Olen viime aikoina katsonut YouTubesta yhdysvaltalaisen geopolitiikan tutkijan
Peter Zeihanin videoita, ja hän ei ennusta Kiinalle ruusuista tulevaisuutta. Kirjaan ylös eräitä pointteja hänen käsittelemistään ilmiöistä.
Tärkein ilmiö on Kiinan demografia, joka on päässyt kauheaan kuntoon yhden lapsen politiikan ja julkishallinnon leväperäisyyden takia. Yhden lapsen politiikka auttoi merkittävästi siinä, että Kiina pääsi aloittamaan nopean kehityksen teollisuusyhteiskunnaksi, mutta sitä jatkettiin ainakin parikymmentä vuotta liian pitkään. Nyt Kiinassa monilla lisääntymisikäisillä ei ole veljiä eikä sisaria, nuoremmissa ikäluokissa ei myöskään serkkuja. Tämä muutos on saanut aikaan kulttuurin tasolle ulottuvan vaikutuksen: kun pienet perheet ovat normaali, hyvin harva edes haluaa enempää kuin yhden lapsen, jos sitäkään. Niinpä hedelmällisyysluku on pysyvästi vakiintunut yhden paikkeille, mikä tulee tarkoittamaan ikäluokkien puolittumista sukupolven välein. Se saa aikaan maailmanhistorian suurimman eläkepommin, minkä vuoksi tulevaisuudessa Kiinan vauraus tulee kulumaan yhä enemmän vanhusten hoitoon.
Ikään kuin tilanne ei olisi tarpeeksi paha muutenkin, mutta Kiinassa on arviolta 100 miljoonaa haamukansalaista, joita ei ole olemassa muualla kuin väestötilastoissa. Ilmiön taustalla on 1980-luvun alussa käyttöön otettu politiikka, että keskushallinto antaa aluehallinnoille rahoitusta koulutusta varten sen mukaisesti, kuinka paljon koulussa käyviä lapsia on. Sen takia aluehallinnot ovat liioitelleet koululaisten määriä vuosikymmenestä toiseen ja luoneet nuo 100 miljoonaa haamukansalaista, mikä mahdollisesti on johtanut yhden lapsen politiikan jatkumiseen epätarkoituksenmukaisen pitkään. 100 miljoonaa on toki alle kymmenen prosenttia Kiinan koko väkiluvusta, mutta jos nämä haamut olisivat olemassa, he olisivat nelikymppisiä tai nuorempia eli työ- ja lisääntymisikäisiä tai sellaisiksi tulevia. Niinpä yhden lapsen per nainen tekeviä kiinalaisia on dramaattisesti vähemmän kuin on luultu, mikä nopeuttaa merkittävästi edessä olevaa väestöromahdusta. Eikä pidä unohtaa, että poikalasten suosimisen vuoksi Kiinassa on miljoonia lisääntymisikäisiä naisia vähemmän kuin samanikäisiä miehiä. Voi olla, että vuosisadan lopussa kiinalaisia on alle puolet nykyisestä määrästä, ja paljon pitää muuttua, että väestön supistuminen pysähtyisi siihen.
Kiinan talous ei tule kestämään väestökehitystä. Kun väestön pieneneminen alkaa toden teolla, Kiinassa on yhtäkkiä liikaa asuntoja, jolloin suurimpien kaupunkien ulkopuolella niiden hinnat romahtavat liki olemattomiin. Kommunistisesta ideologiasta johtuen tavallinen kiinalainen ei voi sijoittaa arvopapereihin, vaan pelkästään kiinteistöihin, jotka hallitus pystyy helposti varastamaan niin halutessaan. Kun asuntojen hinnat romahtavat ylitarjonnan takia, sadat miljoonat kiinalaiset menettävät liki kaiken omaisuutensa, jota he ovat kerryttäneet säästäväisellä elämäntavallaan läpi elämänsä. Pankkisektorille velkojen takuuna olevien asuntojen arvomenetys voi olla kuolinisku. Tämä kaikki voi saada aikaan niin suurta tyytymättömyyttä, että se kaataa poliittisen järjestelmän. Totalitaarisessa valtiossa sillä olisi todella suuret yhteiskunnalliset vaikutukset.
Taloudella on edessään myös rakennemuutos, joka ei välttämättä onnistu. Tällä hetkellä rakennusala vastaa yli kymmenestä prosentista Kiinan taloudesta. Kun väestöromahdus alkaa ja asunnoista tulee ylitarjontaa, rakennusala hyytyy lähes täysin ja kymmenet miljoonat kiinalaiset joutuvat työttömiksi. Myös bulkkiteollisuudessa Kiinan kasvun eväät alkavat olla lopussa. Palkat Kiinassa ovat jo sen verran korkeita, että yritysten on kannattavaa siirtää tuotantoa Vietnamiin, Meksikoon ja muihin sen vauraustason maihin. Siksi Kiinassa teollisuuden kasvu on väistämättä loppumassa ihan samalla tavalla kuin aiemmin vaurastuneissa maissa. Jotta Kiina voisi löytää uutta talouskasvua, sen pitäisi panostaa palvelusektoriin. Siirtymä teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi ei kuitenkaan voi tapahtua yhtä nopeasti kuin siirtymä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi. Palveluammatit nimittäin edellyttävät työntekijöiltä enemmän osaamista, ja työvoiman osaamisen kasvu käytännössä edellyttää sukupolven vaihtumista, eikä sitä voi vauhdittaa. Millaiseen palveluammattiin työttömäksi jäänyt rakennustyöläinen voi päästä? Lähinnä varmaan vanhustenhoitajaksi, mistä luultavasti tulee lähitulevaisuudessa Kiinan yleisin ammatti. Kiinasta on tulossa pienipalkkaisten vähäisen osaamistason palveluammattilaisten dominoima yhteiskunta. Mutta sellaisilla töillä ei saada kansainvälistä vaikutusvaltaa. Teollisuustyöläinen on strategisesti paljon merkittävämpi kuin vanhustenhoitaja.
Kiinan talouden toinen haavoittuvuus tulee maantieteestä. Tällä hetkellä 70 prosenttia Kiinan tuomasta öljystä tulee Malakansalmen läpi. Kiinan laivasto on mitätön verrattuna Yhdysvaltain laivastoon. Jos näiden suurvaltojen välille syttyy sota, Yhdysvallat sulkee Malakansalmen ja Kiinan yhteiskunta pysähtyy kuukausissa. Kiinan tilanne helpottuu, jos Venäjä rakentaa öljyputkia Kiinaan, mutta niillä tulisi olemaan pituutta tuhansia kilometrejä. Rakentamisessa menisi niin kauan, että putkien valmistuminen saattaisi tapahtua vasta sen jälkeen, kun Kiinan suurvalta-asema on jo luhistunut ikääntymisen ja vähäisen syntyvyyden vuoksi. Kiina kärsii myös kroonisesta makean veden pulasta, jota pahentaa pohjavesien saastuminen.
Koska Kiinan taloudessa ulkomaankaupalla on niin suuri rooli, Kiina on maailman maista kaikkein riippuvaisin globalisaatiosta. Zeihanin mukaan maailmassa on alkanut deglobalisaation aikakausi, joka tarjoaa paljon aiempaa vähemmän mahdollisuuksia Kiinalle. Sen supervaltastrategia on nojannut globalisaation jatkumiseen, mutta se ei ehtinyt nousemaan supervallaksi kylmän sodan ja koronapandemian välisenä aikana. Strategia perustuu olosuhteisiin, jotka ovat muuttuneet, ja siksi Kiina ei pysty nousemaan supervallaksi myöhemminkään. Investoinnit kriittiseen infrastruktuuriin ympäri maailman saattavat raueta tyhjiin.
Näistä syistä Zeihan väittää, että Kiina kokee yhteiskunnallisen romahduksen tällä vuosikymmenellä. Saa nähdä, käykö niin. Minä ainakin toivon koko sydämestäni, että käy.
