Aamulehti, lukijalta: Yannick Lahti: Eurooppalainen populistinen äärioikeisto on normalisoitunut osaksi valtavirtaa 6.10.2019
Itävallan viimesunnuntaisissa vaaleissa nähtiin edellisten hallituspuolueiden ÖVP:n voitto sekä sen kumppanin FPÖ:n tappio. Äärioikeistolaisen FPÖ:n kannatuksen tippumisesta on yleisesti vedetty kaksi varsin virheellistä johtopäätöstä. Ensinnäkin, yhdet yksittäiset kansalliset vaalit eivät kerro uudesta trendistä. Olisi myös lyhytnäköistä olettaa, että sen enempää itävaltalaiset kuin muutkaan äärioikeistolaiset puolueet Euroopassa olisivat nyt tulleet lopullisesti tiensä päähän. Jos 16,2 prosenttia äänestää äärioikeistolaista populistista puoluetta sen silti hävitessä, voimme ennemmin tulkita, että niiden läsnäolo on normalisoitumassa ja muuttumassa valtavirraksi.
Kun kirjoittaa suurelle yleisölle asiantuntija-auktoriteettina esiintyen, olisi paikallaan ihan ensiksi määritellä, mitä tarkoittaa julkisuudessa hyvinkin löysästi ja pejoratiivisesti käytetyillä määreillä "äärioikeisto" ja "äärioikeistolainen". Ääri-sanan käyttö yhdistetään muun muassa väkivaltaan ja vallankumouksellisuuteen, eikä esimerkiksi FPÖ:n ajama politiikka liity sellaiseen, kun taas monilla vasemmistopuolueilla on tyypillisesti vallankumouksellisia ideoita vaikkapa rajojen avaamisesta tai laittomasta ja jopa väkivaltaisesta poliittisesta vaikuttamisesta, eikä niitä silti yleensä mainita ääripuolueiksi.
Ääriliikkeisiin erikoistunut professori Cas Mudde, näkeekin, että todistamme tällä hetkellä toisen maailmansodan jälkeisen ajan neljättä äärioikeistolaista aaltoa. Erona tuon kolmannen ja nyt neljännen aallon välillä voidaan katsoa olevan se, että puolueet ja liikkeet ovat suurempia ja heterogeenisempiä, mutta tärkeimpänä erottavana tekijänä Mudde näkee, että siinä missä näiden puolueiden kannattajilleen tarjoama poliittinen sisältö on pysynyt kutakuinkin samana, on heidän olemuksensa itse puoluekentässä muuttunut.
Muutama vuosikymmen takaperin näiden äärioikeistolaisten liikkeiden voitiin katsoa olevan valtavirtaa vastustava radikaali poliittinen vaihtoehto, kun taas nykyään nämä liikkeet ovat enemmän tai vähemmän asemoituneet paikoilleen nimenomaan osaksi eurooppalaisten puolueiden valtavirtaa.
Vaikka populistisen äärioikeiston läsnäolo politiikassa on ilmiönä aina ensisijaisesti kansallinen, on kuitenkin nähtävissä sekä Euroopassa että USA:ssa, että äärioikeistolainen ajattelu, retoriikka ja täten vaihtoehto politiikassa on tulossa osaksi valtavirtaa. Tämä näkyy jo pelkästään siinä, kuinka paljon identiteettipolitiikka on tullut osaksi peliä.
Kyse äärioikeiston normalisoitumisessa osana poliittista kenttää ei ole siitä, että populistiset oikeistopuolueet olisivat höllentäneet politiikkaansa, vaan päinvastoin perinteiset puolueet ovat omaksuneet enemmän äärioikeiston retoriikkaa.
Liekö Sorosilta saadut rahat, jotka noin sumentavat Cas Mudden ajattelua, sillä Lahden lainaama analyysi ryskyy metsään.
Kun tarkastellaan ihan konkreettisia poliittisia linjauksia ja muutoksia reagoinnissa yhteiskunnallisen tilanteen muutoksiin, nimenomaan maltilliset oikeistopuolueet ovat muuttuneet, ei ns. äärioikeisto. Reagointi vuoden 2015 pakolaiskriisiin olisi ollut aivan erilaista parikymmentä vuotta aiemmin, mutta nyt monet merkittävät eurooppalaiset oikeistopäättäjät pyrkivätkin käytännössä
edistämään kriisiä ja estämään laittomaan vaellukseen puuttumisen.
Uutta on oikeistopuolueiden tekojen ja sanojen yhä kasvava ristiriita, kun haittamaahanmuuttoon kieltäydytään puuttumasta tai sitä suunnitellaan jopa upotettavaksi peruuttamattomasti EU-rakenteisiin, mutta samalla suurelle yleisölle puhutaan hämäävästi "hallinnasta" ja "tiukemmasta rajavalvonnasta".
Mikäli ajattelemme vaikkapa eurooppalaisia, jotka aikoinaan olisivat negatiivisessa mielessä maalittaneet omien maidensa vähemmistöjä määritellen heidät, turkkilaisiksi, marokkolaisiksi tai pakistanilaisiksi – on nykyään yleistä, että näihin vähemmistöihin viitataan ainoastaan muslimeina. Äärioikeiston retoriikkaan kuuluukin oleellisesti se, että koko uskonto islam edustajineen supistetaan poliittisen islamismin käsitteeseen. Tässä retoriikassa ei tänä päivänä enää näe suuria eroja eurooppalaisten maltillisten oikeistopuolueiden sekä populististen äärioikeistopuolueiden välillä.
Tutkija ei ole tainnut juuri seurata viime vuosikymmenten tapahtumia.
Vielä 90-luvulla eurooppalaiset muslimit (joita sitä paitsi oli lukumääräisesti paljon vähemmän, vrt. pääkaupunkiseudun väestökehitys), eivät yleisesti tulleet esiin nimenomaan muslimeina vaan lähinnä kansallisuutensa edustajina. Osittain tämä johtui virallisesta valheesta, että kehitysmaamaahanmuuttajat jättäisivät takapajuiset kulttuurinsa rajalle ja integroituisivat muutamassa vuodessa kelpo länsimaalaisiksi.
Sitten tuli 9/11 ja paljon muuta silmiä avaavaa, joka pakotti hylkäämään eksotisoidun käsityksen islamista harmittomana teehuonefilosofiana ja vain hieman toisenlaisena versiona kristinuskosta.
Islamia ei ole tarve supistaa poliittiseen islamismiin, mutta islamismi on erottamaton osa islamia, merkittävin sitä luonnehtiva ja muista uskonnoista erottava tekijä ja tärkeimpiä seikkoja, joita pitää ottaa huomioon nykyisenlaisen massamaahanmuuton seurauksia arvioitaessa. Kuinka usein maltilliset oikeistopuolueet sanovat tämän ääneen?
Ongelman ytimenä ei välttämättä olekaan juuri se, että populistiset äärioikeistopuolueet ovat olemassa, vaan se, että niiden ajama äärioikeistolainen politiikka on normalisoitumassa. Tästä normalisoitumisesta viestii myös Itävallan FPÖ:n 16.2% kannatuksen mahdollistanut vaalitappio.
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja tohtorikoulutettava Bolognan yliopistossa.
Kun
demareiden eurovaaliehdokas kirjoittaa suurelle yleisölle asiantuntija-auktoriteettina esiintyen, olisi paikallaan määritellä, mitä tarkoittaa ongelmallisella politiikalla. Kaikesta päätellen
rajojen avaamisen vastustamista.
Edit:
Mainittakoon vielä sekin tutkijalta huomaamatta jäänyt poliittisen islamin kehityskulku, että nykyiset eurooppalaiset muslimit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin esimerkiksi 70-luvun eurooppalaiset muslimit. Islam on heille tärkeämpää ja he keskimäärin nojaavat entistä konservatiivisempiin käsityksiin islamin harjoittamisessa. Eli samalla kun muslimien määrä on moninkertaistunut, muslimiyhteisöjen valtavirta on kallistunut kohti islamistista fundamentalismia.
Saman kehityksen näkee myös Suomessa (1900-luvun tataareista vuoden 2017 islamistiseen terrori-iskuun), jos vain viitsii katsoa.
e2: linkki kuntoon
