Kirjoittaja Aihe: Tuhansien verkosto vainoaa Euroopassa- Erdoğanin käsi kurkottelee Suomeen  (Luettu 1647 kertaa)

Tuomionenkeli

  • Vieras
Tuhansien ihmisten verkosto vainoaa Turkin vastustajia Euroopassa
Turkki käyttää moskeijoita ja siirtolaisverkostoja presidentti Erdoğanin vastustajien hiljentämiseen ulkomailla.


Lainaus
Uhkailua, ihmisten seuraamista ja kuvaamista kadulla. Ilmiantokirjeitä ja tietojen keräämistä moskeijoissa ja julkisissa kokouksissa.

Näin Turkin valtio kohtelee Turkista paenneita hallituksen arvostelijoita Euroopassa.

Turkilla on arveltu olevan pelkästään Saksassa tuhansia ilmiantajia ja vakoojia, jotka ovat ottaneet tai saaneet tehtäväkseen toisinajattelijoiden piinaamisen. Tässä jutussa kaksi sen kohteeksi joutunutta turkkilaista kertoo kokemuksistaan.

Lainaus
Ilmiantajia värvätään moskeijoista

Turkki on luonut merkittävän järjestöverkoston Saksaan ja muualle Eurooppaan.

Tärkein organisaatio on uskonnollisten asioiden turkkilaisislamilainen liitto eli Ditib. Lähes tuhat moskeijaa ja rukoushuonetta eri puolilla Saksaa on sidoksissa liittoon.

Ditib on käytännössä Turkin presidentin alaisen uskonnollisten asioiden viraston Saksan-osasto, ja samanlaisia organisaatioita on perustettu muualle Eurooppaan, myös Suomeen.

Moskeijat ovat tärkeä kanava epävirallisten agenttien ja ilmiantajien rekrytoinnissa, Erich Schmidt-Eenboom sanoo.

Jo valmiiksi radikalisoituneet Erdoğanin kannattajat liikkuvat moskeijoissa ja etsivät sieltä samanmielisiä.

Lainaus
Erdoğanin käsi kurkottelee Suomeen

Suomessa asuvat turkkilaiset ovat viime vuosina kertoneet Ylelle hiukan samantyyppisistä ongelmista kuin Saksassa, eli valvonnasta ja ilmiannoista – mittakaava tosin on paljon pienempi.

Yhdessä tapauksessa tuntemattomat turkkilaismiehet seurasivat eteläsuomalaisessa kaupungissa asuvaa Gülen-liikkeen kannattajaa työpaikalta kotikortteliin asti. Perhe kertoi, että Suojelupoliisi haastatteli heitä häirintäepäilyistä, mutta Supo ei kommentoi yksittäisten maiden toimintaan Suomessa.

Suomesta on myös lähetetty ilmiantokirjeitä Turkkiin.

Linkki uutiseen:
https://yle.fi/uutiset/3-11684930

Samaan aikaan Hölmölän hölmöläiset, tuo maailman onnellisin kansa, taapertavat kohti tuhoaan autuaan ymmärtämättöminä
ja kyvyttöminä käsittämään nykyisiä tapahtumia ja sitä, mihin ne tulevat väistämättä johtamaan.

Pääministeri toljottaa tapahtumia silmät lautasina, katse täynnä tyhjyyttä, ymmärtämättä mitään näkemästään.
Sisä-ja ulkoministeri käyttävät loputonta valtaansa, häikälemättä ja silmät fanatismista kiiluen, tuhotakseen nykymuotoisen
Suomen ja sen yhteiskuntajärjestelmän muiden puolueiden seuratessa tätä irvokasta näytelmää alistetun koiran tavoin,
häntä koipien välissä, sääliä ja armopalaa isänniltä odottaen.
« Viimeksi muokattu: 08.05.2021, 10:59:48 kirjoittanut Kemolitor »

sancai

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 687
  • Liked: 11068
Mitenköhän minusta tuntuu, että Turkin hallitus ei vainoa Suomen turkkilaistaustaisia poliitikkoja? Ainakin luulen, että olisimme jo nähneet uhriutumista mediassa, mikäli näin tapahtuisi. Mistäköhän tämä kertoo?

Histon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 821
  • Liked: 5239
  • Puolinuiva
2021-01-03 YLE: Turkki vakoilee Euroopan moskeijoissa
« Vastaus #2 : 03.01.2021, 17:10:48 »
Mitenkähän kävisi Berliinille Turkin ja Saksan välisessä sodassa? Kaupungissa on melkein satatuhatta potentiaalista vieraalle vallalle uskollista soturia.

https://yle.fi/uutiset/3-11684930
Lainaus
Pako Berliiniin ei tuonut turkkilaiselle Can Dündarille turvaa – Tuhansien ihmisten verkosto vainoaa Turkin vastustajia Euroopassa

Turkki käyttää moskeijoita ja siirtolaisverkostoja presidentti Erdoğanin vastustajien hiljentämiseen ulkomailla.

Uhkailua, ihmisten seuraamista ja kuvaamista kadulla. Ilmiantokirjeitä ja tietojen keräämistä moskeijoissa ja julkisissa kokouksissa.

Näin Turkin valtio kohtelee Turkista paenneita hallituksen arvostelijoita Euroopassa.

Turkilla on arveltu olevan pelkästään Saksassa tuhansia ilmiantajia ja vakoojia, jotka ovat ottaneet tai saaneet tehtäväkseen toisinajattelijoiden piinaamisen. Tässä jutussa kaksi sen kohteeksi joutunutta turkkilaista kertoo kokemuksistaan.

Maanpaossa elävä turkkilainen toimittaja Can Dündar vastaa puhelimeen Berliinistä.

– Täällä olen yhtä turvassa kuin kaikki muutkin presidentti Erdoğanin vastustajat. Eli en ole turvassa, hän sanoo.
[...]
Viime vuosina tuhannet turkkilaiset ovat paenneet Turkista Eurooppaan, ja monet heistä ovat päätyneet juuri Saksaan. Joukossa on kurdiaktivisteja, tutkijoita, toimittajia ja vuoden 2016 vallankaappausyrityksestä syytetyn(siirryt toiseen palveluun) imaami Fethullah Gülenin seuraajia.

Samaan aikaan Turkki on rakentanut ilmiantajien ja agenttien verkoston, jolla toisinajattelijoita pyritään pitämään silmällä.

Siihen on hyvät edellytykset, sillä Saksassa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä, joilla on juuret Turkissa. Moni heistä kannattaa Erdoğania.

– Tavoitteena on painostaa Erdoğanin vastustajia samalla tavalla kuin Turkissa. Heidät yritetään vaientaa myös täällä Saksassa, Can Dündar sanoo.
[...]
Saksassa on myös epäilty, että ainakin osa Turkin Saksaan lähettämistä äidinkielenopettajista raportoi Turkin tiedustelupalvelulle. Turkkilaisopettajat vastaavat turkkilaistaustaisten koululaisten turkinopetuksesta useissa osavaltioissa.

Schmidt-Eenboomin kuvaileman vakoilupyramidin tukevissa perustuksissa majailee suuri joukko epävirallisia avustajia.

He ovat tavallisesti kansallismielisiä turkkilaisia ja presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kannattajia, jotka elävät katse käännettynä Turkkiin.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa Saksan 1,4 miljoonasta äänioikeutetusta Turkin kansalaisesta 45 prosenttia kävi äänestämässä. Heistä 65 prosenttia tuki Erdoğania.
[...]
Edit. Jutun päiväys korjatttu
« Viimeksi muokattu: 03.01.2021, 19:23:49 kirjoittanut Histon »
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

Tagit: turkki vakoilu vaino