”Afganistan on tosielämän Handmaid’s Tale”, sanoo aktivisti Aziza Hossaini naisten asemasta
Länsimaat ja Suomi kantavat Afganistanin tilanteesta myös vastuun, Hossaini huomauttaa.
Helsingin Sanomat 29.12.2022
Afganistan on konkreettisesti tosielämän Handmaid’s Tale, sillä Afganistan oli Iranin ohella kyseisen kirjan uskonnollisesti johdetun dystopiayhteiskunnan esikuva.
Miksi länsimaiden ja varsinkaan Suomen pitäisi kantaa vastuu afganistanilaisten asioista?
SURULLINEN, musertunut, järkyttynyt. Mutta valitettavasti ei yllättynyt.
Näin kuvailee tunnelmia ihmisoikeusvaikuttaja, Afganistan-asiantuntija ja Ulkopoliittisen instituutin tuoreen Afganistan-raportin laatimiseen osallistunut Aziza Hossaini sen jälkeen, kun ääriliike Taleban päätti kieltää naisilta myös yliopisto-opinnot maassa.
Yllättynyt asiasta Hossaini ei kuitenkaan ole. Hossaini seuraa maan tilannetta päivittäin Suomesta, ja hänestä kehitys on ollut nähtävissä.
”Talebanit eivät ole muuttuneet, se on ollut selvää heidän liikkeensä jäsenten haastatteluista. Vihamielisyys naisia kohtaan on täsmälleen samanlaista kuin vuonna 1996.”
Valtaan palannut ääriliike on nyt estänyt naisilta käytännössä kaiken muun kuin kotona olemisen.
Eikä afganistanilaisten naisten elämä ole monin paikoin maaseudulla missään vaiheessa tuosta juuri poikennutkaan. Yliopisto-opinnot koskivat muutamia etuoikeutettuja, kun ylivoimaisesti suurin osa naisista on edelleen lukutaidottomia. YK:n tasa-arvojärjestön Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas mainitsi vuosi sitten haastattelussa, että afganistanilaisnaisten
lukutaitoprosentti on alueesta riippuen 2-22.
Käytännössä kyse on sukupuoleen perustuvasta apartheidista, Hossaini kuvaa.
”Afganistan on kuin tosielämän The Handmaid's Tale. Naisilla ei ole mitään oikeuksia, heidät koetaan miehen omaisuutena.”
Kuten sanottu, islamistinen Afganistan oli The Handmaid's Tale -kirjan esikuva jo 40 vuotta sitten. Sukupuoleen perustuva apartheid on osa islamia sharia-lakeineen.
”Naiset ovat myös sanoneet miehille, että näiden tulisi nousta naisten rinnalle ja tukea heitä. Mutta valitettavasti afganistanilaiset miehet eivät ole kovin konkreettisella tasolla tehneet mitään, hän sanoo. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan perheen miesten suurin huolenaihe on arjen leivän tuominen pöytään.”
[...]
Hossaini sanoo, että koko länsijoukkojen läsnäolon ajan ongelma oli se, että afganistanilaisia, erityisesti naisia, ei kuunneltu tarpeeksi. Länsi suhtautui asiaan hänen mielestään niin, että Taleban saadaan kukistettua pelkällä aseellisella ylivoimalla.
Samalla paikallisia heimorakenteita ei ymmärretty eikä konfliktianalyysia tehty. Hänen mukaansa lännen olisi pitänyt olla myös rehellisempi tavoitteistaan ja kertoa afganistanilaisille, mitä he tekevät maassa, mitkä ovat lännen tavoitteet ja kysyä niistä mielipidettä paikallisilta ihmisiltä.
”Esimerkiksi hallinnon rakenteiden luomisessa turvauduttiin ulkopuolisiin länsimaisiin asiantuntijoihin ja jonkun verran lännessä koulutettuihin, englantia puhuviin afganistanilaisiin. Paikallisia taas ei juuri kuunneltu. Sillä osoitettiin afganistanilaisille, että tulemme ulkopuolelta ja teemme teidän puolestanne ratkaisut.”
Uskon aivan hyvin, että länsimaalaiset esiintyivät maassa asiat paremmin tietävinä besserwissereinä, mutta en usko alkuunkaan, että koko ajan islamistisena pysyneen Afganistanin hallintorakenteita oli ylipäätään mahdollista muuttaa länsimaita vastaaviksi.
Naisten esiin nostaminen eli miesten sivuuttaminen oli nimenomaan länsimaiden vaatimaa hyvesignalointia, joka ärsytti afganistanilaismiehiä, mutta joka hyväksyttiin pitkin hampain niin kauan, kun länsimaista korruptiorahaa virtasi maahan miljardikaupalla.
HOSSAINI muistuttaa länsimaiden vastuusta myös nyt. Hän muistuttaa, että suurvaltapolitiikalla on roolinsa Talebanin synnyssä.
Afganistanistan oli yksi kylmän sodan näyttämö, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ottivat mittaa toisistaan.
Neuvostoliitto miehitti Afganistania vuosina 1979–1989 ja soti kommunistista hallintoa vastustamaan nousseita islamismin yhdistämiä aseellisia ryhmiä vastaan. Yhdysvallat taas tuki ja koulutti näitä mujahideen-ryhmiä Neuvostoliiton miehityksen kaatamiseksi. Näistä ryhmistä Talebankin juurtuu.
”Se, että afganistanilaiset naiset kärsivät näin, on pitkälti suurvaltapolitiikan syytä. Afganistanista on tehty maailman suurin vankila naisille, eivätkä naiset pääse sieltä omin avuin pois. Joten maailman velvollisuus on keksiä mekanismi, tuomitsemiset ja lausunnot eivät enää riitä”, Hossaini sanoo.
Yksi konkreettinen ehdotus on Hossainin mukaan se, että EU-maat tarjoaisivat afganistanilaisille mahdollisuuksia esimerkiksi erilaisiin etäopintoihin eurooppalaisissa kouluissa ja yliopistoissa, ja sen lisäksi esimerkiksi stipendiohjelmia laajasti afganistanilaisille naisille.
”Voi olla, että talebanit eivät päästä isoja ryhmiä naisia pois Afganistanista, mutta naiset voivat esimerkiksi poistua maasta vanhempiensa kanssa Iraniin tai Pakistaniin ja jatkaa sieltä matkaa.”
Hossaini syyttää Afganistanin nykytilanteesta Neuvostoliittoa ja Yhdysvaltoja, mutta kaataisi sotkun EU-maiden ja Suomen päälle muun muassa afganistanilaisten avustetun maahanmuuton kautta. En osta, etenkin kun Hossain ei ole suostunut esittämään minkäänlaista kritiikkiä islamia ja afganistanilaista kulttuuria kohtaan vaan valkopesee niitä julkisuudessa "maltilliseksi islamiksi". Talebanin islam on muka jotain afganistanilaisille ulkoista ja täysin vierasta, jolle ei ole tukea, mutta tämä kuvaus ei vastaa todellisuutta.
Jos Afganistanissa olisi järjestetty rehellinen kansanäänestys siitä, kuinka maan hallinto järjestetään ja puretaanko maan vuosien 2004-2021 islamistinen perustuslaki, valinta ei olisi ollut länsimainen demokratia vaan islamistinen teokratia yhdistettynä jonkinlaiseen perinteiseen heimohallintoon.
