova tyyppi voisi tehdä julkista ja kulissien takaista vaikuttamista täysipäiväisesti ja palkattuna, ja vähän epäilen että joku Eerolan bändikaveri olisi läheskään paras valinta sellaiseen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3ee7aaa6-9b25-40fc-b9db-fff4cf127977 (19.8.2019)

Lainaus
Varapuhemies Juho Eerola kutsui erityisavustajakseen bändikaverinsa Kotkasta – palkka 6 466 euroa kuussa

Eduskunnan toisen varapuhemiehen Juho Eerolan (ps) erityisavustajaksi nimitettiin Eerolan bändin kitaristi.

Eduskunnan hallinto- ja palveluosaston toimittaman nimitysmuistion mukaan Eerolan erityisavustajaksi on nimitetty Ilari van der Steen, kotkalainen poliisi.

Nimitysmuistion mukaan van der Steen aloittaa tehtävässään syyskuun alussa.

Eerola ja van der Steen tuntevat toisensa hyvin, sillä van der Steen on Eerolan Suuri tuntematon -yhtyeen kitaristi ja säveltäjä. Eerola toimii yhtyeen laulajana. Yhtye on julkaissut kaksi albumia.

Van der Steen on ammatiltaan poliisi. Hän toimii Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella komisariona valvonta- ja hälytystoimintasektorilla.

Varapuhemiehen erityisavustajan palkka on 6 466 euroa kuukaudessa. Se on lähes saman verran kuin ensimmäisen kauden kansanedustajalla (6 614 euroa).

Eduskunnan pääsihteeri yllättyi

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola, joka nimitti van der Steenin tehtävään, ei tiennyt Eerolan ja van der Steenin yhteydestä siviilielämässä.

– Kuulen ensimmäisen kerran, että hän on tässä bändissä, Paavola sanoo.

Paavola varoo ottamasta asiaan kantaa, koska hän ei tiedä, minkälaisesta bändistä on kyse ja kuinka läheinen Eerolan ja van der Steenin keskinäinen suhde on.

Paavolan mukaan eduskunnan kanslia ei puutu puhemiehistön erityisavustajien valintaan.

(...)

Turvapaikanhakijat yhdistivät

Eerola kertoo omilla verkkosivuillaan perustaneensa Suuri Tuntematon -yhtyeen van der Steenin kanssa jo 2000-luvun alkupuolella.

– Suuri Tuntematon sai alkunsa kun minä ja Ilari van der Steen kohdattiin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa joskus reilut kymmenen vuotta sitten. Minä olin pakolaisohjaaja, Ilari puolestaan ulkomaalaisasioita hoitanut poliisi, Eerola kirjoitti vuonna 2013.

Eerolan mukaan hän harkitsi tehtävään kolmea vaihtoehtoa, joista kaksi muuta tulivat puolueen sisältä. Pitkän harkinnan jälkeen Eerola päätyi bändinsä kitaristiin.

– Päädyin Ilariin lopulta sen tähden, että olen tuntenut hänet 20 vuotta, Eerola sanoo.

Eerolan mukaan van der Steen tulee perussuomalaisten ulkopuolelta.

– Hän ei ole ollut ehdokkaana tai puolueen toiminnassa mukana.


(...)
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 843
  • Liked: 13455
  • Kuka jos en minä
Noh, eiköhän tässä neljän vuoden sisään selviä millaisesta kaverista on kyse. Veikkaan että osaamista löytyy yli kymmenen danin edestä.
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 013
  • Liked: 3176
Mikähän tässä on se ongelma? Kaverihan on kitaristi. Jos Eerola olisi palkannut basistin niin voisin kirota.


Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 166
  • Liked: 7937
Lainaus
Van der Steen on ammatiltaan poliisi. Hän toimii Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella komisariona valvonta- ja hälytystoimintasektorilla.
Hänellä on mielestäni perustellusti sellaisia valmiuksia, jotka kohdistuvat Eerolan ja myös PS:n kiinnostuksen kärkipäähän.

Ei siinä ole mitään erikoista, että otetaan mieluummin pätevä ihminen, johon luotetaan. Pitäisikö sitten ottaa paikalle vaikka kiintiösomali vihreistä, että lehdistö olisi tyytyväinen?

Asia ei myöskään vertaudu ministerien massiivisesti nousseihin avustajamääriin mitenkään. Kansanedustajilla on laissa määrätyt raamit edustajien palkkaukselle ja peli on tältäosin kaikille heille tasan. Toki voi olla sitä mieltä, että avustajia on yleisesti liikaa mutta sehän ei koske Eerolaa yksin.

Miksi muuten otsikossa ei lue: Eerola sai tutun päällikkötason poliisimiehen avustajaksi. Miksi hänen musiikkitaustansa on jotenkin merkityksellinen?

Taas kerran anti-PS propagandaa. Ovela veto toki, kansaanvetoavaa kyllä mutta yhtäkaikki samaa paskapuhetta, jossa PS täysin epäreilusti heijastetaan negatiivisena kuvana. 
« Viimeksi muokattu: 20.08.2019, 11:15:18 kirjoittanut Jepulis »
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Tragedian synty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 906
  • Liked: 3743
  • "Leb' wohl, du kühnes, herrliches Kind!"
    • Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään
Kaverien palkkaaminen virkoihin on aina vähän epäilyttävää, mutta tottahan tuomio on langetettava vasta, kun tiedetään, miten homma lopulta hoituu. Ainakaan tuon Iltalehden jutun perusteella ei voi päätellä, että kyseessä olisi luuseri, joka vain säälistä sai työn. Ei se, että henkilö tuntee poliitikon henkilökohtaisesti, saa olla myöskään syy olla nimittämättä henkilöä tehtävään. Lisäksi on muistettava, että Suomen kokoisessa maassa loppuvat lahjakkaat kandidaatit nopeasti kesken, jos päättäjät eivät saisi nimittää tuntemiaan henkilöitä.
Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään.
Utopian synty – tarina maailman optimoinnista.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 843
  • Liked: 13455
  • Kuka jos en minä
Ylipäänsä poliittiset virkanimitykset. Mitkä ovat ne puolueettomiksi tunnetut mahdollisuudet nimittää oikeasti? Kaikilla korkeisiin virkoihin hakijoilla on käytännössä sidonnaisuuksia ja liittoutumia suuntaan tai toiseen. Parempi laittaa luotettavaksi tunnettu persu jolla on kylliksi paukkuja homman hoitamiseen, vai korporaatiokommari, joka saattaa hommansa osata paremmin, mutta käyttää suurimman osan vallastaan purren nimittänyttä kättä. Jos löytyisi puolueettomia, ja selkeästi parempia, niin toki niitä, mutta käytännössä aika vähän mahdollisuuksia käytännössä.

Lisäksi aika iso osa viroista toki turhia jotka tulisi poistaa, mutta varsin paljon korkeimmista viroista on vahvasti poliittisten voimasuhteiden mukaisia, eikä psn eduskuntaryhmä turhaan sanonut kirjaimellisesti kaikkien olevan heidän toimintaansa vastaan. Ne vastaanolijat ovat kaikkien muiden puolueiden virkanimityksiä, joita vastaan tappelu ei ole kirkasotsaista, vaan jokaisesta vaikutusmahdollisuudesta hidasta kamppailua, jonka pitäisi olla puoluetoiminnan ytimessä, eikä niinkään yleisölle annetut julkilausumat joiden ilmaisema tahtotila on kyllä hienoa vaalityötä, muttei tee mitään todellista muutosta yhteiskunnassa. Paikkoja pitää saada kylliksi jotta muutos tapahtuu. Hankinnan ja muutoksen jälkeen, voidaan noita myös tehdä tarpeettomiksi ja poistaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 645
  • Liked: 9214
  • Puhekin on teko
Kavereiden ja tuttujen palkkaaminen on ennenkin puhuttanut, mutta Juho Eerola olisi palkannut joka tapauksessa jonkun. Omaan bändikaveriinsa hän pystyy luottamaan.

Mitä tuolla yritetään peitellä niin tietenkin aiemmin esille tuota huomiota.

Rinteen hallituksen ylisuurista avustajamääristä on puhuttu paljon, mutta tässä tiivistettynä lukemat.

Rinteen hallitus
84 = 15 valtiosihteeriä + 69 erityisavustajaa
19 ministeriä

Juha Sipilän hallitus
46 = 4 valtiosihteeriä + 42 erityisavustajaa
14 ministeriä

Kataisen hallitus
48 = 13 valtiosihteeriä + 35 erityisavustajaa
19 ministeriä

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 10 531
  • Liked: 43876
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Van der Steenille tulee antaa mahdollisuus. Hän voi olla jopa hyödyksi, koska omaa tietynlaista tietoa, mitä tulee yleisesti poliisin toimintaan ja tapoihin liittyen.

Saattaahan (jopa oletettavasti) olla, että Van der Steen on poliisin nuivempaa osastoa, joka on kyllästynyt oman ammattikuntansa harjoittamaan myötämielisyyteen mamutuksen suhteen- ja tuoda näin oman kortensa yhteiskunnan kekoon.

Pitkä yhteinen historia auttaa arvioimaan sitä, mistä puusta ihminen on veistetty. Mikäli Eerola on aidosti nuivalla asialla, otaksun hänen myös tekevän avustajavalintansa tätä näkökulmaa silmälläpitäen. Aika näyttää asioiden laidan. Vainoharhaiseksi ei sovi heittäytyä, tai loppuu pelimerkit kesken.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Ethnos Nation!

Sator Arepo

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 461
  • Liked: 1458
  • raha tulee pistorasiasta
Oma kaveri voi olla pätevä jätkä ja sinänsä paras valinta, mutta tietty riski niihin aina liittyy. Jos puolueen sisältä normaalia reittiä tullut avustaja sählää jotenkin (kuten Pyysalo Vastarintaliikkeen jäsenhakemuksellaan), se ei välttämättä tahri edustajaa, mutta ystävän kohdalla syntyy todella helposti mielikuva, että nyt on valittu epäpätevä tyyppi henkilökohtaisten siteiden perusteella. Saa nähdä miten tässä tapauksessa käy. Eerola ei sinänsä ole kunnostautunut möläytysten tai kaustien saralla, joten kaipa hän on oikeasti harkinnut tätä valintaa huolella.
Kansa on pettänyt hallituksen luottamuksen ja voisi sen voittaa takaisin vain kahta suuremmalla uurastuksella. Eikö olisi kaikille helpompaa, että hallitus hajoittaisi kansan ja valitsisi uuden?

JT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 997
  • Liked: 6906
  • Sameiden vesien sukeltaja
Toiset palkkaa golf-kavereita, toiset koulukavereita, toiset bändikavereita. Mitä väliä sillä bänditaustalla edes on, jos tietää kaverin pystyväksi ja ahkeraksi? Eipähän ole sukulainen tai tyttöystävä - eikä toimittaja, Luojan kiitos.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

You can be full of kindness and love, but you cannot sleep next to a mad dog.
-Ashin Wirathu

Luotsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 817
  • Liked: 2515
Kaverien palkkaaminen virkoihin on aina vähän epäilyttävää

Tuskinpa ammattipoliitikon avustajan homma mikään virka on, pikemminkin määräaikainen toimi. Komisario päinvastoin jäänee virkavapaalle.

arijaarnio

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 227
  • Liked: 530
  • Oletettu Pasilan miesoletettu.

Saattaahan (jopa oletettavasti) olla, että Van der Steen on poliisin nuivempaa osastoa, joka on kyllästynyt oman ammattikuntansa harjoittamaan myötämielisyyteen mamutuksen suhteen- ja tuoda näin oman kortensa yhteiskunnan kekoon.
Olisikin vaihteeksi virkistävää nähdä tällainen poliisi julkisuudessa. Tällä hetkellä poliisit eivät nauti luottamustani, jos kysymys on jostain matuasiasta.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 30 817
  • Liked: 24671
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen‡
Tällä hetkellä poliisit eivät nauti luottamustani, jos kysymys on jostain matuasiasta.

Poliisithan eivät taida olla kansanryhmä, joten lupa on yleistää. Kuitenkin, jos ollaan rehellisiä niin se pitää kertoa, että epäluottamus johtuu ylikomisarioista ja siitä ylemmäs. Harvoin epäluottamus kumpuaa kenttäväestä. Sen verran useita olen tuntenut ja tunnen edelleenkin kenttäväkeä, että rohkenen sen sanoa. Nuivia ovat ja hoitavat virkansa illman omia kommentteja mihinkään suuntaan. Samalla tavalla se matutus ja mokutus heitä vituttaa, kun politikot hierovat paskaa heidänkin naamalle.

Jos taas puhutaan yleisellä tasolla se sanotaan muodossa:
Poliisi ei nauti luottamustani, koska ylin johto on politisoitu.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 2 349
  • Liked: 2797
  • Je suis Charlie
Tuo juttuhan on vähän vajavainen. Jäin kaipaamaan kaikkien muidenkin avustajien ja avustettavien suhteiden avaamista.
Luultavasti tuo poliisi on erittäin pätevä toimimaan avustajana.

Deputy M

  • Nyt on ruuti kuivaa
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 4 197
  • Liked: 1897
  • Deputy M ratsasti kaupunkiin
...Poliisi ei nauti luottamustani, koska ylin johto on politisoitu.
Totta joo, toveri Ari-Lee. Toisaalta poliisin ylin johto noudattaa sisäministerin ohjeita (käskyjä?), joten kaiketi on suomessa haluttu näin menetellä. Poliisijohto tekee mitä käsketään ja nyt kun sisäministeri on viheriä Maria Ohisalo, niin poliisien kenttäväen ja poliisijohdon välillä on suuria vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Näinhän se menee  :-\
Me olemme kansa! - Nuiva ei naivi (Eino.P Keravalta) - On parempi näyttää syylliseltä, kuin kykenemättömältä.

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 910
  • Liked: 5611
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Hurja palkka on tuollaisella varapuhemiehen erityisavustajalla. Kuinkahan vaativa tehtävä se on verrattuna tavanomaiseen kansanedustajan avustamiseen? Ei kai palkka ja varapuhemiehen tehtävään liittyvät lisävelvoitteet silti aseta mitään erityistä velvoitetta palkata tehtävään jotain vuosikymmeniä puoluetyössä ansioitunutta politrukkia.
« Viimeksi muokattu: 20.08.2019, 12:23:51 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.

justustr

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 849
  • Liked: 1670
Kaksi juttua.

1) Kun palkataan itselle avustaja niin onhan se nyt itsestäänselvää, että henkilöä etsitään silloin lähipiiristä. Avustaja on se jolle pitää voida antaa kaikki ikävät duunit ja se johon täytyy voida luottaa 100%. Jos ei avustaja löydy läheltä niin vasta sitten lähdetään rekrytoimaan tuntemattomia.

2) Van der Steen on ammatiltaan komisario. En nyt jaksa tarkistaa mikä on komisarion palkka mutta kyse on jo suhtellisen korkeasta poliisivirkamiehestä jonka palkkataso liikkuu samoissa lukemissa tuon avustajan 6 500€ kanssa. Eli ei kyse ole mistään elämäntapaintiaanin yhtäkkisestä elintason nostamisesta ja pelastamisesta kela-kierteeltä tyyliin Dan Koivulaakso. Ainakin ulopäin näyttää ihan siltä että Eerola on palkannut oikeasti pätevän avustajan itselleen.




« Viimeksi muokattu: 20.08.2019, 04:28:11 kirjoittanut justustr »

justustr

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 849
  • Liked: 1670
Perussuomalaisten varapuhemiehellä Eerolalla on avustajana yhteiskuntarauhaa turvaava poliisi Ilari van der Steen.

Vasemmistoliiton opetusministeri Anderssonilla taas on avustajana yhteiskuntarauhaa järkyttänyt antifa-aktivisti ja poliisin pitkäaikainen asiakas Dan Koivulaakso.

Koivulaakso ja van der Steen ovat luultavasti aikaisemmin tavanneetkin työn merkeissä. Voitaneen siis olettaa että yhteistyö herrojen välillä sujuu myös eduskunnassa.
« Viimeksi muokattu: 20.08.2019, 04:57:46 kirjoittanut justustr »

Lobotomite

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 162
  • Liked: 390
Avustajakritiikit tällä hetkellä ovat olleet, että avustajat ovat entisiä kansanedustajia tai väkivaltaisia äärivasemmistolaisia tai avustajia on lisätty. Van der Steen ei sovi yhteenkään näistä, joten en näe miten hänen palkkaaminen vaikuttaa kritiikin uskottavuuteen. Van der Steen vaikuttaa ihan hyvältä valinnalta.

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 261
  • Liked: 14282
...Poliisi ei nauti luottamustani, koska ylin johto on politisoitu.
Totta joo, toveri Ari-Lee. Toisaalta poliisin ylin johto noudattaa sisäministerin ohjeita (käskyjä?), joten kaiketi on suomessa haluttu näin menetellä. Poliisijohto tekee mitä käsketään ja nyt kun sisäministeri on viheriä Maria Ohisalo, niin poliisien kenttäväen ja poliisijohdon välillä on suuria vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Näinhän se menee  :-\

Kun otetaan huomioon poliisijohdon julkisuudessa esiintyneiden edustajien otteet, niin siinä mitään Ohisaloa tarvita kun kenttäväki ja poliisijohto ovat aivan eri planeetoilta.
Päätön mokutus on alkanut jo hyvän aikaa ennen Ohisaloa ja jos mitään muutosta on odotettavissa niin ei ainakaan parempaan.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

DuPont

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 808
  • Liked: 2619
Pitäisikö avustajaksi palkata joku sellainen, jota kansanedustaja ei ennestään tunne?

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 041
  • Liked: 18381
  • Persuhtava keskustelija
Avustajaksi pitää palkata joku sellainen johon voi luottaa, niin tekee aivan kaikki, vasemmistolaisista oikeistolaisiin, ei siinä sen kummempia.

Ongelmaksi se muodostuu, jos noita avustajia aletaan palkata tolkuttomia määriä, niin kuin nykyinen hallitus on tehnyt, jokaisella on useita avustajia, ja niillä vielä omat avustajansa.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Kapseli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 128
  • Liked: 1851
Lainaus
Van der Steen on ammatiltaan poliisi. Hän toimii Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella komisariona valvonta- ja hälytystoimintasektorilla.
Hänellä on mielestäni perustellusti sellaisia valmiuksia, jotka kohdistuvat Eerolan ja myös PS:n kiinnostuksen kärkipäähän.

Ei siinä ole mitään erikoista, että otetaan mieluummin pätevä ihminen, johon luotetaan. Pitäisikö sitten ottaa paikalle vaikka kiintiösomali vihreistä, että lehdistö olisi tyytyväinen?

Asia ei myöskään vertaudu ministerien massiivisesti nousseihin avustajamääriin mitenkään. Kansanedustajilla on laissa määrätyt raamit edustajien palkkaukselle ja peli on tältäosin kaikille heille tasan. Toki voi olla sitä mieltä, että avustajia on yleisesti liikaa mutta sehän ei koske Eerolaa yksin.

Miksi muuten otsikossa ei lue: Eerola sai tutun päällikkötason poliisimiehen avustajaksi. Miksi hänen musiikkitaustansa on jotenkin merkityksellinen?

Tass kerran anti-PS propagandaa. Älykästä toki, kansaanvetoavaa kyllä mutta yhtäkaikki samaa paskapuhetta, jossa PS täysin epäreilusti heijastetaan negatiivisena kuvana.
kitaransoiton esiin nostamisella yritetään varmaan luoda kuvaa, että persut palkkaisivat ryyppykavereitaan virkoihin, koska persut.

Asioita voidaan esittää aina kahdella tavalla pysyen silti joten kuten totuudessa: negatiivisella tai positiivisella. Kiintiösomalissa voi olla yksi positiivinen puoli, mutta 99 huonoa. Kun uutisoi posi edellä niin mielikuvat ovat täysin erilaisia.

sattuma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • Liked: 895
Tuo juttuhan on vähän vajavainen. Jäin kaipaamaan kaikkien muidenkin avustajien ja avustettavien suhteiden avaamista.
Luultavasti tuo poliisi on erittäin pätevä toimimaan avustajana.

Matti Vanhasen avustaja on kokki.

kriittinen_ajattelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 404
  • Liked: 6271
  • Punavihreäkriittinen
Noh eikö se ole luontevaa palkata avustajaksi joku johon luottaa ja jonka kanssa on mukava tehdä töitä, etenkin jos on pätevä kaveri mitä poliisit varmasti on.

Kenet Eerolan sitten olisi pitänyt ottaa avustajaksi?
All we're really doing is just fighting the clock, and it always wins.

anatall

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 118
  • Liked: 9998
  • Faktantarkistaja, toimittaja.
"Van der Steen on ammatiltaan poliisi."

Eli tuttavallisemmin ihan sika vaan, ainakin jos opetusministeri Anderssonin erityisavustajana toimivalta, militantilta antifantilta asiaa kysytään.

Eerola teki kyllä järkyttävän mokan, hänen olisi tietenkin pitänyt palkata avustajakseen itselleen aiemmin tuntematon, jossain toisessa bändissä bassoa soittava ammattirikollinen.
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

pienivalkeapupu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 489
  • Liked: 1725
  • Elämältä piilopaikan saanut ahistunu pupu
Ja etuskunnan piällyssihteeri yllättyi - "ihan vaan töissä mä täällä oon, eikä mulle makseta palkkaa siitä että olisin asioista perillä."
Kun ei vaan tajuu

Clint_Itäpuu

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 40
  • Liked: 141
Kavereiden ja tuttujen palkkaaminen on ennenkin puhuttanut, mutta Juho Eerola olisi palkannut joka tapauksessa jonkun. Omaan bändikaveriinsa hän pystyy luottamaan.

Mitä tuolla yritetään peitellä niin tietenkin aiemmin esille tuota huomiota.

Rinteen hallituksen ylisuurista avustajamääristä on puhuttu paljon, mutta tässä tiivistettynä lukemat.

Rinteen hallitus
84 = 15 valtiosihteeriä + 69 erityisavustajaa
19 ministeriä

Juha Sipilän hallitus
46 = 4 valtiosihteeriä + 42 erityisavustajaa
14 ministeriä

Kataisen hallitus
48 = 13 valtiosihteeriä + 35 erityisavustajaa
19 ministeriä

Juuri näin. Hassua että Iltalehden toimittaja on nostanut kaikista erityisavustajista persujen Erolan tikun nokkaan. Esimerkiksi ministeri Sanna Marinin erityisavustaja Ruokonen on Sannan opiskelukaveri. Työkokemustakaan ei ole liikaa päässyt kertymään mutta niin vain tyttönen on ministerin erityisavustaja. Bändikaveri=paha, opiskelukaveri(ja puolueen poliittinen broileri)=hyvä.
"Valtioiden korjauksessa on sama periaate kuin siinä, että jos omassa autossasi on vika, niin et korjaa sitä menemällä istumaan naapurin mersuun, vaan viet autosi huoltoon. Valtioita ei huolleta tuomalla niiden asukkaat johonkin toiseen valtioon, vaan menemällä paikan päälle tekemään huoltotoimenpiteitä." -toumasho

proi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 76
  • Liked: 87
Mikähän tässä on se ongelma? Kaverihan on kitaristi. Jos Eerola olisi palkannut basistin niin voisin kirota.

Hei hei, eipäs haukuta meitä rasis.. siis basisteja >:(

Me basistit olemme sentään tunnetusti tiimipelaajia emmekä turhaan sooloile. Mutta sentään kysyntää aina riittää bändeihin, toisin kuin kitaristeilla, eli kateellisten puhetta!
« Viimeksi muokattu: 06.09.2019, 17:50:04 kirjoittanut proi »

Tagit: