Kirjoittaja Aihe: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua  (Luettu 63456 kertaa)

aged

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 50
  • Liked: 123
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #510 : 15.12.2021, 21:13:15 »
Eiköhän se Yli-Viikarin ura ollut siinä, vaikka oikeus olisi armollinen. Ainakaan en itse pysty ymmärtämään, kuinka kukaan sen enempää yksityisellä kuin julkisella puolella uskoisi hyötyvänsä hänen palkkaamisestaan.

Mutta onko tällä vaikutusta oikeuskansleriimme, alkaako lehdistö tonkimana hänen asioitaan tarkemmin? Varsinaisista laittomuuksista ei ole ollut selkeitä viitteitä, mutta Pöysti kuitenkin palkkasi Yli-Viikarin ensin valtiovarainministeriöön (ei mitenkään ilmeisenä ykkösenä hakijoista) ja sitten otti Yli-Viikarin tarkastusvirastoon niin, että ensimmäinen kerta kun hänen mihinkään toimeensa julkisen (tai ylipäätänsä) hakuprosessin kautta valittiin, oli kun hän oli jo Pöystin seuraajana viraston VT päälikkö, josta eduskunta hänet sitten vahvisti viran uudeksi haltijaksi. Koko hänen muu urakehityksensä on tullut Pöystin tarjottimella tarjoilemana.

Kyllä kuules jokin veronmaksajien ylläpitämä tyttöjen johtaman turhakelaitos sen palkkaa. Miten olisi vaikka Kotus (Kotimaisten kielten keskus). Kotus ponnistelee suomalaisten hyväksi noin 70 hengen voimin. Kotuksen suurinta antia on kuukausittain julkaistava Kuukauden sana. Tiesitkö, että kuukauden sana marraskuussa 2021 on "muovilatu"!

Juurikin näin. Vaikka jokainen täyspäinen suomalainen tajuaa, että näistä viikareista ei ole mitään hyötyä ja heistä pitäisi päästä eroon, niin uhriaseman tunnistavia fking verorahoitteisia instansseja on maa täynnä. 99% näistä joutaisi muuten hevon v1ttuun kuluttamasta yhteiskunnan rersursseja.

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 3 768
  • Liked: 6116
  • Je suis Charlie
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #511 : 15.12.2021, 21:20:48 »
Yli-Viikarista tulee mieleen radiohupailu Knalli ja Sateenvarjo. Taitaa se tarkastuvirastokin olla jonkinlainen erikoisosasto missä porukka työllistää toisensa tekemättä mitään hyödyllistä. Kyllä Yli-Viikari kävisi sir Henry Pitkinsistä mitä viran tuomiin etuisuuksiin tulee.

Juu. Koiraselle sopisi hyvin HJ:n rooli, mutta kuka on tämän hupailun Lamm, Mildred ja Vinku-Wilkins? Kovin montaa sanaa tästä näytelmästä ei tarvitsisi muuttaa jotta tästä tulisi toinen Töllötintöppäilyä.


Torspo

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 285
  • Liked: 969
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #512 : 15.12.2021, 22:23:52 »
Ihmettelen miksei media tee työtään ja puutu ilmiselviin valheisiin. Pisteet vanhenevat 18 kk:den kuluttua viimeisestä pistetapahtumasta (lento, ostos tai lahjoitus). Lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen 1000 pistettä (minimi) 18 kk:den välein, 10:llä tuhannella pisteellä saa 15 vuotta aikaa käyttää ne loput puoli miljoonaa jäljellejäävää pistettä.

Ja jos halua on ja osaa kysyä luvan, niin siviilimatkojen pisteet saisi siirrettyä firman pistetililtä 10:nen euron lisämaksulla siviilikortille. Näin itse tekisin, koska silloin voisi luvan kanssa käyttää priority palveluita vapaa-ajallaankin.

Jos veikata saa, niin uskon ennemmin Tytin seuraavan osoitteen olevan Ellun kanat, mikä tekee käsittääkseni rahansa myymällä palveluita julkiselle sektorille. Sinne on jo mahtunut Tujunen, Piha ja Auvinen.

Chrattac

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 450
  • Liked: 1889
  • Todesstoß
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #513 : 16.12.2021, 09:58:59 »
Viikarin puolustuksesta panin tämän merkille

Aamulehti.fi
Lainaus käyttäjältä: Aamulehti.fi
[...]

Yli-Viikarin puolustuksen mukaan syyttäjän luonnehdinta tapahtumista on tarkoitushakuinen.

”Pisteet ovat kertyneet ainoalle henkilökohtaiselle tilille eli kukaan ei ole päättänyt kerryttää mitään, vaan henkilökohtaisen pistetilin numero on pääjohtajakauden alkupuolella matkatoimiston pyynnöstä liitetty pääjohtajan matkustajaprofiiliin”, asianajaja Tuomas Aho sanoi.

[...]

Tulee lähinnä mieleen, että sain itse aikanaan satikutia talousosastolta ja luennon, kuinka verottaja ei tykkää ja melkein eivät suostuneet maksamaan mulle firman kuluja, jotka olin omalta tililtäni maksanut. Syynä koko ruljanssiin oli se, että joskus olin firmalle käynyt hakemassa kulutustavaraa X ohikulkumatkalla Prismasta ja siinä sivussa tottumuksesta höylännyt ässäkorttia maksujen yhteydessä.

Ässä korttia höyläsin kassan pyynnöstä: "onko S-korttia?", enkä ollut etukäteen tehnyt päätöstä kerryttää S-bonuksia sen muutaman sentin verran, mitä kyseisten artikkeleiden ostamisesta sain, mutta tämäkin ilmeisesti olisi ollut verottajalle ongelma. Miten kyseinen argumentti voi sitten pitää oikeudessa kokoluokaltaan huomattavasti suuremman edun kohdalla? Mielestäni analogia on ilmeinen.
Sortuu valtakunta tomuun viimein joka ikinen
ja hallitsijain nimet vaipuu unohdukseen tuonelaan,
kaatuu järjestelmät, kuolee sanat suuret huulille
ja rauniolla yksinäinen tuulenhenkäys vaeltaa...

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 650
  • Liked: 41038
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #514 : 16.12.2021, 10:15:04 »
Lainaus
USU: Tytti Yli-Viikarin hyllyttäminen ylijohtajan virasta valmisteilla

Tytti Yli-Viikari on sanonut, että hän haluaa palata VTV:n ylijohtajaksi.

...
Yli-Viikari on sanonut julkisuuteen, että hän haluaa palata viraston ylijohtajaksi vuodenvaihteessa. Hänet vapautettiin kyseisestä tehtävästä, kun hän siirtyi pääjohtajan viisivuotiseen tehtävään vuoden 2016 alusta.

– Virantoimituksesta pidättäminen alkaisi siitä päivästä, kun hän mahdollisesti olisi palaamassa kyseiseen virkaan, kertoo johtaja Tuula Sandholm VTV:stä Uutissuomalaiselle.
[...]
Verkkouutiset, 14.12.2021

Mulla olisi hyvä ehdotus. Tyttihän voitaisiin ottaa tuohon virkaan ilman työvelvoitetta ja maksaa palkkaa eläkeputkeen asti. Käsittääkseni tällainen menettely on ollut käytössä jossain ihan korkeimmissakin virkamiesportaissa Suomessa. En vaan muista nyt missä virastossa. Siitä taisi olla juuri uutisissa.

Tytille voitaisiin antaa avain, jolla pääsisi pehmustettuun konttoriin, jossa olisi hämyinen valaistus, ilmastoinnissa mukana tuoksuöljyä ja taustalla linnunlaulua. Nettiä ei olisi, mutta mahonkinen hylly täynnä runokirjoja. Avain ei sopisi mihinkään muuhun oveen. Hänen erityisluonteinen poissaolevuutensa ja herkkyytensä puhkeaisi kukkaan ja jos sinne huoneeseen vielä laittaisi kirjoituskoneen, saisimme vielä kenties kaunokirjallisuuden tai runouden Nobel-palkinnon Suomeen. Ranskahan on tunnetusti rakkauden kieli.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 037
  • Liked: 10679
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #515 : 20.12.2021, 16:33:30 »
Lainaus
Näyte
×
HELSINGIN PÄÄKIRJASTO OODIN KAHVILA, 5. marraskuuta.
Tytti Yli-Viikari on valinnut haastattelupaikan itse. Häntä ei tunnu häiritsevän se, että joku ehkä tunnistaa hänet.
Kun alkumuodollisuudet on hoidettu, hän alkaa puhua. Ja sitten hän puhuu ja puhuu ja puhuu. Tässä ensimmäisessä tapaamisessa Yli-Viikari on luvannut kertoa, miten hänestä tuli sellainen ihminen kuin tuli – kaikki hänen pääjohtajakauteensa liittyvä, ”ne asiat”, voidaan käsitellä myöhemmin, toisessa haastattelussa.

Yli-Viikari aloittaa lapsuudestaan. Esimerkiksi näin hän siitä kertoo:

”Näen tosi varhaisena sellaisen vahvan halun tarttua asioihin, tehdä asioita, saada aikaan asioita. Kotona tuettiin tosi paljon kielten ja muiden kulttuurien opiskelua ja ymmärtämistä. Omat vanhemmat olivat lähtökohtaisesti tosi avoimia muille – tai sellaiselle ajattelulle, että muilta voi oppia. Että monenlaiset ihmiset ovat arvokkaita. Ehkä se semmoinen kiinnostus muita kulttuureja, muita kansoja ja muita maita kohtaan on herännyt tosi varhain.”

Miten se näkyi?

”Aikaisin esimerkki, mitä en tietenkään itse muista: Olen ollut vajaat neljä vuotta vanha. Muutimme naapurustoon, jossa oli suomen-ruotsalainen perhe, ja me lapset leikimme pihalla. Olin kuulemma tullut sanomaan äidille, että haluan oppia ruotsia. Vanhempani tarttuivat siihen syötteeseen, ja pääsin ruotsinkieliseen päiväkotiin. Opin ruotsin kielen siellä päiväkodissa. Näitä kokemuksia on ollut aika paljon. Immersiivisiä.”

(Sana ”immersiivinen” tarkoittaa kokemuksellista, uppoutuvaa tai osallistavaa, ja sitä käytetään lähinnä pedagogiikan, esitystaiteen ja videopelien maailmoissa.”)

Tämä ensimmäinen immersiivinen kokemus tapahtui 1970-luvun lopun Helsingissä. Yli-Viikarin lapsuudenperhe asui Toukolan kaupunginosassa. Äiti oli kielenkääntäjä ja isä muotoilija. Kotona oli paljon kirjoja. Vanhemmat olivat frankofiilejä, vaikka eivät ranskaa puhuneetkaan.

Lapsena Yli-Viikari harrasti innokkaasti klassista musiikkia, viulunsoittoa, kuorolaulua ja jalkapalloa. Koulua hän kävi Oulunkylässä, koska siellä oli musiikkiluokka. Kun hän oli kolmannella luokalla, perhe muutti isän työn perässä yhden lukuvuoden ajaksi Yhdysvaltoihin, Montanan osavaltioon.

”Tuli toinen immersiivinen kokemus”, Yli-Viikari toteaa.

Hän meni paikalliseen kouluun.

”Mulla on hämärä muistikuva, että ensimmäisenä kouluaamuna sain ohjeen äidiltä, että miten sanot kiitos ja päivää ja kysyt, missä on vessa. – – Opettaja oli tosi kiva. Me kirjoitimme lapuille kaikki asiat: minä kirjoitin sanan suomeksi, ja hän kirjoitti sen englanniksi, ja niitä lappuja oli ympäri luokkaa. Seinät tapetoitiin niillä! Mä olin kirjoittanut lamppu, ja sitten siellä oli lamp. Suhtautuminen oli tosi myönteistä, mähän opin sen kielen ihan hurjan nopeasti...”

Siinä lukuvuoden aikanako?

”Eiku siihen meni ihan pari viikkoa... Sen ikäisenä lapsethan oppii. Ja mulla oli kuitenkin se ruotsinkielen oppimistausta, niin se meni tosi nopeasti.”

Puhuessaan Yli-Viikari katsoo silmiin ja välillä ulos ikkunasta. Hänen kätensä ovat vähän väliä ilmassa, ja kun hän painottaa jotakin asiaa, hän piirtää sormillaan pöydän pintaan.

Hän on niin keskittynyt kertomukseensa, etteivät edes lähipöydissä mekastavat taaperot ja vauvat häiritse hänen suoritustaan.

Kun perhe palasi Suomeen, yhdeksänvuotiaalle Tytti Yli-Viikarille oli jo selvää, että hänen tulevaisuutensa on kansainvälisissä tehtävissä. Hän kertoo ilmoittaneensa vanhemmilleen, että muuttaa ulkomaille niin pian kuin se vain on mahdollista.

Tämä hetki koitti yläasteen jälkeen. Yli-Viikari aloitti kansainvälisen lukion Sophia Antipolis -nimisessä teknologiakeskittymässä Nizzan lähellä. Vanhemmat jäivät Suomeen. Koulu oli sisäoppilaitos.

”Yksi Ranskan suurimmista.”
Minkälainen paikka se oli?
”Aivan todella kaunis, sellainen kampusalue. Siellä tehdään elokuvaa tällä hetkellä.”
Entä koulukaverit? Oliko helppo saada ystäviä?

”Ah, no siis sisäoppilaitoskokemus on sellainen, että siitä tulee perhe. Mun vuosikurssillani oli lapsia 37 eri maasta, ihan joka puolelta maailmaa. Tosi paljon oli Afrikasta – ranskankielisestä Afrikasta – mutta sitten oli Etelä-Amerikasta, Aasiasta, Pohjois-Amerikasta, Venäjältä, Lähi-idästä, ihan kaikkialta.”

Litanian päätteeksi Yli-Viikari tekee ranskalaisille ihmisille tyypillisen käsienlevittely- ja puuskahduseleen. Kaikkialta!

”Niiden nuorten perhetaustat ja kokemuspiiri olivat hyvin erilaisia kuin mihin olin ehkä tottunut. Mutta sehän tuntui normaalilta, koska se oli sitä mun arkea. Mun elämää.”

Myös itse koulunkäynti oli hieman erilaista kuin Oulunkylän ylä-asteella, Yli-Viikari kertoo. Historian tunneilla tietoa piti kaivaa alkuperäislähteistä, ja koulupäivät kestivät usein iltakuuteen, minkä jälkeen tehtiin vielä läksyjä, jopa neljä tuntia. Yli-Viikari kertoo, että hänen vanhempansa olivat välillä huolissaan hänen jaksamisestaan. Itse hän ei muista lukiovuosiaan raskaina.

”Nuorillahan on energiaa ihan hurjana, ja kun se kohdistuu tiettyihin intohimoihin, sehän on ihan mielettömän... mikä se sana nyt on...”

Yli-Viikari hakee hetken.
”Rewarding.”
Sana tulee täydellisellä amerikkalaisella ääntämyksellä.
Yli-Viikari sanoo kokeneensa vapauttavaksi sen, että ympärillä oli muita yhtä kunnianhimoisia nuoria. Ja ystävyyssuhteet ovat säilyneet, luokkakokouksia järjestetään, siitä jatketaan mihin viimeksi jäätiin...

Yli-Viikarin tapa pitää puhetta tauotta yllä tekee haastattelutilanteen hieman erikoiseksi. Väliin saa tuikattua korkeintaan lyhyen tarkentavan kysymyksen, aina ei sitäkään. Kaikki tulee käsitellyksi hyvin perinpohjaisesti. Ja jokainen asia tulee samalla intensiteetillä. Kaikki, aivan kaikki elämässä on kiinnostavaa, palkitsevaa, jännittävää ja ennen muuta immersiivistä.

Yli-Viikari innostuu muistelemaan originelleja opettajiaan, joista osa oli vanhan maailman kurinpitäjiä ja osa taas likimain ystäviä oppilaiden kanssa.

[...]

--

Tilaa Long Play ja lue koko juttu täältä.

19.12.2021
Ilkka Karisto
Karoliina Paananen
 @paanainen
Nyt puhuu Tytti Yli-Viikari
"

https://www.longplay.fi/jutut/nyt-puhuu-tytti-yli-viikari?fbclid=IwAR0KexKTjtgua4A4X7uO_9KD9_pgSyox4K2ts2dOC3ckEf67rfhcQ-lsek

Maksamalla Long Playlle voit tutustua tarkemmin Tytti Yli-Viikarin taustoihin hänen itsensä kertomana. Otin näytteestä näytteen ylle
« Viimeksi muokattu: 20.12.2021, 16:35:47 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 650
  • Liked: 41038
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #516 : 20.12.2021, 17:05:31 »
Kielinero, joka on oppinut englannin no... parissa viikossa, koska osasi jo ruotsia ja lapset oppii.

Sitten kun kielinero selittää ranskassa suorittamiaan raskaita opintoja, hän kertoi ettei se haitannus, koska opiskelu oli niin ...

No kielinero ei osaa sanoa suomeksi "palkitsevaa" ja erikoista onkin että Ranskasta puhuessaan hän ääntää täydellisellä englannilla "Rewarding".

Mutta miten tuollaisesta ylimielisestä ääliöstä voidaan kirjoittaa noin nuoleskeleva ja ihannoiva henkilökuva? Onko tämä ajalta ennen viikarointia?

-i-
« Viimeksi muokattu: 20.12.2021, 17:07:33 kirjoittanut ikuturso »
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 037
  • Liked: 10679
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #517 : 20.12.2021, 17:22:31 »

Mutta miten tuollaisesta ylimielisestä ääliöstä voidaan kirjoittaa noin nuoleskeleva ja ihannoiva henkilökuva? Onko tämä ajalta ennen viikarointia?

-i-

Tehty juuri ennen oikeudenkäyntiä, ja oikeudenkäynnin ensimmäisessä kuulemisessa, mitä ymmärsin lukemastani. Minusta tuo on Hesarille ja vastaaville edistyksellisille naistenlehdille jo vuosikymmenten ajalta tyypillistä psykologisoivaa piiloilkeilyä.
« Viimeksi muokattu: 20.12.2021, 17:25:37 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Augustus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 569
  • Liked: 1328
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #518 : 20.12.2021, 17:32:58 »
Kielinero, joka on oppinut englannin no... parissa viikossa, koska osasi jo ruotsia ja lapset oppii.

Sitten kun kielinero selittää ranskassa suorittamiaan raskaita opintoja, hän kertoi ettei se haitannus, koska opiskelu oli niin ...

No kielinero ei osaa sanoa suomeksi "palkitsevaa" ja erikoista onkin että Ranskasta puhuessaan hän ääntää täydellisellä englannilla "Rewarding".

Mutta miten tuollaisesta ylimielisestä ääliöstä voidaan kirjoittaa noin nuoleskeleva ja ihannoiva henkilökuva? Onko tämä ajalta ennen viikarointia?

-i-
Kyseessä ei ole välttämättä mikään kielinero, sillä lapset oppivat kieliä melkoisen automaattisesti jos on oikeanlaiset olosuhteet eli on kielikylvyssä vaikka siinä ruotsinkielisessä päiväkodissa kuten tuo juttu mainitsee. Lisäksi muutto USA:han Yli-Viikarin ollessa kolmannella luokalla auttaa.  Lisäksi etuna on aika harvinainen sattuma, että vanhemmista toinen on kielenkääntäjä, joten kielien kanssa kyllä on kyllä kotonakin leikitty.

Ihannoiva henkilökuva on seurausta siitä Yli-Viikari on jokaisen keskiluokkaisen perheen ihannekuvan ihannelapsi, "jospa minunkin lapseni olisi noin lahjakas"... Kyse ei ole todennäköisesti mistään epätavallisesta lahjakkuudesta vaan luultavasti kyseessä on ollut ihan normikakara, jolla on vain ollut tilaisuus oppia kieliä ihan automaattisesti, kun olosuhteet ovat oikeat.

Mikähän on ollut Yli-Viikarin matematiikan osaamisen taso, luultavasti ihan normilapsi matemaatisen lahjakkuuden suhteen. Jos vanhemmat olisivat olleet matematiikan professoreita, ihmeteltäisiin jutussa lapsen varhaiskypsyyttä loogisessa ajattelussa. Yleensä näissä ihannointijutuissa hämärtyy oikean lahjakuuden ja äärikannustavan kotikasvatuksen boostauksen ero.



repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 641
  • Liked: 5240
  • Sus siunatkoon
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #519 : 20.12.2021, 18:19:44 »
Lainaus käyttäjältä: HS
Kun perhe palasi Suomeen, yhdeksänvuotiaalle Tytti Yli-Viikarille oli jo selvää, että hänen tulevaisuutensa on kansainvälisissä tehtävissä. Hän kertoo ilmoittaneensa vanhemmilleen, että muuttaa ulkomaille niin pian kuin se vain on mahdollista.

Kasvanut tai kasvatettu juurettomuuteen? Miten sanottu tavoite toteutui Tytin mielestä? Minusta ei oikein hyvin, kun piti jäädä assistentiksi -> asiantuntijaksi -> ylijohtajaksi -> pääjohtajaksi (joku positio jäi varmaan välistä) tänne impiwaaraan ja sen talouden tarkastusvirastoon - ja vieläpä tehtävä koulutuksen sekä kokemuksen mukaan. Vain lahjattomilta vaaditaan tehtävään sopivaa koulutusta ja kokemustakin tehtävään päästäkseen.

HS:n agendaanYli-Viikarin kansainvälisyys sopii kuin Sanna Marin Voguen kanteen tai hattu Tarja Halosen päähän.

 :flowerhat:
"Jossain vaaleissa sain vaalikoneesta parhaaksi puolueekseni Kepun yli 80%:n osuvuudella, kun vastasin kaikkiin kysymyksiin "en tiedä"." jäsen JoKaGo
"Ai v...u sitä onnen autuutta, jos näin oikeasti tapahtuisi." -- jäsen zupi

HDRisto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 779
  • Liked: 5881
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #520 : 20.12.2021, 18:41:44 »
Uusi VTV pomojen pomo on valittu

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suurella-kohulla-irtisanotun-tytti-yli-viikarin-seuraaja-on-valittu/8316864#gs.jwrv2h

"Eduskunta on valinnut valtiovarainministeriön budjettipäällikön, kauppatieteen tohtori Sami Yläoutisen Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) uudeksi pääjohtajaksi.

Sami Yläoutinen seuraa tehtävässä Tytti Yli-Viikaria, jonka eduskunta irtisanoi kesäkuun lopussa. Hänet oli ennen sitä pidätetty virasta rikosepäilyjen johdosta.

Yläoutinen sai eduskunnan äänestyksessä 134 ääntä. Kaksi kansanedustajaa äänesti tyhjää ja kolme äänestyslippua hylättiin.

Koska Yläoutinen sai äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hänet valittiin pääjohtajan virkaan toimikaudeksi, joka alkaa ensi vuoden alusta ja päättyy vuoden 2027 lopussa".

alussaolisana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 142
  • Liked: 3298
  • 17 v.
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #521 : 20.12.2021, 18:43:01 »
Toivotaan, että oikeudenkäynnistäkin tulee immersiivinen kokemus. Oma veikkaus, että ei siitä ainakaan rewarding tule.
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

Fiftari

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 680
  • Liked: 9005
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #522 : 20.12.2021, 18:58:25 »
VTV:n uusi pomo voisi kohdistaa huomionsa eduskunnan rahankäyttöön. Ja ylipäätään toivoisin että siellä oltaisiin enemmän kiinnostuneita firman kortin käytöstä.
Kapteeni NN " Kenestäkään ei tule rasistia, mutta jokaisesta tulee realisti kun ollaan tekemisissä kähtävien kanssa"

Siener

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 021
  • Liked: 2193
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #523 : 20.12.2021, 19:47:37 »
Kyllä minusta pitäisi mennä aikaan ennen Yli-Viikaria ja vielä vähän ennen sitäkin.
Koko sotkun perkaaminen luultavasti kuitenkin tulisi Suomelle (= veronmaksajille) halvemmaksi.

Päästäänkö koskaan kiinni niihin, jotka hänet tuohon paikkaan halusivat, on toinen juttu.
Normiveronmaksajana ketuttaa tällä hetkellä aika paljon, että tuollainen runokirjojen kantelija on vapaalla jalalla
kuppaamassa minunkin rahojani.

Mutta VTV:n moraalikato ja statuksen menetys tuon haahkan myötä on pahin.

Kauhea Ihmismäinen Otus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 034
  • Liked: 2005
  • VKKHM eli Paheksuttavuuden Kuningasvärisuora
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #524 : 20.12.2021, 20:23:46 »
Siis ei hyvää päivää, tässä on tyyppi joka ei vain tajua milloin kannattaa lopettaa. Jos Tytti olisi vapaaehtoisesti luopunut ylijohtajan pestistään kun kohu alun perin tuli, olisi hän ehkäpä välttänyt kaiken muun ja olisi voinut hiljaisuudessa jopa ehkä palata vanhaan pestiinsä
Pienetureiällinen lesbotransnainen

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 278
  • Liked: 18441
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #525 : 20.12.2021, 21:03:15 »
Viikari on kyllä ihan sattuva nimi hutileiskelevalle virkalahnalle, jolla menee omat ja valtion sekaisin, epähuomiossa.

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 907
  • Liked: 7414
  • Huumoria(?) Lappeenrannan metsistä
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #526 : 20.12.2021, 21:43:36 »
Viikari on kyllä ihan sattuva nimi hutileiskelevalle virkalahnalle, jolla menee omat ja valtion sekaisin, epähuomiossa.

Miten tuo onkin niin naisellinen ominaisuus, vink-vink Mona Sahlin naapurimaassa. Ja taisi Sanna Ensimmäinen Suurella ja Kauniillakin mennä vähän omat ja valtion aamiaismurot sekaisin  :roll:

Mutta onko Olavi J. Mattilan jälkeen ollut ketään miestä, jolle olisi käynyt noin. Juhantalo ei kelpaa vastaukseksi, koska vain esitti vaatimuksia joihin Wegelius ei suostunut, silti sai ankarimman mahdollisen rangaistuksen, vuosi ehtoollista  :facepalm:

Mutta ei kai nykyään Suomessa voi naisia tuomita, sehän olisi sama kuin tuomittaisiin nee***...

Kuka hakkaa ovea?? Tulkaa peremmälle. SUPOsta? Pankaa toi pyssy pois!! Ei, ÄLÄ lyö, AUUUH! Miksi pitäisi lähteä ... Minne? AIIIH!  :'( :'(
Auringonvalo tappoi virukset? Ainakin virus riehaantui, kun valon määrä väheni... <- Hellekesä 2021 näköjään kumosi tuonkin. Virus on taas laukalla ja vieläpä keskellä kesää! Ja eikun pahenee mitä pidemmälle syksy etenee...

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 641
  • Liked: 5240
  • Sus siunatkoon
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #527 : 21.12.2021, 08:30:03 »
Mutta VTV:n moraalikato ja statuksen menetys tuon haahkan myötä on pahin.

Tiedä sitten tulkitsenko lausettasi väärin, mutta tarkennan kuitenkin että VTV:n henkilökunnassa oli taistelijoita, jotka pistivät jupakan alkuvaiheessa uransa ja nimensä peliin. Todennäköisesti he ovatkin nyt epäpäteviksi ja epäluotettavaksi merkittyjä jossain piireissä. Henkilökunta oli ottanut yhteyttä eduskunnan tarkastusvaliokuntaan jo ennen kuin asiasta tuli julkinen ja sen jälkeen toivat hyvin esiin huolensa VTV:n johtamisesta sekä linjasta mm. MTV uutisissa. En näe aihetta epäillä etteikö VTV:ssä olisi vielä terve ydin (veronmaksajan ja terveen julkisen talouden kannattajan kannalta).
"Jossain vaaleissa sain vaalikoneesta parhaaksi puolueekseni Kepun yli 80%:n osuvuudella, kun vastasin kaikkiin kysymyksiin "en tiedä"." jäsen JoKaGo
"Ai v...u sitä onnen autuutta, jos näin oikeasti tapahtuisi." -- jäsen zupi

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 755
  • Liked: 9977
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #528 : 21.12.2021, 10:31:15 »
Eduskunnassa oli ilmeistä haluttomuutta lähteä pöyhimään Yli-Viikarin tekemisiä. Olikohan tuo lepsuus Yli-Viikarin suuntaan "intersektionaalista", eli olisiko identiteetiltään vähäisemmän uhristatuksen omaavan johtajan perseilyyn tartuttu tiukemmin ja aikaisemmin?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fb9b93ef-7c0e-4111-a1de-914ffcda7610

Lainaus
Vielä tammikuussa tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) oli autuaan tietämätön siitä, että tarkastusvirasto oli maksanut entiselle virkamiehelleen laittomasti palkkaa yli kaksi vuotta, jotta tämä ei tulisi töihin.

Eduskunnan oikeusasiamies antoi VTV:lle asiasta huomautuksen joulukuussa 2020.

– En ole perehtynyt. Mitä toistaiseksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana olen tehnyt yhteistyötä ja seurannut tarkastusviraston toimintaa, niin itse olen saanut tarpeelliset selvitykset. Ei ole jäänyt sellaista tunnetta, että olisi aihetta tyytymättömyyteen, Alanko-Kahiluoto sanoi Iltalehdelle 25. tammikuuta.

Alanko-Kahiluoto kertoi nähneensä Yli-Viikarin matkustelua koskevaa uutisointia, mutta ei pitänyt sitä ongelmallisena.

– Siitä johtaja on laittanutkin viestiä ja kertonut, että hän on näitä selvittänyt ja että ovat olleet asianmukaisia kuluja sinänsä.

Alanko-Kahiluodon ilmeisen intersektionaalinen asenne perseilyyn ilmeni myös erään syrjityn kansanryhmän nimekkään edustajan pidätyksen yhteydessä:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006319418.html

Lainaus
Olitko tietoinen HS:n jutussa kuvatusta toiminnasta?

– Viime syksynä tuli yhden henkilön luottamuksellinen kertomus, että Veijon toiminta ei ole asiallista, Alanko-Kahiluoto sanoo.

– Kansalainen otti minuun yhteyttä ja kysyi, voidaanko tavata, että hänellä on luottamuksellista puhuttavaa. Tapasimme eduskunnassa ja hän kertoi, että oli nähnyt nimeni Dromin nettisivuilla ja halusi varoittaa, että Veijo Baltzarin toiminta ei ole asiallista.

Minkätyyppisiä asioita hän kertoi?

– Lähentelyä ja vihjailua. Vähän samantyyppisiä kuin tässä Helsingin Sanomien jutussa oli tänään.

Alanko-Kahiluodolle ei tullut mieleenkään, että toiminta olisi voinut olla laajempaa. Hän ei ollut kuullut vastaavia tietoja ennen tämän viikon uutisia.

– Jos olisin sen voinut mitenkään aavistaa tai tietää, en tiedä mitä sitten olisin tehnyt. Jossittelu on myöhäistä mutta olen äärimmäisen pahoillani, että niin monet ihmiset ovat joutuneet kärsimään hänen toimintansa vuoksi ja että se ei ole tullut aikaisemmin julkisuuteen.
« Viimeksi muokattu: 21.12.2021, 13:49:38 kirjoittanut Siili »

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 003
  • Liked: 30570
  • Kiihottavat vieraslajit
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #529 : 21.12.2021, 10:49:50 »
Uusi VTV pomojen pomo on valittu
Yläoutinen sai eduskunnan äänestyksessä 134 ääntä. Kaksi kansanedustajaa äänesti tyhjää ja kolme äänestyslippua hylättiin.
Olisikohan niin että nuo hylättyjen äänten antajat äänestivät entistä pääjohtajaa tai jotain yhtä pätevää, kenties Sudan Said Ahmedia
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 837
  • Liked: 12700
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #530 : 21.12.2021, 11:01:12 »
Miten tuo onkin niin naisellinen ominaisuus, vink-vink Mona Sahlin naapurimaassa. Ja taisi Sanna Ensimmäinen Suurella ja Kauniillakin mennä vähän omat ja valtion aamiaismurot sekaisin  :roll:

Mutta onko Olavi J. Mattilan jälkeen ollut ketään miestä, jolle olisi käynyt noin.
Kaikkonen oli mies, kuten pääosa muistakin Nuorisosäätiöjupkan avainhenkilöistä.

(Kyseessähän oli siis käytännössä valtion varoin pyörinyt säätiö, jonka olemassa olon oikeutus piti olla toiminnan "yleishyödyllisyys".)
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

HDRisto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 779
  • Liked: 5881
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #531 : 21.12.2021, 11:40:41 »
Uusi VTV pomojen pomo on valittu
Yläoutinen sai eduskunnan äänestyksessä 134 ääntä. Kaksi kansanedustajaa äänesti tyhjää ja kolme äänestyslippua hylättiin.
Olisikohan niin että nuo hylättyjen äänten antajat äänestivät entistä pääjohtajaa tai jotain yhtä pätevää, kenties Sudan Said Ahmedia

Tai Pöystiä.. Hänellähän on firmasta entistä kokemusta ja voisi nostaa uuden hyvä-siskon päälliköksi.

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 481
  • Liked: 41870
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #532 : 21.12.2021, 11:46:14 »
Kielinero, joka on oppinut englannin no... parissa viikossa, koska osasi jo ruotsia ja lapset oppii.

Sitten kun kielinero selittää ranskassa suorittamiaan raskaita opintoja, hän kertoi ettei se haitannus, koska opiskelu oli niin ...

No kielinero ei osaa sanoa suomeksi "palkitsevaa" ja erikoista onkin että Ranskasta puhuessaan hän ääntää täydellisellä englannilla "Rewarding".

Mutta miten tuollaisesta ylimielisestä ääliöstä voidaan kirjoittaa noin nuoleskeleva ja ihannoiva henkilökuva? Onko tämä ajalta ennen viikarointia?

-i-

Tytin ahkerasti käyttämä lempisivistyssanakin menee pieleen. Immersio tarkoittaa "siellä olemisen tunnetta", liittyen esimerkiksi tietokonepeleihin uppoutumiseen. Hän ei selvästikään oikein käsitä mitä "immersiivisellä kokemuksella" tarkoitetaan.

Tyypillinen itseään täynnä oleva veroelätti, jonka tekemät oikeat työt ovat tainneet jäädä vähän vähemmälle. Tekisi hyvää viettää päivä tai pari pakkasessa 12 min kahvitauoilla. Se olisi immersiivistä kun varpaita palelisi ja räkä valuisi.
“The problem with socialism is that you eventually run out of other people's money.” - Margaret Thatcher

Vasemmistoliitto: "Verotetaan kaikkea sellaista, mitä ei vielä veroteta."

The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 037
  • Liked: 10679
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #533 : 21.12.2021, 11:57:42 »
Kielinero, joka on oppinut englannin no... parissa viikossa, koska osasi jo ruotsia ja lapset oppii.

Sitten kun kielinero selittää ranskassa suorittamiaan raskaita opintoja, hän kertoi ettei se haitannus, koska opiskelu oli niin ...

No kielinero ei osaa sanoa suomeksi "palkitsevaa" ja erikoista onkin että Ranskasta puhuessaan hän ääntää täydellisellä englannilla "Rewarding".

Mutta miten tuollaisesta ylimielisestä ääliöstä voidaan kirjoittaa noin nuoleskeleva ja ihannoiva henkilökuva? Onko tämä ajalta ennen viikarointia?

-i-

Tytin ahkerasti käyttämä lempisivistyssanakin menee pieleen. Immersio tarkoittaa "siellä olemisen tunnetta", liittyen esimerkiksi tietokonepeleihin uppoutumiseen. Hän ei selvästikään oikein käsitä mitä "immersiivisellä kokemuksella" tarkoitetaan.

Yli-Viikari on käynyt uuden Amos Andersonin taidemuseon avajaisnäyttelyssä, jossa oli immersiivistä taidetta, tai ainakin kuullut näyttelystä. Voisin tajuta että Yli-Viikarin lapsuuden ulkomaankokemukset vertautuvat immersiivisen valo-ääni-koskettelutaideteoksen sisällä olemiseen.
« Viimeksi muokattu: 23.12.2021, 23:29:00 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 630
  • Liked: 34545
  • Havuja, perkele!
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #534 : 21.12.2021, 12:32:53 »
Mutta miten tuollaisesta ylimielisestä ääliöstä voidaan kirjoittaa noin nuoleskeleva ja ihannoiva henkilökuva? Onko tämä ajalta ennen viikarointia?

-i-

Onhan tuossa henkilökuvassa rivien välistä luettavissa ns. piilov*ttuilua:

Lainaus käyttäjältä: Long Play:n juttu
...hän alkaa puhua. Ja sitten hän puhuu ja puhuu ja puhuu.

...Hän on niin keskittynyt kertomukseensa, etteivät edes lähipöydissä mekastavat taaperot ja vauvat häiritse hänen suoritustaan.

...Litanian päätteeksi Yli-Viikari tekee ranskalaisille ihmisille tyypillisen käsienlevittely- ja puuskahduseleen. Kaikkialta!

...Yli-Viikarin tapa pitää puhetta tauotta yllä tekee haastattelutilanteen hieman erikoiseksi. Väliin saa tuikattua korkeintaan lyhyen tarkentavan kysymyksen, aina ei sitäkään. Kaikki tulee käsitellyksi hyvin perinpohjaisesti. Ja jokainen asia tulee samalla intensiteetillä. Kaikki, aivan kaikki elämässä on kiinnostavaa, palkitsevaa, jännittävää ja ennen muuta immersiivistä.

E: Haastattelu olisi ollut täydellinen, jos Tytteli olisi lopuksi sokeltanut toimittajalle: "..se on harvinainen ilmiö.. se immersio.. no et sinä tiedä siitä mitään.." :roll:
« Viimeksi muokattu: 21.12.2021, 14:19:37 kirjoittanut Vellamo »

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 037
  • Liked: 10679
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #535 : 21.12.2021, 15:51:25 »
Lainaus
Mitä Tytti Yli-Viikarista pitäisi ajatella, Karoliina Paananen ja Ilkka Karisto?
20. joulukuuta 2021,
Toimitukselta
Long Playn uudessa jutussa ”Nyt puhuu Tytti Yli-Viikari” virkarikoksista syytetty Tytti Yli-Viikari kertoo vihdoin omin sanoin elämästään ja toiminnastaan Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana. Miksi tällainen juttu piti tehdä?

”Yli-Viikari on ollut paljon uutisotsikoissa mutta suuri suuri yleisö ei ole tiennyt hänestä paljoakaan. Yli-Viikari on arvoituksellinen henkilö, jossa on kiinnostavia ristiriitoja.  Hänhän on isoja linjoja ja tulevaisuutta pohdiskeleva visionääri, joka johti hyvinkin perinteistä, menneisyyden tapahtumiin keskittyvää virastoa. Tuntui sekä relevantilta että kiinnostavalta antaa hänen itsensä kertoa, kuka hän on, mistä hän tuli suomalaisen julkishallinnon huipulle ja mitä hän oikein ajattelee.”

[....]

”Yli-Viikari kertoi monia syitä sille, miksi toimi VTV:ssä kuten toimi, ja miksi viraston muuttaminen oli niin tärkeää. Mutta suurimman osan haastatteluajasta hän puhui menneisyydestään. Hän kertoi hyvin värikkäästi muun muassa lukiovuosistaan ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa ja muisteli esimerkiksi Cannesin filmifestivaaleja, jossa oli nähnyt Elizabeth Taylorin kaksoisolentoja. Syntyi vaikutelma, että hän rakentaa elämäntarinaansa korostuneesti aika kaukaistenkin kokemusten varaan ja että ne ovat hänelle hyvin tärkeitä.”

[....]

Jutun kannalta kiinnostavaa oli seurata myös kaikkea muuta kuin juridista argumentointia. Yli-Viikari esiintyi hyvin rauhallisesti ja itsevarmasti eikä yhtään pakoillut tv-kameroita. Joka aamu oikeuteen saapuessaan hän esitteli ’päivän kirjansa’, ja kahvitauoilla hän antoi kärsivällisesti lausuntoja toimittajien mikrofoneihin.” 

[...]

Mitä Yli-Viikarista pitäisi nyt ajatella?

”En osaa edelleenkään sanoa. Emme edes halunneet yrittää lähteä tekemään sellaista henkilöjuttua, jossa kerrotaan jokin ’totuus’ Yli-Viikarista.   
Paljon kiinnostavampaa oli näyttää tekstissä, miten Yli-Viikari esiintyy ja puhuu näillä kahdella eri näyttämöllä, oikeussalissa ja haastattelutilanteessa. Minkälaista tarinaa hän itsestään haluaa kertoa? Sen pohjalta voi sitten kukin itsekseen jatkaa keittiöpsykologisointia ja moraalista arvottamista.”

Lue Karoliina Paanasen ja Ilkka Karisto kirjoittama ”Nyt puhuu Tytti Yli-Viikari” osoitteessa Longplay.fi

Joululahjakauppamme on auki!
Suomen parasta journalismia tuntuvalla alennuksella! Lahjatilaus arkiston kanssa vuodeksi vain 49 € (norm 74 €). Olisi todella ihanaa jos tilaisit Long Playn itselle tai ystävälle lahjaksi. Vastalahjana lupaamme yllättää sinut ensi vuonna.

https://www.longplay.fi/sivuaanet/mita-tytti-yli-viikarista-pitaisi-ajatella-karoliina-paananen-ja-ilkka-karisto?fbclid=IwAR16_miCrBLZ0lz4aH-_9s8UAGsoX0gBRMMMHK4x77Lk7Xrg-dmKWYNrMzI

Rahaa tekevät Yli-Viikarilla. Hyväksikäyttöä?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 641
  • Liked: 5240
  • Sus siunatkoon
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #536 : 22.12.2021, 11:20:48 »
Onhan tuossa henkilökuvassa rivien välistä luettavissa ns. piilov*ttuilua:

Lainaus käyttäjältä: Long Play:n juttu
...hän alkaa puhua. Ja sitten hän puhuu ja puhuu ja puhuu.
[...]

E: Haastattelu olisi ollut täydellinen, jos Tytteli olisi lopuksi sokeltanut toimittajalle: "..se on harvinainen ilmiö.. se immersio.. no et sinä tiedä siitä mitään.." :roll:

Ajatelkaa nyt toimittajan tunteita. Tytti ottaa tilan ja ajan suvereenisti haltuun eikä anna toimittajaraukalle edes tilaisuutta haastattelun ohjaamiseen käsikirjoituksen mukaan. Kyllä tuollainen käytös aiheuttaa harmitusta ja haastateltavaa onkin syytä näpäyttää sanansäilällä.

Eikös näitä vastaavia suorituksia ole nyt nähty huippupoliitikoilta (Maria Ohisalo, Iiris Suomela, Krista Kiuru...)? Puhetta tulee niin maan perusteellisesti. Sellainen hämärä mielikuva muuten jostain kaukaisuudesta Trumpin isännöimästä jenkkilän Diilistä, että moni diilikisaaja voitti vastustajan puhetulvalla, kun kilpaveikko ei lähtenyt mukaan puhekilpaan vaan jäi odottamaan suuvuoroaan. Tietenkään suuvuoroa ei koskaan tullut, koska puhevyörytyksen antanut katsoi tuomari Trumpia silmiin ja viestien "tuo jäi sanattomaksi ja hävisi". Trumppi tuomaroi puhetulvan antajan voittajaksi. Katsojalle viesti oli, että älä anna puhevyöryttäjän voittaa vain puheen määrällä.

Lainaus
Mitä Tytti Yli-Viikarista pitäisi ajatella, Karoliina Paananen ja Ilkka Karisto?

Tytistä? Ei mitään erikoista. Onpahan nainen. Toivottavasti löytää itselleen työn jostain markkinaehtoisesta ja koulutustaustaansa paremmin sopivasta tehtävästä. Kantakoot ne riskit Tytin työstä, jotka sen haluavat ottaa ja näkevät hänessä potentiaalia omille bisneksilleen. Toivottavasti Tytti itsekin osaisi pysyä poissa julkisen puolen tehtävistä - myös kulttuuri- ja kansainvälisyystehtävistä.

Oikea kysymys on, mitä pitäisi ajatella Tytti Yli-Viikarin valitsijoista ja valvojista?


Edit: sanansälällä -> ...säilällä.
"Jossain vaaleissa sain vaalikoneesta parhaaksi puolueekseni Kepun yli 80%:n osuvuudella, kun vastasin kaikkiin kysymyksiin "en tiedä"." jäsen JoKaGo
"Ai v...u sitä onnen autuutta, jos näin oikeasti tapahtuisi." -- jäsen zupi

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 801
  • Liked: 59887
  • Kansanryhmäkiihottunut takaisinviskaaja
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #537 : 22.12.2021, 12:29:27 »
Lainaus käyttäjältä: Long Play:n juttu
...Yli-Viikarin ... jokainen asia tulee samalla intensiteetillä. Kaikki, aivan kaikki elämässä on kiinnostavaa, palkitsevaa, jännittävää ja ennen muuta immersiivistä.

Immersion saavuttamiseksi osana pelikokemusta pitää tiettyjen pelimaailmaa ja sen suhdetta pelaajaan koskevien ehtojen täyttyä. Ensimmäinen ehto on, että pelaajan odotukset ja käsitykset pelistä tai pelimaailmasta on vastattava pelimaailman käytäntöjä ja periaatteita.

Heh, "Yli-Viikarin immersio"! Eli siis omilla säännöillä pelaaminen ei sitten lopulta vastannut muun maailman käytäntöjä, periaatteita, odotuksia ja käsityksiä. 

Sitäkin ihmeellisempää onkin rakettimainen nousu organisaation johtoon ilman pätevyyttä, meriittejä jne., kun ei tuo reittä pitkin kiipeäminenkään luojan antamalla varustuksella vaikuta kovin todennäköiseltä.

Minun on vähän vaikeaa välttyä selitykseltä, että kyse on organisaatiosta, jossa - syystä tai toisesta - sopivasti paketoitu ja markkinoitu paska pystyy ponnahtamaan pinnalle ilman sen suurempaa kitkaa, varsinkin jos kyseessä on immersioihme, jolla on poliittista taustaa.

https://www.verkkouutiset.fi/tytti-yli-viikari-oli-vaaleissa-vihreiden-ehdokkaana/#4f221e68

EDIT:
Oikea kysymys on, mitä pitäisi ajatella Tytti Yli-Viikarin valitsijoista ja valvojista?

Jeps. Tunkio on vielä tonkimatta.
« Viimeksi muokattu: 22.12.2021, 12:49:10 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Euroopan kansoilla ole oikeutta valvoa rajojaan, vaan sen sijaan velvollisuus ottaa vastaan maailman köyhimpien ihmisten tulva. "
— António Guterres, YK:n pääsihteeri, sosialisti Portuganista (Vision Europe Summit 2021 -kokouksessa)

Siener

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 021
  • Liked: 2193
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #538 : 22.12.2021, 14:53:27 »
Tartun nyt yhteen käsitteeseen, ja siihen, miten se ymmärretään. Eli tuo immersion.

Esim. faktasisältöjen opettaminen toisella kielellä, kuin oma äidinkieli. Ajatus on, että oppija siinä samalla kun oppii vaikka autonasennuksen, oppii sitten ne alan termit toisella kielellä, ja siinä sivussa muutakin siitä kielestä. = immersion.

Oli kai meillä suomeksikin joku sana, kielikylpy?

Suvaitsevainen Vihreä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 632
  • Liked: 796
Vs: Valtiontalouden tarkastusviraston kikkailua
« Vastaus #539 : 24.12.2021, 13:00:55 »


Ajatelkaa nyt toimittajan tunteita. Tytti ottaa tilan ja ajan suvereenisti haltuun eikä anna toimittajaraukalle edes tilaisuutta haastattelun ohjaamiseen käsikirjoituksen mukaan. Kyllä tuollainen käytös aiheuttaa harmitusta ja haastateltavaa onkin syytä näpäyttää sanansäilällä.

Eikös näitä vastaavia suorituksia ole nyt nähty huippupoliitikoilta (Maria Ohisalo, Iiris Suomela, Krista Kiuru...)? Puhetta tulee niin maan perusteellisesti.

Oikeastaan parastahan haastattelijalle on, että antaa vain haastateltavan puhua. Jossain A-studiossa toi poliitikojen tyyli toimii, kun aikaa on niin vähän.
Mutta jos puhut 6 tuntia yhtä soittoa, niin tulet kyllä paljastamaan itsestäsi ihan liikaa, kuten Tytti teki jo tossa lyhyessä näytteessä.
Kyllä Tytin päässä jokin viiraa, mutta tosiaankin ihmeellisintä on, että tuollainen on nostettu pääjohtajaksi.

Voisiko todella olla, että Tytin virkaan nostaneet ovat vain tietoisesti ajaneet VTT:n tarkastustoiminnan alas ja jos homma menee puihin nyt nähdyllä tavalla, niin syyllinen on vain Tytti itse? Mistään ei paljasti käskyjä Tytille, koska hän on aivan oma-aloitteisesti tehnyt sen mitä on pääjohtajaksi hakiessaan luvannut?