Kirjoittaja Aihe: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä  (Luettu 105082 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 099
  • Liked: 106756
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #960 : 27.11.2021, 13:30:40 »
Kansan Uutiset: Jussi Saramo: Kiristykseen ei pidä lähteä mukaan 27.11.2021

Lainaus käyttäjältä: Jussi Saramo (vas)
Valko-Venäjää itsevaltaisesti johtavan Aljaksandr Lukašenkan moraaliton operaatio Puolan rajalla ei yllättänyt. Lukašenka takertuu valtaan ja on valmis epätoivoisiin kiristysyrityksiin.

Yllättävää oli, kuinka EU:n jäsenmaa Puola lähti mukaan Lukašenkan peliin tämän omilla säännöillä. Puolan johto tarvitsi ulkopuolisen vihollisen hallituksen taistellessa parlamentaarisen enemmistönsä puolesta ja EU:n oikeusvaltiovaatimuksia vastaan.

Todellista kriisiä Puolan turvallisuudelle rajalla ei ole ollut. Espanjaan ja Italiaan, jopa pienelle Kyprokselle, on tänäkin vuonna pyrkinyt isompi joukko siirtolaisia. Puola itse päätti kriisiyttää tilanteen ja esti toimittajia sekä avustusjärjestöjä pääsemästä rajalle. Ihmisten annettiin kuolla kylmään ja nälkään.

Aika uskomaton tulkinta. Päättivätkö myös Liettua ja Latvia itse kriisiyttää tilanteen? Tai Kreikka puolitoista vuotta sitten? Tai Suomi talvella 2016, kun se vaati sulkemaan pohjoiset raja-asemat turvapaikanhakijoilta?

Puolalla ei varmaan olisi mitään sitä vastaan, että kaikki laittomat tulijat kärrätään ulkorajalta suoraan Saksaan hakemaan turvapaikkaa, sillä Puolastahan he eivät sitä tahdo hakea. Se vain, että jos näin päätetään tehdä, lähtevät miljoonat ihmiset liikkeelle havaitessaan kirjaimellisesti elämänsä tilaisuuden.

Lainaus käyttäjältä: Jussi Saramo (vas)
Peli ja säätila Puolan rajalla on ollut kylmää. Sitä se on myös Suomen eduskunnassa, jossa oikeisto-oppositio lähti mukaan tukemaan Lukašenkan hybridioperaatiota välikysymyksellä.

Suomi on varautunut hybridivaikuttamiseen ja pystyy toimimaan myös vaikeissa tilanteissa. Voimamme on juuri siinä, että pidämme arvoistamme, laeistamme ja sopimuksistamme kiinni, emmekä itse vajoa niitä halveksuvien tasolle. Jos näin tekisimme, olisi hybridivaikuttaminen onnistunut ja me hävinneet pelin.

Kansainvälisistä sopimuksista on pidettävä kiinni ja näytettävä ettei meitä kannata alkaa kiristää. Itsevaltaisia johtajia kohtaan on käytettävä kovempia otteita, sen sijaan että käytetään kovia otteita heidän viattomia uhrejaan vastaan.

Me suomalaiset kylläkin hävitään peli joka kerta, kun otamme vastaan viisumittoman tulijan. Jo vuoden 2015 tapahtumat muuttivat Suomen peruuttamattomasti huonommaksi paikaksi, ja mahdollinen uusi vyöry olisi ilmeisen itsesuojelukyvyttömälle Suomelle kohtalokas.

Lainaus käyttäjältä: Jussi Saramo (vas)
Samalla on tietysti varauduttava kasvaviin haasteisiin. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden tuhoaminen voivat pakottaa ihmisjoukkoja hakemaan apua viime vuosien sotien tavoin. Tätä uhkaa torjutaan tehokkaimmin sekä ilmastotoimilla, kehitysavulla että oikeudenmukaisemmalla kauppapolitiikalla. Myös turvapaikanhakuun ja maahanmuuttoon on saatava kestävä järjestelmä.

Ilmastonmuutos ei pakota ihmisjoukkoja Suomeen tai Eurooppaan, eikä ilmastotoimilla, kehitysavulla tai kauppapolitiikalla estetä haittamaahanmuuttoa.

Ainoa kestävä turvapaikkajärjestelmä on turvan tarjoaminen ainoastaan Euroopan ulkopuolelta. Ainoa kestävä maahanmuuttojärjestelmä on maahanmuuton rajoittaminen kohdemaata hyödyttävään maahanmuuttoon.

Lainaus käyttäjältä: Jussi Saramo (vas)
Ihmisten hukuttaminen Välimereen tai palelluttaminen Puolan metsiin ei ratkaise mitään.

Ihmiset eivät enää huku Välimereen tai palellu Puolan metsiin, kun heille tehdään yksiselitteisen selväksi, että täällä Euroopassa ei ole heille mitään.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

artti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 284
  • Liked: 1518
  • Ajattele isommin Ajattele kaukonäköisemmin
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #961 : 27.11.2021, 15:21:01 »
Lännessä taivastellaan, että todella kamalaa, että diktaattori kehtaa laittaa hanttiin yrittäessämme suistaa hänet vallasta :flowerhat:
« Viimeksi muokattu: 28.11.2021, 09:11:34 kirjoittanut artti »
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 187
  • Liked: 39025
  • Ego sum Spartacus
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #962 : 27.11.2021, 16:26:03 »
Yksintulleet pakolaislapsukaiset palaavat taatelipalmujen luo.


https://twitter.com/visegrad24/status/1464587365343797259

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 187
  • Liked: 39025
  • Ego sum Spartacus
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #963 : 30.11.2021, 09:09:27 »
 :facepalm: Uskomattomia vatipäitä.


https://twitter.com/jvpliveNY/status/1461856595063848971


https://twitter.com/jvpliveNY/status/1396139657205792774

Inca

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 201
  • Liked: 725
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #964 : 30.11.2021, 10:35:28 »
Yksintulleet pakolaislapsukaiset palaavat taatelipalmujen luo.


https://twitter.com/visegrad24/status/1464587365343797259
Valeuutinen. Niin väkevästi on todistettu että Irak ei ota koskaan kansalaisiaan vastaan palautuksina eikä sinne voida ikinä saada ketään palaamaan että kyllä nyt on kyseessä photoshoppaus, ei ole mahdollista. Ei ne ota. Lentokentällekkö ne pitäisi jättää, sehän on sodanjulistus ja kaikkia kansainvälisiä sopimuksia vastaan, ihan totta t. Kaikki Vihreät
Aika varhaiskypsiä ja suurikokoisia on irakilaiset parivuotiaat, ja kyllä niiden naiset on helvetin rumia, eipä niitä kyllä miehestä erota.
Nyt vielä ihan Irak itse laittaa ählämsähläm airlinesin bommi 747-itsemurhapommi-isku-mallisen taikalaatikon taivaalle ja tsädäm sinne ne kamelialan osaajat palaa takaisin aavikolle.
Kyllä täytyy sanoa että sielu lepää kun ählämsähläm airlinesin kone maha pullottaen kutsuu lennonjohtoa ettäs Helsinki tower, ählämsähläm airways en route to baghdad ready for takeoff on runway 22 right. Tuon saisi soittaa jokainen itsenäisyyspäivä radiosta kello 12.00 ja perään finlandiahymni
« Viimeksi muokattu: 30.11.2021, 10:38:30 kirjoittanut Inca »

Penan kaveri Eki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 231
  • Liked: 2017
  • Impivaarana 56 maata ja päälle 200 kaupunkia
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #965 : 02.12.2021, 15:34:54 »
Virolaiset menossa puolalaisia jeesamaan. Siellä mitään Frontexia tarvita… Avuliasta kansaa. Jo 1943 soomepoisid oli meitä auttamassa.

Tässä ei dialogi toiminut.

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 502
  • Liked: 2971
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #966 : 03.12.2021, 01:16:45 »
Onko Lukashenko valinnut itselleen seuraajan vai meinaako olla virassa hautaan asti? Jos tulee tupen rapinat ja pitää lähteä maanpakoon, onko Venäjä järjestänyt hänelle turvapaikan?

Valko-Venäjän ei mielestäni tarvitse olla "länsimaa" eikä hakea EU:n eikä NATO:n jäsenyyttä. Se mitä toivon, on se että Valko-Venäjä olisi Puolan tai Unkarin kaltainen. Kansallismielinen ja traditionalistinen, eikä Moskova-mielinen eikä Bryssel-mielinen. Valko-Venäjä taisi olla tuon tapainen 1992-1994 ennen kuin Lukashenka pääsi valtaan.

Kun Venäjän keisarikunta loppui, Valko-Venäjä oli hetken aikaa oma valtio. Lyhyeksi se jäi kun se liitetiin Neuvostoliittoon ja siitä tuli neuvostotasavalta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Belarusian_Democratic_Republic

"Lyhyen itsenäisyytensä aikana Valko-Venäjän kansantasavallan tunnustivat Saksa, Itävalta, Viro, Latvia, Liettua, Suomi, Puola, Ukraina, Tšekkoslovakia, Armenia ja Turkki."

Kissafani

Melbac

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 726
  • Liked: 2322
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #967 : 03.12.2021, 05:24:14 »
Lukasenka, tuo ajatusten Volga, on suorastaan nero viestinnässään: Nyt hän yrittää liennyttää tilannetta vaatimalla 2000 siirtolaiselle "käytävää" Saksaan ja jos homma ei käy, niin sitten tulee sota. (HS)
Lainaus
VALKO-VENÄJÄN ehdotuksen mukaan maa palauttaisi noin 5 000 siirtolaista kotimaihinsa ja EU ottaisi vastaan 2 000 siirtolaista. Maa on Lukašenkan mukaan valmistelemassa toista lentoa, jolla ihmisiä kuljetettaisiin takaisin heidän kotimaihinsa kuun lopussa.

Mitenköhän Luka toteuttaisi tuon jaon?  Paimenkoirilla?

Hyvä jako voisi olla iPhonen versio (11 ja 12). Toinen käypä keino olisi päästää yli 1000€ hintaisten Canada Goose -takkien omistajat läpi.
Noi puhelimet voi olla väärennöksiä tai varastettuja ja sama juttu takkien kanssa.Se että täällä pyydetään 1000€ jostain takista ei tarkoita sitä että niiden hinta olisi sama muualla.Sama juttu puhelimien kanssa.Noitahan myös väärennetään.Muutenkin toi taivastelu siitä millaista tavaraa noilla näyttäisi olevan on vähän harhaanjohtavaa koska kaikkihan tietää mistä noiden hinta täällä muodostuu eikös vaan?.

toumasho

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 566
  • Liked: 7925
  • ..and when the machine breaks down, we break down
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #968 : 03.12.2021, 17:06:11 »
Ylläolevassa on pointti, ainakin untuvatakkien ja muiden merkkivaatteiden osalta. Basaarista saa varmasti Kanadan hanhi takkeja raaka-aine + orjatyö hintoihin. iPhonea on vaikeampi väärentää. Sen aitous voidaan todeta vaikkapa laittamalla iPhone-jonottajat maksupääte-etapin läpi. Jos iWalletista kilahtaa fyrkat EU:n tilille, niin tervetuloa turvapaikka-käsittelyyn! Voitte käyttää omaa maksuvälinettänne sen ajan, kun odotatte päätöstä majoituksessa, jonka maksatte myös itse.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 099
  • Liked: 106756
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #969 : 13.12.2021, 19:00:30 »
Aika vähän on kiiinnitetty huomiota siihen, että Puolan rajalla toimii satoja aktivisteja, jotka auttavat laittomia siirtolaisia rajan yli ja eteenpäin Saksaan. Muutama viikko jossain mainittiin ohimennen muistaakseni 70 tällaisen pidätyksistä.

Ilta-Sanomat päätti julkaista aktivistien propagandaa:

Lainaus
Kriisi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla ei ole ohi – nyt puhuvat siirtolaisten auttajat: ”Olemme saaneet todella huolestuttavia tietoja”

Tilannetta kesästä asti läheltä seuranneet avustusjärjestöjen edustajat uskovat, että kuukausia jatkunut rajakriisi voitaisiin ratkaista alle vuorokaudessa, jos Puolan hallituksella vain olisi poliittista tahtoa.

[...]

NYT rajakriisi on muuttanut muotoaan, kertovat siirtolaisia auttavat aktivistit. Tätä juttua varten IS haastatteli kahta puolalaista avustustyöntekijää, jotka ovat seuranneet tilannetta läheltä sen alusta asti.

– Rajan ylittämistä yrittävät ryhmät ovat nyt 50–100 hengen suuruisia. Se on paljon vähemmän kuin Kuznican lähellä ollut joukko, mutta se on myös enemmän kuin olemme tottuneet näkemään. Ihan alussa kesällä ryhmissä oli maksimissaan noin viisi ihmistä, sitten niiden koot kasvoivat 10-15 ihmiseen, kertoo Natalia Gebert.

[...]

SEKÄ Gebert että Mandelt ovat työskennelleet vuosia siirtolaisia auttavissa puolalaisjärjestöissä. Heidän edustamansa järjestöt ovat nyt osa Grupa Granicaa (Rajaryhmä), joka syntyi kesällä spontaanina sosiaalisen median kampanjana ja josta on sittemmin muotoutunut varteenotettava kansalaisliike.

Ryhmään kuuluu 14 kansalaisjärjestöä sekä joukko aktivisteja ja paikallisia rajaseudun asukkaita, jotka ovat päättäneet yhdistää voimansa siirtolaisia auttaakseen. Gebert ja Mandelt eivät osallistu itse rajavyöhykkeen pinnassa tehtäviin auttamisoperaatioihin, mutta kumpikin pitää tiiviisti yhteyttä kentällä työskentelevään väkeen.

– Lyöttäydyimme yhteen elokuussa ja kuvittelimme, että tekisimme enemmän tai vähemmän sitä, mitä olimme siihenkin asti tehneet, eli lakiavun tarjoamista sekä ruoka- ja vaateavustusten jakamista. Mutta se, mitä me emme odottaneet, oli humanitaarinen kriisi, jossa joutuisimme oppimaan nopeasti, kuinka humanitääristä apua annetaan, Gebert kertoo.

[...]

GEBERTIN mukaan useimmat siirtolaiset tiedostavat asemansa maailmanpolitiikan pelinappuloina. Osa on tuntenut tulleensa huijatuksi rajalle, mutta eivät kaikki.

– Jotkut ovat sanoneet kokeneensa kauheita, mutta ottaneensa silti mieluummin pienemmän riskin näin kuin esimerkiksi ylittämällä Välimeren. Kuulostaa kauhealta, kun pakolaiset joutuvat tekemään tällaisia riskianalyyseja, mutta jotkut joutuvat. Eivätkä ihmiset jätä huvikseen taakseen suhteellista turvallisuutta, vaikka siihen kuuluisi piileskeleminen omassa kotimaassa. On oltava riittävän motivoitunut ottaakseen tällaisia riskejä, Gebert sanoo.

[...]

Jos tulijat haluavat jatkaa kulkuaan muihin EU-maihin, auttajat varustavat heidät matkaan, eivätkä kysele esimerkiksi määränpäätä.

– Suurin osa heistä ei halua jäädä Puolaan, mikä on melko ymmärrettävää, kun katsoo, kuinka Puola on tähän asti heitä kohdellut. Me emme kysy yksityiskohtia, sillä mitä vähemmän tiedämme, sitä parempi kaikille. Jos he päättävät jatkaa, voimme vain tarjota mukaan ruokaa ja vettä ja pitää sormemme ristittyinä.

[...]

Monen paikallisen on myös vaikea uskoa viranomaisten väärinkäytöksiin, sillä rajavartiosto on alueen suurin työllistäjä. Kyse ei siten ole kasvottomasta koneistosta, vaan tutuista naapurinpojista töissään.

Mandelt kertoo saaneensa rajaseudun kauhistuneilta vanhemmilta viestejä, joiden mukaan heidän lapsiaan on pantu päiväkodeissa väkisin poseeraamaan propagandakuvissa sotilaiden ja näiden aseiden kanssa.

GRUPA GRANICAN arvio on, että kriisi voitaisiin saada päätökseen alle vuorokaudessa, mikäli näin vain haluttaisiin tehdä. Siinä ajassa Puolan armeijalta saisi pystyyn väliaikaisen pakolaisleirin, jonne rajalla olevat ihmiset voitaisiin ottaa ja jossa heidän turvapaikkahakemuksensa voitaisiin ottaa vastaan heti.

– Mutta Puolan hallituksella ei ole tahtoa, Mandelt sanoo.

Hänen mukaansa kriisi on keinotekoinen ja sen jatkuminen palvelee myös hallitusta, joka olisi muutoin ehkä huomattavasti heikommilla käsistä jälleen riistäytyneen koronaviruksen sekä yhä pahemmaksi käyvän inflaation vuoksi. Nyt yli puolet kansasta tukee hallituksen toimia.

Gebertin mukaan kriisistä ei edes kannattaisi puhua, sillä se on sanan väärinkäyttöä.

– Mistä me puhumme? Yhteensä 20 000–25 000 ihmisen joukosta, joista 5 000 on jo Saksassa. Kun katsoo EU:n siirtolaistilastoja, nämä lukemat eivät ole mitään. Ja yhtäkkiä tämä onkin sota EU:ta vastaan ja hyökkäys arvojamme vastaan, ja mitä hittoa lieneekään. Vakavasti puhuen, ihmiset kuolevat sinne.

Moni on sitä mieltä, että Valko-Venäjälle ja sen itsevaltaiselle johtajalle Aljaksandr Lukashenkalle ei pitäisi antaa minkäänlaisia myönnytyksiä esimerkiksi päästämällä siirtolaisia rajan yli. Myönnytyksiin sisältyy riski siitä, että Lukashenka houkuttelee yhä lisää ihmisiä ansaan rajalle EU:ta painostaakseen.

– Vaikka hän tekisi niin, niin mitä sitten? Hän lähettäisi toiset 25 000. Puhumme Puolasta, jossa on 40 miljoonaa asukasta ja EU:sta, jossa ihmisiä on puoli miljardia, Gebert sanoo.

[...]

SIIRTOLAISTEN auttaminen ei ole helppoa etenkään maassa, jossa maata johtaa maahanmuuttajiin kielteisesti suhtautuva oikeistokonservatiivinen hallitus ja jossa myös äärioikeistolla suhteellisen vankka jalansija. Vihaviestit, uhkaukset ja maalittaminen ovat aktivisteille arkipäivää, ja hiljattain rajaseudulla ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi muun muassa lääkintäviranomaisten ajoneuvo sekä Grupa Granican tulkkitoiminnan koordinaattori.

– Uskomme Grupa Granicassa, että nyt tarinassa on käynnissä uusi, entistä väkivaltaisempi vaihe, Mandelt sanoo.

[...]

Joulukuun alussa EU-komissio ehdotti, että Puolalle, Latvialle ja Liettualle myönnettäisiin helpotuksia turvapaikkahakemusten käsittelyyn. Komission esityksen mukaan maat saisivat väliaikaisesti pidentää Valko-Venäjän kautta tulevien rajamenettelyitä neljään kuukauteen, joiden ajaksi ihmiset suljettaisiin turvapaikkakeskuksiin odottamaan hakemustensa käsittelyä.

Ehdotuksesta järkyttyneet Grupa Granican aktivistit ovat lähestyneet komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyeniä avoimella kirjeellä. Siinä he vaativat perääntymistä esityksestä, joka heidän mukaansa on yritys laillistaa siirtolaisten työntäminen takaisin Valko-Venäjälle.
Ilta-Sanomat 13.12.2021

Aktivistien ja muun muassa vihreiden ja demarimeppien järkytys siitä, että turvapaikanhakijat otetaan kiinni hakemuksien käsittelyn ajaksi, eikä päästetä vapaasti EU-alueelle, kertoo oleellisen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Mjane

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 101
  • Liked: 338
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #970 : 24.01.2022, 09:07:06 »
Uutinen on valitettavasti viroksi ja maksumuurin takana, mutta:

https://epl.delfi.ee/artikkel/95709571/eesti-inimkaubitsejad-ulatasid-valgevene-poola-piiril-abikae

Artikkelin mukaan Suomessa asuvat irakilastaustaiset ovat palkanneet kymmeniä virolaisia autokuskeja kuljettaakseen heimonveljiä Valko-Venäjä- Puola rajalta eteenpäin EU:hun. Tähän asti on pidäytetty 10 virolaista, jolla on ollut autossa mukana 3-4 henkilöä.
« Viimeksi muokattu: 24.01.2022, 09:14:15 kirjoittanut Mjane »

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 099
  • Liked: 106756
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #971 : 24.02.2022, 19:18:54 »

Lainaus
Antti Paronen
Nyt on ymmärrettävä, että päätös tällaisen hyökkäyksen tekemiseksi on tehty jo kuukausia, puolikin vuotta sitten. Kaikki sitä seurannut toiminta ennen tätä hyökkäystä on diplomatian teatteria. 3/X

Valko-Venäjän rajan tapahtumat olivat mitä suurimmassa määrin teatteria, mutta epäilemättä ne eivät olleet vain irrallinen episodi vaan silloin tutkittiin EU-maiden reaktioita. Esimerkiksi sitä, miten EU yhdessä ja EU-maat erikseen suhtautuvat turvapaikanhakijoiden massamaahanmuuton uhkaan. Sellainen järjestetään nyt Ukrainasta, eikä rajoja panna tällä kertaa kiinni.

Pahoin pelkään, että EU keksii tehdä Ukrainan kriisin kehittyessä sen, mikä ei onnistunut vielä Valko-Venäjän kriisin yhteydessä, eli hyväksyttää kriisiin vedoten Dublin-sopimuksen romuttamisen ja jäsenmaille pakolliset turvapaikanhakijakiintiöt.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

toumasho

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 566
  • Liked: 7925
  • ..and when the machine breaks down, we break down
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #972 : 05.03.2022, 14:32:47 »
Nyt muuten voi käydä niin, että Valko-Venäjän Lukasenkon selkänoja pettää. Jos Venäjä syöksyy taloudelliseen ja sosiaaliseen kaaokseen hävittyään sodan ja mahdollisesti Putinin koko porukan menetettyä vallan, niin eipäs olekkaan ketään turvaamassa väkivallan jatkumista. Mikäli Ukrainan sota päättyy Venäjän vetäytymiseen, niin Valko-Venäjän oppositio näkee, että taistelemalla se tyranni syrjäytetään. Pidän mahdollisena, että Valko-Venäjä tipahtaa EU:n syliin kuin kypsä omena, koska Venäjän talouden sakatessa he ovat hyvin pian täsmälleen samassa tilassa kuin Venäjä itse.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 099
  • Liked: 106756
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #973 : 12.03.2022, 13:57:08 »
Lainaus
Pinnan alla kytee uusi uhkakuvasto – kuinka pitkälle yhteiskunnallista elämää turvallistetaan?

Länsimaat varautuvat puolustamaan demokratiaa autoritaaristen maiden hybridivaikuttamiselta. Se on tasapainoilua, jotta ei hukata omia arvoja.

[...]

Pahiksen rooleissa ovat Kiina ja Venäjä, jotka uhkaavat koko yhteiskuntaa mutta toisaalta tarjoavat myös ratkaisuja. Mihin tarttua?

Termillä hybridiuhka kuvataan nykyajan vaikeasti ennakoitavia turvallisuusuhkia, jotka tähtäävät demokratioiden horjuttamiseen ja päätöksenteon muuttamiseen.

Erityisesti autoritaariset maat Venäjän ja Kiinan johdolla ovat kunnostautuneet länsimaisten demokratioiden horjuttamisessa. Ne pyrkivät manipuloimaan, luomaan jakolinjoja tai vaihtoehtoista todellisuutta käyttämällä hyväksi paitsi yhteiskuntien haavoittuvuuksia, myös demokratioiden oikeuksia ja vapauksia, kuten sananvapautta.

[...]

Yhtä ainoaa oikeaa määritelmää hybridi­uhalle ei ole.

Välineitä ovat esimerkiksi kaupalliset investoinnit, kirkot, kulttuuriryhmien tukeminen, vakoilu, kyberhyökkäykset, ilmatilaloukkaukset ja sotilasoperaatiot. Näitä käytetään yleensä yhtäaikaisesti luomaan haluttuja vaikutuksia.

Työkalujen kirjo on niin laaja, että mikäli yksittäisiä sosiaalisen median kirjoituksia, mielenosoituksia tai järjestötoimintaa katsotaan turvallisuuteen vaikuttavana hybridiuhkana, voi seurauksena olla normaalin yhteiskunnallisen toiminnan turvallistaminen.

[...]

Rajoja koeteltiin viime syksynä Valko-Venäjän ja Puolan välillä. Asiantuntijat pitävät selvänä, että tuhansien ihmisten kuljettaminen Lähi-idän maista ja lähettäminen edelleen Puolaan EU:n ulkorajalle oli Valko-Venäjän hybridivaikuttamista.

[...]

Ihmisoikeusjuristi pitää tapahtumia erittäin epäinhimillisinä. Ihmisiä käytettiin aseena. Euroopan suhtautuminen turvapaikanhakijoihin on kuitenkin ollut arveluttavaa jo ennen tätä.

»Euroopan pitäisi todella selvittää, mitä rajoilla tapahtui ja kuka on vastuussa», sanoo tutkijatohtori Mehrnoosh Farzamfar Turun yliopistosta.

Farzamfar väitteli viime vuonna oikeustieteestä Helsingin yliopistossa aiheenaan pakolaisten ihmisoikeussuojan ja EU:n sisäisen turvallisuuden suhde. Häntä kiinnosti, miten yhteiskunnan yhteinen huoli ja kollektiivinen turvallisuus vaikuttavat muualta tulevien ihmisten suojelemiseen ja oikeuksiin.

Euroopan unionin perusoikeuskirja takaa oikeuden turvapaikkaan. Kyse on perustavanlaatuisesta oikeudesta, jota ei voi rajoittaa turvallisuussyistä. Todellisuus on kuitenkin pykäliä mutkikkaampi.

Eurooppaa ohjaavat pelko ja muukalaisviha. Siirtolaiset leimataan poliittisessa keskustelussa turvallisuusuhaksi ja toisiksi, jotka eivät kuulu yhteiskuntaan. Tällöin laki ei ole heidän puolellaan eikä suojele ihmisiä, Farzamfar selittää.

Hän analysoi jäsenmaiden käytäntöjä ja EU:n lainsäädäntöä sekä EU:n tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja ja tuli siihen tulokseen, että turvapaikanhakijoiden leimaaminen turvallisuus­uhaksi heikentää turvapaikkaoikeuden asemaa perusoikeutena.

Siirtolaisten turvallistaminen tai aseistaminen ei ole uusi ilmiö. Turvapaikanhakijat on nähty lännessä ennenkin uhkana ja aihetta on tutkittu yhteiskuntatieteissä jo 30 vuoden ajan. Oikeustieteissä ei ole Farzamfarin mukaan kuitenkaan tarkasteltu, mitä turvapaikan­hakijoiden turvallistaminen merkitsee oikeusvaltioperiaatteelle, ihmisoikeuksille ja edelleen lainsäädännölle.

»EU on luonut oman kategoriansa sille, että ihmiset leimataan laittomiksi. Se mahdollistaa perusoikeuksien rikkomisen», Farzamfar sanoo.

Poliitikot puhuvat herkästi, että turvapaikan hakemisen pitää tapahtua laillisia reittejä pitkin. Toisinajattelijan tai haavoittuvaisessa asemassa olevan ihmisen voi olla kuitenkin mahdoton saada edes matkustusasiakirjoja, saati päästä »laillisille reitille». Eurooppa nakertaa Farzamfarin mukaan perus- ja ihmisoikeuksia myös suunnitelmillaan ulkoistaa rajavalvontaa ja turvapaikanhakemista unionin ulkopuolisiin keskuksiin.

Turvallistaminen tapahtuu julkisuudessa ja politiikassa käytettävän kielen, tarinankerronnan avulla. Farzamfarilla on tukku ideoita nykytilanteen korjaamiseksi, ja yksi niistä on vanha tuttu: millaisella kielellä media ja poliitikot puhuvat siirtolaisista ja miten ne kehystävät esimerkiksi rajojen tapahtumat.

Turvallisuuden nimissä ihmisiä on helpompi sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Alisteisessa asemassa olevat ihmiset, myös vähemmistöt, ovat valtaapitävien armoilla. Farzamfar huomauttaa, että lakien pitäisi koskea myös näitä ryhmiä, ja ihmisillä pitäisi olla oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan.

»Ihmisoikeussitoumuksista ei voi helposti vetäytyä kansallisen turvallisuuden perusteella. Perusoikeuksien rajoittamisen kynnyksen täytyy olla korkealla», hän sanoo.

[...]

Hybridiuhkien osoittelussa on turvallistamisen riski, mutta sille on tutkijan mielestä paikkansa.

»Demokratioiden täytyy nostaa uhat esiin ja puolustaa itseään. Se on tasapainoilua», Wigell sanoo.

Demokratiaan kuuluvat perus- ja ihmisoikeudet muodostavat pohjan koko yhteiskunnalle. Kaikilla on oikeus sananvapauteen ja mielenilmaukseen, mutta niitä voidaan käyttää myös hyväksi. Venäjä lietsoi sosiaalisessa mediassa esimerkiksi keltaliivien protesteja Ranskassa ja Black lives matter -mielenosoituksia Yhdysvalloissa, jotta yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen voimistuisi.

Venäjän pyrkimyksenä on ollut vahvistaa ihmisten välisiä erimielisyyksiä ja saada demokratiat kääntämään selkänsä perusarvoilleen. Wigell huomauttaa, että kaikkien protestoijien on tiedostettava riski, että joku ulkopuolinen haluaa käyttää heitä hyväkseen.

Hän on verrannut hybridihäirinnän torjumista rikoksien ehkäisyyn: kaikkia rikoksia ei voida estää eikä kaikki hybridivaikuttaminen muodosta merkittävää uhkaa kansalliselle turvallisuudelle.

Kansallisen turvallisuuden nimissä ja nimeämällä jonkin hybridiuhaksi länsimaat eivät voi irtisanoutua myöskään kansainvälisistä sopimuksista, Wigell sanoo.

»Silloin vaikuttajat ovat saavuttaneet tavoitteensa.»
Ulkopolitiikka 9.3.2022

Taas sellaiset tutkijat, joiden mielestä hybridivaikuttamisen torjumisen varjolla murennetaan sellaisia eurooppalaisia perusarvoja ja -oikeuksia kuin toisista maanosista tulevien pääsy Eurooppaan, mutta ei sitten esimerkiksi sananvapautta, joka ei tunnu olevan nykyisin minkäänlaisessa arvossa vaan paremminkin kirosana.

Tutkijat vetoavat Valko-Venäjän rajan tapahtumiin viitaten kansainvälisiin sopimuksiin, mutta turvapaikkajärjestelmän tarkoitus kai pitäisi olla suojan tarjoaminen sitä tarvitseville, eikä suojaa tarvitse eikä pidäkään tarjota Euroopasta kuin eurooppalaisille.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 187
  • Liked: 39025
  • Ego sum Spartacus
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #974 : 19.03.2022, 15:12:51 »
Lokasanko ylistää Putlerin terveyttä  :facepalm:


https://twitter.com/christogrozev/status/1505155921969881103

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 567
  • Liked: 8053
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #975 : 19.03.2022, 17:23:03 »
Jossakin oli että ukrainassa olisi Ukrainann puolella Valko-Venäläisiä. Kun nämä tulee sieltä takaisin niin Likasanko voi olla mennyttä jos putler ei pysty suojelemaan.

Tragedian synty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 399
  • Liked: 6129
  • Ukrainan asia on Suomen asia
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #976 : 20.03.2022, 18:24:52 »
Tänään kävelyllä ollessani tulin miettineeksi Valko-Venäjän tilannetta ja sitä, mitä Lukašenka tällä hetkellä pohtii asioiden kulusta. Varmasti hän ymmärtää, että Putinin Venäjä on uppoamassa kuin kivi ja että jos Valko-Venäjä takertuu Venäjään liikaa, samaa menoa syvyyksiin on luvassa hänellekin. Mitä tällaisessa tilanteessa kannattaa sellaisen diktaattorin tehdä, jolle tärkeää on ainoastaan oma selviytyminen?

Jos minä olisin Lukašenka, tekisin seuraavalla tavalla. Vähitellen lisäisin armeijan valmiutta ja asemoisin joukkoja lähelle Ukrainan rajaa ikään kuin valmiina lähtemään venäläisjoukkojen avuksi. Sitten, kun Venäjän joukot ovat tiukasti sidoksissa ympäri Ukrainaa ja logistiikan järjestäminen vie valtavasti resursseja, yhtäkkiä irrottaisin Valko-Venäjän kaikesta sotilaallisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa. Käskisin maassa vielä olevia venäläisjoukkoja lähtemään kotiin ja estäisin Kiovaa saartavien joukkojen huoltamisen Valko-Venäjän kautta. Sillä tavoin Kiovan länsipuolella olevat joukot romahtaisivat päivissä. Venäjä ei voisi vastata sotilaallisesti Valko-Venäjää vastaan, koska sen joukot ovat sidottuina Ukrainaan, eikä edes Putin ole niin hullu, että tässä tilanteessa avaisi uutta rintamaa.

Mihin tämä johtaisi? Venäjä kokisi valtavan strategisen tappion, Ukrainan tilanne helpottuisi voimakkaasti ja Lukašenkan maine länsimaissa paranisi dramaattisesti. Lukašenka ajautui Putinin sylikoiraksi pitkälti juuri sen takia, että hän poltti sillat länsimaihin, mutta nyt hänellä on ainutlaatuinen ja lyhytaikainen mahdollisuus saada länsi unohtamaan hänen vanhat syntinsä. Onhan monesti käynyt siten, että entinen vihollinen on muuttunut ihan siedettäväksi tyypiksi, kun jokin paljon suurempi vihollinen on ilmaantunut. Tuo suurempi vihollinen on Putin.

Mahtaako Lukašenka tehdä näin? Vaikea sanoa. Epäilemättä hänellä painaa vaakakupissa myös se pelko, että Putin murhauttaa hänet kostoksi hyvin nopeasti. Mutta sanoisin, että tämän skenaarion todennäköisyys kasvaa jokaisena päivänä, jona Venäjä ei saavuta tavoitteitaan Ukrainassa ja huollon puutteessa oleva sotakone yskii. Ehkä tämä olisi hyvä voiton päivän lahja Putinille?
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 633
  • Liked: 47391
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #977 : 20.03.2022, 19:16:31 »
Mahtaako Lukašenka tehdä näin? Vaikea sanoa. Epäilemättä hänellä painaa vaakakupissa myös se pelko, että Putin murhauttaa hänet kostoksi hyvin nopeasti. Mutta sanoisin, että tämän skenaarion todennäköisyys kasvaa jokaisena päivänä, jona Venäjä ei saavuta tavoitteitaan Ukrainassa ja huollon puutteessa oleva sotakone yskii. Ehkä tämä olisi hyvä voiton päivän lahja Putinille?

Ei tee.

Lukashenka on Putinin nukke. Hän on 100% riippuvainen venäjän tuesta. Katsekin poispäin Putinista olisi Lukashenkan loppu. Joko länsimieliset ottaisivat vallan tai Putin istuttaisi Lukashenkan tilalle jonkun toisen mikkihiiren.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Nuivettunut Han-nenetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 779
  • Liked: 2355
  • Asyyl akbar!
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #978 : 20.03.2022, 21:36:29 »
Mahtaako Lukašenka tehdä näin? Vaikea sanoa. Epäilemättä hänellä painaa vaakakupissa myös se pelko, että Putin murhauttaa hänet kostoksi hyvin nopeasti. Mutta sanoisin, että tämän skenaarion todennäköisyys kasvaa jokaisena päivänä, jona Venäjä ei saavuta tavoitteitaan Ukrainassa ja huollon puutteessa oleva sotakone yskii. Ehkä tämä olisi hyvä voiton päivän lahja Putinille?

Ei tee.

Lukashenka on Putinin nukke. Hän on 100% riippuvainen venäjän tuesta. Katsekin poispäin Putinista olisi Lukashenkan loppu. Joko länsimieliset ottaisivat vallan tai Putin istuttaisi Lukashenkan tilalle jonkun toisen mikkihiiren.

-i-

Ei teekään. Saisi korkeintaan ostettua hieman lisäaikaa itselleen, mutta hän tietää että jos Putin kaatuu, länsi kaataa myös Valko-venäjän diktaattorin eikä anna anteeksi tämän menneitä syntejä vaikka olisikin kääntynyt Putinia vastaan. Lukashenka tietää myös että Putin ei kaihda mitään keinoa kostaa petturille. Perinteisen kalsarimyrkytyksen tai muunlaisen salamurhan sijaan Putin on sellaisessa tilassa että voisi lähettää vaikka ydinohjuksen Minskiin. Valko-venäjä ei ole länsimielinen eikä Natomaa joten Putinin ei tarvitse pelätä vastaavaa kostoiskua, ja tämä olisi samalla kätevä näytös lännelle keinovalikoimasta jota Putin on tosissaan valmis käyttämään.
Toksinen soijamaskuliini

artti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 284
  • Liked: 1518
  • Ajattele isommin Ajattele kaukonäköisemmin
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #979 : 21.03.2022, 16:30:00 »
Muistutan, että alunperin venäläisten sotilaiden piti lähteä Valko-Venäjältä helmikuussa harjoitusten jälkeen. Nyt Kreml vaatii Valko-Venäjän armeijaa osallistumaan taisteluihin Ukrainassa samaan aikaan, kun Kreml miehittää Valko-Venäjää. Jos joku ajattelee, ettei Kreml miehitä Valko-Venäjää niin pyydetään Venäjän armeijaa poistumaan Valko-Venäjältä, katsotaan lähtivätkö venäläiset sotilaat

Uskon, että Valko-Venäjän armeija ei osallistu taisteluun Ukrainassa siksi, että Kreml miehittää Valko-Venäjää, ja siksi Valko-Venäjä tarvitsee armeijansa Valko-Venäjän puolustukseen
« Viimeksi muokattu: 21.03.2022, 16:32:59 kirjoittanut artti »
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 033
  • Liked: 25281
  • Blues for Allah
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #980 : 16.05.2022, 13:00:12 »
Aika alkaa kohta olemaan V-V:n oppositiolla kypsä kansannousuun, vaihtoehtona on jääminen pakotteiden taakse matkalle kehitysmaaksi.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 033
  • Liked: 25281
  • Blues for Allah
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #981 : 18.05.2022, 11:56:09 »
Taitaa olla Lukashenkalla löysät housuissa, kun allekirjoitti kuolemantuomion hyväksyvän lain?! :o
Venäjällähän kuolemantuomioita ei tarvitse oikeudessa hyväksyttää, kalsarien justeeraaminen riittää.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008825213.html

"VALKO-VENÄJÄN johtaja Aljaksandr Lukashenka on allekirjoittanut lain, joka mahdollistaa kuolemantuomion rangaistukseksi terroristisen teon yrityksestä. Asiasta kertoo venäläinen uutistoimisto RIA Novosti. Valko-Venäjä on ainoa eurooppalainen maa, joka jatkaa teloitusten toimeenpanoa lykkäyspyynnöistä huolimatta.

Useita opposition aktivisteja syytetään Valko-Venäjällä juuri terrorististen tekojen yrityksistä.

Uutistoimiston mukaan laki tulee voimaan kymmenen päivän kuluttua sen julkistamisesta."
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 567
  • Liked: 8053
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #982 : 18.05.2022, 13:16:14 »
Putin on sellaisessa tilassa että voisi lähettää vaikka ydinohjuksen Minskiin. Valko-venäjä ei ole länsimielinen eikä Natomaa joten Putinin ei tarvitse pelätä vastaavaa kostoiskua, ja tämä olisi samalla kätevä näytös lännelle keinovalikoimasta jota Putin on tosissaan valmis käyttämään.

No ihan varmaan ei lähetä ydinohjusta V-venäjälle tai Ukrainaan. Mutta jos Pution lähettää armeijan niin Valko-venäjä kaatuu välittömästi. Siellä tuskin on joukkoja, jotka pistäisivät vastaan.

artti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 284
  • Liked: 1518
  • Ajattele isommin Ajattele kaukonäköisemmin
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #983 : 26.06.2022, 12:31:00 »
Ukraina haki Euroopan unionin jäsenyyttä 28. helmikuuta 2022. Eurooppa-neuvosto myönsi Ukrainalle ehdokasmaan aseman 23. kesäkuuta 2022.

Moldova haki Euroopan unionin jäsenyyttä 3. maaliskuuta 2022. Eurooppa-neuvosto myönsi Moldovalle ehdokasmaan aseman 23. kesäkuuta 2022.

Georgia haki Euroopan unionin jäsenyyttä 3. maaliskuuta 2022. Eurooppa-neuvosto ilmoitti olevansa valmis myöntämään Georgialle ehdokasvaltion aseman sen jälkeen, kun Georgian jäsenyyshakemusta koskevassa komission lausunnossa määritellyt ensisijaiset tavoitteet on käsitelty.

Valko-Venäjän demokraattisten voimien johtaja ehdotti, että olisi myös mainittava Valko-Venäjän Eurooppa-perspektiivi demokraattisten muutosten jälkeen. Tämän voi tulkita niin, että Valko-Venäjän demokraattiset voimat pohjustavat Euroopan unionin jäsenyyttä. Ottaen huomioon, että Kremliä johtaa muutama mielipuoli niin se on melkoisen rohkeata pohjustaa Valko-Venäjän jäsenyyttä Euroopan unionissa juuri nyt.

Lainaus
Yhdessä parlamentin jäsenten kanssa @AndriusKubilius, @AnnaFotyga_PE, @RJukneviciene, @thijsreuten & muut, keskustelimme tulevasta keskustelusta ehdokasasemasta Moldova, Georgia & Ukraina. Päätelmät @EUCouncil olisi myös mainittava Valko-Venäjän eurooppalainen näköala demokraattisten muutosten jälkeen.

(Wikipedian mukaan suurin osa Valko-Venäjän armeijan kalustosta on valmistettu Neuvostoliitossa.)

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_equipment_of_the_Armed_Forces_of_Belarus
« Viimeksi muokattu: 27.06.2022, 05:21:30 kirjoittanut artti »
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 187
  • Liked: 39025
  • Ego sum Spartacus
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #984 : 05.08.2022, 12:22:10 »
Lainaus
X

Vuosi sitten, kun Puolan ja Baltian maiden itärajalle pelmahti tuhansia syyrialaisia, afganistanilaisia ja irakilaisia siirtolaisia, EU syytti Valko-Venäjää ja Venäjää tahallisesta pakolaiskriisin synnyttämisestä takapihalleen.

Vaikka siirtolaisia ei tullut enää loppuvuotta kohden yhtä paljon kuin kesällä ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan jätti kriisin varjoonsa, Valko-Venäjältä pyrkineitä pakolaisia on pyrkinyt Puolaan myös tänä vuonna.

Nyt Puola on ilmoittanut havainneensa, että maahan pyrkivistä siirtolaisista valtaosa ei tulekaan enää Lähi-idästä vaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

Puolalaisviranomaiset kirjoittivat torstaina uutistoimisto AP:lle, että ensimmäiseksi etapikseen Venäjän valinneet afrikkalaiset pyrkivät Puolaan osana ”hybridioperaatiota, jonka tarkoituksena on horjuttaa Naton itäistä siipeä”.

Puola pitää keinotekoisesti luotua muuttoreittiä ilmiselvänä Valko-Venäjän ja Venäjän hallintojen yhteisesti koordinoimana hankkeena.

Pakolaiset saapuvat Valko-Venäjälle Venäjän kautta ja suuntaavat sitten kohti Puolan rajaa.

– Heillä on opiskelua tai työntekoa varten myönnetyt viisumit, mutta rajavartiolaitoksen saamien todisteiden mukaan lupien mukaisia suunnitelmia opiskella tai tehdä töitä ei ole koskaan ollutkaan,

X

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Puolaa sen siirtolaispolitiikasta, sillä tulijoiden joukossa on vainoa ja ihmisoikeusrikoksia paenneita ihmisiä, joilla on kansainvälisen oikeuden mukainen oikeus hakea turvapaikkaa.


https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/282d6e37-9bdd-4819-9020-6a1edceb70e0

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 669
  • Liked: 15057
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #985 : 29.08.2022, 23:30:46 »
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

viisitoista

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 254
  • Liked: 3965
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #986 : 01.09.2022, 05:38:01 »

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 14 209
  • Liked: 23321
Vs: Valko-Venäjä, Valko-Venäjä, Valko-Venäjä
« Vastaus #987 : 04.10.2022, 16:12:06 »
https://twitter.com/nexta_tv/status/1576494327769239552
Lainaus
Secretary of State at the Chancellery Stanisław Żaryn stated that #Poland has finished building a protective barrier on its border with #Belarus: "Illegal entry into Poland is now impossible. Today, the #Polish border is the best protected in Europe".
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Tagit: