Kirjoittaja Aihe: 2020-11-10 Helsingissä 100-150 vaarallisen nuoren joukko, valtaosa mamuja  (Luettu 193684 kertaa)

Fiftari

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 680
  • Liked: 9005
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Melko tummia pikseleitä tuolla kiinniotetulla... siksi värisee.
Lainaus
Uhkaava tilanne Sörnäisten metroasemalla – miehen epäillään yrittäneen ampua järjestyksenvalvojaa

Poliisi on ottanut lauantaina kiinni yhden miehen epäiltynä tapon yrityksestä Sörnäisten metroasemalla Helsingissä.

XXX

Kolme miestä oli käyttäytynyt uhkaavasti lipuntarkastajia ja järjestyksenvalvojia kohtaan metroaseman laiturialueella.

Yhden miehistä epäillään yrittäneen ampua yhtä järjestyksenvalvojista. Poliisi tarkensi myöhemmin, ettei tilanteessa kuitenkaan ammuttu laukauksia.

XXX

Asetta kantanut mies otettiin kiinni epäiltynä tapon yritykseen ja ampuma-aserikokseen. Kaksi mukana ollutta miestä otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi, kertoo yleisjohtaja, komisario Juha Haapalainen Helsingin poliisin tiedotteessa.

Poliisi kertoo yhden järjestyksenvalvojan saaneen tilanteessa lieviä vammoja.
Iltalehti
Kapteeni NN " Kenestäkään ei tule rasistia, mutta jokaisesta tulee realisti kun ollaan tekemisissä kähtävien kanssa"

insinörtti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 624
  • Liked: 3076
Uutisesta puuttuu koodi "sivullisille ei aiheutunut vaaraa" tai toteamus "koripallokenttien huono talvikunnossapito pakottaa nuoret oirehtimaan".

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 031
  • Liked: 10658
  • Manner-Suomen Tasavalta
Nuo @Outo olio :n kuvaamat tulivuoret saivat vanhankin jäärän innostumaan. Kun en ole niitä nähnyt, niin päätin googlettaa.

Tuossa on jotain videoita aiheesta:

Megabanger Fireworks - St. Helena Volcano 8" (nimestä huolimatta alamittainen parimetrinen)
https://www.youtube.com/watch?v=EJe4qWTeEEo

Fountain Fireworks (mainosvideo aiheesta)
https://www.youtube.com/watch?v=mNN2gOIp2rs

(Ja nyt takaisin itse ketjun aiheeseen.)
« Viimeksi muokattu: 02.01.2022, 14:01:40 kirjoittanut Outo olio »
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 089
  • Liked: 26190
  • Rokotettu kaikkea vastaan
Ensin maassame meni naisrauha ja sitten katurauha.

Niin.

Ensin meni naisrauha. Sitten meni koulurauha. Nyt on mennyt katurauha. Seuraava vaihe on yhteiskuntarauhan menetys - Ruotsissa on jo sille tasolle jouduttu. Suomi sitten perässä, koska osaamme välttää toisten virheet.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

skyuu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 825
  • Liked: 1993
On muuten aika hurja toi sörkän ampu-caustin kuva numero kaksi. Jos ei kuvassa lukisi Sörnäinen niin sekoittaisin aika helposti johonkin Detroitin ghettoon. Noh... ihanan monikulttuurisen värisevää.

Onneksi ei paljoa tarvi pyöriä noilla hoodeilla mutta helvetti silti. Alkaa oikeasti hotsittamaan yhä enemmän se idea Tallinnaan muuttamisesta kun muutenkin mökkeilen Virossa. Taida edes Lasnamäki olla yhtä ghetto kuin Tsadi... muumin myy tai kuten virolaiset sanois kurat eli perkele.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 089
  • Liked: 26190
  • Rokotettu kaikkea vastaan
Kun tuota Sörkan metroaseman 'henkistä' ilmapiiriä aistii, tulee mieleen, että yksityisautoilu on ihan helvetin hieno keksintö: ei tarvitse jakaa samaa tilaa tuliaseiden kanssa heiluvien australopithecuksien kanssa.

White flight on käynnissä juuri nyt. Hiljalleen, mutta varmasti se on kiihtymään päin. Viherkommunistinen politiikka tekee valitettavasti yhä usemmasta alueesta sen verran vaarallisen ja epämiellyttävän normaalille ihmiselle, että väki hakeutuu ulos noilta alueilta - viimeistään silloin kun ovat elämässään tulossa vaiheeseen, jossa hankitaan omistusasuntoa tai lapsia. Sääli, hirvittävä sääli tuo Stadin raiskaaminen kommunismilla. Ei ihme, että pako jatkuu.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Dr Manhattan

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 264
  • Liked: 1257
Kurvi on aina ollut Helsingin virallinen persereikä. Siitä alkaa maan virallinen Murder Mile ja Ikuisen Vapun Aukio. Romanneporukan pilleritukku ja neekerien outlet siellä kalliolla Katri Valan puistossa. Helsinkiä kalvava syöpä on Kurvissa pintaan puhjennut visvainen avohaava.

Odotan tietysti foorumin residenttistadilaisia puolustamaan rouheita kotikulmiaan meitä vantaalaisjurboja vastaan, mutta urbaani rappio näyttää juuri siltä miltä Sörnäisten aseman nurkilla näyttää.

Kova luu

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 407
  • Liked: 1109
Ensin maassame meni naisrauha ja sitten katurauha.

Niin.

Ensin meni naisrauha. Sitten meni koulurauha. Nyt on mennyt katurauha. Seuraava vaihe on yhteiskuntarauhan menetys - Ruotsissa on jo sille tasolle jouduttu. Suomi sitten perässä, koska osaamme välttää toisten virheet.

Niin tuo Ruotsi, jotkut sieltä pakenee jo Suomeen.

https://yle.fi/uutiset/3-12235662

Lainaus
Perhe harkitsi muuttoa parin vuoden ajan ja halusi Suomeen oikeastaan kahdesta syystä: Etelä-Ruotsin pimeät talvet vesisateineen uuvuttivat ja tulevaisuus pelotti. Kinnusten mielestä ruotsalainen yhteiskunta on ajautumassa kovaa vauhtia kaaokseen.

Väkivalta kaupungeissa lisääntyy ja kansa jakaantuu eri leireihin. Emme halua poikia ruotsalaiseen kouluun, Elin Kinnunen sanoo

Augustus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 569
  • Liked: 1328
Itse asun Vantaalla mutta olenpa jopa aikanaan lapsena käynyt Helsingin Kalliossa koulua, tosin vain yhden lukukauden ajan.

Olen kuitenkin liikkunut Sörnäisissä aina silloin tällöin ja muutama vuosi sitten  kävelin siellä keskellä kesäpäivää Piritorin takana ja siinä edessäni jalkakäytävällä taloon rappuun nousevien lyhyiden kiviportaiden katveessa nukkui nuori hippilook pariskunta + kitara  kietoutuneina toisiinsa. Näky oli niin suloisen hellyttävä, että että oksat pois. Nuoruus on kyllä niin mukavaa aikaa :)   

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 13 565
  • Liked: 21032
Helsingissä liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko – Poliisi ja katutyön asiantuntijat kertovat ilmiöstä, joka näkyy myös Vallilan ja Alppilan puukotusten taustalla

Ryöstämällä havitellaan rahaa esimerkiksi merkkivaatteisiin. Kyse on arvostuksen tavoittelusta, koska viranomaisissa huolta herättävä nuorten joukko ei koe saavuttavansa hyvää asemaa yleisesti hyväksytyin keinoin.

HELSINGIN ydinkeskustassa sekä osassa pääkaupunkiseudun lähiöitä kokoontuu joukko vaarallisesti käyttäytyviä nuoria. Helsingin poliisi sekä useat muut viranomaiset ja jalkautuvaa työtä tekevät nuorisotyöntekijät ovat hyvin huolestuneita tästä noin 100–150 nuoren joukosta.
...
Nuoret liikkuvat vaihtelevissa ryhmissä ja verkostoituvat esimerkiksi sosiaalisen median Snapchat-palvelun kautta. Näillä nuorilla on herkkä taipumus käsitellä ristiriitoja väkivallalla ja käydä käsiksi omanikäisiinsä nuoriin. Osa nuorista on sellaisia, jotka eivät kaihda teräaseenkaan käyttöä saadakseen haluamansa.

NUORTEN väkivaltaisuus nousi esiin lokakuun puolivälissä Alppipuistossa. Kymmenkunnan ulkomaalaistaustaisen nuoren epäillään yrittäneen ryöstää kahta ikätoveriaan, joista toista puukotettiin. Tapaus näyttää poliisin mukaan kuvaavan juuri sitä ilmiötä, mistä poliisi ja kaduilla nuorisotyötä tekevät ovat huolissaan.
...
Valtaosa 100–150 nuoren joukosta on ulkomaalaistaustaisia. Pääosa on nuorisotyöntekijöiden ja poliisin mukaan poikia, mutta joukkoon on liittynyt myös tyttöjä. Suurimmalla osalla heistä on juuria Lähi-idässä, osa on somalitaustaisten nuorten ryhmiä ja joukossa on joitakin kantasuomalaisia.
...
Hän näkee kehityssuunnan olevan kuin Ruotsissa, vaikka kuvaakin vaikeuksien olevan siellä moninaisempia kuin Suomessa.

Tuore uutinen tästä:

15-vuotiaalle pojalle pitkä lista raskaita syytteitä – yritti tappaa, ryösti, pakotti nuolemaan kenkää ja kuvasi tekoja
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008519583.html

Lainaus
15-VUOTIASTA poikaa syytetään useista rikoksista kuten tapon yrityksestä, törkeästä ryöstöstä, törkeästä pahoinpitelystä ja koulun alueella tehdystä pahoinpitelystä nuorena henkilönä.

Syytteen mukaan poika oli vantaalaisen koulun pihalla lyönyt 14-vuotiasta poikaa nyrkillä kasvoihin, potkaissut tätä polvella rintakehän ja vatsan seudulle ja lyönyt uudestaan nyrkillä kasvoihin niin, että 14-vuotias oli lyönnin seurauksena horjahtanut. Tämän jälkeen 15-vuotias poika oli syytteen mukaan vielä potkaissut uhria vatsaan kyljen lähelle niin, että uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

Uhri menetti syytteen mukaan tajuntansa tai ainakin pökertyi. Hänelle aiheutui lievä aivotärähdys, turvotusta, haavauma ja kipua. Teko tapahtui syyskuussa 2020.

Tämä koulutapaus on ilmeisesti Kytöpuiston koulun tapaus, mistä on keskustelua täällä:

2020-09-15 Väkivaltaa Vantaan kouluissa – Kytöpuiston koulun oppilas sairaalaan
https://hommaforum.org/index.php/topic,131258.msg3380313.html#msg3380313

ja seuraavaksi uutisessa mainittavasta Alppipuiston tapauksesta täällä:

YHDISTETTY: Monikulttuurisia rikosuutisia Suomesta (lue ohje alusta)
https://hommaforum.org/index.php/topic,514.msg3275200.html#msg3275200

Mutta jatketaan vielä tuoreen uutisen rikosten loppuosalla, joihin kuuluu mm. tapon yritys,  sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapido yms:

Lainaus
SAMA poika yritti ryöstää toisen henkilön kanssa 15-vuotiaalta pojalta Nike Air Force -kengät Alppipuistossa lokakuussa 2020. Poika ei suostunut luovuttamaan kenkiään, jolloin häntä uhattiin kysymällä: ”haluuaako hän puukosta”. Poika kiipesi kiven päälle ja pakeni juosten paikalta poikien seuratessa häntä hetken.

Samanlaisen teon uhriksi joutui myös toinen 15-vuotias poika, jolla oli jalassaan samanmerkkiset kengät. Myös teoissa mukana ollutta 16-vuotiasta poikaa syytetään kahdesta nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä.
...
15-VUOTIASTA poikaa syytetään myös nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä, sillä hän löi syytteen mukaan toista paikalta poistumaan lähtenyttä poikaa kerran teräaseella ylhäältä alaspäin suuntautuneella voimakkaalla lyönnillä keskiselän alueelle. Uhrilla oli päällään t-paita, huppari ja reppu selässään. Teräase upposi vaatteiden ja repun läpi uhrin selkään ja ulottui lihakseen asti. Uhrille tuli 1,5 sentin haava ja vamma keuhkon alaosaan.
...
15-vuotiasta poikaa syytetään myös joulukuussa 2020 nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä Kaisaniemen puistossa. Poika uhkasi toisten henkilöiden kanssa tehdä väkivaltaa 14-vuotiaalle, ellei tämä pysähdy. Syytteen mukaan 15-vuotiaalla oli tuolloin kädessään viidakkoveitsi tai muu suurikokoinen veitsi.

Uhrin pysähdyttyä poika potkaisi syytteen mukaan uhria kasvoihin ja jatkoi potkimista päähän uhrin ollessa maassa. Uhrilta anastettiin olkalaukku ja lompakko, missä oli 50 euroa sekä ilotulitusraketteja noin 20 euron arvosta.
...
Ryöstämisen ja halventamisen jälkeen poika uhkasi viiltää 14-vuotiaan uhrin kurkun viidakkoveitsellä auki, mikäli tämä "vasikoi" tai kertoo poliisille. Uhkauksen esittäessään poika oli vielä näyttänyt kädellään kurkunleikkausliikettä omalla kaulallaan. Syyttäjä vaatii tästä teosta pojalle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä oikeudenkäynnissä kuultavan uhkaamisesta.

Poikaa syytetään myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Onko tämä kenkien pussaamaan pakottaminen jotain Ruotsista matkittua vai onko kyse lähtömaan kulttuuripiiriin kuuluvasta ilmiöstä?
« Viimeksi muokattu: 05.01.2022, 13:22:20 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

HDRisto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 779
  • Liked: 5881
Lähi-itäläisten mielestä esimerkiksi kengällä heittäminen on loukkauksista pahimpia. Eli eiköhän hepun perimä ja kulttuuri ole sieltäpäin.

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 773
  • Liked: 14270
Lainaus
Poliisi epäilee yhtä henkilöä tapon yrityksestä Sörnäisten välikohtauksessa
 5.1.2022 15.17
UUTINEN
Helsingin poliisi on edistynyt Sörnäisten metroaseman välikohtauksen tutkinnassa. Tapauksesta tiedotettiin tuoreeltaan 1. tammikuuta.

Poliisi sai iltapäivällä 1. tammikuuta ilmoituksen, jonka mukaan kolme henkilöä käyttäytyi uhkaavasti Sörnäisten metroasemalla. He häiriköivät lipuntarkastajia ja järjestyksenvalvojia laiturialueella.

Yhdellä miehistä oli hallussaan ampuma-ase. Poliisi epäilee, että hänen tavoitteenaan oli ampua yhtä järjestyksenvalvojista. Asianomistaja on 20-vuotias mies.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan epäilty oli vastustanut laiturialueelta poistamista ja käyttäytynyt aggressiivisesti. Järjestyksenvalvoja oli käyttänyt häneen kaasusumutetta. Tämän seurauksena epäilty oli ottanut esiin aseen ja tähdännyt sillä asianomistajaa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo.

Yhtäkään laukausta ei lopulta ammuttu. Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty ei mahdollisesti saanut asetta toimimaan.

Lopulta paikalla olleet saivat aseen pois epäillyltä. Yksi järjestyksenvalvoja loukkaantui tilanteessa lievästi.

Epäilty tuomittiin viime vuonna pahoinpitelystä
Epäilty ja kaksi muuta miestä otettiin kiinni paikan päältä. Kaksi muuta henkilöä vapautettiin myöhemmin.

Asetta kantanut 27-vuotias mies vangittiin keskiviikkona 5. tammikuuta epäiltynä todennäköisin syin tapon yrityksestä. Häntä epäillään myös ampuma-aserikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.


https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-yhta-henkiloa-tapon-yrityksesta-sornaisten-valikohtauksessa

kultamunat kuoriutuu, oletko valmis ?
Don't give me that do goody good bullshit

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 13 565
  • Liked: 21032
15-vuotiaalle pojalle pitkä lista raskaita syytteitä – yritti tappaa, ryösti, pakotti nuolemaan kenkää ja kuvasi tekoja
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008519583.html

Murha.infolta lisätietoja, joiden mukaan syytetyn nimi viittaisi Balkanille:

Vantaa: 14-v poika hakattiin tajuttomaksi koulun pihalla – poliisi tutkii törkeänä pahoin­pitelynä - Sivu 5 - MURHA.INFO
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1255521#p1255521

Lainaus
Tekijän nimi viittaa Balkanille (R 21/28732). Näyttelee Facebook-profiilikuvassaan vuodelta 2015 keskisormea Jack Daniels -paidassa.
...
Haastehakemuksen lisätietoja-osio:

Oikeuspaikka

Teko on tapahtunut Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomiopiirissä, mutta on vastaajan etu, että asia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa, jossa vastaajalla on jo ennestään vireillä muita rikosasioita, jotta vastaajalle voidaan tuomita yhteinen rangaistus.

Seuraamuskannanotto

XXX on tuomittava yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen asioiden R 21/9484 ja R 21/9515 kanssa.

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

VeePee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 718
  • Liked: 5933
Lainaus
Teko on tapahtunut Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomiopiirissä, mutta on vastaajan etu, että asia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa

Suututtaa, mutta ei hämmästytä, että suurinpana huolenaiheena on vastaajan - sadistisen väkivaltarikollisen, edun toteutuminen maksimaalisella tavalla. Uhrista viis, kuinkas muutenkaan.

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 031
  • Liked: 10658
  • Manner-Suomen Tasavalta
Lainaus
Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty ei mahdollisesti saanut asetta toimimaan.

Afro-oletettu (pikselien väri) kannattaisi karkottaa heti, koska jos hän jää tänne, niin seuraavaksi hän varmaankin etsii viallisen aseen myyneen henkilön, ja yrittää saada rahansa takaisin plus korvausta siitä että jäi kiinni kun ase ei toiminut.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 212
  • Liked: 34841
  • Ego sum Spartacus
Lisää vaan kehitysmaalaisia Suomeen niin värinä lisääntyy.

Lainaus

Poliisi: Nuorten katujengi-ilmiö on myös Espoossa – "Profiloituvat yleensä johonkin kaupunginosaan tai paikkaan"

Poliisi on tunnistanut nuorten katujengien olemassaolon myös Espoossa.

Komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisista sanoo, että ilmiö on vielä mitoiltaan pieni ja sen kasvua voidaan ehkäistä.

Katujengejä kuitenkin on, ja ilmiö vaikuttaa vähintään kymmenien nuorten turvallisuuteen.

KESKUSTELU katujengeistä ryöpsähti, kun Keskusrikospoliisi sekä Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitokset viime syksynä arvioivat pääkaupunkiseudulla vaikuttavan noin 10 katujengiä.

Helsingin Sanomien joulukuussa julkaisemassa jutussa kukaan kolmen kaupungin etsivän nuorisotyön työntekijä ei kuitenkaan tunnistanut katujengien olemassaoloa. HS ei liioin löytänyt yhtään nuorta, joka olisi tunnistanut ilmiötä.

Nuorisorikollisuutta ehkäisevää poliisityötä Länsi-Uudellamaalla johtava Hannu Väänänen arvioi, että poliisin ja nuorisotyöntekijöiden näkemyseroa voi selittää osin jengi-sanan määritelmä. Jengiys liitetään usein järjestäytyneeseen rikollisuuteen, josta katujengeissä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kyse.

– Katujengi on ryhmä, jonka keskiössä on yksi tai muutama karismaattinen henkilö ja tämän ympärillä useampi, jopa parikymmentä henkilöä. Tämän porukan ympärillä viettää aikaa kymmeniä nuoria ja lapsia, jotka eivät välttämättä ymmärrä olevansa mukana rikoksia tekevän katujengin toiminnassa, Väänänen luonnehtii Länsiväylälle.

X

Katujengien jäsenillä on hyvin monenlainen etninen tausta, jossa maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten osuus korostuu.

– Katujengit profiloituvat yleensä johonkin kaupunginosaan tai paikkaan ja sen jäsenet käyttävät käsimerkkiä tai muuta tunnusta. Lisäksi ne tuottavat sosiaaliseen mediaan väkivaltaa sisältäviä ja rikollista alakulttuuria ihannoivia gansta rap -musiikkivideoita, joissa kilpaileville katujengeille uhotaan, Väänänen mainitsee.

Samalla hän lisää, ettei halua korostaa eikä leimata yhtä musiikkigenreä, jonka lieveilmiöksi katujengit ovat nousseet.

X

– Viitteitä nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymisestä ja nuorten väkivallan, alistamisen, uhkailun, kiristysten, teräaseiden käyttämisen kynnyksen alentumisesta on ollut jo muutaman vuoden ajan. Viime vuonna esiin tulivat havainnot ensimmäisistä katujengien käyttämistä tunnusmerkeistä, ja vuoden 2021 alkupuolella Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tilannekuvassa nousivat esiin katujengit ja niiden toimintatavat, Väänänen sanoo.

Osalla katujengien jäsenistä on Väänäsen mukaan yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Osalla on vakava rikostausta ja muutamat ovat syyllistyneet useisiin yksittäisiin rikoksiin.

– Syrjäytyminen yhteiskunnasta, näköalattomuus ja rikoskierteeseen joutuminen lienevät syitä, joiden takia näihin katujengeihin hakeudutaan. Jos nuori kokee, että taloudellinen hyöty ja arvostus toisten parissa saavutetaan helpoimmin tai ainoastaan rikollisella elämällä, lienee luonnollinen seuraus, että sosiaalisessa mediassa viihteen mainostama gangsta-kulttuuri vetää puoleensa.

X

VÄÄNÄNEN työskentelee johtotehtävissä ennalta estävässä erityistoiminnassa, nuorisorikostutkinnassa ja huumausaineiden katuvalvonnassa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella.

Hän kertoo, että hänen alaisensa kohtaavat katujengeihin liittyviä ilmiöitä työssään koko ajan.

Poliisi näkee työssään elämän nurjan puolen. Samalla Väänänenkin kuitenkin huomauttaa, että Suomi on edelleen turvallinen maa elää ja kasvaa.

– Valtaosalla suomalaisista nuorista on erinomaiset mahdollisuudet menestyä elämässään. Valitettavasti on kuitenkin nuoria, jotka ovat syrjäytyneet ja joutuvat rikoskierteeseen. Näitä nuoria pitäisi tunnistaa ja tehdä yhteiskunnassa kaikki mahdollinen nuoren ohjaamiseksi pois tästä jengiytymisen prosessista

– Meidän aikuisten pitäisi muistaa, että nuoren ajankäytön tyhjiö voidaan täyttää joko jollain järkevällä ja hyvään suuntaan ohjaavalla tekemisellä – tai sitten se tyhjiö täytyy jollakin muulla. Nuori hakeutuu sinne, mistä saa huomion ja arvostuksen. Meidän pitäisi yrittää keksiä, mitä nuori ja lapsi haluaa tehdä, ja pyrkiä löytämään sieltä ne positiiviset asiat, joita voidaan toteuttaa. Useimmiten se ei vaadi välttämättä varallisuutta vaan kekseliäisyyttä.

X

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4430211

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 089
  • Liked: 26190
  • Rokotettu kaikkea vastaan
Pollari Väänänen:

Lainaus
Meidän pitäisi yrittää keksiä, mitä nuori ja lapsi haluaa tehdä, ja pyrkiä löytämään sieltä ne positiiviset asiat, joita voidaan toteuttaa.

Mitäs me Väänänen sitten tehdään kun käykin ilmi, että ennen muuta se nuori ja lapsi nimenomaan haluaa viettää coolia gänstäelämää, heilutella aseita, puukottaa toista jengiä ja sivullisia, raiskata naisia, joita pitää huorina, tehdä huumekauppaa ja viettää sellaista rikollista elämää, mitä nämä 'nuoret ja lapset' kaikkialla muuallakin haluavat viettää?

Mitäs me Väänänen sitten keksitään kun selviääkin, ettei noita keharimaalaisia kiinnosta hittojakaan koulunpenkki, sosiaalisedän lässytys, työläisen ura tai vaikkapa tavoitteellinen asuntosäästäminen - meidän kulttuuristamme nyt sitten puhumattakaan?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 684
  • Liked: 12709
  • junior koodari
Poliisi Väänänen..
Lainaus
– Katujengi on ryhmä, jonka keskiössä on yksi tai muutama karismaattinen henkilö ja tämän ympärillä useampi, jopa parikymmentä henkilöä. Tämän porukan ympärillä viettää aikaa kymmeniä nuoria ja lapsia, jotka eivät välttämättä ymmärrä olevansa mukana rikoksia tekevän katujengin toiminnassa, Väänänen luonnehtii Länsiväylälle.

Millähän tavalla Väänäsen mielestä voisi saattaa ymmärretyksi lasten ja "nuorten" kohdalla, että rikoksen tekeminen on rikollisuutta..olisiko paras vaihtoehto laitella lisää rahaa kotouttamiseen..perustaa lisää puuhakerhoja, ostaa koripalloja tai lököttäviä housuja, no.. Väänänen on nuori jeppe..jonain päivänä todellisuus iskee kuvainnollisesti kasvoille.

Lainaus
VÄÄNÄNEN työskentelee johtotehtävissä ennalta estävässä erityistoiminnassa, nuorisorikostutkinnassa ja huumausaineiden katuvalvonnassa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella.
Tästä johtuu seli,selit,,onneksi ei tarvitse vertailla kaulusten hopeaa.
« Viimeksi muokattu: 09.01.2022, 19:29:36 kirjoittanut simppali »
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 764
  • Liked: 4530
Helppo ratkaisu on ottaa mallia ruotsista. Sehän on sellainen ihanneyhdyskunta, puhejudolla siellä on kotoutettu.

Vai miten olisi Israelin malli? Tai Venäjän?

Väänänen voisi jalkautua ihan siviilivaateissa hengailemaan kaduille. Näinkin pienellä paikkakunnalla, missä asun, on jo hyvä meininki, jossa on ytimessä muutama suojaväritetty ja ympärillä kiva posse kikattelemassa.

Paskovat paikat ihan huolella. Täysin järjetöntä meininkiä. Näin pienessä kuvioissa kaikki kyllä tietävät, ketkä kylillä hajottavat ja sotkevat. Eikä tämä ole edes mitään ghettoa, päinvastoin.
Kannatan tasa-arvoa. Sama palkka, samat vastuut ja velvollisuudet yksilön itselleen omaksumasta tai kokemasta sukupuolesta tahi muista ominaisuuksista riippumatta.

Tagit: