Taas on paperiteollisuus neuvottelupöydällä ja UPM-Nalle on jyrähtänyt, että kun paperikoneita ruvetaan Euroopassa sulkemaan, niitä suljetaan Suomesta ensimmäisenä.
Edellinen pitkä paperin kiista oli seitsemän viikon seisaus 2005, kun ensin lakkoiltiin muutama päivä Jouko Ahosen johdolla ja sitten tuli päälle työsulku. Tuon päälle suljettiin Voikkaan tehdas ja tuhat paperimiestä sai lopputilin.
Sitten tuli 2007 eurokriisi ja monikansalliset paperiiyhtiömme, jolla oli koneita myös Ruotsissa, tekivät johtopäätöksensä. Suomen paperityöläiset olivat kalliita ja kallis euro oli se, joka tuolloin katkaisi kamelin selän.
2014 Vesa Kanniainen ja ryhmä taloustieteilijöitä laski kalliin euron aikana, että Suomen kannattaisi erota eurosta. Sixten Korkman kiisti talouslaman kaataneen paperitehtaita ja toivoi paperialalle palkkamalttia.
Mitä tapahtui 2007-2008 eurokriisin jälkimainingeissa, kun Suomi sukelsi euroopan parhaaksi palkitun valtiovarainministeri Kataisen talouspolitiikan seurauksena syvemmälle kuin mikään muu euromaa?
Lainaan omaa tekstiäni jostain vanhasta ketjusta...
mm. Stora Enso on Ruotsalais-Suomalainen puunjalostusteollisuuden yritys. Kruunun ollessa halpaa tämä Ruotsalais-Suomalainen yritys alkoi saneerata pohjoismaissa:
Stora Enso ilmoitti lokakuussa 2007 sulkevansa Summan paperitehtaan Haminassa sekä lopettavansa selluntuotannon Kemijärvellä ja ilmoitti pysäyttävänsä yhden paperikoneen Anjalankoskella.
Ruotsissa Norrsundetissa lopetettiin selluntuotanto.
Kotkan paperitehdas sekä Tainionkosken laminaattipaperikone Imatralla myytiin 1. heinäkuuta 2010 amerikkalaiselle OpenGate Capital -sijoitusyhtiölle.
Imatran tehtaalla ilmoitettiin suljettavan kartonkilinja vuoteen 2010 mennessä sekä suuria supistuksia tulevan myös Varkauden ja Enon yksikköihin, mikä tietää yli 500 työpaikan menetystä Suomessa.[12]
Suomessa 2 paperitehdasta, 1 sellutehdas, 2 paperikonetta, kartonkilinja ja supistuksia.
Ruotsissa yksi sellutehdas. Suomi oli ylivahvassa eurossa, Ruotsi kelluvassa kruunussa. Korkman sekoittaa syyt ja seuraukset.
Silloin kun leikkauksia tehtiin, Stora Enson tj Jouko Karvinen ihan suoraan sanoi, että kallis työvoima ja kallis valuutta ovat syynä siihen, että Suomesta ajetaan koneita alas, mutta Ruotsi pyörii täysillä.
Nyt paperiteollisuus seisoo taas. Digitalisaation myötä laskevan paperin kysynnän markkinatilanteessa UPM:n hallituksen puheenjohtaja Wahlroos lausui, että "
Jos me hyväksymme kaikki ay-liikkeen vaatimukset, täältä lähtee työpaikkoja ja niitä lähtee paljon. Käytännössä seuraavat paperikoneet, jotka menevät kiinni Euroopassa, menevät kiinni täällä Suomessa. Kyse on vain siitä, mikä kone menee kiinni ja missä. Se määräytyy sillä perusteella, mikä on vähiten kannattava"
Ay-pomot suuttuivat tästä:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ay-johtajat-kimmastuivat-wahlroosin-lakkokommenteista-tyonantajapuoli-on-ennemmin-valmis-miljarditappioihin-kuin-tekemaan-saallisen-neuvottelutuloksen/195b8de4-3b92-4024-abf9-623b54e4d95cYlen aamussa Pellervon taloustutkimuksen Emmi Haltia ja palkansaajien tutkimuslaitoksen Ilkka Kiema myönsivät, että Wahlroos on oikeassa, että koneita menee kiinni tulevaisuudessa. Mutta he myös vakuuttivat, että Suomen paperiteollisuudella ei ole kilpailukykyongelmaa... Ei tuntihinta vaan työmoraali. Mitä siinä tunnissa saadaan aikaan? Alalla, jossa isot koneet pyörivät x kilometriä tunnissa riippumatta siitä kuinka ahkerasti poljetaan? Tuntuu tutulta. Kaikkialla muualla kiristetään, talouden kasvuennusteet laskevat ja meillä on ala, jolla ei ole kilpailukykyongelmaa... AamuTV:n jälkipörssissä ei oltu ihan yhtä vakuuttuneita.
Paperin työntekijät haluavat luopua kiky-tunneista ja muutakin on tapeetilla tilanteessa, jossa valtakunnansovittelijan auktoriteettiäkin on kyseenalaistettu.
Duunareiden puolue SDP johtaa samalla punavihreää hallitusta, joka ajaa maailman kunnianhimoisinta hiilineutraaliusaikataulua ja tavoitteita lisäämällä energian haittaverotusta. Paperiteollisuus on metalliteollisuuden jälkeen ehkä kaiken energiaintensiivisimpiä teollisuusalojamme. Energiaverojen kiristys iskee suoraan paperiteollisuuden ytimeen sekä kuljetusketjuun puun kaadosta ja metsästä tehtaille ja tehtailta satamiin ja laivoilla ulkomaille. Kun rakas YLE käsitteli paperiteollisuutta kahdessakin asiantuntijakeskustelussa tänä aamuna, en kiinnittänyt huomiota, että energian verotuspolitiikkaa ja ilmastonmuutoksen pyhää lehmää olisi kyseenalaistettu sanallakaan.
Hallituspuolue vihreät on myös esittänyt työlupia ratkaisuiksi paperittomille turvapaikanhakijoille, joita ei pystytä palauttamaan. Paperiala on juuri se ala, jossa mennään oppipoika-kisälli-mestarimentaliteetilla. Monet paperityöläiset ovat työllistyneet suoraan peruskoulusta ilman vaadittavaa ammatillista osaamista.
Mikä on suomalaisen paperimiehen tulevaisuus ja miten vaikkapa PS voisi tarttua tähän kysymykseen?
-i-