Suomi on reilusti sosialistisempi maa kuin Kiina. Tavallaan siellä eletään edelleen feodalistista aikaa, valta vain vaihtui kommaripuolueelle ja Xi Jinpingin rajattomien kausien myötä keisari hallitsee. Kansa on systeemille pelkkä resurssi jota voidaan kohdella miten tahansa.
Kiinassa on itse asiassa hallintojärjestelmässä ollut maan historian takia voimassa jonkinasteinen meritokratia.
Euroopassa kuninkaat ja keisarit hallitsivat Jumalan valtuuttamana eikä heitä voinut kyseenalaistaa ja täten vaihtaa mikäli he hallitsivat huonosti, koska hallitsijan kyseenalaistaminen oli sama asia kuin Jumalan kyseenalaistaminen. Siitä lähti pää nopeasti.
Mutta Kiinassa oli vuosisatoja voimassa ns. taivaan mandaatti. Samoin kuin Euroopassa, hallitsija sai valtansa Jumalalta, mutta hänen oli hallittava oikeudenmukaisesti ja palveltava kansaa hyvin saadakseen pitää valtaistuimensa. Muuten hänet syöstiin nopeasti vallasta ja tilalle tuli uusi hallitsija, joka sai vuorostaan mandaatin itselleen.
Vaikka kommunistinen puolue ei tietenkään tunnusta uskonnon roolia maassa, on Kiinassa edelleen voimassa ajattelu, että huono hallitsija pitää vaihtaa. Tämän myötä Xillä ei ole ihan niin paljon liikkumavaraa toiminnassaan kuin mitä lännessä ajatellaan. Paljon hänellä on valtaa, mutta ei rajattomasti.
Tämän pohjalta Taiwanin kysymyksen ratkaiseminen on Xin prioriteettilistalla hyvin korkealla. Hänet voidaan nähdä huonona hallitsijana ja siten korvattavana mikäli hän ei tartu Taiwanin kysymykseen kovalla otteella ja saata asiaa siihen lopputulemaan, mihin sen on odotettu päätyvän jo pitkään.
Kiinan ja Neuvostoliiton vertaaminen on juuri vanhoista, kulttuuriin liittyvistä syistä useimmiten epähedelmällistä. Kommunistien hallitsemia maita molemmat, mutta versovat hyvin erilaisista lähtökohdista ja lähestyvät ideologiaa hyvin eri tavalla.
