Hallintomalli ei oikeastaan ole oleellinen kansallismielisyyden kannalta. Itsenäisyys on keskeisempää. Tietysti kansallismielisyyteen kuuluu, että kansa hallitsee itseään, mutta esimerkiksi yksinvaltainen monarkia voi olla niin rajoitettua, että kansa pääsee siinä enemmän päättämään omista asioistaan, kuin mitä se pääsee demokratiassa. Esimerkiksi jotain Bhutanin kuningasta ei varmasti kiinnostaa pätkääkään kelle yksittäinen leipuri leipoo, tai on leipomatta hääkakkuja, mutta maailman suurinta demokratiaa se tuntuu kiinnostavan aivan tavattomasti. Jopa niin paljon, että sen säätelemiseksi on käytettävä valtava määrä hallinnon ja oikeuslaitoksen resursseja, jotta jokainen kansalainen varmasti myöntäisi, että nyt ei kakkua myyty oikein. Nekin rahat olisi voinut käyttää vaikka bensan ostoon.
Itse sanoisin, että toisen valtion sisäisiin asioihin puuttuminen on se kynnys, jota ei heppoisin perustein pitäisi ylittää. Ja aivan kiistämättä Venäjä on sen kynnyksen ylittänyt hyökkäämällä. Vaikka näkisikin, että Venäjällä on perusteltuja motiiveja hyökkäykselle, varsinkin sen suhteessa länteen kannalta, niin Ukraina on kuitenkin itsenäinen valtio, eikä mikään geneerinen osa länttä.
Toisin kuin Jussi en kyllä näe mitään järkeä sodan jatkamiselle lännen asetoimitusten varassa, koska lopputulos on varsin selvä. Pidän toiveajatteluna sitä, että ilman Naton joukkojen puuttumista Venäjää pystyttäisiin lyömään. Aseiden toimittaminen vain pitkittää sotaa ja tuottaa lisää uhreja, jotka eivät sattumalta kuulu Venäjän, USA:n tai Ukrainan eliitteihin, vaan ovat lähinnä meidän kaltaisiamme tavallisia, kunnon tolloja. Lännessä, kuten varmasti myös Venäjällä ja Kiinassa on piirejä, joiden intresseissä on pitkittää sotaa mahdollisimman pitkälle. Ukraina taas on jo osoittanut, että se kykenee taistelemaan. Rauhanneuvottelut niillä ehdoilla, joista jo ajat sitten Ukrainan presidentin suulla puhuttiin, olisivat mitä mainioin juttu, eikä siinä olisi kyse mistään suoranaisesta antautumisesta.
Tilanteen rauhoittuminen antaisi aikaa myös tukea Ukrainaa kunnolla. Ei olisi esimerkiksi suuri ponnistu katkaista Nord Streamit ja vetää kaasuputket Eurooppaan Ukrainan ja Puolan kautta, mitä muuten nämä ja muutamat muut maat vaativat ennen Nord Stream ykkösen rakentamista. Jotkut kuitenkin painostivat tekemään toisiin. Tästä faktasta voisi muuten vetää erittäin kyynisiä johtopäätöksiä nykyisen tilanteen syistä, mutta jätetään ne nyt väliin.
Suomessa, jossa juuri kukaan ei ole valmis edes haluamaan Suomen historiallisia rajoja takaisin, koska junttikarjala ei ole mikään Texas, New York, Lontoo tai jotain muuta suomalaisen popparin veroista, on aika kummallista suhtautua tunteellisesti Donetskin ja Luhanskin alueisiin. En tiedä mitä ne ukrainalaisille merkitsevät ja kunnioitan ukrainalaisten halua taistella niistä. Ukrainalaiset ja venäläiset varmaan tietävät, että niiden itsenäisyys ei olisi mikään pysyvä tila, vaan ne siirtyisivät ensin Venäjän ja ehkä myöhemmin taas Ukrainan hallintaan, mutta siitä huolimatta, jos olisin monarkki, sanoisin, että näistä alueista ei kannata taistella juuri nyt.
Todetaan vielä lopuksi, että Venäjällä olisi paljon muitakin mahdollisuuksia toimia länttä vastaan, kuin hyökkäys Ukrainaan. Itse väitän, että hyökkäyksellä Ukrainaan ja Iranin liittymisellä Shanghain sopimukseen on yhteys. Karttaa katsomalla näkee Mustan meren tärkeyden ilman Bosborinsalmeakin, eikä Venäjä ainoastaan idän kristittyjä ole Syyriassa pelastamassa. Se oli kyllä siellä vähintään kiitettävä oheishyöty.
Uuh, liian pitkä en jaksa edes itse lukea
