Suomen eroaminen Euroopan unionista on tärkeä aihe.
Hieman viivästynyt kommentti.
Tammikuussa puheenjohtaja Purra väitti EU-eron olevan perussuomalaisten pitkän tähtäimen tavoite. Nyt elokuussa ääni oli osin muuttunut, vaikka puolue jatkaakin yhä flirttailemistaan aiheella. Puolueen on uskottavuuden takia pakko pitää EU-ero mukana ohjelmassa, mitään muuta arvoa sillä ei enää ole. Perussuomalaiset jaksaa kerta toisensa jälkeen muistuttaa Suomen kuuluvan länteen, mikä on kaiken naurettavuuden huippu, koska Suomi ei ole koskaan kuulunut itäblokkiin. Jos ja kun Ukrainalle avautuu EU-ovi, Suomi lähtee samalla oven avauksella? Niinkö? Perussuomalaisten Suomi ei voi erota EU:sta, koska sen jälkeen Suomi ei enää kuuluisi länteen.
Mitä mieltä olit Olli Kotron esittämistä väitteistä? Olisi ollut paljon kiinnostavampaa kuulla mietteitä niistä, koska puolueen ajamasta EU-erosta on tullut puhtaasti uskon asia. Samoin epäselväksi jäi, mitä halla-aholainen kansallismielisyys sinun mielestäsi on. Se, että Halla-aho on joskus kirjoittanut jotain Suomen Sisun keskustelupalstalle, ei vakuuta millään lailla. Kun katsoo Halla-ahon toimintaa nyt, hän näyttää globalistien juoksupojalta. En yllättyisi, vaikka joskus paljastuisi, miten EU:ssa oli hyvä tilaisuus luoda suhteita oikeisiin henkilöihin. Ei ole yksikään median edustaja uskaltautunut kysymään ainakaan julkisesti, mitä ovat olleet ne Ukrainan työmatkat, joista ei ole eduskunnan kirjoissa ja kansissa mustaa valkoisella.
Minua ei haittaa jos puolueen sisällä keskustellaan asioista, ja joku puolueen sisäinen ryhmä saattaa vaatiakin ohjelmaan muutosta.
Tietenkin ymmärrän, että puolueen sisällä on erilaisia näkemyksiä. Samaan aikaan taivastelen sitä, miten puolueen aidosti EU-kriittinen siipi voi olla niin pohjattoman typerä, että se edistää omalla perussuomalaisuudellaan sellaista puolueen johdon harjoittamaa politiikkaa, mitä se itse vastustaa. Muiden puolueiden kohdalla tätä kutsutaan kaksilla rattailla ajoksi. Perussuomalaisten kohdalla se on moniäänisyyttä.
En ota kantaa Kattelus-Kilpeläisen persoonaan, mutta hänen erottamisprosessistaan tuli ensimmäisenä mieleen, että jos EU-kriittiselle puolueväelle olisi jo elokuussa ehtinyt valjeta, mihin perussuomalainen puolue on todellisuudessa menossa, nykyisen johtoportaan oli hyvissä ajoin etukäteen varauduttava ja vältettävä mahdollinen katastrofi. En olisi pitänyt poissuljettuna, että Kattelus-Kilpeläinen olisi haastanut Purran ja puolueen nykymenon. Sitä paitsi joku vähemmän välkky olisi voinut sekoittaa nämä kaksi naishenkilöä. Sen verran ulkoinen olemus näyttää samalta.
Jos se on vieraskirjassa, laita linkkiä.
Täältä löytyy
(linkki). En viitsi laittaa täysin samaa liitettä samaan ketjuun toista kertaa. Sivumennen sanoen en muuten usko, että Vieraskirja meni juntturaan ja kaiken lisäksi juuri sopivasti viime vaalien ja tutkintapyynnön jälkeen. Junttura kuulostaa ihan lepomäkivaltoslaiselta selittelyltä avustajista ja tiimiläisistä puolestavastaamassa keskustelupalstoilla.
https://www.talouselama.fi/uutiset/reuters-jussi-halla-aho-valayttaa-suomen-eu-eroa-pitkalla-aikavalilla/3d9ae9ce-6b6a-41e2-8766-d993dd7fec48
Ilta-Sanomissa Halla-aho kiistää väläytelleensä EU-eroa edes pitkällä aikavälillä.
Aiemmin lauantaina julkaistussa Reutersin haastattelussa sanottiin, että Halla-aho on edelleen pitkällä aikavälillä Suomen EU-eron kannalla. Halla-aho kiistää väitteen IS:n haastattelussa.
– En todellisuudessa sanonut näin kyseisessä haastattelussa. Perustelin siinä, miksi perussuomalaisten ohjelmassa on edelleen pitkän tähtäyksen tavoitteena ero Euroopan unionista, sanoo Halla-aho, jonka mukaan väite oli "sepitettä".
IS: Jussi Halla-aho EU-erosta: "Ei ole millään tavalla realistinen"Ei se ollut realismia aiemminkaan. EU-erolla kosiskelu kelpasi vain äänien keräämiseen.