Jussi vie reaalipolitiikan aika kyltymättömälle asteelle, vieläpä tavalla joka ei hyödytä Suomea mitenkään.
Propagandasta on toki hyötyä niille, joille siitä on hyötyä. Mutta Suomelle ei koidu hyötyä pro-ukrainalaisen propagandan syöttämisestä, päinvastoin. Se erkaannuttaa meitä reaalipolitiikasta ja oikeasti todennäköisimmistä skenaarioista, ja puskee tilalle valheita, hypeä ja katteettomia toiveita. Valheet, hype ja katteettomat toiveet voivat olla konsti saada sotilas sotimaan ja kotirintama pysymään tolpillaan, ja ne voivat siten palvella tiettyä raadollista tarkoitusta sotaa käyvässä maassa, mutta Suomi ei ole sotaa käyvä maa.
Ja lopulta valheista on silti maksettava hinta.
Tuhdin propagandatykityksen jälkeen kahta kovempi on se henkinen isku ja demoralisaatio, jos/kun Venäjä voittaa sodan, ja joudutaan toteamaan että media ja poliitikot valehtelivat kansalle ännännen kerran. Lisäksi matkan varrella saatetaan syyllistyä diplomaattisiin tai poliittisiin ylilyönteihin ja tohelointeihin, joihin ei oltaisi syyllistytty ilman propagandahöyryjen imppaamista.
Jossain määrin tässä maistuu myös maalitolppien liikuttelu. Propagandaa väitetään ensin kiven kovaa faktatiedoksi. Kun paljastuu, että faktatieto onkin propagandaa, todetaan että mitäs ihmeellistä siinä on, niin sen kuuluukin olla, onko joku muka muuta väittänyt, olitko v**tu tyhmä kun et sitä alusta asti tajunnut?
Tulee myös mieleen, että kaikessa ukrainarakkaudessaan Jussi ei ehkä hahmota Ukrainalla ja Suomella voivan olla toisistaan erillisiä, jopa keskenään ristiriitaisia intressejä? Se mikä saattaa olla ukrainalaisesta näkökulmasta reaalipolitiikkaa, saattaa olla Suomen etujen kannalta itsetuhoista haihattelua.
