Kirjoittaja Aihe: Miisa Nuorgam on ensimmäinen etniseen vähemmistöön kuuluva Vuoden nainen  (Luettu 34436 kertaa)

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 006
  • Liked: 30579
  • Kiihottavat vieraslajit
Noista Sebun tuomioista kysyttäessä Riikka voisi nostaa esiin vaikkapa Väinö Tannerin tuomion sotasyyllisyydestä. Siinä sitä olisi demareilla pohdittavaa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

S.T.

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 118
  • Liked: 347
Miisa sekä Petra Laiti woke-öyhötyksillä on tehnyt hallaa tunturisaamelaisten käsityöbisneksille ja kulttuurille. Ylen johto voisi myös katsoa peiliin, kun kahden "tärähtäneen" näkemykset jaettu koko kansalle televisiossa ja nettiartikkeleissa. Ylen agendan takia tuulipukukansa ei uskalla ostaa lappalaisten käsitöitä, jotta ei tule pahaa silmää etelän marketeissa.

Lainaus
Saamenkäsityöalan yllä lepää synkkä varjo: ostajat ovat kaikonneet, ja syyksi arvellaan keskustelua kulttuurisesta omimisesta

Ympäri maailmaa käydään kiistaa siitä, mikä on kulttuurista omimista ja mikä soveliasta. Julkinen keskustelu ei ole ainakaan helpottanut saamenkäsityöalan tilannetta, päinvastoin.

Saamenmaalla matkailijat ovat kautta aikain ostaneet paikallisia käsitöitä matkamuistoiksi ja käytettäväksi. Nykyaikana tilanne ei kuitenkaan ole enää niin yksinkertainen "tuotteet sinulle, rahat minulle". Keskustelu saamelaiskulttuurin hyväksikäytöstä esimerkiksi matkailussa on ollut ajoittain tiukkaa.

– Turistit eivät enää uskalla ostaa saamelaiskäsitöitä. He kyselevät melkein joka korvakorunkin kohdalla, saako sellaista ostaa ja erityisesti saako sitä käyttää. Se on johtanut tilanteeseen, että matkailija ei enää uskalla ostaa saamen käsitöitä, kertoo saamelaisten käsityöntekijöiden Sámi Duodji -yhdistyksen projektityöntekijä Outi Paadar.

Yle

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 212
  • Liked: 34843
  • Ego sum Spartacus
 :facepalm:


https://twitter.com/miisanuorgam/status/1452240024406269954


https://twitter.com/miisanuorgam/status/1452625706870087690


https://twitter.com/miisanuorgam/status/1428443968816226307

Tsuudi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 743
  • Liked: 2133
  • Päähänpotkinnan voimaaannuttama Tsuudi pohjoisesta
Naispuolinen Arto Länsman.
Utsjoki/Nuorgam akselilla sekä Pohjois-Norjassa on paljon lestadiolaisia ja helluntalaisia saamelaisten keskuudessa. Voin vain kuvitella, mitä vanhoillisempi  väki ja suvut ajattelevat tämän naisoletetun toihuista.
Greenpeacen naisia ja feministisuvakkeja on eksynyt noiden peräkylien aikamiespoikien kanssa naimisiin. Liekö eksotiikka vetänyt. Vapaa kasvatus ja  arvorelativismi sitten tuottaa näitä miisan kaltaisia tapauksia.
Yksikään peräkylän nuori luontaiselinkeinon harjoittaja ei noita vaimoksi huoli. Tuolla wokeilulla kun ei kairoissa pärjää.
« Viimeksi muokattu: 27.10.2021, 18:27:13 kirjoittanut Tsuudi »
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 212
  • Liked: 34843
  • Ego sum Spartacus
Lainaus
X

Siskokset Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam ovat tasa-arvotyölle omistautuneita kaupunkisaamelaisia. Kaksi heistä saa aktivisminsa vuoksi tappouhkauksia, mutta toisiltaan he saavat tukea ja voimaa.

TEKSTI
Kristiina Sarasti
KUVAT
Riina Peuhu
Julkaistu: 19.11.2021

Mustavalkoisessa valokuvassa istuu kolme nuorta naista, joilla kaikilla on yllään gákti, saamenpuku. Naiset hymyilevät, ja saatteena on teksti ”Elämäni rakkaudet”.

Kuva on Instagramista 33-vuo­tiaan toimittaja, vaikuttavuustuottaja ja somevaikuttaja Emmi Nuorgamin tililtä. Siinä hän poseeraa ravintolajatkoilla yhdessä pikkusiskojensa Miisa ja Sunná Nuorgamin kanssa.

Myös 29-vuotias Miisa Nuorgam on toimittaja ja somevaikuttaja. Hänellä on Instagramissa yli 30 000 seuraajaa, Emmillä yli 28 000.

Elokuussa Yle Areenassa julkaistiin Miisan dokumenttisarja Katkeamaton/Boatkanmeahttun, jossa hän muuttaa Norjan Kautokeinoon opiskelemaan saamea. Sitten yllätysraskaus muuttaa suunnitelmat. Paljon keskustelua herättänyt dokumenttisarja keräsi ensimmäisen kuukautensa aikana 710 000 käynnistyskertaa.

Kolmas sisko on 24-vuotias Sunná, joka puolestaan opiskelee varhaiskasvattajaksi. Siskosten isä on saamelainen, äiti suomalainen.

X

Ei-toivottu huomio menomatkalla ja ravintolajatkoilla mietitytti siskoja etukäteen. Gáktin pitäminen tulkitaan usein aktivismiksi, ja jotkut reagoivat siihen rajusti. Siskokset miettivät, pitääkö siihen pukeutuneena taas vapaa-ajalla valistaa muita saamelaisuudesta, kuunnella toisten ennakkoluuloja tai ottaa vastaan vihaa.

Ennakkoluuloja nimittäin piisaa. Historiallisesti suomalaisten suhde saamelaisiin on ollut monin tavoin ongelmallinen.

Nuorgamin sisaruksetkin saivat nuoruudessaan kuulla rasistisia nunnuka-vitsejä, koska saamelaiset esitettiin 1980–1990-luvun sketsisarjoissa Hymyhuulet, Pulttibois ja Manitbois nunnuka-nunnuka-lailailaita hoilaavina, likaisina ja humalaisina typeryksinä. Toinen sketsisarjojen tekijöistä, Pirkka-Pekka Petelius, pyysi sketsien haitallista vaikutusta anteeksi pari vuotta sitten.

Anteeksipyyntöä ei sen sijaan ole kuulunut Suomen valtiolta, joka on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt pakkosuomalaistamaan saamelaisia, Euroopan ainoaa alkuperäiskansaa.

X

”Sulla on uusi tatska! Hieno!” ovesta sisään astuvat Emmi ja Miisa sanovat.

Sunnán reidessä on aiemmin samana päivänä otettu tatuointi, värikäs kuva sisarusten isän kalamökistä Tenojoen varrelta Utsjoelta. Tatuoinnin alle on vielä tulossa pohjoissaamenkielinen teksti čájet Sámi vuoiŋŋa, joka tarkoittaa ”näytä saamelaista asennetta”. Fraasia alettiin käyttää 1970-luvulla saamelaisten yhteenkuuluvuuden nostattamiseen.

Miisalla on käsivarren sisäpuolella saman fraasin kirjainlyhenne ČSV. Emmillä taas on vasemmassa pohkeessaan Palefacen ”Emme suostu pelkäämään” -kappaleen nimi pohjoissaameksi: Mii eat vuollán ballat.

Miisa istuu nojatuoliin ja alkaa lakata kynsiään. Emmi ja Sunná päättävät tilata Woltista rameneita.

X

Vuonna 2015 Emmi Nuorgam ihmetteli blogissaan, miksi Anttilan verkkokaupassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti, millaiset lelut sopivat pojille ja millaiset tytöille. Tapauksen jälkeen hänen nimensä nousi valtakunnanjulkisuuteen.

Pääasiassa miehistä koostuva nettikiusaajalauma hyökkäsi Emmin kimppuun verkossa väkivallalla uhkaillen, ja hyök­käystä käsiteltiin lukuisissa lehtijutuissa.

Sittemmin Emmi lopetti blogin ja alkoi kirjoittaa kolumneja Ylelle. Niissä hän on käsitellyt muun muassa translapsiaan hylkiviä vanhempia, ulkonäköpaineiden yhteyttä ilmastokriisiin ja herkkyyden arvoa. Hän myös toimi vaikuttavuustuottajana Suvi Westin ohjaamassa saamelaisdokumentissa Eatnameamet – hiljainen taistelumme (2021), joka käsittelee Suomen valtion saamelaispolitiikkaa ja saamelaisten taistelua olemassaolonsa puolesta. Viime vuonna MySafety Oy valitsi Emmin Suomen ensimmäiseksi nettienkeliksi, koska hän on tehnyt määrätietoista työtä nettivihaa ja nettikiusaamista vastaan.

X

Miisa nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2018 Hjallis Harkimon Diili-ohjelmasta, josta hän tippui vasta juuri ennen finaalia.

”Silloin alkoi tulla juorulehtijuttuja tyyliin ’Diili-Miisa kohauttaa rintaliivikuvilla’”, hän sanoo. 

Ihmisten kiinnostuksesta hänen asioihinsa kertoo jotain se, että esimerkiksi vauva.fi-sivustolla on ketju, jossa keskustellaan hänen kulmakarvoistaan.

X

Viime vuonna Suomen liike- ja virkanaisten liitto valitsi Miisan Vuoden naiseksi, koska hän on käyttänyt asemaansa edistääkseen tasa-arvoa. Tällä hetkellä Miisa on äitiyslomalla huhtikuussa syntyneen vauvansa kanssa ja neuvottelee Ylen kanssa dokumenttisarjan jatkosta.

X

Perheen kuopus Sunná vaikutti aiemmin Pirkanmaan Setassa ja työskenteli Silta-valmennusyhdistyksen nuorten pajalla. Tällä hetkellä hän on työharjoittelussa päiväkodissa.

Jo peruskouluaikoina hän oli tukioppilaana ja myöhemmin tuutorina. Sitten hän lähti opiskelemaan varhaiskasvatusta.

Ramen-aterian aikana Sunná kertoo, että hänen unelmanaan on auttaa ennen kaikkea sateenkaarinuoria. Setassa ja nuorten pajalla Sunná tapasi nuoria, joille omat vanhemmat olivat kaapista tulon jälkeen sanoneet, ettei lapsi ole heille enää mitään.

Sunná itsekin identifioituu lesboksi. Teininä hän ehti omien sanojensa mukaan säätää ”penisihmisten” kanssa. Viimeinen mieskumppani kohdisti häneen henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.

X

Emmi ja Miisa ovat aktivisteja ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Siellä he ovat kertoneet muun muassa polyamorisista suhdemalleistaan ja omaan kehoon liittyvistä tyytymättömyyden tunteistaan. Miisa on avautunut myös kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ja keskenmenostaan, Emmi uupumuksestaan ja masennuksestaan.

Emmi sanoo, että kaikkein pisimpään hän harkitsi avautumista haluttomuudestaan.

X

Työstettyään asiaa Sexpon seksuaaliterapiassa Emmi päätti kirjoittaa haluttomuudestaan Instagramissa. Avautuminen poiki kutsun Ylen Perjantai-ohjelmaan, jossa hän puhui samasta aiheesta viime syksynä.

X

Emmi toivoo, että mahdollisimman moni lukisi Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietokirjan Vastatuuleen: Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (S&S, 2019), jonka suomalaistoimittajat kirjoittivat tiiviissä yhteistyössä saamelaisten kanssa.

Teos kertoo saamelaisten pakkosulauttamisesta suomalaiseen kulttuuriin. Siitä, miten Suomen valtio otti omistukseensa saamelaisten maita, kielsi saamelaisten kielen ja yhteiskuntajärjestelmän, pakotti koulun aloittavat saamelaislapset kotoaan asuntoloihin sekä teki saamelaisille rotututkimuksia ilmeisenä tarkoituksenaan todistaa, että saamelaiset olisivat jollain tapaa suomalaisia alempia.

Kaikki tämä on jättänyt saamelaisiin syviä traumoja, jotka ovat kulkeutuneet yli sukupolvien. Traumojen käsittelyä ei helpota se, että totuutta saamelaisten kärsimistä vääryyksistä ei ole vieläkään kattavasti selvitetty eikä kärsimyksiä kompensoitu. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tarkoitus on kyllä jatkaa työtä saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustamiseksi.

X

suomalaisilta saattaa tulla vihareak­tioita niin saamelaisuuden kuin seksuaalivähemmistöön kuulumisenkin takia. Saamelaisten kanssa on sentään aina olemassa kansallisuuden tuoma yhteys.

X

Lapin romantisoiminen mystiseksi erämaaksi ja jonkinlaiseksi ei-kenenkään-maaksi edistää mm. turismia, kaivosteollisuutta ja ratahankkeita ja siten saamelaiskulttuurin katoamista.

Muun muassa näin Emmi kirjoitti elokuussa vuonna 2020 Ylen kolumnissaan, jonka otsikko oli Hei suomalaiset! Saamelaiset eivät ole teidän oma alkuperäiskansanne.

Kolumnin jälkeen Emmi kertoo saaneensa niin paljon väkivalta- ja tappouhkauksia, että joutui kääntymään Ylen turvallisuusosaston puoleen.

Miisan mielestä tällaiset vastahyökkäykset johtuvat siitä, että suomalaiset hellivät ajatusta itsestään suurvaltojen pienenä, kilttinä uhrina.

”Täällä edelleen romantisoidaan talvisotaa ja luodaan sankaritarinaa sisukkaasta pikkukansasta, jota isommat alistavat. Se estää tunnustamasta, että Suomi itsekin on rasistisesti sortanut ja edelleen sortaa saamelaisia”, hän sanoo.

X

Loput pläjäyksestä linkistä.

https://www.apu.fi/artikkelit/saamelaiset-sisarukset-emmi-miisa-ja-sunna-nuorgam-aktivistit

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 734
  • Liked: 37331
Miisa Nuorgamista on muodostunut lähinnä mielikuva aidon tasa-arvon ja tasa-arvoajattelun esteenä, sekä suoraan että epäsuorasti.

Ensinnäkin ihmisten ripustaminen syntyperänsä perusteella arvohierarkioihin - vaikka kuinka niitä kutsuttaisiin uhristatuksiksi tms. - ei edistä tasa-arvoa vaan ottaa etäisyyttä siihen.

Toiseksi raivokas elitismi jopa täysin ulkopuolelle muutoin näkymättömän vähemmistöstatuksen suojista heikentää koko projektin uskottavuutta kaduntallaajissa.

Itselleni kelpaisi kyllä pyyteetön mahdollisuuksien tasa-arvo oikein hyvin. Lopputulosten tasa-arvon tai pikemminkin epätasa-arvon jatkuva vaatiminen yhdistettynä mediakoneistot työkalukseen ottaneeseen fanaattiseen itseriittoisuuteen syntyperäpohjalta ei kuitenkaan ole sama asia millään rehellisellä mittapuulla mitaten.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Tsuudi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 743
  • Liked: 2133
  • Päähänpotkinnan voimaaannuttama Tsuudi pohjoisesta
Ulinaa ja uhriutumista. Mitä helkkaria nuo on Suomeen muuttaneet? Suomalaisten veronmaksajien kustantama koulutus kelpaa kyllä. Ja ilmeisesti asustelu esimerkiksi Tampereella on helpompaa kuin vaikkapa Nuorgamissa. Keskuslämmitteisestä kämpästä on helppo syytellä ja ulista. Puulämmitteisessä mökissä luontaiselinkeinoja harjoittaen jonninjoutavaan woke-ulinaan ei aikaa olisikaan.
Suomalaisten suvakkinaisten ottaminen puolisoiksi ja niiden kanssa lisääntyminen on ollut virhe. Nämä pahimmat ulisijat on jonkin peräkammarin pojan ja greenpeacen soijavegaanisen vaihtoehtosuvakin jälkikasvua. Kun geneettisestä perimästä alkaa olla 1/2-1/8 saamelaista, eikä kielikään ole hallussa, niin kyseessä on enemmänkin etnisesti suomalainen woke-hörhö.
Sen verran pitää.tuntemiani saamelaisia puolustaa, että nämä ulisijat ei onneksi kerro koko kuvaa saamelaisista. Vaikka kyllä kulttuurimarksismi on usean päät sekoittanut. Näyttää meno kiihtyvän entistä sekopäisemmäksi. Lisää julkisuutta vain näillekin, niin näkee veroamaksavat äänestäjät mistä intersektionalismissa on kyse. Se synnyttää uhristatuksen suojista muita syytteleviä ja muiden taskuja kaivelevia turhakkkeita.
Ja useinhan näiden kannattaa alkaa lesboiksi ihan käytännön syistä; ei se.sildenafiili sentään mikään ihmeaine ole.
« Viimeksi muokattu: 24.11.2021, 13:47:37 kirjoittanut Tsuudi »
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 808
  • Liked: 59902
  • Kansanryhmäkiihottunut takaisinviskaaja
Lainaus
Siskokset Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam ovat tasa-arvotyölle omistautuneita kaupunkisaamelaisia.

Jos saamen-kieli-ummikko  vartti-läpländer-tai-jotain-sellaista Miisa on "kaupunkisaamelaisia", niin minä olen "stadilainen elämän-tapa-saamelainen" Kondekasta, koska rakastan poroa, proteiinina!

Iriadamant oli intiaaniheimona mm. Pohjois-Suomessa vuosina 1992–1993 esiintynyt yhteisö. ... Se perusti syksyllä 1991 Kittilän lähelle "intiaanileirin". Kun olivat pääosin eurooppalaisia, "Kittilän intiaaneja" kutsuttiin monesti "elämäntapaintiaaneiksi".
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Euroopan kansoilla ole oikeutta valvoa rajojaan, vaan sen sijaan velvollisuus ottaa vastaan maailman köyhimpien ihmisten tulva. "
— António Guterres, YK:n pääsihteeri, sosialisti Portuganista (Vision Europe Summit 2021 -kokouksessa)

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 808
  • Liked: 59902
  • Kansanryhmäkiihottunut takaisinviskaaja
Lainaus
... saamelaiset esitettiin ... likaisina ja humalaisina typeryksinä. ...[PPP]... pyysi sketsien haitallista vaikutusta anteeksi pari vuotta sitten.

No sitä sopiikin pyytää anteeksi, jos saa saamelaiset jättämään peseytymiset väliin ja kännäämään itsensä humalaisiksi typeryksiksi. Perkeleen PPP, ajattelitko yhtään mitä menit tekemään!?!
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Euroopan kansoilla ole oikeutta valvoa rajojaan, vaan sen sijaan velvollisuus ottaa vastaan maailman köyhimpien ihmisten tulva. "
— António Guterres, YK:n pääsihteeri, sosialisti Portuganista (Vision Europe Summit 2021 -kokouksessa)

Tsuudi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 743
  • Liked: 2133
  • Päähänpotkinnan voimaaannuttama Tsuudi pohjoisesta

Jos saamen-kieli-ummikko  vartti-läpländer-tai-jotain-sellaista Miisa on "kaupunkisaamelaisia", niin minä olen "stadilainen elämän-tapa-saamelainen" Kondekasta, koska rakastan poroa, proteiinina!

Kun kerran niinkin selvän biologisen tosiseikan kuin sukupuoli voi määritellä haluamakseen, niin kai sitä samalla logiikalla kuka tahansa voi määritellä itsensä ihan miksi haluaa. Tärkeintähän tässä on oma, ihan aito subjektiivinen kokemus. Kenellä on validi auktoriteetti kieltää identifioiutumasta vaikka pygmiksi? Ei kai sillä ole väliä, vaikka peilistä katsoo 180cm/105kg roteva parrakas valkonaama?
Mutta ei. Uhriposition tuoma valta, oikeutus muiden taskujen kaiveluun ja positiiviseen diskriminaatioon.
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Jorma Teräsrautela

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 624
  • Liked: 2786
  • Älkää kysykö, kenelle kellot soivat!
Apu-lehden satoa 19.11.2021 (Kristiina Sarasti)

Lainaus
Kolme sisarta: Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam puolustavat toisiaan, kun uhkaavia vihaviestejä alkaa sadella

He puhuvat vielä hetken tulevaisuudesta.

Emmi toivoo, että suomalaiset alkaisivat miettiä, mitä kaikkea voisivat saamelaisilta oppia. Luonnon kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä ainakin. Hänestä saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen luonnontuntemusta pitäisi hyödyntää myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Luonnon kunnioitusta?

- Satellittikuvat osoittavat, miten porojen laitumet ovat Suomen puolella ankarasti ylilaidunnettuja. Valtionraja näkyy poronjäkälän puuttumisena.
- Saamelaiset tekivät kuivatuista joutsenenkauloista lapsille helistimiä. Vasta valkoisen miehen antama ehdoton kielto lopetti kansallislinnun teurastamisen sukupuuttoon asti. Pidettiin varmaan sitäkin Lapissa vihaviestinä.

Yhteisöllisyyttä?

- onko riitaisampaa sakkia kuin saamelaiskäräjät?




« Viimeksi muokattu: 24.11.2021, 15:00:57 kirjoittanut Jorma Teräsrautela »
Älkää työ pojat säästelkö niit sokerloitanne! Myö uijjaan koht.

Stobelius

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 432
  • Liked: 642
Ulinaa ja uhriutumista. Mitä helkkaria nuo on Suomeen muuttaneet? Suomalaisten veronmaksajien kustantama koulutus kelpaa kyllä. Ja ilmeisesti asustelu esimerkiksi Tampereella on helpompaa kuin vaikkapa Nuorgamissa.

Muuttaneet mistä Suomeen?

Mangustin

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 334
  • Liked: 3386
  • Mankuva rasitin.

Muuttaneet mistä Suomeen?

Norjasta.

https://jounikitti.fi/suomi/inarilainen/etnosuhteista.html

Lainaus
Nykyään on poliittisesti korrekti tapa käyttää ilmaisuja suomea puhuvat ja saamea puhuvat lappalaiset. Ongelma muodostaa saamea taitamattomien lappalaisten asema, joita saamelaiskäräjät pidä alkuperäisväestönä, vaikka näillä on vahvemmat asiakirjanäytöt alkuperäisyydestään kuin nykysaamelaisilla. Tällä hetkellä saamea taitamattomien lappalaisia ei ole otettu mukaan uuteen yhteiskuntaelämään tasavertaisina taloudellisina toimijoina, sosiaalisten oikeuksien haltijoina sekä oikeutettuina äänestämään saamelaisvaaleissa. Monet pitävät tällaista etnisenä puhdistuksena.

Stobelius

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 432
  • Liked: 642

Fiftari

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 680
  • Liked: 9005
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Lainaus
Emmi toivoo, että suomalaiset alkaisivat miettiä, mitä kaikkea voisivat saamelaisilta oppia

Mutta siis mähän olen saamelainen kun vain päätän niin. Jos tänne tuleva on suomalainen niin kai samalla logiikalla musta tulee saamelainen kunhan vain totean olevani.
Kapteeni NN " Kenestäkään ei tule rasistia, mutta jokaisesta tulee realisti kun ollaan tekemisissä kähtävien kanssa"

Tsuudi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 743
  • Liked: 2133
  • Päähänpotkinnan voimaaannuttama Tsuudi pohjoisesta


Muuttaneet mistä Suomeen?
Saamenmaalta. Se ei heidän mielestään ole suomea. Suomen valtio on vienyt heille kuuluvan maan. Takavuosina oli sellaistakin puhetta, että lantalaiset ajetaan etelään.
« Viimeksi muokattu: 24.11.2021, 18:11:15 kirjoittanut Tsuudi »
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Tagit: