UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2019-10-01 Yle: Kuopion kouluiskusta uutisoidaan ympäri maailman  (Luettu 13472 kertaa)

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
Lainaus
Kuopion kouluhyökkäyksestä on uutisoitu näkyvästi kansainvälisissä medioissa. Väkivallanteossa on kuollut yksi ihminen ja loukkaantunut kymmenen. Teko tapahtui kauppakeskuksessa sijaitsevan ammattiopiston tiloissa puolen päivän aikaan.

Yhdysvalloissa esimerkiksi uutiskanava CNN uutisoi (siirryt toiseen palveluun) väkivallanteosta verkkosivuillaan otsikolla "Väkivaltainen tapaus suomalaisessa koululaitoksessa".

Myös New York Times (siirryt toiseen palveluun) uutisoi kouluhyökkäyksestä sivuillaan ja Twitterissä.

Tapaus on esillä myös saksalaismediassa. Muun muassa Süddeutsche Zeitung (siirryt toiseen palveluun)muistelee viime vuosina suomalaiskouluissa tapahtuneita välikohtauksia ja nostaa esille esimerkiksi Kauhajoen ja Jokelan koulusurmat.

https://yle.fi/uutiset/3-11000104?origin=rss


"Hän löi sillä kaikkia mahdollisia" – Rami näki, kuinka Kuopion iskijä käytti miekkaansa ja kuinka poliisi ampui miehen



Lainaus
Rami Alin työpäivä kauppakeskus Hermanissa sijaitsevassa pitseria Milanossa sai karmean päätöksen, kun miekkamies hyökkäsi samassa rakennuksessa sijaitsevan oppilaitoksen luokkaan. Hän myös näki, kuinka poliisi ampui miekkaa käyttäneen hyökkääjän.

MTV Uutisten haastattelema Ali oli yhä järkyttynyt kokemastaan paria tuntia myöhemmin. Hänen ystävänsä oli luokassa hyökkäyksen aikaan ja loukkaantui. Ystävän kohtalosta odotetetaan tietoa.

Ali näki hyökkääjän itsekin. Ja sen kuinka hän hakkasi oppilaita miekalla. Ampuma-asetta Ali ei nähnyt.

– Hyökkääjällä ei ollut asetta, pelkästään miekka. Hän löi sillä kaikkia mahdollisia.

Oppilaitoksen tiloja reunustaa Alin mukaan iso verho, ja hyökkääjä käytti tätä hyväkseen.

– Hän meni verhon läpi. Ja ketä vaan tuli vastaan, hän hakkasi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/han-loi-silla-kaikkia-mahdollisia-rami-naki-kuinka-kuopion-iskija-kaytti-miekkaansa-ja-kuinka-poliisi-ampui-miehen/7571734


Lainaus
Lännen Media Kuopiossa: Kouluiskun epäilty tekijä asuu parin kilometrin päässä ta­pah­tu­ma­pai­kal­ta, naapurit peloissaan

Kuopion väkivaltaisesta iskusta epäilty vuonna 1994 syntynyt mies asuu parin kilometrin päässä tapahtumapaikalta kauppakeskus Hermannista.

Paikan päällä Kuopiossa oleva Lännen Median toimittaja kertoi, että poliisin tekninen tutkinta lopetti työnsä asuinpaikalla kello iltakuuden jälkeen.

Epäillyn asunto on opiskelija-asuntotyyppinen yksiö. Samassa rakennuksessa asuu paljon vaihto-oppilaita, jotka ovat olleet Lännen Median saamien tietojen mukaan peloissaan tiistain tapahtumista ja poliisitutkinnasta kotitalossaan.

Iltalehti uutisoi tekijän kotoa löytyneen polttopullovarustuksen.

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lannen-media-kuopiossa-kouluiskun-epailty-tekija-asuu-parin-kilometrin-paassa-tapahtumapaikalta-naapurit-peloissaan/827793/
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
Lainaus
Useita kotietsintöjä Kuopiossa – poliisi löysi epäillyn asunnosta vaarallisen kasan polttopulloja

Poliisi teki tiistaina päivällä Kuopiossa eri paikoissa kotietsintöjä, jotka liittyivät kauppakeskus Hermanin tiistaiseen kouluiskuun.

Yksi etsinnöistä osoittautui aiheettomaksi, mutta se näkyi sivullisten silmiin isona operaationa.

Toisen kotietsinnän poliisi teki murhasta ja muista rikoksista epäillyn kuopiolaisen 25-vuotiaan miehen kotiin. Hän asuu kerrostalossa, jossa on useita opiskelija-asuntoja.

Poliisin mukaan miehen kotoa löytyi polttopulloja. Tiedossa ei ole, miksi hän ei ollut ottanut niitä mukaansa, kun meni kauppakeskuksen tiloissa oleviin opetustiloihin muiden aseiden kanssa.

Mies hyökkäsi sapelin ja käsiaseen kanssa Savon ammattiopiston tiloihin Leväsellä.

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Useita-kotietsint%C3%B6j%C3%A4-Kuopiossa-%E2%80%93%E2%80%89poliisi-l%C3%B6ysi-ep%C3%A4illyn-asunnosta-vaarallisen-kasan-polttopulloja/1445078?pwbi=877fc0f43077ca9d2d24cad71c86c854

Lainaus
Naapurit kertovat: Epäilty kouluhyökkääjä ei koskaan tervehtinyt takaisin – viimeinen kohtaaminen oli maanantaina, iso pahvilaatikko kiinnitti huomion

 Kuopion kouluhyökkäyksestä epäilty vuonna 1994 syntynyt mies asuu Kuopion kaupungin opiskelija-asunnossa.
Talo, jossa asunto sijaitsee, on kolmekerroksinen ja täynnä noin 19 neliön suuruisia yksiöitä, joissa ei ole mainittavia mukavuuksia pienen kylpyhuoneen ja jääkaapin lisäksi. Asukkailla on käytössään yhteiskeittiöt.

Vielä kello 18 aikaan asuntolan pihalla oli poliisiauto ja poliisin tekninen tutkintaryhmä teki epäillyn asunnossa työtään.

Epäilyllä oli tapana tulla myöhään kotiin, viereisessä asunnossa asuva vietnamilainen opiskelijapariskunta kertoo. He eivät halua paljastaa nimiään, sillä heitä pelottaa.

– Tämä tuli ihan sokkina. Emme osanneet odottaa, että tällaista tapahtuu Kuopiossa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006258012.html?ref=rss

Lainaus
KRP: Yksi asia yhdistää koulu-uhkauksia – ”Suunnittelu kestää jopa vuosia”

Poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa Kuopion tapahtumien taustoihin. Yleisellä tasolla on KRP:n mukaan havaittu, että useita uhkatapauksia yhdistää se, että ne eivät tyypillisesti ole hetken päähänpistoja, vaan taustalla on pidempi prosessi, jossa korostuvat uhkaavan henkilön henkilökohtaiset ongelmat.


Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan Suomessa tulee sen tietoon muutamia kymmeniä koulu-uhkaustapauksia vuodessa. Poliisi kertoo, että luku on todellisuudessa huomattavasti suurempi, sillä vain vakavimmat tapaukset tulevat KRP:n tietoon.

”Näistä vakavista tapauksista merkittävin osa on huolta aiheuttavia, mutta harva päätyy konkreettisella tasolla suunnittelemaan tai valmistelemaan joukkosurman toteuttamista”, rikostarkastaja Arto Tuomela kertoo KRP:n tiedotteessa.

Keskusrikospoliisin ulostulo liittyy Kuopiossa aikaisemmin tiistaina tehtyyn väkivallantekoon, jossa menehtyi yksi ja loukkaantui kymmenen ihmistä. Tapauksen tutkinta siirtyi iltapäivällä KRP:lle.

”Keskusrikospoliisi ei pysty ottamaan tarkemmin kantaa tämänpäiväiseen Kuopion tapaukseen enää tänään tiistai-iltana, sillä tapauksen tutkintaryhmä on toistaiseksi vasta matkalla paikan päälle Kuopioon”, tiedotteessa sanotaan.

Poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa myöskään Kuopion tapauksen taustatekijöihin. Yleisellä tasolla on KRP:n mukaan havaittu, että useita uhkatapauksia yhdistää se, että teot eivät tyypillisesti ole hetken päähänpistoja, vaan niiden taustalla on pidempi prosessi, jossa korostuvat uhkaavan henkilön elämän henkilökohtaiset ongelmat.

”Useimmiten nämä henkilöt suunnittelevat tekoa pitkään ennen toteutusta. Suunnittelu kestää useimmiten kuukausia, joskus jopa vuosia”, Tuomela kertoo.

Hän sanoo, että taustalla on tyypillisesti usein sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia.

”On kuitenkin tärkeä huomioida, että mielenterveysongelmat eivät sellaisenaan tee ihmisestä vaarallista. Henkilöitä ajaa usein jonkinlainen vääryyden kokemus ja katkeruus muita ihmisiä kohtaan, mikä johtuu erityisesti ulossulkemisen ja sosiaalisen eristäytymisen kokemuksista. He eivät välttämättä ole koulukiusattuja, mutta heillä on sosiaalisen eristäytymisen kokemus, eli kokemus siitä, että muut eivät halua olla heidän kavereitaan.”

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/5b16e258-3ba0-4acc-9fbd-a21e272419c4?ref=ampparit:4c5d


Ei näitä jokaista helvetin uutista tarvitse laittaa minuutin välein omaan viestiinsä. Menee jo spämmiksi, joka on foorumilla kiellettyä.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 22:46:20 kirjoittanut Alaric »
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo aikoo nostaa keskusteluun Kuopion kouluhyökkäyksen vaikutukset lainsäädäntöön – nyt teräaseiden hallussapitoa ei säädellä erillisellä lailla

Maria Ohisalo muistutti tiistaina, että poliisien määrän lisäämisestä päätettiin jo budjetissa.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) pitää Savon ammattiopiston tiloissa Kuopiossa tiistaina tapahtunutta väkivallantekoa erittäin poikkeuksellisena Suomessa.

– Suomi on maailman turvallisimpia maita. Pidämme kiinni siitä jatkossakin, että Suomi sitä on, Ohisalo sanoi eduskunnassa käydyn välikysymyskeskustelun jälkeen.

Ohisalo ei halunnut ottaa kantaa tapahtumien kulkuun, koska poliisitutkinta on vasta alussa Kuopion kauppakeskus Hermannin tapahtumista, jossa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui kymmenen.

Poliisi otti teosta epäillyn tekijän kiinni. Hän on syntyperäinen Suomen kansalainen. Kiinnioton yhteydessä poliisi käytti ampuma-asetta. Epäilty loukkaantui kiinnioton yhteydessä vakavasti. Epäilyillä oli hallussaan sekä terä- että ampuma-ase.

– Se, mihin voin ottaa kantaa, on se, mitä me poliitikkoina voidaan tässä talossa ja hallituksesta tehdä.

Ohisalo muistutti, että poliisien määrän lisääminen päätettiin budjetissa ja ennalta estävään työhön halutaan laittaa lisää resursseja.

– Ylipäätään halutaan rakentaa sellaista Suomea, jossa kukaan ei jää ulkopuolelle millään tavalla. Väkivallalle on ehdoton nollatoleranssi tässä maassa.

https://www.satakunnankansa.fi/a/a815e679-fb86-403b-bb80-d57b6811201e

Lainaus
Poliisi tutkii nyt somea – ei vielä tietoa, julkaisiko epäilty internetissä manifestia

Poliisin tiedossa ei ole, onko Kuopion väkivallanteon epäilty tekijä julkaissut internetissä manifestia tai julistusta ennen tekoaan, kertoo yleisjohtaja, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista STT:lle.

Sosiaalisen median tarkempaa seulontaa ei ole vielä tehty.

Poliisi ei ole päässyt vielä jututtamaan epäiltyä tekijää, joka on vakavasti loukkaantunut.

https://demokraatti.fi/poliisi-tutkii-nyt-somea-ei-viela-tietoa-julkaisiko-epailty-internetissa-manifestia/

Lainaus
Tämä kaikki Kuopion epäillystä kouluhyökkääjästä tiedetään nyt – rikostaustaltaan puhdas, 25-vuotias ”fiksu nörtti”

Poliisi on tehnyt kotietsinnän vuonna 1994 syntyneen epäillyn kotiin Särkiniemen kaupunginosassa Kuopiossa.

Kuopion tiistaisesta kouluhyökkäyksestä epäilty tekijä on poliisin mukaan Savon ammattiopiston oppilas. Mies on syntynyt vuonna 1994. Häntä epäillään murhasta ja useista muista väkivaltarikoksista.

Iltalehden haastatteleman luokkatoverin mukaan mies opiskelee merkonomiksi. Luokkatoveri kuvailee miestä ”fiksuksi nörtiksi”. Mies oli tullut oppitunnille myöhässä kantaen erikoista pitkää laukkua.

– Hän kaivoi sieltä miekan, joka ei edes näyttänyt oikein aidolta. Nosti miekan pystyyn ja löi opettajaa, luokkatoveri kertoo.

Poliisi ampui miestä kiinnioton yhteydessä Kauppakeskus Hermanissa käskyttämisen yhteydessä. Ilmoitus hätäkeskukseen tuli kello 12.29.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07d8e06b-8f49-4782-ae36-66c63ece1a84

Lainaus
Yle seuraa hetki hetkeltä: Kuopion kouluhyökkäyksestä epäilty on koulun oppilas, käytti sapelin tyyppistä teräasetta, 10 loukkaantunut ja 1 nainen kuollut

Katso poliisin tiedotustilaisuus artikkelin kuvasta.

https://yle.fi/uutiset/3-10998860

Tuolla on kanssa touhutippafiidi hard core -faneille. Sieltä voi tarkista tapahtumien ajankohdat minuutilleen.


Yhdistelty viestejä. Ei täällä tarvitse minuutin välein spämmätä.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 22:48:04 kirjoittanut Alaric »
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 986
  • Liked: 19283
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo aikoo nostaa keskusteluun Kuopion kouluhyökkäyksen vaikutukset lainsäädäntöön – nyt teräaseiden hallussapitoa ei säädellä erillisellä lailla.

Se täsmäreaktio kävi nopsasti! Voiveitsillekin tarvittaneen kohta lupa jonka saa vain puolueen jäsenkirjaa vastaan kuin Kiinan uiguurialueilla.

Odotan Ohisalolta samanlaista ripeyttä kun hänen ja Li Anderssonin kaveripiiri hyökkäilee jälleen itsenäisyyspäivänä kadulla kävelevien kimppuun. Asetetaanko silloin nollatoleranssi moiselle toiminnalle? Ai eikö?
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Methodios

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 53
  • Liked: 386
  • Pahoinvointiyhteiskunnan nettomaksaja
Ensinnäkin kammottava ja tuomittava veriteko.

Yksi asia kiinnitti huomioni; agendamedia korostaa joka uutisessaan, että kyseessä on syntyperäinen suomalainen mies. Filosofisena pohdintana; eikö tämä ole nyt sitä etnistä profilointia vai onko jokaisen mielessä, että ählyhän sen on pakko olla... kun ei ollut, niin alkaa siitä heti vakuuttelu. Tämä ei nyt sitten liity islamiin mitenkään.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 888
  • Liked: 13509
  • Kuka jos en minä
Ja syntyperäinen on muhamed toisessa polvessakin. Vaan odotellaan nimen ja naaman julkituloa. Kylläpä tuo tästä selviää.
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 557
  • Liked: 611
Kovasti tuli kyllä tiedotettua, että sapelin kanssa  heilunut on suomalaissyntyinen aikuisopiskelija. Tiettävästi kahjo nörtti. Tappoi tutun tytön. Oheisvahinkoina sitten ope ja muut kurssilaiset tuli hakattua sairaalakuntoon.
Ohisalo pyrkii estämään vastaavia tapauksia poliiseja lisäämällä ja pohtii teräaseiden kieltoa. Höh.
Vastaavaa on tapahtunut viime vuosina ja media on herkutellut asialla. Aiheuttaa "copycat-ilmiön" eli saa ideoita kahjojen päähän. Vaikea sanoa auttaisiko mediarummutuksen vaimentaminen.




ÄmTeeAa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 621
  • Liked: 2294
Kas kas, ja nyt alkoi sitten puhe teräaseiden säätelystä. Mielenkiintoista, että se alkoi kiinnostamaan vasta nyt, vaikka puukkoja ynnä muuta kättä pidempää on löytynyt jo parikymmentä vuotta ellei pidempäänkin Etelä-Suomen koululaisilta. Nähtävästi suomalaiset maksavat verellään hallituksen toimettomuuden ja vastuunpakoilun kuten aina ennenkin.

Ohisalo haluaa lähinnä vaikuttaa siltä että hän tekisi jotain asialle. Mitään tuollainen laki ei kuitenkaan estä. Kättä pidempää löytyy aina tarvittaessa. Tuollaista tempausta varten tehtyjen miekkojen ja veitsien valmistaminen ei sekään ole erityisen hankalaa.

Tuttavaani lainaten: tarvitaan mielisairaalat takaisin, ja hullut lukkojen taakse, mieluiten loppuiäksi. Mielenterveysongelmaa ei voida ratkaista kieltämällä tai muuttamalla terälliset välineet luvanvaraisiksi. Katsotaanpa mikä tuon kaverin tausta on.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 888
  • Liked: 13509
  • Kuka jos en minä
Jeps, aina hullut ne kivet tai kepit keksii tappovälineeksi. Sen sijaan jokaisella tragedialla ratsastava ainoastaan poliisilla aseet-poliisivaltion syventäminen on vastenmielisintä tässä joukkomurhien kanssa. Ensin otetaan maa täyteen sekopäitä, ja sitten kun ne sekoilee, ja varojen puutteessa omat hullut jää hoidotta/kadulle niin aletaan vainota lain mukaan täysin oikein toimivia ihmisiä, sen sijaan että tehtäisiin juurisyille mitään.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 21:20:59 kirjoittanut Tabula Rasa »
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

andrus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 573
  • Liked: 768
Miksi ylen tekstarin pääsivulla otsikossa painotetaan isolla että epäilty tekijä on Suomen kansalainen.
"SDP aina tehny sillai, et se pistää käden jätkän taskuun ja syö sen laskuun" - Teuvo H.

Arkipiispa

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 099
  • Liked: 1602
  • Rapefugees not welcome !
Ja syntyperäinen on muhamed toisessa polvessakin. Vaan odotellaan nimen ja naaman julkituloa. Kylläpä tuo tästä selviää.

No voi !

Mielenterveys on mainittu, mutta toisaalta, mihin on tiedotuksesta kokonaan kadonnut termi "kantasuomalainen" ? Eikös sellainen pitäisi mainita, ettei turhia rasistisia huhuja lähde liikkeelle ? Voi voi tätä poliisin tökeröä tiedottamista, kun sentään todennäkäisyyslaskennan mukaan kyseessä saattaisi hyvinkin olla ilman leluja kasvanut peräkammarin Eino...
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 320
  • Liked: 14495
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo aikoo nostaa keskusteluun Kuopion kouluhyökkäyksen vaikutukset lainsäädäntöön – nyt teräaseiden hallussapitoa ei säädellä erillisellä lailla

Olipa hyvä, että erikseen mainittiin lausunnon antajan olevan sisäministeri, olisin saattanut luulla jotain aivan muuta.

Teräaselaki

Lainaus käyttäjältä: Teräaselaki
Vaarallista teräasetta ei saa pitää hallussa yleisellä paikalla tai yleisessä kokouksessa taikka muussa julkisessa tilaisuudessa, ellei hallussa pitämiseen ole hyväksyttävää perustetta.

Kun meillä sittenkin on laki teräaseiden hallussapidosta, niin sisäministerin pitäisi nyt keksiä miksi sitä lakia ei noudateta.
Se tässä kaiketi on se ongelma.

(Hyvä on, myönnän ettei sapelia erikseen mainittu Teräaselaissa, mutta ehkä sen lisääminen sinne ei ole pääasia tässä yhteydessä.)
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 974
  • Liked: 9035
  • köyhää suomalaista paskasakkia
Ensinnäkin kammottava ja tuomittava veriteko.

Yksi asia kiinnitti huomioni; agendamedia korostaa joka uutisessaan, että kyseessä on syntyperäinen suomalainen mies. Filosofisena pohdintana; eikö tämä ole nyt sitä etnistä profilointia vai onko jokaisen mielessä...

Tässä näkyy että Suomen virka- ja poliisikunnan yläkerroksissa asuu pahuus. Ei pelkän kateuden tai sadismin piirre, vaan kaikkein alhaisinta lajia oleva mielistelyn ja ahneuden ohjenuora. Jonkin maksavan ja lahjovan tahon totteleminen. Olisi hienoa jos poliittisen historian oppiaine joskus 2050-luvulla saisi avattua nämä rahavirtojen ja kansanmurhaideologioiden syy- ja seuraussuhteet.

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
Ohisalo pyrkii estämään vastaavia tapauksia poliiseja lisäämällä ja pohtii teräaseiden kieltoa. Höh.
Vastaavaa on tapahtunut viime vuosina ja media on herkutellut asialla. Aiheuttaa "copycat-ilmiön" eli saa ideoita kahjojen päähän. Vaikea sanoa auttaisiko mediarummutuksen vaimentaminen.

Ruotsissa oli tyttöasioihin liittyvä koulumiekatus mutama vuosi sitten, joten inspiraatio on voinut tulla siitä.


Lainaus
Naamioitunut mies hyökkäsi ruotsalaiseen Kronanin kouluun torstain aamupäivänä. Ruotsin poliisin mukaan tekijä oli aseistautunut pitkällä puukolla tai miekalla. Koulussa on 400 oppilasta.

Poliisin mukaan Trollhättanin kouluhyökkääjä on 20-vuotias mies, joka ei ollut koulun oppilas. Ruotsalaismedian mukaan hyökkääjä tappoi yhden opettajan paikan päällä. Sairaala kertoi iltapäivällä, että uhri oli koulun opettaja.

Toinen opettaja ja 11- ja 15-vuotiaat oppilaat kuljetettiin sairaalaan. Toinen nuorista kuoli saamiinsa vammoihin, kaksi muuta ovat yhä kriittisesäs tilassa.

Poliisi ampui epäiltyä. Aluksi sairaala ilmoitti Dagens Nyheterille, että tekijä olisi kuollut, mutta veti myöhemmin lausunnon takaisin. Tekijä on vakavasti haavoittunut ja häntä leikataan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001023251.html
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

Leostoa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 486
  • Liked: 1351
Nämä kouluampumiset / puukotukset ovat tyypillisesti paikallisia toimijoita, opinahjosta riippuen voi nykymaailmassa tekijä olla joskus tullut kauempaakin. Esim. jenkeissä erottuvat siinä muusta tummanpuhuvasta katurikollisuudesta että tekijät ovat valkoisella alueella valkoisia, tosiaan ihan nörttejä juutalaisnuoriakin. Olen valmis uskomaan että tässä tapauksessa kyse on ollut valkoisesta ja aidosti suomalaisesta nuoresta. (Ilmaisu "suomen kansalainen" hämää uutisissa nykyään, kun tuo kansalaisuus ei tosiaan erottele suomalaisia ja ei-suomalaisia toisistaan kuin rajatuissa tapauksissa. Suomalainen nörtti voi tosiaan olla vaikka Ahmed jonka nyt vain pitää leikata joltain naiselta pää koska ähläm.)

Kömpelön teräaseiden kiellon sijaan tarvittavaa turvallisuutta voidaan lisätä metallinpaljastinten ja vartijoiden avulla. Eikä resursseja kattavaan turvallisuuteen taatusti satsata, tapauksen tiimoilta on siis odotettavissa paljon puheita mutta vähän tekoja. Kyllä tuokin nörtti olisi kättä pidempää löytänyt joka tapauksessa. Todennäköisesti osaa valmistaa sellaisen tarvittaessa itse, olihan hänellä jotain pommejakin.

Sivumennen mainiten... 4.10 tulee elokuvateattereihin Jokeri. Jos tämä isku olisi tapahtunut tuon päivämäärän jälkeen, oltaisiin siitä leivottu takuuvarmasti syntipukki mediassa. Elokuvan on jo etukäteen kauhisteltu antavan inspiraatiota wannabe terroristeille ja incel-tappajille.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 21:21:52 kirjoittanut Leostoa »
Jussin persut jytkyn otti, porvareista tehtiin motti.

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
Kas kas, ja nyt alkoi sitten puhe teräaseiden säätelystä. Mielenkiintoista, että se alkoi kiinnostamaan vasta nyt, vaikka puukkoja ynnä muuta kättä pidempää on löytynyt jo parikymmentä vuotta ellei pidempäänkin Etelä-Suomen koululaisilta. Nähtävästi suomalaiset maksavat verellään hallituksen toimettomuuden ja vastuunpakoilun kuten aina ennenkin.

Tuo koulu on vielä sitä sorttia, jossa puukot ovat opetustiloissa koulun puolesta. Amiksien kouluttaminen menee aika vaikeaksi jos tällaista yritetään ehkäistä kieltolaeilla, mutta Suomen hallitus on sellainen brändi, että sitä voidaan kyllä yrittää.
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 016
  • Liked: 13443
  • Lohjan persut
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo aikoo nostaa keskusteluun Kuopion kouluhyökkäyksen vaikutukset lainsäädäntöön – nyt teräaseiden hallussapitoa ei säädellä erillisellä lailla

Olipa hyvä, että erikseen mainittiin lausunnon antajan olevan sisäministeri, olisin saattanut luulla jotain aivan muuta.

Teräaselaki

Lainaus käyttäjältä: Teräaselaki
Vaarallista teräasetta ei saa pitää hallussa yleisellä paikalla tai yleisessä kokouksessa taikka muussa julkisessa tilaisuudessa, ellei hallussa pitämiseen ole hyväksyttävää perustetta.

Kun meillä sittenkin on laki teräaseiden hallussapidosta, niin sisäministerin pitäisi nyt keksiä miksi sitä lakia ei noudateta.
Se tässä kaiketi on se ongelma.

(Hyvä on, myönnän ettei sapelia erikseen mainittu Teräaselaissa, mutta ehkä sen lisääminen sinne ei ole pääasia tässä yhteydessä.)
Järjestyslaissa on määritelty, miten julkisella paikalla saa pitää hallussaan teräasetta ja millä perustein. Järjestyslaki antaa vanhaa teräaselakia paremman määritelmän ja listan ylipäätään erilaisten vaarallisten esineiden hallussapidosta yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä. Teräaselaki koskee oikeastaan käytännössä stilettien myyntiä, joka sekin on määritelty uudelleen järjestyslaissa.

Ohisalo on kyllä vieraantunut todellisuudesta. Minkä ihmeen vuoksi pitäisi ottaa copy-pastella yksi järjestyslain kohta järjestyslaista pois, tehdä uusi paperi ja liittää teksti siihen? No, silloin olisi erillislaki. Pahoin pelkään, ettei kyse ole tällaisesta, vaan siitä, että jotkut teräaseet katsottaisiin samanlaiseksi kuin ampuma-aseet, johon vaaditaan poliisin myöntämä aselupa.

Ei ole tietoa, oliko koulusamurain pistooli luvallinen vai ei. Jos on saanut aseluvan, saisi varmaan myös "miekkaluvan". Ja vastaavasti, jos pystyy hankkimaan luvattoman aseen, niin varmaan pystyy hankkimaan luvattoman miekan. Jos siis Ohisalon fantasia lainsäädännöllisesti olisi todellisuutta. Mitään vaikutusta tällä ei olisi, paitsi kendoa ja muita harrastajia kiusattaisiin lisää viherkommaribyrokratialla.
N niin kuin nuiva.

Tuomionenkeli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 214
  • Liked: 1026
  • 'Till things are brighter, I'm the Man In Black
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo aikoo nostaa keskusteluun Kuopion kouluhyökkäyksen vaikutukset lainsäädäntöön – nyt teräaseiden hallussapitoa ei säädellä erillisellä lailla

Olipa hyvä, että erikseen mainittiin lausunnon antajan olevan sisäministeri, olisin saattanut luulla jotain aivan muuta.

Teräaselaki

Lainaus käyttäjältä: Teräaselaki
Vaarallista teräasetta ei saa pitää hallussa yleisellä paikalla tai yleisessä kokouksessa taikka muussa julkisessa tilaisuudessa, ellei hallussa pitämiseen ole hyväksyttävää perustetta.

Kun meillä sittenkin on laki teräaseiden hallussapidosta, niin sisäministerin pitäisi nyt keksiä miksi sitä lakia ei noudateta.
Se tässä kaiketi on se ongelma.

(Hyvä on, myönnän ettei sapelia erikseen mainittu Teräaselaissa, mutta ehkä sen lisääminen sinne ei ole pääasia tässä yhteydessä.)

Teräaselaki on kumottu.

Nykyisellään sen korvaa Järjestyslaki:

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Laajemmin ja pirullisemmin asiayhteyteen liittyvä todellinen Sisäisen Utopian Ministerin tavoite kätkeytyy allaolevaan lauseeseen:

Lainaus
Kuopion tapahtumilla voi olla myös vaikutusta lainsäädäntöön. Ohisalo sanoo keskustelevansa asiasta oikeusministerin kanssa.

Punavihreä suvaitsevais-tiedostava, globaalin eliitin ohjastama, nomenklatuura käyttää kyseisen kaltaisia tapahtumia häikäilemättömästi
hyväkseen oman ihanneyhteiskuntansa rakentamisessa.

Tässä "ihanneyhteiskunnassa" alistettu ja aseista riisuttu kansa on täysin psykopaattisen eliitin armoilla vailla ihmisoikeuksia ja kykyä puolustaa
itseään ja läheisiään.

Tämä sairas dystopia on heidän todellinen tavoitteensa.





« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 22:10:00 kirjoittanut Tuomionenkeli »
Be careful who you trust; Even the Devil was once an Angel.

Hoppborg, Dialog, Vädjande Brev och Käpphäst/ Pomppulinnaa, Dialogia, Vetoomuskirjettä ja Keppihevosia.

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 557
  • Liked: 611
Voisiko joku kertoa, miten Suomen koululaitoksissa on tullut viime vuosina valmistauduttua tähän äärimmäisen ikävään muoti-ilmiöön. Luulisin, ettei mitenkään. Päät koloon  kuin strutsilla. Luulisi löytyvän keinoja kiinniottaa mielenterveyspotilas muutenkin kuin ampumalla kuoliaaksi. Elävästä murhaajasta saisi ehkä jotain tietoa irti?

Teräaseet on jo kielletty muualla kuin kotona, Ohisalo ampuu kyllä ohi, jos kuvittelee lainsäädäntöä kiristämällä estävänsä puukotukset yms.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 888
  • Liked: 13509
  • Kuka jos en minä
Tarkennan herra internetsin lausuntoa, että aseen tyypistä ei ole ollut poliisilla minkäänlaista lausuntoa. Miekan pituiseen pussiin kun mahtuisi vaikka konekivääri. Tai huomattavasti yleisempi yksi tai kaksipiippuinen haulikko. Mutta asetyypistä ei ole tietoa joten turha spekuloida, ja aika niukasti tuossa tiedotustilaisuudessakin. Se että uhrit ja tappaja on kysissä, ja poliisi tutkii, on aika lailla tämänhetkinen tieto. Tyyppi oli myös sytyttänyt tulipalon jonka sammuttamista pelastuslaitos kommentoi. Kaksi vakavasti haavoittunutta joiden tila kuitenkin vakaa. Ja kuusi lievemmin haavoittunutta. Tuo siis hoitojohdon lausunto.

Miekkailijan kotoa oli löytynyt lisää polttopulloja. Nimeä tai naamaa ei tullut julkisuuteen. Useammilla sivustoilla on spekuloitu, tai esitettu kumminkaiman varmaa tietoa että on se tai tämä. Varmuutta ei siis ole. Itse katsoin kyseisen alan aikuisopiskelijat(eli 25v ikähaarukkaan yo-pohjaiset) sisäänotetut. Niissä on nimiä jotka voivat väristä, mutta yhtä lailla kotimaisia nimiä. Eli en arvaile vaan jään odottamaan tietoa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 30 957
  • Liked: 24864
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen‡
Oppilaitokset ovat täysin vapaita ostamaan vartiointiliikkeiden palveluksia. Niitä samoja mitä esim. TE-keskukset käyttävät. Ulko-ovet lukkoon ja metallinilmaisinportit paikoilleen. Oppilaitokset ovat liikelaitoksia, ainakin näin kunnassa mainostettiin aika päiviä sitten, niin ne voivat sitten mainostaa omaansa myös turvallisina opinahjoina. Siunailemalla, käsiä vääntelemällä ja kaikenmaailman lakeja tiukentamalla ja keksimällä uusia erillisiä pykäliä turvallisuus ei parane.

Parin viikon päästä kukaan ei muista tätä tapausta. Nytkin jo tuntuu, että tämä tapahtui viikko sitten.

[Voimia uhreille ja heidän omaisilleen.]
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 974
  • Liked: 9035
  • köyhää suomalaista paskasakkia
Jostakin syystä (valkoinen suomalainen heteromies?) Hesari ja viranomaiset katsoneet tarpeelliseksi julkaista epäillyn nimen.

Joel Marin.

Ei liene Sanna Marinin sukua koska nimi julkaistu.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006258021.html




KUOPION epäilty koulumurhaaja on HS:n viranomaislähteestä saaman tiedon mukaan vuonna 1994 syntynyt Joel Otto Aukusti Marin. HS julkaisee nimen teon poikkeuksellisuuden ja asian yhteiskunnallisen merkittävyyden takia jo epäilyvaiheessa.

HS:n tietojen mukaan epäilty ja hyökkäyksessä kuollut nainen opiskelivat Savon ammattiopistossa samalla linjalla.

HS:n tietojen mukaan Marin oli muuttanut opiskelija-asuntolaan Kuopion Särkiniemeen Siilinjärveltä maaliskuussa 2015. Hän oli kirjoittanut Siilinjärven lukiosta ylioppilaaksi keväällä 2014.

HS:N haastattelemat opiskelija-asuntolan naapurit kuvaavat epäiltyä hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi.


loput linkistä


Fiftari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 563
  • Liked: 4724
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Teräaseiden kanssa riittää kyllä nykyinen järjestyslaki. Tai sitten menee ihan oikeasti vaikeaksi kun jokainen astalo joutuu kieltolistalle aina kun niitä käytetään henkeen ja terveyteen kohdistuvissa iskuissa.
Jos miekkoja aletaan kieltämään tai siirtämään luvan piiriin niin ei se ainakaan halpaa touhua ole. Itselläkin löytyy se satasen "katana" joka on nuoruudessa tullut ostettua. En kyllä ala moista luvittamaan kun lupa todennäköisesti olisi miltei saman hintainen.

Tässä voi olla taustalla vaikka mitä. Vaikka sitten ettei ole saanut apua mielenterveystoimistossa tai avohoidossa eikä ottanut lääkkeitään. Odotellaan mitä selviää. Mutta kuten ketjussa on mainittu niin ei ollut kyllä mitään ongelmaa kertoa ihonväriä tässä tapauksessa. Facebookissa jo törmäsin "Halla-ahon pitää irtisanoutua tällaisesta"-lauseeseen ja kaikkea muuta vastaavaa.

yleisin väkivallantekoon käytetty teräase taitaa olla ihan tavallinen talousveitsi. Siitä vain kieltämään. :facepalm:
Koska elämme epävakauden aikoja jokainen ostaa itselleen vatupassin.

-Repomies

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 320
  • Liked: 14495

Kömpelön teräaseiden kiellon sijaan tarvittavaa turvallisuutta voidaan lisätä metallinpaljastinten ja vartijoiden avulla.

Kömpelön tehovalvonnan sijaan voitaisiin pohtia keinoja joilla tuota tehovalvontaa ei tarvita, tai sitten on vaihtoehtona portit ja vartijat yli koko yhteiskunnan eikä siitäkään mitään hyvää seuraa kun puolet yhteiskunnasta vahtii toista puolta.
Ehkä mielenterveyspalveluista säästäminen meni överiksi ja nyt pitäisi pohtia niiden säästöjen purkamista.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Jack

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 904
  • Liked: 1689
Ohisalo pyrkii estämään vastaavia tapauksia poliiseja lisäämällä ja pohtii teräaseiden kieltoa. Höh.

Tämä on primitiivireaktio, kun ei muutakaan keksitä. Tapahtuipa mitä tahansa, ratkaisuksi ehdotetaan lisää poliiseja ja lisää lakeja.

Poliisilta meni muutama minuutti paikalle saapumiseen, joten poliisipula ei tainnut olla ongelma. Laki kieltää jo nyt miekalla ihmisten tappamisen ja pahoinpitelemisen, joten tarvitaanko enää uusia lakeja?

Ajatteleeko poliitikko, että miekkamurhaa ja polttopulloiskua suunnitteleva fanaatikko luopuu suunnitelmastaan huomatessaan, että laki kieltää miekat ja polttopullot.

Tappovälineen saa kuka tahansa haltuunsa mistä tahansa Tokmannin hyllystä tai rakennustyömaalta, joten aika monta uutta lakia tarvitaan, jotta tällainen ei olisi enää mahdollista. Ja autokin kelpaa tappohommaan, kuten on jo maailmalta nähty. Ei väkivaltaa saa estettyä kokonaan koskaan, mutta jos sitä halutaan vähentää, poliisivaltio ja totaalinen kontrolli ei ole siihen paras keino. Enemmin kannattaa kiinnittää huomiota juurisyihin, jotka väkivaltailmiötä ylläpitävät. Mutta minkä internetille ja väkivaltapeleille enää mahtaa?

newspeak

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 725
  • Liked: 5761
Surullinen tapaus. Valitettavasti jälleen kerran pääsi käymään näin.

Lainaus
Verinen päivä kääntyi yöksi Kuopiossa: Pastori muistuttaa, että kenenkään ei tarvitse olla yksin –"Asiat ovat vasta jäsentymässä todeksi"

Kuopion seurakunta on tarjonnut tiistaina keskusteluapua iskun jälkeen. Kirkon ovet ovat auki myös keskiviikkona.

Kuopiossa tarjottiin välittömästi tragedian jälkeen henkistä tukea ja apua sitä tarvitseville.

– Luulen, että asiat vasta nyt jäsentyvät todeksi. Ei ehkä ole sanojakaan vielä siihen, mitä on tapahtunut, sanoo johtava oppilaitospastori Raimo Hakkarainen.

Kuopion tuomiokirkko oli tiistaina avoinna kello 17–20 ja paikalla oli seurakunnan työntekijöitä tarjoamassa keskusteluapua. Mitään ruuhkaa ei ollut, vaan illan aikana paikalla kävi muutamia ihmisiä. Osin tähän saattoi vaikuttaa sää, sillä Kuopiossa satoi vettä rankahkosti koko päivän ja illan.

Tuomiokirkon läheisyydessä on niin sanottu Vanha Pappila, jonne oli myös mahdollisuus tulla käsittelemään tragediaa. Paikalla oli Kuopion seurakuntien työntekijöitä iltakymmeneen saakka.

– Oleellista on, että on tarjolla tilaisuus ja paikkoja, joissa voi käsitellä tunteitaan, sanoo Hakkarainen.

– Tänään asioita ei tarvitse vielä käydä välttämättä läpi. On oleellista, että nyt tarjotaan turvallinen paikka, minne voi tulla ja missä voi olla. Yksin ei tarvitse kenenkään olla.
Loput: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/60d55d35-c123-4c69-bed9-5983340d35cd

Seurakunnan tiedotteet:
Tuomiokirkko on avoinna (1.10.2019)
Vanha Pappila avoinna (1.10.2019)
Piispa rukoilee uhrien ja omaisten puolesta (1.10.2019)
"Onko paavi kristitty?" "Ei."

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
Parin viikon päästä kukaan ei muista tätä tapausta. Nytkin jo tuntuu, että tämä tapahtui viikko sitten.

[Voimia uhreille ja heidän omaisilleen.]

Uutisointi on niin tuttua ja yllätyksetöntä, että sisältökin vaikuttaa vanhan kertaamiselta. Lähinnä sen takia mä poimin tähän ketjuun uutisia vähän erilaisella otteella kuin aikaisemmin ja otsikoksi päätyi epäolennaisen klikkihuoraamisen kruunaamaton kuningas.
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

AcastusKolya

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • Liked: 1127
Ko. kauppakeskuksessa toimii 2 rautakauppaa, joissa on kirveitä, yhden ja kahden käden vesureita. Taitaa olla polttopullon tekovälineitäkin. Että lapsellista ministerin ruveta horisemaan teräaseista, kun oikea ratkaisu on sallia ampuma-aseet itsepuolustusperusteella.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 22:50:13 kirjoittanut AcastusKolya »
Pesunkestävä militaristivaskisti.

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 845
  • Liked: 9572
yleisin väkivallantekoon käytetty teräase taitaa olla ihan tavallinen talousveitsi. Siitä vain kieltämään. :facepalm:

Joku pieni yleisveitsihän se on kädenulottuvilla kun keittiössä ryypätään. Isommat keittiöveitset ovat turhan taipuisia, mutta saa sillä purkin kannen vääntämiseen sopivalla pienellä terälläkin hengen pois kun iskee jotain 80 kertaa ja sehän on se suomalainen tapa.

Tietty näitä asioita ei välttämättä tajua, jollei ole koskaan edes työntänyt lämpömittarin anturia raakaan joulukinkkuun. Liha on oikeasti paljon vahvempaa ainetta kuin splatter-elokuvissa.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2019, 23:00:07 kirjoittanut törö »
Paras saatavilla oleva kirja suomesta ja suomalaisuudesta.

https://issuhub.com/user/book/166

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 26 781
  • Liked: 18807
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo aikoo nostaa keskusteluun Kuopion kouluhyökkäyksen vaikutukset lainsäädäntöön – nyt teräaseiden hallussapitoa ei säädellä erillisellä lailla

Olipa hyvä, että erikseen mainittiin lausunnon antajan olevan sisäministeri, olisin saattanut luulla jotain aivan muuta.

Teräaselaki

Lainaus käyttäjältä: Teräaselaki
Vaarallista teräasetta ei saa pitää hallussa yleisellä paikalla tai yleisessä kokouksessa taikka muussa julkisessa tilaisuudessa, ellei hallussa pitämiseen ole hyväksyttävää perustetta.

Kun meillä sittenkin on laki teräaseiden hallussapidosta, niin sisäministerin pitäisi nyt keksiä miksi sitä lakia ei noudateta.
Se tässä kaiketi on se ongelma.

(Hyvä on, myönnän ettei sapelia erikseen mainittu Teräaselaissa, mutta ehkä sen lisääminen sinne ei ole pääasia tässä yhteydessä.)

Järjestyslakikin on hyvä mainita tässä yhteydessä, sen 3 luku.

Eli Ohisalo ja kumppanit keräilevät irtopisteitä, kun nyt mukamas pitäisi (taas) kirjoitella lakia uusiksi.

Kyllä ne siitä rauhoittuvat, kun joku muu kuin minä kertoo, että kaikki vaarallinen, pistävä, viiltävä, räjähtävä tai muutenkin Toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden hallussapito yleisellä paikalla on  jo kriminalisoitu. Jopa laserosoitin on erikseen mainittu.

Meillä ei taakaan käynyt ns. herralykky, kun hallitusta kasattiin.
Ystävälläni oli miellyttävät ja älykkäät kasvot. Hyvyyttä saattoi joskus löytää keskellä helvettiä.
Charles Bukowski: Naisia (Women).

Tagit: kuopio