Kirjoittaja Aihe: 2021-04-26 Arhinmäkeä (vas.) epäillään rikoksesta - "Kävi käsiksi ja potkaisi autoa"  (Luettu 6094 kertaa)

n.n.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 476
  • Liked: 4438
  • Metamorfinen ja nuivaantunut
Niin no siis tässähän on nyt Paavon sana nuorison sanaa vastaan. Niin kauan kuin tuomiota ei ole, pitää pelata todennäköisyyksillä. Pidän omaa veikkaani aika lailla todennäköisempänä kuin sitä, että Paavo vaan kilahti syyttömille poikarassukoille.

Mutta toki kaikki on mahdollista ja myönnän toki, että mukavammalta tuo jälkimmäinen kuullostaa koska Paavo on inhottu vassari. Itselläni on vaan taipumusta kallistua todennäköisyyksien puoleen silloinkin kun tulos ei ole mieleinen.
Todennäköisyyksistä pakko sanoa sen verran, että kyseisen nuorison aiempaa käyttäytymistä ei taida olla tiedossa, mutta Paavon on.
”Jos olet aina ollut sitä mieltä, että sääntöjen tulee kohdella kaikkia samalla tavalla ja kaikkia tulisi arvioida samoilla kriteereillä, sinua olisi pidetty 60 vuotta sitten radikaalina, 30 vuotta sitten liberaalina, mutta tänä päivänä rasistina." -Thomas Sowell

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 972
  • Liked: 12998
Näiden uusimpien tietojen valossa alkaa vaikuttaa, että Paavo on saattanut pettää luottamukseni antamalla väärän todistuksen lähimmäisestä ja itsestään. Toivoin hänen toimineen miehekkäästi. :(
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

pingviini

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 589
  • Liked: 413
Samaan aikaan jos on munaa ihan vain nousta autosta, niin joka ikinen kerta tyhjästä vinkunut öykkäri on kadonnut kuin pieru saharaan, kun onkin riski saada itse nenilleen. Jos olisi itsetuntoa jäädä, niin olisi myös olla tieraivoamatta tyhjänpäiväisestä.

Näin on. Joskus aikoinaan olin kaverini kyydissä kun hän lähti risteyksestä vähän vauhdikkaasti kun tulimme hiekkatieltä asfaltille. Perässämme oli auto joka pian ajoi eteemme ja kiilasi meidät tiensivuun. Autosta nousi rageava kuski ja pari muuta sälliä jotka vaativat meitä katsomaan säröä tuulilasissa jonka kaverini auton sinkoama kivi oli mukamas siihen risteyksestä lähtiessämme tehnyt. Vaativat myös korvausta taikka läski pian tummuu. Kaverini (ammatiltaan kirvesmies) käveli rauhallisesti autonsa takakontille, otti sieltä kirveen ja lähti kävelemään kohti sällien autoa. Kuski siihen hädissään, mit...mitä meinaat? Kaverini sanoi ettei hän viitsi vain yhtä lasia maksaa, hän maksaa mielellään kaikki kerralla. Kyllä oli sällit äkkiä autossa ja pian ei näkynyt kuin jumalaton savu ja mustat raiteet tiessä
« Viimeksi muokattu: 28.04.2021, 09:57:24 kirjoittanut pingviini »

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 888
  • Liked: 38319
  • Ego sum Spartacus
Tekopyhä paskiainen.


https://twitter.com/paavoarhinmaki/status/1460516562998382593

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 930
  • Liked: 44863
  • Kompostitarkastaja
Lainaus
Se tarkoittaa, että pitää hyväksyä mielenosoituksia, meluavia nuoria, laitapuolenkulkijoita…

..ja känninen Paavo pussikaljoineen häiriköimässä.
RASISMIN PERUSAJATUS on, että omaa viiteryhmää pidetään ylempiarvoisena kuin muita ihmisiä, sanoo vanhempi yliopistonlehtori, rasismitutkija Alemanji Aminkeng Atabong Åbo Akademista.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 543
  • Liked: 17613
  • Kuka jos en minä
Jos Paavon kertomus on paikkansapitävä niin se herättää kunnioitusta. Miehekkään miehen toimintaa.

kuten tappeleminen poliisien kanssa 6/12
kuten tappeleminen järkkärien kanssa HJK
kuten sammuminen ekana Leijonien mestaruusjuhlissa ministerinä
kuten "nyt tulee rahaa!"

Jos demari valehtelee tuhat kertaa ja siitä astetta ääriversiommaksi vetänyt kommari vielä enemmän, niin todennäköisyys että arhinmäki puhuu totta on samaa luokkaa kuin taito tarttua ripulipaskaa puhtaasta päästä.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38006
Tekopyhä paskiainen.


https://twitter.com/paavoarhinmaki/status/1460516562998382593

Varmaan tällaisen julkisen tilan kulut sitten maksaa kauppakeskuksen ja sen vuokralaisten sijaan esim. kaupunki? Ai ei? Tai vielä pahempi: ai kyllä, saadaan loputkin kauppakeskukset täysin käyntikelvottomiksi ja kunnallisverot taas pykälän ylös kun niistä on tehty antifa- ja isis-puistoja, pysyvästi ja tarkoituksella.

(Ehkä ette usko, mutta kyllä Suomessa on vielä sellaisiakin kauppakeskuksia joissa on viihtyisää eikä tarvitse pelätä kaksikymmenpäistä sekoporukkaa puukkoineen. Ainakin itse tiedän yhden, ja varmaan siihen on syynä tietynlainen vartijoiden mentaliteetti. Arhinmäelle tämä on kai ongelma.)

No, Arhinmäki voi toki alkaa toteuttaa tuota Itiksessä (jo muutoinkin menetetty paikka) sen omistavan Morgan Stanleyn kanssa neuvotellen. Voi olla ettei mene ihan pelkällä ehdottelulla edes siellä läpi.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2021, 17:18:58 kirjoittanut foobar »
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Katmandu

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 255
  • Liked: 690
Kauppakeskukset ovat jo nyt julkisia tiloja. Mitähän tuo oikein sönköttää? Pitkään kansanedustajana ollut ei ymmärrä noinkaan vähää laista. Vai onko kyse enemmänkin tarkoituksellisesta seuraajien harhaanjohtamisesta. Kauankohan saisi pitää mielenosoitusta esim. jossain kunnantalolla ennen kuin poistettaisiin? Tai eihän kirjastossakaan mitä tahansa saa nykyiselläkään tehdä. Jopa Arhiksen kaverit – elokapinalaiset – poistettiin valtioneuvoston linnan edestä aika pikapikaa.

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 438
  • Liked: 9906
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Paavo siis potkaisi autoa. Muistuu mieleeni nuori Li Andersson: "Se vasemmistolainen väkivalta on erityyppistä kuin äärioikeiston. ... Mä en sano, että se on oikeutettuu, vaan sanon, että se on erilaista."

Kyllä Arhinmäen toiminta hyvin linjassa on.
Kansalaisaloite: Energiaitsenäisyys – irti roistovaltioiden energiakahleista!

Jokainen joka ei myönnä Suomen olevan vekselivetoinen velkaelvis voi jättää ministerinsalkkunsa ovelle ja painua vaikka helvettiin.
—Waldseemüller

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 41 404
  • Liked: 64231
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Takaisin! Takaisin!
Punanatsit vauhdissa.

„Olla natsi tarkoittaa hankkia itselleen ongelmia“, ilmoittaa Antifa tarrassaan ja lupaa pysyä asiassa „urheilullisena“. Viestiä terästää antifatyypin golfmaila. Jotta ei jää epäselväksi, keitä natseilla tarkoitetaan, viereen on liimattu „AfD vittuun“-tarra.

Paras golfmaila tarkoitukseen lienee wedge.

In the sport of golf, a wedge is a subset of the iron family of golf clubs designed for special use situations. As a class, wedges have the highest lofts, the shortest shafts, and the heaviest clubheads of the irons.
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Punavihreä siirtymä on paskanruskea!”
— Tri. Eero Paloheimo

“Vasemmistolaisuus on vamma, johon kuuluu vielä tarve näyttää se.”
— Kari Suomalainen

“Eurooppalaisten ainoa vastuu on viedä ehkäisyvälineitä Afrikkaan ...”
— Pauli Vahtera

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 41 404
  • Liked: 64231
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Takaisin! Takaisin!
https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10158917735103542
Lainaus
Niin silloin kuin tänään: Antifa tarkoittaa hyökkäystä“ - kuva Saksan kotimaantiedustelun sivulta.
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Punavihreä siirtymä on paskanruskea!”
— Tri. Eero Paloheimo

“Vasemmistolaisuus on vamma, johon kuuluu vielä tarve näyttää se.”
— Kari Suomalainen

“Eurooppalaisten ainoa vastuu on viedä ehkäisyvälineitä Afrikkaan ...”
— Pauli Vahtera

Tagit: