Kirjoittaja Aihe: 2020-11-10 Helsingissä 100-150 vaarallisen nuoren joukko, valtaosa mamuja  (Luettu 549242 kertaa)

rätkä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 470
  • Liked: 1252
Lainaus
Kolme pointtia!:
1. Rikosvastuun ikärajaa pitää laskea. Rikoksesta PITÄÄ seurata rangaistus.
Ikärajaa ainakin siihen 14 vuoteen 15 sijasta, mieluummin 13 vuoteen.
2. Pitää antaa oikeus fyysiseen puuttumiseen kun teini/lapsi perseilee esim opettajille. Fyysinen koskemattomuus on viety liian pitkälle. Ei niskasta kiinni ottaminen ketään vahingoita kuin ehkä nolaa henkisesti, mutta tällainen nöyryytyksen mahdollisuus nostaa perseilykynnystä.
3. Kehitettävä välimuoto rikosoikeudellisen rangaistuksen ja rankaisemattomuuden väliin alaikäisille ja lapsille. Tuomitaan vaikkapa KÄYTÖSrangaistukseen ja se voisi olla jopa kopittamista sakkoja. Käytösleiri? Tähän voi keksiä mitä vaan mikä oikeasti rankaisee ja on epämiellyttävää alle 15 vee junnuille ja tytöille ja muunsukupuolisille.
Lait uusiksi!

Ja lainvalmistelussa mahdollisimman VÄHÄN asiantuntijoiden kuulemisia eli vesittämistä.

Mielestäni tuo vastuuraja voidaan pitää hyvin siinä 15 vuoden kohdalla MUTTA jonkunpitää olla vastuussa. Tuon ikäisellä on holhooja, joka ottaa täyden vastuun nuoren tekemisistä. 14V matu hakkaa ja ryöstää toisen puukolla joten molemmat vanhemmat istuvat kovaa. Eivät ole nuoria ja selviä kolmasosalla. Lapsi toki otetaan huostaan kun ei holhoojaa ole.

Näin ainakin pitäisi olla.
« Viimeksi muokattu: 01.02.2024, 21:23:16 kirjoittanut Miniluv »

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 813
  • Liked: 129954
Lainaus
Äitien pelko katujengeistä

Kolme naista Suomesta ja Ruotsista kertoo näkemyksensä jengirikollisuudesta. He tietävät, millaista on kun lapsi joutuu vankilaan tai menettää henkensä jengisodassa.
Yle 4.2.2024

Katujengiläisrikolliset ovat maahanmuuttajia, mutta tämäkin käännetään kantaväestön syyksi. Tietysti, onhan asialla nyyhkytoimittaja Jessica Stolzmann.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Maryamin aikuinen poika istuu Riihimäen vankilassa tuomiota huumausainerikoksesta. Viranomaisten mukaan pojalla on yhteyksiä espoolaisiin katujengeihin.

Maryam on suurperheen äiti pääkaupunkiseudulta. Pojan vankilatuomio on ollut hänelle vaikea paikka. Meni paljon aikaa sisäistää se. Leimautumisen pelon ja turvallisuutensa vuoksi hän ei esiinny jutussa omalla nimellään.

– Kun minusta tuli äiti, yritin kovasti kasvattaa lapset hyvin. Opetin heille mikä on oikein ja mikä väärin. Sanoin, että älkää tehkö virheitä, pysykää kaukana huonoista ystävistä, Maryam sanoo.

Katujengeistä on puhuttu viime vuosina paljon. Poliisin mukaan ne ovat tiettyihin kaupunginosiin kytkeytyviä rikollisverkostoja. Perheenjäsenten kommentteja julkisuudessa ei ole juuri kuultu.

Keskustelu jengiytymisestä on ollut lähinnä viranomaisten varassa. Tässä jutussa avataan ilmiön taustoja perheiden näkökulmasta. Aihetta käsitellään myös uusimmassa MOT-dokumentissa, joka keskittyy jengirikollisuuteen.

[...]

Maryam on pannut merkille Ruotsin jengirikollisuuden. Hän ajattelee, että se, mitä tapahtuu Ruotsissa, voi tapahtua Suomessa. Täälläkin yhä nuorempia lapsia houkutellaan mukaan rikollisuuteen, hän sanoo.

Maryamin mielestä pojilla on Suomessa vaikeampaa kuin tytöillä. Maahanmuuttajataustaiset tytöt saavat helposti töitä hoitoalalta. Hän itsekin on työskennellyt hoitoalalla. Poikien on hankalampi löytää paikkaansa.

– Nuoret hakevat töitä, lähettävät paljon työhakemuksia, mutta eivät saa vastauksia. Samaan aikaan he näkevät ympärillään, että laittomasti voi saada rahaa.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Maryam antaa haastattelun somaliksi. Suomea hän puhuu vähän, vaikka on asunut täällä pitkään. Maryam muutti Suomeen pakoon Somalian sisällissotaa yli 30 vuotta sitten. Nyt hän miettii, oliko se väärä päätös.

– Mietin ja murehdin paljon. Pohdin välillä, että oli virhe tulla tähän maahan.

Hän on harkinnut jopa sitä, että veisi nuorimmat lapsensa pois maasta, turvaan jonnekin ulkomaille. Mutta hänen muut lapsensa ja lapsenlapsensa tarvitsevat häntä täällä.

Hän ymmärtää vanhempia, jotka vievät lapsensa ulkomaille. Hän sanoo, että sellaistakin tapahtuu.

Lapset turvaan Suomesta? Toimittaja häivyttää häveliäästi, että Maryam tarkoittaa "ulkomailla" muslimimaita ja luultavimmin juuri Somaliaa, josta tullaan edelleen turvapaikanhaun varjolla "turvaan" Suomeen.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
– Kun nuori on istunut tuomionsa loppuun, eikö ole tahoa, joka voisi auttaa töiden tai opiskelupaikan saamisessa? Autetaanko nuorta kun hän vapautuu? Vai onko valtion tehtävä vain sivuuttaa kaikki muu ja laittaa vankilaan?

Ihan varmasti valtio käyttää tähänkin tapaukseen niin paljon rahaa, että pojan elinkaarikustannukset kääntyvät miljoonan euron toiselle puolelle.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Nouran Al-Emara havahtui jengiongelmaan joitain vuosia sitten työskennellessään Tyttöjen talolla Espoossa. Sinne hakeutui vaikeassa asemassa olevia nuoria ja perheitä. Hän huomasi, että perheiden pahoinvointi ja kotouttamisen ongelmat linkittyivät väkivaltaan, rikollisuuteen ja jengiytymiseen.

Nykyisin hän työskentelee jengiytymisen ja radikalisaation asiantuntijana Suomen Pakolaisavussa. Hänen puoleensa ohjautuu perheitä lastensuojelun ja koulujen kautta.

[...]

On paljon asioita, joita meidän pitäisi korjata yhteiselossamme, Al-Emara sanoo.

Hänen kohtaamillaan maahanmuuttajataustaisilla perheillä ja nuorilla on usein luottamuspula viranomaisia kohtaan. He eivät välttämättä luota lastensuojeluun eivätkä edes valtaväestöön ylipäätään.

– Yritän aina tuoda esiin, että ei saisi olla mitään vastakkainasettelua. Minun kotonani ei ole sellaista, että me vastaan he. En ikinä puhu valtaväestöstä vastaan ulkomaalaiset. Vastakkainasettelu on molemminpuolista, mikä ruokkii ilmiötä.

Toisinaan Al-Emara kohtaa perheitä, jotka haluavat eristäytyä suomalaisesta yhteiskunnasta säilyttääkseen oman kulttuurinsa ja uskontonsa.
Silloin he yleensä rajoittavat lapsiaan enemmän kuin pidemmän päälle on hänestä järkevää.

Toisessa ääripäässä ovat vanhemmat, jotka kokevat Suomen olevan niin turvallinen maa, että he eivät ajattele nuorten voivan ajautua ongelmiin.
Usein tällaiset vanhemmat ovat itse lähtöisin turvattomilta konfliktialueilta.

Luottamuspulaa on mahdoton korjata, mutta siihen voisi vaikuttaa, että Suomeen ei tuotettaisi aina vain lisää näitä luottamuspulaisia ja monin muinkin tavoin ongelmaisia ihmisiä.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Al-Emaran omat vanhemmat ovat kotoisin Irakista. Hän itse muutti Suomeen vuoden ikäisenä. Kotona puhuttiin arabiaa, ja perhe suunnitteli aina palavansa takaisin. Se ei helpottanut kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan, hän sanoo. Mutta vasta aikuisena hän alkoi pohtia identiteettikysymyksiä syvällisemmin.

Hän on miettinyt niitä myös oman lapsensa kautta. Hänen 9-vuotias tyttärensä tuntee olevansa irakilainen, vaikka on syntynyt Suomessa ja hänellä on suomalaisia ystäviä.

Moni täällä syntynyt ulkomaalaistaustainen ihminen ei tunne olevansa suomalainen, Al-Emara sanoo.

– He joutuvat toistuvasti kertomaan, että puhuvat hyvin suomea, vain koska näyttävät erilaisilta kuin ”perinteisesti suomalaiseksi mielletyt”. On vahingollista, että suomalaisuus on sidottu tietynlaiseen ulkonäköön.

– Jos ihminen ei saa hyväksyntää ja positiivisia kokemuksia eikä koe kuuluvansa joukkoon, riski joutua väärälle tielle on suurempi.

Aina tämä selitys.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Reyna Väänäsen mielestä Ruotsi on Suomelle varoittava esimerkki. Hänen mielestään suomalaisten pitäisi katsoa tarkkaan, mitä Ruotsissa on tehty väärin esimerkiksi kouluissa, nuorisotoimessa ja sosiaalipalveluissa.

Hänen poikansa kuoleman aikaan ampumiset eivät olleet Ruotsissa yhtä yleisiä kuin nykyään. Tuolloin Reyna Väänänen ajatteli, että Ruotsissa asiat muuttuisivat ja yhteiskunnassa tajuttaisiin väkivallan menneen liian pitkälle.

Sen jälkeen asiat ovat kuitenkin menneet vain huonompaan suuntaan. Viime vuosina Ruotsissa on kuollut ampuma-aseväkivaltaan yli 50 ihmistä vuosittain.

– Kun kuulen näistä uutisista, ajattelen aina uhrien perheitä. Taas yksi äiti menetti poikansa. Ja omaiset menettävät luottamuksen yhteiskuntaa kohtaan.

Koulun, nuorisotoimen ja sosiaalipalveluiden rukkaamisella ei ole mahdollista saada enää tuloksia siinä vaiheessa, kun haittamaahanmuuttoa on kertynyt liian paljon, kuten vanhastaan Ruotsissa ja nyt myös Suomessa on tapahtunut.

Ruotsissa tehtiin väärin maahanmuutto. Siinä se.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 086
  • Liked: 15252
  • Manner-Suomen Tasavalta
Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Hän on harkinnut jopa sitä, että veisi nuorimmat lapsensa pois maasta, turvaan jonnekin ulkomaille. Mutta hänen muut lapsensa ja lapsenlapsensa tarvitsevat häntä täällä.

Hän ymmärtää vanhempia, jotka vievät lapsensa ulkomaille. Hän sanoo, että sellaistakin tapahtuu.

Lapset turvaan Suomesta? Toimittaja häivyttää häveliäästi, että Maryam tarkoittaa "ulkomailla" muslimimaita ja luultavimmin juuri Somaliaa, josta tullaan edelleen turvapaikanhaun varjolla "turvaan" Suomeen.

Mamut pakenevat Suomesta monikulttuuria. Eivät omaa kulttuuriaan, eivätkä suomalaista, koska kummassakaan ei suvaittaisi tällaista katurikollisuutta.

Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Nykyisin hän työskentelee jengiytymisen ja radikalisaation asiantuntijana Suomen Pakolaisavussa. Hänen puoleensa ohjautuu perheitä lastensuojelun ja koulujen kautta.

Nouran Al-Emara ei välttämättä sitä itse edes ymmärrä, mutta hän on töissä juuri siinä "lässytysteollisuudessa" joka aiheuttaa ja ylläpitää maahanmuuttajanuorten syrjäytymistä ja rikoskierrettä.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Äpyli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 709
  • Liked: 2811
Pitäisikö topikin nimi vaihtaa yleiseksi katujengi-topikiksi? Roadmaneja vaikuttaisi ponnahtelevan ylös kuin sieniä sateella muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.

KSML: Katujengiporukkaa epäillään useista pahoinpitelyistä Kuopiossa – videot paljastivat karuja rikoksia
Lainaus
Poliisi tutkii erittäin vakavaa rikossarjaa Kuopiossa. Poliisi epäilee, että katujengityylisesti toiminut porukka maahanmuuttajataustaisia nuoria ja nuoria aikuisia on ryöstänyt tai pahoinpidellyt useita eri uhreja Kuopiossa tai myös muualla Itä-Suomessa.

Vyyhti paljastui viranomaisille, kun poliisin tietoon tuli epäilty törkeä ryöstö Kuopion keskustassa viikko sitten.

Kun poliisi tutki rikosta, ilmeni, että tapahtumaan liittyi kahdeksan epäiltyä tekijää. Kaikki kahdeksan otettiin kiinni, mutta poliisi päästi osan heistä kuulustelujen jälkeen vapaaksi.

Poliisin mukaan kaikki vangitut ovat maahanmuuttajataustaisia täysi-ikäisiä nuoria. Osa pidätetyistä oli alle 18-vuotiaita, mutta heidät päästettiin jo vapaaksi odottamaan esitutkinnan valmistumista.

Kun poliisi tutki tapausta tarkemmin, porukalta löytyi hallustaan väkivaltaisia videoita.

Poliisi epäilee, että porukka on toiminut katujengityyliin ja syyllistynyt useampiinkin pahoinpitelyihin tai mahdollisesti myös ryöstöihin Kuopiossa viime kuukausina. Mahdollista on, että osa teoista on tehty jossain naapurikunnissakin.

Katujengityyli tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että porukan epäillään tehneen pahoinpitelyjä ja ryöstöjä porukassa. Vaikka kyse ei ole mistään virallisesta jengistä, tapauksissa on käytetty joukkovoimaa.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6536538

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 242
  • Liked: 26775
Poliisi: Ruotsin katujengien kaltaisesta lapsia koskevasta toiminnasta viitteitä myös Suomessa – suora lähetys käynnissä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010210451.html
Lainaus
Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat kasvaneet hälyttävästi viime vuosina. Poliisi kertoo tiedotustilaisuudessa keinoista, joilla ilmiöön puututaan.

POLIISIN mukaan alaikäisten tekemät väkivaltarikokset ovat peräti kolmin­kertaistuneet vuoteen 2015 verrattuna. Erityisen hälyttävä tilanne on alle 15-vuotiaiden osalla.

Poliisin mukaan he syyllistyvät väkivaltaisuuksiin yhä enemmissä määrin. He eivät ole ikänsä takia edes rikosoikeudellisessa vastuussa.

POLIISI on tilanteesta huolissaan, ja se kertoo tiedotustilaisuudessa keinoista, joilla ilmiöön puututaan.
...
Kysyttiin myös, mistä johtuu nuorten kasvava rikollisuus.

- Siihen on monia syitä, Heinikari kertoi.

Hänen mukaansa nykyään on myös rikollisen elämän ja katujengielämän ihannointia.

- Alaikäisten rikoskierrettä ei myöskään katkaista tällä hetkellä tehokkaasti, Heinikari sanoi.

Hänen mukaansa tämä johtaa lisärikoksiin.
...
Kysytään, mitä konkreettisia pakkokeinoja poliisi kaipaa alle 15-vuotiaiden nuorten rikosten selvittämiseksi.

- Näitä samoja, mitä 15 vuotta täyttäneille, Heinikari sanoi Helsingin poliisista.

Hän tarkoittaa näillä siis pidättämistä, vangitsemista ja matkustuskieltoa.
...
Lapsia käytetty katujengirikoksissa
Käkelä kertoi, että Ruotsissa on jopa alle 10-vuotiaita syyllistynyt vakaviin väkivaltarikoksiin. Hänen mukaansa jengiläiset ovat käyttäneet lapsia länsinaapurissa hyväkseen.

Käkelän mukaan viitteitä on myös siitä, että Länsi-Uudellamaalla katujengiläiset ovat hyödyntäneet lapsia rikosten tekemisessä.

- Lapsen on käsketty tekemään pikkutehtäviä katujengiläisten puolesta. Myöhemmin samat lapset ovat ajautuneet yhä syvemmälle jengitoimintaan, Käkelä kertoi.
...
Käkelän mukaan yhteiskunnan on pystyttävä suojelemaan kansalaisia myös alaikäisten tekemiltä vakavilta väkivaltarikoksilta.
...
Poliisi: Nuorten hatkamatkoilla tapahtuu synkkiä asioita
Heinikarin mukaan se on todella huolestuttavaa, kun alle 15-vuotias karkaa lastensuojelulaitoksesta.

- He ajautuivat huumerikosten ja hyväksikäytön maailmaan, Heinikari sanoi.

- Se, mitä hatkamatkoilla tapahtuu, on synkkää, Heinikari kertoi.
...
Heinikari kertoo, että nuorimmat ryöstöön syyllistyvät ovat jopa 12-13-vuotiaita.

- Se on aika hurjaa, Heinikari kertoi.
...
Heinikari kertoo, että kovissa rikoskierteissä olevat nuoret ovat usein sijoitettuna lastensuojelulaitoksiin, joista karkaaminen on kuitenkin helppoa.

- Nuori voi melkein oman mielensä mukaan poistumaan sieltä.
...
Maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus ryöstörikosten tekijöinä korostuu.

- Se korostuu erityisesti Helsingissä. Noin puolet nuorten tekemistä ryöstöistä on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajanuorten tekemiä, Heinikari kertoi.
...
Nuorten tekemiin väkivaltarikoksiin kuuluu muun muassa nöyryyttämistä.

- Tekoja videoidaan ja levitetään sosiaalisessa mediassa.

- Väkivaltarikokset ovat nöyryyttäviä. Kokeneilla poliiseillakin ollut vaikeuksia katsoa niitä, Heinikari kertoi.
...
Heinikarin mukaan nuorten tekemissä ryöstöissä on tyypillisesti useita tekijöitä. Myös uhri on tyypillisesti alaikäinen.
...
Ulkomaalaisten osuus ryöstörikoksissa ylikorostuu, Heikinheimo kertoo. Hänen mukaansa rikokset kohdistuvat ympäri Suomen. Eniten suhteellisesti kasvua on Lahdessa, Oulussa ja Tampereella.

Tyypillinen rikosnimike on pahoinpitely.
« Viimeksi muokattu: 08.02.2024, 10:00:54 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

AJIH

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 547
  • Liked: 778
Poliisi: Ruotsin katujengien kaltaisesta lapsia koskevasta toiminnasta viitteitä myös Suomessa – suora lähetys käynnissä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010210451.html
Lainaus
...
Kysyttiin myös, mistä johtuu nuorten kasvava rikollisuus.

- Siihen on monia syitä, Heinikari kertoi.
...

Ja niiden syiden juurisyy on massamaahanmuutto (yhdistettynä lakiin, joka on säädetty suomalaisia ei muukalaisia silmällä pitäen).
Apud judicem imperatoremque historiae.
Kaikessa: määrä ja laatu
Kaivopuiston henkirikos 5.7.2020: https://hommaforum.org/index.php/topic,131004.0.html
Ks. myös Uusi Lahti 8.3.2017.

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 967
  • Liked: 6665
  • Understanding is a three-edged sword.
Poliisi: Ruotsin katujengien kaltaisesta lapsia koskevasta toiminnasta viitteitä myös Suomessa – suora lähetys käynnissä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010210451.html

Taitaa liittyä tähän poliisin tänään julkaistuun raporttiin:
Poliisin tietoon tullut ryöstörikollisuus vuosina 2015 - 2023 (pdf 831kB)

Raportissa todetaan keppostelevien nuorten taustoista näin:

Lainaus
3.2 Ryöstörikoksista epäiltyjen syntyperä

Maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten väkivaltarikollisuus on ollut paljon esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Maahanmuuttajataustaisella tai ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka ainoa tiedossa oleva vanhempi tai molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Nuorten väkivaltarikollisuutta koskevan aiemman tarkastelun mukaan ulkomaalaistaustaisten ja suomalaistaustaisten nuorten väkivaltarikollisuus on kehittynyt samansuuntaisesti vuosina 2015–2020, mutta ulkomaalaistaustaisten rikosepäilyjen määrä oli viime vuosien kehityksestä huolimatta edelleen merkittävästi korkeampi. Vuonna 2023 julkaistujen tilastotietojen mukaan ulkomaalaistaustaisten osuus alle 18-vuotiaiden nuorten tekemistä ryöstöistä ja pahoinpitelyistä on noussut isoissa kaupungeissa, kuten myös ulkomaalaistaustaisten osuus nuorista on noussut. Ulkomaalaistaustaisten osuus selvitettyihin pahoinpitely- ja ryöstörikoksiin syylliseksi epäillyistä myös vaihtelee melko paljon vuosittain ja rikosmäärä jää Helsinkiä ja Espoota lukuun ottamatta niin pieneksi, että vähäiset muutokset epäiltyjen määrässä näyttäytyvät helposti suurina prosenttimuutoksina.

Poliisin tilastojen perusteella Suomessa syntyneitä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä ei voida kattavasti erotella suomalaistaustaisista henkilöistä. Maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataus-taisten rikollisuutta koskevassa keskustelussa tämä erottelu on kuitenkin tärkeä, sillä Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten (toisen polven maahanmuuttajien) väkivaltarikollisuuden ta-son on havaittu olevan matalampi kuin ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten (ensimmäi-sen polven maahanmuuttajien). Lisäksi esimerkiksi ruotsalaistutkimuksen mukaan Ruotsissa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten rikostaso on selvästi korkeampi kuin ruotsalaistaustaisilla, ja esimerkiksi ryöstörikollisuudessa myös korkeampi kuin ulkomailla syntyneillä ulkomaalaistaustai-silla. Kokonaisarvion muodostamiseksi Suomessa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden ulko-maalaistaustaisten rikollisuutta on mahdollista tarkastella erikseen Tilastokeskuksen Rikos- ja pakkokeinotilaston tiedoilla, sillä kyseinen tilasto sisältää tarkemman tiedon henkilön syntype-rästä.

Tilastokeskuksen Rikos- ja pakkokeinotilaston tiedot osoittavat, että ulkomaalaistaustaisten nuor-ten ryöstörikollisuus on lisääntynyt suomalaistaustaisia nuoria hieman voimakkaammin. Vuoteen 2015 verrattuna kasvu on ollut merkittävää sekä suomalais- että ulkomaalaistaustaisilla nuorilla, mutta merkittävintä Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten kohdalla. Kokonaisuudessaan ulkomaalaistaustaisten osuus ryöstörikosepäilyistä on ollut 22 prosenttia vuonna 2015 ja 26 pro-senttia vuonna 2022.

Koska ryöstörikosten määrä vaihtelee vuositasolla melko paljon ja rikosmäärät ovat suhteellisen pieniä, rikosten määrän kasvua tarkasteltaessa on edellisvuoteen vertaamisen sijaan informatiivi-sempaa verrata toisiinsa hieman pidempiä ajanjaksoja. Verrattaessa vuosia 2021–22 vuosiin 2015–16 suomalaistaustaisten ryöstörikosepäilyjen määrä on kasvanut 55 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisten 91 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisista henkilöistä Suomessa syntyneiden ryöstörikosepäilyjen määrä on noussut 117 prosenttia ja ulkomailla syntyneiden 77 prosenttia. Lukujen tulkinnassa on tärkeää huomioida, että myös ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut merkittävästi ajanjakson aikana, sillä vuodesta 2015 vuoteen 2022 ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut noin 50 prosenttia.

Tarkasteltaessa nuorten rikostasoa informatiivisempaa on rajata tarkastelu koskemaan 15–20-vuotiaita sen sijaan, että se koskisi kaikkia alle 21-vuotiaita, sillä alle 15-vuotiaiden ikärakenteessa on suuria eroavaisuuksia ulkomailla ja Suomessa syntyneiden välillä. Tarkastelun perusteella ilmenee, että vuosina 2015–2022 suomalaistaustaisten rikostaso oli noin 1,4 ryöstörikosta 1 000 henkilöä kohden, ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten 4,6 ja Suomessa syntyneiden ul-komaalaistaustaisten 5,4. Ulkomaalaistaustaiset ovat tarkastelun perusteella yliedustettuna ryöstörikollisuudessa niin, että korkein rikostaso on Suomessa syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla. Rikostasot ovat ryöstörikollisuudessa hieman erilaiset kuin muissa väkivaltarikoksissa samalla ikä- ja aikarajauksella, sillä pahoinpitely- ja henkirikosten osalta ulkomailla syntyneiden ulkomaalais-taustaisten rikostaso on Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia nuoria korkeampi.

F1nka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 392
  • Liked: 3851
Kyllä tämä tästä, kun vain annetaan kaikille Suomen kansalaisuus ja suljetaan silmät sopivasti Rotherhamin tapaan. Toimiva keino on myös syyllistää uhreja.
Tottelematon tieto aktivismissa

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 693
  • Liked: 61862
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Lainaus käyttäjältä: Jessica Stolzmann, Yle
Maryam antaa haastattelun somaliksi. Suomea hän puhuu vähän, vaikka on asunut täällä pitkään. Maryam muutti Suomeen pakoon Somalian sisällissotaa yli 30 vuotta sitten. Nyt hän miettii, oliko se väärä päätös.

30 vuotta eikä suotta.
"Soome kili olla vaikea. Meilla ei raha oppi tunteja. Mina pitaa kayda kauppa ja teha ruuka 30 lasta."
Vasemmisto: "Lisää rahaa kotouttamiseen".

Joskus tuntuu, että lehdet ovat piilonuivia, kun pitää erikseen mainita, että joku ei osaa Suomea vaikka on asunut täällä kymmeniä vuosia. Ainakin näin tolkun miehen mielestä tuo kertoo jotain asenteesta tai älykkyydestä. Herrakansalle tuodaan tulkin kanssa kaikki valmiina. Koskahan tämäkin pelleily loppuu?
Ja toki se on vihervassareiden mielestä sinun ja minun ja rakenteellisen rasismin syytä, että Maryam ei ole 30 vuodessa oppinut kieltä. Ja tähän joku globalisti sitten ehdottamaan englannin kielen ottamista suomen rinnalle viralliseksi kieleksi. Tosin ei tuo kait sitäkään osannut, kun piti somalian kielen tulkki olla.

-i-

MUOKS: onko kukaan intelligentsiasta lausunut, että suomen kieli on rakenteellisesti rasistinen kieli, koska meillä on niin paljon taivutuspäätteitä ja siksi tämä kieli on ulkomaalaisille lähes mahdoton oppia?
« Viimeksi muokattu: 10.02.2024, 17:01:42 kirjoittanut ikuturso »
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 086
  • Liked: 15252
  • Manner-Suomen Tasavalta
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Betonikostaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 855
  • Liked: 4645
Vai että suomen kieli on kielitaakka Suomessa ;D

Ongelma ei ole suomen kieli, vaan se, että kehitysmaalaiset eivät jaksa edes opetella sitä, kun tulkkeja saa käyttää kehdosta hautaan. Ja jos keharit oppivat muutaman sanan suomea, niin ne menevät vain kaiken keharimongerruksen seassa.

Kun pk-seudun nuoria kuuntelee, niin kehareiden kanssa hengailevat wannabe-nigga kantikset mukautuvat pikemminkin kehareiden puhetyyliin kuin toisin päin. Saatamme vielä nähdä sen päivän, kun suomalainen valkoroska puhuu somaliaa ja ties mitä arabiaa.

Sivistyskansat ovat ihan eri juttu. Minunkin talossani asuu ranskalaisia, ja puhuvat suomea minulle aina. Ja myös osaavat sitä. Vasta äskettäin taloon muutti myös yksi britti, ja hänkin tapailee jo suomea, vaikka hänen kanssaan puhumme vielä yleensä englanniksi.


Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 813
  • Liked: 129954
Taas yksi perimmältään haittamaahanmuuton aiheuttamia ongelmia käsittelevä artikkeli, jossa emme ole asiantuntijan mukaan Ruotsin tiellä, koska osaamme Suomessa nämä maahanmuuttelujubatsut niin paljon paremmin kuin mikään muu maa.

Lainaus
Harva nuori rötöstelee

Kriminologi Matti Näsi ei havaitse tilastoista nuorisorikollisuuden kasvua. Päinvastoin nuoriso on kunnollisempaa kuin koskaan. Moni kuitenkin pitää tämän toteamista hyssyttelynä.

Nuorisorikollisuus huolettaa, jos vähänkin seuraa viestimiä. Ruotsista leviää väkivaltaisia jengejä, kuten Dödspatrullen, ja ne värväävät huumekauppiaikseen mieluusti alaikäisiä. Väkivaltaiset tyttöporukat ryöstävät muita nuoria ja repivät merkkivaatteet yltä. Kiusaaminen menee kidutuksen asteelle, ja myös poliisin tilastoissa alle 15-vuotiaiden suorittamat pahoinpitelyt ovat viime vuosina lisääntyneet.

Kaikesta tästä huolimatta Suomen nuoriso on isossa kuvassa kunnollisempaa ja nuorisorikollisuutta on vähemmän kuin koskaan mittaushistorian aikana, sanoo kriminologian tutkija Matti Näsi Helsingin yliopistosta.

”Vähän kieli keskellä suuta näitä saa rikosuutisten jälkeen kommentoida. Ihmiset tuntuvat haluavan kuulla, että asiat olisivat huonommin kuin ennen. Kun tähän sanoo, että asiat ovat paremmin tai että ainakaan ei voida tietää niiden olevan huonommin, niin sitten väitetään tutkijoiden taas hyssyttelevän.

[...]

Nuorison yleinen kunnollistuminen on tietenkin mahtava juttu – kaikkien muiden kannalta paitsi niiden, jotka eivät ole kunnollistuneet.

Toinen tilastollinen trendi nuorisorikollisuudessa on polarisaation kasvu, eli ääripäiden korostuminen.


”Ennen oli enemmän sekakoosteisia nuorisoporukoita, joissa osa rötösteli paljon, toiset porukan mukana hieman ja kolmannet eivät lainkaan”, Näsi kertoo. ”Nykyisin kaveriporukat ovat eriytyneet. Toisissa porukoissa rötöstellään paljon, toisissa ei lainkaan.”

Enää ei ole niitä vähän rikoksia tekeviä nuoria, jotka sitoisivat eniten rikoksia tekevät osaksi liukumoa, vaan rötöstelijät saavat kypsyä omissa liemissään kohti yhä suurempaa eriytymistä muusta yhteiskunnasta. Keitä siis ovat nämä pari prosenttia nuorista, jotka tekevät eniten rikoksia – ja tekevät niitä myös enemmän kuin ennen?

Näsin mukaan ikävyydet tuppaavat kasautumaan: turvaton lapsuus, huono-osainen kasvuympäristö, vanhempien päihteidenkäyttö, neuropsykologiset ongelmat…

[...]

Miten nuorisorikollisuuteen vaikuttaa se, että Ruotsista leviää huumekauppaa harjoittavia katujengejä, jotka ainakin Ruotsissa värväävät alaikäisiä?

”Nuoret voivat ottaa mallia aikuisista, ja enemmän rikoksia tekevät nuoret voivat kiinnittyä ammattimaisiin porukoihin. Mittaluokassa on silti toistaiseksi valtava ero. Ruotsissa poliisin seurannassa on katujengeihin liittyen 30 000 ihmistä ja Suomessa 200”, Näsi huomauttaa.

On vaikea ennakoida, missä määrin Suomi kulkee jengirikollisuudessa Ruotsin tietä. Näsin mukaan ruotsalaisjengien harjoittamat väkivaltaiset kostoiskut ja räjäytykset ovat kuitenkin kansainvälinen poikkeus. Muissakin Euroopan maissa, kuten Hollannissa, on paljon maahanmuuttajia ja järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta siellä ei silti kosteta ja räjäytellä siellä täällä.

Ehkä kyse on sattumasta. Ruotsin kurdijohtoisten jengien kulttuuriin voi liittyä muita enemmän kunniaan ja kostoon liittyviä asioita. Tai ehkä jengien johtoon vain on päätynyt yksilöitä, jotka keskittyvät tappelemaan henkilökohtaisuuksista keskenään sen sijaan että he ammattirikollisten tavoin tahkoaisivat kaikessa hiljaisuudessa omaisuutta huumekaupalla.

Ruotsissa ulkomaalaisjengit ovat saaneet toimia pitkään rauhassa poliisilta. Maahan on rakennettu isoja maahanmuuttajalähiöitä, jotka ovat osin yhteiskunnan valvonnan ulottumattomissa”, Näsi huomauttaa.

Suomessa maahanmuuttajien asutusta on mietitty paljon tarkemmin, eikä tulijoita ole vain tiputeltu jonnekin. Helsingissä on rikosnäkökulmasta muuta Suomea enemmän yksittäisiä ongelmataloja, mutta Suomessa ei ole yhtään kokonaista ongelmalähiötä.”

Keskimääräistä enemmän rikoksia tehdään pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa. Poliisin rikostilastoissa maahanmuuttajataustaiset nuoret korostuvat hieman.

Vuonna 2022 ulkomaalaistaustaisilla oli 10 000:ta nuorta kohti noin 400 rikosepäilyä, kun suomalaistaustaisilla niitä oli noin 300.

”Tilanne ei silti ole ryöpsähtämässä käsistä. Suomalaistaustaisten ja maahanmuuttajataustaisten nuorten rikostasot seurailevat toisiaan, eli vaikka niissä on eroa, niin erot eivät ole kasvaneet. Kun rikollisuus vähentyy, se vähentyy kaikissa ryhmissä”, Näsi sanoo.

Lisäksi niin suomalais- kuin maahanmuuttajataustaisista ongelmia on vain pienellä osalla.

”Suurin osa nuorista ei tee elämässään ainoatakaan rikosta.”
Helsingin Sanomat 13.2.2024

Lainaus käyttäjältä: HS
Kriminologi Matti Näsi: "Suomessa maahanmuuttajien asutusta on mietitty paljon tarkemmin, eikä tulijoita ole vain tiputeltu jonnekin."

Kun kriminologi Näsi puhuu maahanmuuttajien asutuksen "miettimisestä", hän viittaa sitä ääneen sanomatta Suomeen haalittuun humanitaariseen maahanmuuttoon, sillä tavallisia siirtolaisia ei "tiputella". Siinä vaiheessa, kun humanitaarisia tulijoita on Ruotsin lailla tarpeeksi paljon, ei ole enää varaa miettiä ja sijoitella vaan vain tunkea kaupungeissa sinne, minne vielä mahtuu.

Päättäjien tyhmyys tai viisaus ilmenee maahanmuuttopolitiikan valikoivuudessa, ei maahanmuuttopolitiikan tuottaman ylimääräisen väen sijoittelussa. Emme me ole toimineet fiksummin kuin ruotsalaiset vaan tehneet uskollisesti samat virheet muutaman vuosikymmenen viiveellä. Esimerkiksi sosiaalinen sekoittaminen on sekin tuontitavaraa Ruotsista kuten myös lapsenomainen usko sen ihmeitä tekevään voimaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

ämpee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 17 424
  • Liked: 27120
Suomen poliisilla on tietoa nuorten kasvavasta rikollisuudesta, ehkäpä politiikoilla ja medialla ei ole, niin ja Taposilla.
https://twitter.com/SuomenPoliisi/status/1755496819608404463

Lainaus käyttäjältä: Suomen Poliisi
Alaikäisten tekemäksi epäiltyjen rikosten määrä Suomessa on kolminkertaistunut vuodesta 2015.

Sellaista satoa saa mitä kylvää...
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 006
  • Liked: 18202
Miesjoukko pahoin­piteli teinin – hovioikeus alensi tuomioita
Kaikkiaan 12 parikymppisen miehen tuomiot pahoinpitelystä alenivat Helsingin hovioikeudessa.

Lainaus
Käräjätuomion mukaan miehet menivät kolmella autolla Pikku Huopalahteen koulun pihalle, pahoinpitelivät pojan ja poistuivat paikalta.

MIEHISTÄ 13 valitti tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, mutta yksi heistä perui valituksensa kesken käsittelyn.

Sen paremmin käräjäoikeudessa kuin myöhemmin hovioikeudessakaan ei selvinnyt, osallistuivatko kaikki miehet väkivaltaan. Molemmat oikeusasteet kuitenkin katsoivat, että miehet syyllistyivät pahoin­pitelyyn yhdessä, joten yksittäisten tekijöiden osuutta ei selvitetty tarkemmin.

Hovioikeus arvioi miesten oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi kahdeksan kuukauden sijaan viisi kuukautta ehdollista vankeutta. Käräjäoikeudessa ehdottomaan vankeuteen tuomitun miehen rangaistus aleni seitsemään kuukauteen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010229902.html

kuva:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/15-miesta-pahoinpiteli-teinin-helsingissa-nyt-12-heista-sai-hovissa-tuomioonsa-alennusta/8879304
that's a bingo!

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 242
  • Liked: 26775
« Viimeksi muokattu: 15.02.2024, 13:01:23 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 49 295
  • Liked: 88958
  • Homman mediaöyhöttäjä. Emeritus.
Suomen poliisilla on tietoa nuorten kasvavasta rikollisuudesta, ehkäpä politiikoilla ja medialla ei ole, niin ja Taposilla.
https://twitter.com/SuomenPoliisi/status/1755496819608404463

Lainaus käyttäjältä: Suomen Poliisi
Alaikäisten tekemäksi epäiltyjen rikosten määrä Suomessa on kolminkertaistunut vuodesta 2015.

Milloin poliisi aikoo kertoa telkkarissa mökin mummoille, että alaikäiset raiskaaja-ryöstäjät eivät olekaan Pekka ja Mikko, vaan Mohammed ja Muhammed?  Ja pyytää samalla anteeksi islam-lutkutustaan?

Ja edelleen, suomalaisiksi tilastoidaan kansalaisuuden saaneet rikolliset, joka sekin kummasti vääristää tilastoja.
« Viimeksi muokattu: 15.02.2024, 14:48:02 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Monikulttuuri ei ole kulttuurien yhteiseloa, vaan niiden sotaa”.
— RushiesBoots

“Maahanmuutto ei ole hopealuoti vaan niskalaukaus.”
— Lucia-pulla

“Muissa EU-maissa on todettu, että maan turvallisuus menee aina EU-hömpötysten edelle.”
— Jäsen Roope

PS. Migri on tuhottava.

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 086
  • Liked: 15252
  • Manner-Suomen Tasavalta
kuva:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/15-miesta-pahoinpiteli-teinin-helsingissa-nyt-12-heista-sai-hovissa-tuomioonsa-alennusta/8879304

Vielä pieni lainaus tuon kuvan kuvatekstistä:

Lainaus
Rikoksista syytettiin 15 pääosin somalitaustaista miestä

Minulla on muistikuva, että aikaisemminkin MTV on ollut se joka kertoo taustan, muiden jättäessä kertomatta.

Mikähän muuten oli niiden muiden miesten tausta, tuskin ainakaan kantasuomalaisia, kun olivat mukana somalien väkivaltajoukkiossa.
« Viimeksi muokattu: 16.02.2024, 21:50:53 kirjoittanut Outo olio »
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Betonikostaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 855
  • Liked: 4645
Milloin poliisi aikoo kertoa telkkarissa mökin mummoille, että alaikäiset raiskaaja-ryöstäjät eivät olekaan Pekka ja Mikko, vaan Mohammed ja Muhammed?  Ja pyytää samalla anteeksi islam-lutkutustaan?

Ja edelleen, suomalaisiksi tilastoidaan kansalaisuuden saaneet rikolliset, joka sekin kummasti vääristää tilastoja.
Tähän auttaisi sellainen taikakeino kuin etninen profilointi. Se antaisi totuudenmukaista tietoa rikoksista ja rikollisista. Kun mokkakorvat muistavat aina uhriutua etnisin perustein, niin näillä samoilla perusteilla pitäisi saada tilastoida myös rikoksia. Suomen kansalaisina syntyminenkään kun ei tunnu häivyttävän tiettyjen ryhmien taipumusta kaikenlaiseen kepposteluun. Toki suomalaistuminen taitaa olla vaikea rasti, kun se ei ole oikein onnistunut eräältä kiertolaiskansaltakaan, vaikka harjoittelua on takana jo satoja vuosia.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 813
  • Liked: 129954
Jukka Kekkoselle tuli pakottava tarve nolata itsensä.

Lainaus
Eriarvoistumisen lisääntyminen vie Suomea Ruotsin tielle

Vahvistamalla tasa-arvoa voimme torjua Ruotsin tien.
...
Jukka Kekkonen

oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, emeritus Helsingin yliopisto
Helsingin Sanomat, mielipide 19.2.2024

Etteikö kuitenkin Suomea vie Ruotsin tielle jo vuosikymmenet Ruotsia matkinut maahanmuuttopolitiikka, joka tuottaa maahan kumuloituvaa haittamaahanmuuttoa?

Lainaus käyttäjältä: Jukka Kekkonen (sd)
SUOMEN poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa on ilmaisu ”Ruotsin tie” saanut viime vuosina entistä näkyvämmän aseman. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Käsitettä on käytetty hyvin ongelmallisella tavalla.

Ruotsin tiellä on vakiintuneesti viitattu nimenomaan nuorten jengiytymiseen, organisoidun rikollisuuden kasvuun ja näistä seuranneisiin väkivallan ja turvattomuuden ilmiöihin, jotka ovat lisääntyneet Ruotsissa. Ruotsin suurimmissa kaupungeissa on lähiöitä, joissa normaali poliisitoiminta on vaivoin mahdollista. Rikollisryhmien keskinäinen väkivalta on saavuttanut huolestuttavat mittasuhteet, joista myös sivulliset kärsivät.

SUOMEN poliisin ylijohto ja poliisijärjestöjen johto ovat aiheellisesti esittänet varoituksia siitä, että Suomi seuraa perässä noin 15–20 vuoden viiveellä. Huoli on todellinen.

Jokseenkin noin, mutta käsite viittaa laajemmin Ruotsissa tehtyihin ratkaisuihin, jotka ovat johtaneet turvattomuuden lisääntymiseen.

Lainaus käyttäjältä: Jukka Kekkonen (sd)
ENTÄ huolestuttavan muutoksen syyt? Kaikkein kovaäänisimmin ja heikommin eväin ovat jengirikollisuuteen tarttuneet perussuomalaiset, joiden mukaan rikollisuuteen liittyvät ongelmat yleisestikin ovat seurausta maahanmuutosta. Tämä populistinen ”helppo” selitys ei kestä tosiasioiden edessä. Kriminologinen tutkimus osoittaa rikollisuuden kinostuvan sinne, missä on syrjäytymistä ja sosiaaliset olosuhteet ja menestymisen mahdollisuudet ovat heikoimmat.

Tässä ryhmässä ulkomaalaistaustaisten osuus on kantaväestöä suurempi juuri näiden olosuhteiden vuoksi. Rikokset ja muut ongelmat eivät ole maahanmuuton seurausta vaan tulosta huono-osaisten väestöryhmien ongelmista.

No, ei. "Olosuhteet" eivät ole luoneet suuria huono-osaisten ulkomaalaistaustaisten väestöryhmiä Ruotsiin, vaan se on seurausta maahanmuuttopolitiikan valinnoista (Ruotsin suurimmat ulkomailla syntyneiden ryhmät Syyriassa ja Irakissa syntyneet, vrt. maailmankartta). Rikostilastot näyttäisivät nyt hyvin toisenlaisilta, jos Ruotsi olisi aikoinaan hillinnyt humanitaarista maahanmuuttoa, emmekä puhuisi "Ruotsin tiestä".

Kekkosen ajattelun virhe on niin suuri ja alkeellinen, että se on välttämättä tahallinen.

Lainaus käyttäjältä: Jukka Kekkonen (sd)
Ruotsin tie on kuitenkin tosiasia. Mutta sen olennainen sisältö on aivan jotain muuta kuin se, mihin edellä referoidut keskustelut viittaavat.

Ruotsin tie on eriarvoistumisen ja alueellisen segregaation tie, jota on kuljettu kuuluisan ruotsalaisen sosiologin, Göran Therbornin mukaan Olof Palmen murhan (1986) jälkeisten hallitusten aikana. Tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet, ja syrjäytyminen on lisääntynyt jo usean vuosikymmenen ajan – hallitusten väristä riippumatta. Samaan kokonaisuuteen liittyy asuinalueiden voimakas eriytyminen ja sama koskee kouluja. Yhteiskunnalliset erot ovat syventyneet.

"Ruotsin tie" johtuu siis mistä? Liian pienistä tulonsiirroista? Miten juuri Ruotsin "eriarvoistuminen", "alueellinen segregaatio", "tulo- ja varallisuuserojen kasvu" tai mikään mukaan vastaava ilmiö on johtunut politiikan valinnoista muista maista poiketen niin, että sen tuloksena on ollut nimenomaan maahanmuuttajien aiheuttaman rikollisuuden ja turvattomuuden kasvu? Mitkä yhteiskunnalliset takaisinkytkennät selittävät tapahtuneen?

Ei niin mikään paitsi humanitaariseksi supervallaksi itseään kehuneen Ruotsin lähes näihin päiviin saakka maailman liberaaleimmaksi kutsuttu maahanmuuttopolitiikka.

Lainaus käyttäjältä: Jukka Kekkonen (sd)
SUOMI on todellakin ollut samalla tiellä, joskin lyhyemmän ajan ja ennen 2010 lukua vähemmän dramaattisin muutoksin. Kuitenkin eriarvoisuus on lisääntynyt ja mahdollisuuksien tasa-arvo heikentynyt myös Suomessa. Samoin asuinalueiden eriytyminen on tunnistettu, vaikka prosessi on vielä kaukana Ruotsin todellisuudesta.

Mutta nyt olemme todellakin Ruotsin tiellä. Olisi jo aika analysoida laajasti ja tutkimustietoa hyödyntäen ongelmien syyt ja ryhtyä niiden vaatimiin korjaustoimiin eikä vain kauhistella ongelmia.

Tarvitsemme erityisesti tukea lapsiperheille ja kautta linjan mahdollisuuksien tasa-arvon vahvistamista. Sitä kautta voimme torjua Ruotsin tien.

"Ruotsin tie" johtuu Kekkosen mukaan paapomisen supervallan liian pienestä yhteiskunnan tuesta lapsiperheille ja liian vähistä toimista mahdollisuuksien (lue: lopputuloksen) tasa-arvon vahvistamiseksi, mutta jostain syystä nuo tekijät eivät ole johtaneet vastaaviin tuloksiin muissa maissa.

Tällainen analyysi on ihan älyttömän naiivi, typerä ja väärä, mutta kieltämättä melkoinen korvapuusti suomalaiselta demarilta ruotsalaisille demareille, jotka joka tapauksessa eivät voi väistää vastuutaan Ruotsin kehityksestä. Eihän tällä oikeasti ole muuta arvoa kuin kangeta keskustelua pois maahanmuuttopolitiikan valinnoista ja niiden seurauksista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 967
  • Liked: 6665
  • Understanding is a three-edged sword.
-----
Kun kriminologi Näsi puhuu maahanmuuttajien asutuksen "miettimisestä", hän viittaa sitä ääneen sanomatta Suomeen haalittuun humanitaariseen maahanmuuttoon, sillä tavallisia siirtolaisia ei "tiputella". Siinä vaiheessa, kun humanitaarisia tulijoita on Ruotsin lailla tarpeeksi paljon, ei ole enää varaa miettiä ja sijoitella vaan vain tunkea kaupungeissa sinne, minne vielä mahtuu.
-----

Sosiologian ja kriminologian professori Jukka Savolainenkin hämmästelee Näsin lausuntoja:

Lainaus
Mikä on totuus nuorten rikollisuudesta?
-----
Pari päivää KRP:n tiedotustilaisuuden jalkeen Helsingin Sanomat julkaisi haastattelun, jossa kriminologi Matti Näsi antoi toisenlaisen kuvan nuorten rikoskäyttäytymisen muutoksista. Kansallisen Nuorisorikoskyselyn (NRK) tuloksiin viitaten lehtori Näsi totesi, että tilastoista ei voi päätellä nuorisorikollisuuden kasvua: ”Päinvastoin nuoriso on kunnollisempaan koskaan”. Tämän asiantuntijan mukaan kansalaisten huoli nuorten ryöstorikollisuuden kasvusta on siis illuusio: ”Ihmiset tuntuvat haluavan kuulla, että asiat olisivat huonommin kuin ennen”.

Kumpi on oikeassa: poliisi vai tutkija? Mikä on totuus: onko nuorisorikollisuuden kasvu vakava ongelma vai pelkkä tilastoharha, kuten Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin johtaja, professori Kimmo Nuotio antoi ymmärtää.
-----
Vaikka poliisin tilastot tavoittavat vain murto-osan kaikista teoista, jotka täyttävät rikollisuuden tunnusmerkit, kyseessä on käyttökelpoinen lähde todella vakavan rikollisuuden mittaamiseksi.

Vai onko? Erityisesti ajallisten muutosten suhteen on hyvä kiinnittää huomiota mekanismeihin, jotka saattavat joko lisätä tai vähentää kansalaisten tai viranomaisten ilmoitusalttiutta. Kriminologi Matti Näsin mukaan vuoden 2015 lastensuojelulain muutos on johtanut poliisin tietoon tulleen nuorisorikollisuuden kasvuun, koska siitä lähtien laki on velvoittanut kouluja ilmoittamaan poliisille vakavaksi rikokseksi luokiteltavat teot.

Tämä on varteenotettava näkökohta, joka ei kuitenkaan kykene selittämään, miksi poliisin tilastoissa alaikäisten ryöstörikollisuuden kasvu alkoi vasta viisi vuotta myöhemmin. Sitä paitsi 90 prosenttia nuorten ryöstörikollisuudesta tapahtuu kouluajan ulkopuolella. On harhaanjohtavaa kyseenalaistaa poliisin tiedot näin epäuskottavan hypoteesin avulla.
-----
Nuorten ampuma-aserikollisuus kääntyi Ruotsissa huimaan kasvuun 1996-2015 välisenä aikana, mutta jos ruotsalaisten nuorten rikollisuutta tarkastellaan kyselytutkimusten valossa, niin vakava väkivaltarikollisuus väheni tuolloin. Tuskin lienee epäselvää kumpi signaali oli oikea, mikäli tarkoituksena on ehkaistä vakavaa katurikollisuutta.

Ruotsalaiset kriminologit vähättelivät virallisia tilastoja samanlaisin perustein kuin lehtori Näsi HS:n haastattelussa. Vuonna 2001 Tukholman yliopiston professori Felipe Estrada katsoi, että kyseessä oli median luoma harha, johon myötävaikutti muutos koulujen alttiudessa ilmoittaa nuorten väkivaltaisista teoista poliisille. Totuus osoittautui toisenlaiseksi.

En osaa sanoa, onko Suomi jo ajautunut Ruotsin tielle rikosongelmien osalta, mutta ainakin meidän kriminaalipoliittinen eliittimme näyttää olevan halukas toistamaan kaikki Ruotsin virheet. Onneksi meillä on hallitus, joka suhtautuu vakavasti näihin uhkakuviin. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan hyssyttelyn aika on ohi. Oikeusministeri Leena Meri on ehdottanut rikosvastuullisuuden ikärajan alentamista 14-vuoteen.

Hallituksen oli määra laatia vuoden 2023 loppuun mennessä toimenpideohjelma lisääntyvän nuoriso- ja jengirikollisuuden katkaisemiseksi. Tätä koskevan periaatepäätöksen pitäisi valmistua lähiviikkoina. Toivon hartaasti, että ohjelma sisältää – hyssyttelyn asemesta – pragmaattisia ja tehokkaita keinoja vakavan ongelman kitkemiseksi.

Ruotsalaisen kriminologian grand old man Jerzy Sarnecki käänsi kelkkansa viimeistään pari vuotta sitten, jolloin hän esitti 10-vuoden mittaisia ehdottomia vankeusrangaituksia nuorille rikoksentekijoille. Naapurimaassa ollaan vihdoin tajuttu, että sosiaalipolitiikka ei aina ole parasta kriminaalipolitiikkaa.
-----
Koko juttu:
VU: Mikä on totuus nuorten rikollisuudesta?

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 076
  • Liked: 40081
Ruotsalaisen kriminologian grand old man Jerzy Sarnecki käänsi kelkkansa viimeistään pari vuotta sitten, jolloin hän esitti 10-vuoden mittaisia ehdottomia vankeusrangaituksia nuorille rikoksentekijoille. Naapurimaassa ollaan vihdoin tajuttu, että sosiaalipolitiikka ei aina ole parasta kriminaalipolitiikkaa.

Lisäksi rikosoikeudellinen vastuuikäraja (15 v. Suomessa) pitää laskea harjoitetun maahanmuuttopolitiikan johdosta jonnekin 8-vuotiaan kohdalle. Sen ikäinen lapsi voi olla muslimimaissa jo perheen pää ja herra.

Ruotsista kantautuu myös uutisia, joiden mukaan yhä useampi tappaja ja murhaaja on siellä (maahanmuuttaja)lapsi. Näitä värvätään maahanmuuttajien jälkeläisten usein ihannoimien vanhempien kriminaalien toimesta aktiivisesti tappajiksi, koska "alaikäiselle" ei murhasta tule mitään todellisia rangaistuksia. Ei lähelläkään mitään, mitä sellaisesta muuten seuraisi. Korkeintaan Täti Hellän hoivaa ja huolenpitoa, Setä Ahmedin johtaman Saharan laitamilla sijaitsevan karun lapsivankilan sijaan.

Ilman laajamittaista - humanitaariseksi väitettyä - maahanmuuttoa kaukaa Afrikasta ja Lähi-idästä, ei nyt tarvitsisi edes spekuloida suomalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle sopivan ja riittävän rikosoikeudellisen vastuuikärajan muutoksista.

Vaan maailma muuttuu Eskoseni, isien typerät teot kolahtavat aina jälkikasvujen nilkkaan ja ne aiheuttavat uusia väistämättömiä pakkoja, kun "maailma tuli kylään". Pian varmaan joudutaan jo keskustelemaan kuolemanrangaistusten[1] palauttamisesta, jos sama asyylitrafiikki jatkuu, eikä lakiinkin jo kirjatun asyylipaikan tilapäisestä luonteesta haluta pitää täällä edelleenkään kiinni.

Vaan kukapa suomalainenkaan niitä lakeja noudattaisi, kun kukaan ei ole koskaan joutunut tuon ulkomaalaislain pykälän rikkomisesta syytteeseen, saati sen perusteella tuomiota saanut. Niinpä tilanne tuossa aivan sama kuin ruotsalaisten lapsitappajien kohdalla - lain rikkomisesta ei seuraa mitään. Miksipä niitä lakeja siksi edes noudattaa ...

[1] Suomessa kuolemanrangaistus poistettiin rauhanajan rikoksista vuonna 1949 ja täydellisesti 1972. Vuoden 1826 jälkeen ei Suomessa ole rauhanajan rikoksen vuoksi teloitettu ketään.
« Viimeksi muokattu: 01.03.2024, 20:30:46 kirjoittanut akez »
Euroopan kattava saksalaistutkimus: He suvaitsevat vain omaa suvaitsevaisuuttaan. Vasemmistolaiset ja vihreät ovat erityisen suvaitsemattomia toisin ajattelevia kohtaan, toisin kuin konservatiivit.

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 704
  • Liked: 6842
Onkohan kukaan tilastomatemaatikko tutkinut korrelaatiota maahan tulleiden määrään ja ikäkehitykseen myöhemmissä vaiheissa? Jos on, niin ei sitten ole uskaltanut piirtää käppyröitä samalle paperille.

Vakioselitykset koronasta ja Ukrainan sodasta eivät ihan selitä huimaa ampuma-aserikollisuuden nousua 1996-2015.

Ottaa silmän käteen ja katsoo.

Turha selittää, että nuoriso olisi tullut kunnollisemmaksi. Mihin väestöryhmiin kasaantuu enemmän väkivaltarikollisuutta?

Ruotsi on kusessa, täällä ollaan samalla polulla.
"Tuomme oikeudenmukaisuutta ja onnea Afrikan kansoille, Prigozhin lupaa." IS 22.8.2023

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 076
  • Liked: 40081
Oma nuorisomme ON tullut kunnollisemmaksi, mutta tuontinuoriso ei.

Vientinuorisosta voisi tehdä meille assetin ja voimavaran. Mm. siitä arabinuorisosakista (tod. näk. niitä haaviston ja ohisalon tänne roudaamia "yksintulleita alaikäisiä"), joka notkuu täällä paikallisessa Prismassa, pelastaen ahkerasti Suomen valtion budjettia ja eläkkeitämme hakatessaan sossurahansa Veikkauksen pelikoneisiin ja yön hämärissä mukiloi ja ryöstelee sitten sakilla suomalaisia. Koska hauskaa hupia heille, eikä siitä seuraa mitään.

Laitetaan vain asialle ne samat suomalaiset markkinoijat, jotka yrittävät päivittäin julkisuudessa todistella paratiisien ovien aukeavan meille näiden myötä. Samoilla argumenteilla nämä tyhjäntoimittajat saadaan dumpattua helposti takaisin Afrikkaan ja Lähi-itään, kun kerrotaan kaikista niistä maahanmuuton tuottamista eduista ja hyödyistä, jotka pelastavat kaiken aina eläkkeistä valtion budjettiin ja jotka ovat sellainen voimavara, että näitä kannattaa jemmata jopa varastoon vastaisen varalle.

Jos nämä myyntiargumentit eivät vielä pure, niin luvataan antaa kaupanpäälle vielä vaikka 100 000 euroa - tai vaikka miljoona - per nuppi niin johan alkaa kauppa käydä. Silti voitamme taatusti kokonaissaldossa, vaikka Veikkauksen pelikonetuloihin lovi tulisikin.
« Viimeksi muokattu: 01.03.2024, 20:10:48 kirjoittanut akez »
Euroopan kattava saksalaistutkimus: He suvaitsevat vain omaa suvaitsevaisuuttaan. Vasemmistolaiset ja vihreät ovat erityisen suvaitsemattomia toisin ajattelevia kohtaan, toisin kuin konservatiivit.