Kepun ja maan kannlta Väyrysen valinta olisi oiva vaihtoehto, mutta on toinen juttu päästäisikö nykyjohto häntä edes ehdolle. Mitä enemmän ehdokkaita, sitä paremmat mahdillisuudet Väyrysellä olisi tulla valituksi. Väyrysellä on joitakin etuja: iän tuoma kokemus ja osaaminen, kiistämätön lahjakkuus ja tarmokkuus.
Toisessa vaakakupissa on sitten osin samoja asioita. Nuoremmille on monasti vaikea käsittää, että ikä ei välttämättä aina tarkoita pään lahoamista - ikärasismi onkin usein vain keino vähätellä kilpailijaa, kun muita keinoja ei ole. Monelle Väyrysen pitäminen syrjässä on tärkeää senkin takia, että siten turvataan oma asema puoluehierarkiassa. Ja mitä suurempi ero älyllisessä suorituskyvyssä, sitä suurempi ärsyyntyminen; juuri se saattaa olla syy miksi Väyrynen herättää niin rajuja tuntemuksia.
@Mäyräkoira aiemmin:
"Väyrystä ei puheenjohtajaksi enää valita. Hän oli aivan oikeassa siinä euro jäsenyyden kritiikissä 25 v. Sitten. Mutta Paavo on täysin epäluotettava, narsistinen, hankala kaveri, joka myisi vaikka mummonsa, jos se hyödyttäisi häntä jotenkin. Paavo on älykäs, hänellä on oikeat arvot, mutta hän ei osaa yhteistyötä tehdä. Siksi epäpätevä. Huonoja ominaisuuksiaan paikkailee sitkeydellään. Paavolla on myös erittäin hyvä muisti. Mikä suurmies hänestä olisikaan tullut, jos olisi ollut vähän toisenlainen kaiffari."
Paavo on ollut kilpailijoihinsa verrattuna keskimäärin useammin oikeassa ja jo se aiheuttaa ärtymystä. Hankala hän varmasti on, mutta mistä se johtuu? Onko hän vaan liian iso kala pienessä lammikossa, onko hän liian etevä vertaiisiinsa nähden? Kuinka paljon Paavon imagosta on oikeastaan peräisin "etelän (valhe)medissta"?
Oma lukunsa olisi selvittää syyt ja mekaismit niistä syistä, jotka ovat mädättäneet suomalaisten puolueiden johdot. Poikkeuksena PS ja KD. Perussuomalaiset pelasti puolueen säännöt, joiden mukaan jäsenet pääsevät valitsemaan itse johtonsa - ja kyllä kansa tiesi. Valitettavasti tuskin koskaan näemme tenttiä, jossa maan tulevaisuudesta ovat keskustelemassa Essayah, Halla-aho ja Väyrynen.