Yle: EU:n Afrikka-strategia vihdoin julki: Afrikka on mahdollisuuksien manner 9.3.2020
Afrikan mantereen väkiluku kasvaa nopeimmin maailmassa ja se on Euroopan naapurissa, vain Välimeren päässä. Tänä päivänä mantereella asuu yli miljardi ihmistä. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua, vuonna 2050 mantereella on 2,2 miljardia, arvioi YK.
EU:n Afrikka-strategiaa on hahmoteltu kolme vuotta ja työstetty aktiivisesti viimeiset kolme kuukautta uuden komission ja uuden Afrikka-komissaarin Jutta Urpilaisen kabinetin toimesta.
Urpilainen (sd.) kuvaa Afrikkaa mahdollisuuksien mantereeksi.
Mikäli ilmastonlämpenemistä ei saada pysäytettyä ja Afrikkaan luotua ihmisille vähintään siedettävät tulevaisuudennäkymät, ovat nykyiset pakolais- ja maahanmuuttoaallot Afrikasta Välimeren yli pientä verrattuna tuleviin vuosikymmeniin.
Pakolais- ja maahanmuuttoaallot Afrikasta Välimeren yli riippuvat ennen kaikkea Euroopan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta, ei muusta Euroopan tekemästä. Jos otetaan vastaan, niin totta kai sieltä tullaan, kun porukkaa on pian
miljardi enemmän.
Ilmastotoimet ovat Afrikan tulevaisuuden elinehto. Hiekka-aavikoiden muuttaminen vihreiksi keitaiksi ei ole ratkaisu, vaan mantereen energiantuotannon kehittäminen ja rakentaminen kestävälle pohjalle. Sen sijaan, että Euroopasta kuljetetaan Afrikkaan vanhentunutta ja saastuttavaa autokantaa, EU-maista pitää suunnata Afrikkaan uutta teknologiaa ja investointeja puhtaan energian tuotantoon.
Ei ole kestävää eikä realistista odottaa, että eurooppalaiset nostavat Afrikan nykyaikaan afrikkalaisten puolesta.
EU tukee jo nyt Libyaa, jotta sen kautta Eurooppaan yrittävät pakolaiset pysyvät Afrikan puolella. Sahelin alueella asuu suurin määrä Afrikan sisäisiä pakolaisia ja paine siirtyä sieltä Välimeren yli Eurooppaan on kova. Afrikan sarven maiden sisällissodat ruokkivat sekä pakolaisuutta, että nuorten radikalisoitumista.
Komissio ehdottaa, että kaikkeen yhteistyöhön liitetään hyvä hallinto, demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaatteet ja sukupuolitasa-arvo.
Tuo jää sanahelinäksi, kun EU kieltäytyy asettamasta avulle tiukkoja ehtoja. Eipä silti, jos uudistuksille ei ole aitoa motivaatiota, ei niitä saa pakollakaan aikaan.
Ilmastonmuutos, väestökehitys, talousnäkymät ja poliittinen epävakaus ovat suuria haasteita Afrikalle itselleen yhtälailla kuin EU:lle.
Jotta hallitsematon pakolaisuus ja muuttoliikkeet saadaan haltuun on Afrikan ja EU:n tartuttava ongelmaan joka tasolla.
EU haluaa tarttua rikolliseen ihmissalakuljetukseen vahvemmin, auttaa Afrikan maita vahvistamaan rajavalvontaansa sekä perustaa mannerten välisen yhteistyöelimen, joka seuraa muuttoliikkeiden kehittymistä.
Urpilainen on jo linjannut, että toimet perustuvat lähinnä vapaaehtoisuuteen, ei pakottamiseen tai painostamiseen. Tämä takaa tehottomuuden.
Yle: Analyysi: EU:n Afrikka-strategia tulee kreivin aikaan – Mitä maanosa nyt odottaa unionilta? 9.3.2020
EU on julistanut haluavansa nähdä Afrikan selkeämmin samanarvoisena kumppanina, ja siihen on jo korkea aika. Afrikka-strategiaa onkin nyt pyritty tekemään yhteistyössä Afrikan unionin kanssa.
– EU on epäonnistunut positiivisen imagonsa myymisessä. Sitä kukaan ei tee meidän puolestamme, sanoo Lundberg.
Euroopan unioni on pitkään nähnyt Afrikan tuen vastaanottajana, jota hieman säälitään.
Nyt ei pitäisi olla kyse
imagon myymisestä tai narratiivin muuttamisesta. Kiina ei ole Afrikassa myymässä imagoa tai pelastamassa maailmaa vaan tekemässä asioita:
EU:lla ja Afrikalla on kolonialistisen historian takia erityinen suhde, sekä hyvässä että pahassa. Prosessi päästää irti vanhoista valtasuhteista on ollut hidas.
Uudet pelurit mantereella, kuten Turkki, Arabiemiraatit, Kiina, Intia ja Qatar, ovat tulleet mantereelle eri asenteella kuin EU. He ovat huomanneet muun muassa sen, että talouskasvu monessa Afrikan maassa on huimaa.
EU on ollut hidas reagoimaan mantereen muuttuvaan dynamiikkaan ja laiska solmimaan suhteita poliittisiin päättäjiin Afrikassa. Kiinalaisilla taas on tiiviitä suhteita päättäjiin ja bisneksiin.
– EU:n pitää miettiä, minkälaisen Afrikan se haluaa nähdä tulevaisuudessa. Sen jälkeen täytyy miettiä, mitä voi tehdä, jotta se kävisi toteen, Lundberg sanoo.
Ei tätä konsulttihöttöä, vaan pitää miettiä ihan tavalliseen tapaan, mitkä ovat uhat ja mahdollisuudet. Afrikan muuttaminen jonkin haavekuvan kaltaiseksi ei ole realismia etenkään jatkossa yhä merkityksettömämmäksi käyvän Euroopan lihaksilla.
Viime aikoina EU on profiloitunut Afrikassa maahanmuuttokysymyksiin. Unioni on pyrkinyt estämään siirtolaisuutta solmimalla sopimuksia rajavartioinnista.
EU:n on nähty ulkoistavan rajavartiointinsa muun muassa Sudanin kaltaisille valtioille.
Riskinä on, että keskustelu EU:n ja Afrikan välillä näyttäytyy pelkkänä siirtolaisuuskysymyksenä, sanoo Lundberg.
Siihen mediakin mielellään tarttuu, mutta se ei hyödynnä ketään.
Maahanmuuttokysymys on ylivoimaisesti tärkein EU:n ja Afrikan välinen kysymys. Valitettavasti itse asiaa kierrellään, kaarellaan ja sievistellään, kuten tässäkin jutussa tehdään.
Ongelmista pitää toki puhua, mutta siirtolaisuuden näkeminen pelkkänä huonona asiana johtaa lisäksi siihen, että sen hyödyt kehityksessä unohtuu täysin.
– Siirtolaisuudessa on valtavasti potentiaalia, mutta se nähdään vain turvallisuusuhkana. EU:n pitää keskittyä ihmisten kehittämiseen, koko ihmiskunnan takia, sanoo Victor Adetula, vanhempi tutkija Pohjoismaisessa Afrikka-instituutissa.
Jos puhutaan siirtolaisuudesta pelkästään turvallisuusuhkana, sen juurisyihin ei päästä vaikuttamaan.
Juuri tätä tarkoitin. Ennen kuin päästiin yhtään syvemmin siirtolaisuuteen turvallisuusuhkana, puhe käännettiin jo muualle, "potentiaaliin" ja "juurisyihin".
Tähän asti EU on usein ollut se, joka sanelee ehdot. Niin ei voi enää olla, jos EU haluaa olla aito kumppani Afrikalle.
Pelkkä yhteistyö ja strategian laatiminen yhdessä Afrikan unionin kanssa ei enää riitä, vaan Afrikankin pitää saada sanella ehtoja.
– EU:n pitää nähdä asiat meidän näkökulmastamme. Keskustella meidän kanssamme siitä, minkälaisena me esimerkiksi näemme demokratian ja hyvän hallinnon, eikä kertoa meille mikä se EU:n näkökulmasta on, Adetula sanoo.
EU on hyvin vähän sanellut ehtoja mutta kylläkin esiintynyt ajoittain ärsyttävänä moraalipoliisina, mihin jutussa viitataan toisaalla. Toisaalta EU on sujuvasti sulkenut silmänsä islamin vaikutukselta ja kieltänyt sen arvostelun, mikä tulee olemaan osa Afrikan ongelmaa pitkälle tulevaisuuteen.
Helsingin Sanomat: Jutta Urpilainen ja Josep Borrell: Afrikka ja EU rakentavat uutta kumppanuutta 9.3.2020
diibadaabaa ja unelmahöttöä
Aihe: Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio 2019–2024 (Luettu 29994 kertaa)