Toimittajan mielipide ei jää epäselväksi.
”Vain siat istuvat elokuvateatteriin” – Puolan hallitus aloitti raivokkaan kampanjan veteraaniohjaajan elokuvaa vastaan
PUOLALAINEN veteraaniohjaaja Agnieszka Holland on joutunut maansa oikeistokonservatiivisen hallituksen hampaisiin uuden elokuvansa vuoksi.
[...]
AGNIESZKA HOLLAND sanoo Screen Dailyn haastattelussa, että vaikka osasi odottaa elokuvansa aiheuttavan voimakkaita reaktioita, ”vihatsunami” tuli hänelle yllätyksenä.
Hän toteaa olevansa myös huolissaan oman turvallisuutensa puolesta. Kun maan korkeimmat vallanpitäjät käynnistävät vihakampanjan häntä vastaan, se voi johtaa oikeaan väkivaltaan.
Helsingin Sanomat 24.9.2023
Totta kai propagandaelokuvassa laittomina tulijoina esitetään "syyrialaisperhe" ja "Afganistanista paennut nainen", vaikka ylivoimaisesti suurin osa tulijoista on – kuten vuonna 2015 Suomessa – irakilaisia nuoria miehiä. Mukana on ollut jopa kuubalaisia, joita lennätetään Eurooppaan Moskovan kautta.
Elokuvaohjaaja Holland ei ole haastatteluissa yrittänytkään vastata esimerkiksi syytöksiin Venäjän levittämän disinformaation tukemisesta vaan uhriutuu ja syyttää Puolan poliitikkoja ja viranomaisia totuuden peittelystä ja vihan lietsonnasta. Tosiasiahan on, että Holland ja hänen tukijansa tekevät pyyteettömästi työtä juuri sen tavoitteen eteen, johon Venäjä ja Valko-Venäjä hybridioperaatiollaan pyrkivät.
Hesarin toimituksen mielipide ei tosiaankaan jää epäselväksi.
Helsingin Sanomat: ”Pelkojamme käytetään vaaralliseen suuntaan”, maanpetturiksi syytetty ohjaaja sanoo rajalaeista 14.8.2024
Helsingin Sanomat: Rajakriisistä syntyi vavisuttava viiden tähden elokuva 15.8.2024
VIIME vuoden lokakuun parlamenttivaaleissa presidentti Andrzej Dudan Laki ja järjestys -puolue joutui oppositioon. Puolan pääministeriksi nousi keskustaoikeistolaisen Kansalaisfoorumin Donald Tusk.
Äänioikeuttaan käytti ennätysmoni, yli 74 prosenttia. Näytti siltä, että Puola erkanee Unkarin diktatuuria enteilevältä tieltä. Myös Holland oli toiveikas.
”Uusi hallitus lupasi kunnioittaa demokratian sääntöjä ja kansainvälisiä lakeja. Mutta se on vain kiihdyttänyt julmuuksia rajalla. Muutama viikko sitten hallitus sääti lain, jonka mukaan rajavartijat voivat ampua ihmisiä. Hyvin harva äänesti sitä vastaan parlamentissa.”
Kesäkuussa yksi rajavartija kuoli, kun rajan yli pyrkinyt pakolainen puukotti häntä. Rajavartijoille annettiin oikeus käyttää aseita periaatteessa itsepuolustukseen, mutta esimerkiksi kansalaisjärjestöjä huolettaa, että väkivalta yltyy sen takia.
Edes federalisti Donald Musk ei missään vaiheessa vaalikampanjaa vihjannutkaan avaavansa rajat Venäjän hybridioperaatiolle.
Kun rajan yli väkivalloin yrittänyt
laiton siirtolainen (ei tosiaankaan
pakolainen tai edes turvapaikanhakija) on jo tappanut puolalaisen rajavartijan, hörhöt pelkäävät, että itsepuolustuksen salliminen lisää väkivaltaa. Ja Hesari tukee näiden näkemyksiä.
Holland sanoo, että Puolan nykyinen hallitus tekee pahan virheen käyttämällä samoja keinoja kuin edellinen. Hänen mielestään se vain vahvistaa vihollista.
Hän pelkää, että koko Eurooppa on menossa samaan suuntaan. Hän ottaa itse puheeksi Suomen käännytyslain.
”Kehitykselle ei näy juuri missään poliittisia vastavoimia, vain yksilötason aktivisteja. Kreikassa siirtolaisia on jo ajettu mereen hukkumaan. Jos päätetään, että tulijoiden työntäminen takaisin on ok, siihen ei ole muita keinoja kuin väkivalta, ei Suomessakaan.”
Vihollisen välineellistetyn maahantulon
torjuminen vahvistaa vihollista? Järkyttävän pihalla todellisuudesta.
Hollandille ja kaltaisilleen mietittäväksi, mikä olisi ollut lopputulema Euroopalle Venäjän hyökättyä Ukrainaan, jos Puola olisi sallinut syksyllä 2021 alustaa sitä miljoonan tai parin turvapaikkaa hakevan paremman elämän etsijän vastaanotolla vuoden 2015 malliin.
Puolalaisen Agnieszka Hollandin Green Border -elokuvan piti alun perin tulla Suomessa ensi-iltaan jo keväällä. Elokuva olisi ollut painava puheenvuoro käännytyslakikeskustelussa, sillä se nostaa esiin niiden äänet, joita edes lain vastustajat eivät enää muistaneet korostaa.
Kun ei ole asia-argumentteja, tunteisiin vetoava
propaganda on toimittajan mielestä
painava puheenvuoro.
Elokuvassa on useita näkökulmia, ja se lähtee liikkeelle lokakuusta 2021. Turkkilaisessa lentokoneessa matkustaa syyrialainen perhe, joka uskoo pääsevänsä Valko-Venäjältä EU:n puolelle Puolaan ja edelleen Ruotsiin sukulaisten luo, turvaan. Mukana on isoisä sekä kolme lasta, joista pienin on vielä sylivauva.
Perhe päätyy kymmenien, satojen, tuhansien kaltaistensa kanssa Valko-Venäjän ja Puolan rajalle keskelle pimeää metsää, jossa heitä tönitään piikkilangan puolelta toiselle. Koko talven, yhä uudestaan.
Heidät on petetty. Heistä on tullut kahden diktaattorin, Putinin ja Valko-Venäjän Lukašenkan aseita länttä vastaan. Myös EU pettää heidät, kun Puola ei suostu ottamaan heitä vastaan.
Katsojaa on petetty, kuten suomalaisia petettiin vuonna 2015. Silloin suomalainen valtamedia huijasi meitä luulemaan, että tänne oli tulossa "syyrialaisia perheitä". Oikeasti tänne tuli irakilaisia nuoria miehiä. Pakettimatkoja EU-rajalle ostetaan Venäjän kautta aiempien matkalaisten valistamina täysin tietoisina siitä, että EU-rajan yli pääseminen on arpapeliä, eikä raja ole auki niihin maihin kuten Saksaan, jonne tulijat oikeasti haluavat.
Green Border perustuu osaksi todellisiin tapahtumiin, ja käsikirjoitus on kolmen hengen tiimin työn tulosta: Hollandin, Maciej Pisukin ja Gabriela Lazarkiewiczin. He ovat tehneet huolellisen taustatyön kriisin eri puolilla toimivien ihmisten parissa.
Aivan varmasti elokuva perustuu huolelliseen taustatyöhön. Sillä huolellisesti vältetään kertomasta ikävää totuutta ja sen sijaan kerjätään sääliä, kun totuus on tulijoiden kannalta vähemmän mairitteleva. Ohjaaja tietää aivan hyvin, että syyrialaiset eivät ole Puolan rajalla läheskään suurin ryhmä, eivätkä tulijat ole tyypillisesti perheitä saati pikkulapsia.
Elokuva porautuu syvälle inhimilliseen kokemukseen, fyysiseen ja psyykkiseen. Miltä tuntuvat rakot jalkapohjissa tai kun likinäköisen silmälasit lentävät pöheikköön?
Miltä tuntuu, kun oma lapsi itkee nälkää ja janoa? Pissaa housuihin, kun ei ole enää vaihtovaatteita. Kun isoisää lyödään lasten nähden. Kun alkaa sataa, eikä puissa ole enää lehtiä suojana. Kun kännykän vara-akussakaan ei ole enää virtaa.
Elokuva perustuu siis tunteisiin vetoamiseen.
Green Border on Hollandin loistavan uran huipentuma, ja se on viime vuosien tärkein eurooppalainen elokuva. On suuri häpeä, ettei se voittanut viime vuonna yhtään kunnon pääpalkintoa. Torjunta lienee merkki siitä, että elokuvan piikki osuu myös kulttuuriväkeen.
Viimeinen niitti on voinut olla epilogin rinnastus. Kevätpuolella 2022 Venäjä hyökkää Ukrainaan, ja Puola avaa rajansa sieltä tuleville pakolaisille.
Nyt Puola toimii oikein. Ukrainalaiset naiset ohjataan lempeästi busseihin lapsineen ja lemmikkeineen.
Apu ei poista heidän kärsimystään, mutta he voivat sentään luottaa siihen, että heistä pidetään huolta. Elokuva päättyy universaaliin kuvaan itkevästä naisesta.
Ihanko oikeasti toimittaja ei vieläkään huomaa eroa ukrainalaisten pakolaisten, naisten ja lasten, ja Venäjän tuhansien kilometrien päästä lennättämien irakilaisten nuorten miesten välillä?
Jotenkin kuvaava tuo toimittajan möläytys, että Venäjä olisi hyökännyt "kevätpuolella", kun se hyökkäsi helmikuussa.
