Kirjoittaja Aihe: Hesburgerin hessutukset  (Luettu 7590 kertaa)

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Hesburgerin hessutukset
« : 31.08.2021, 22:50:19 »
https://yle.fi/uutiset/3-12075826
Lainaus
Heikki Salmela ei ollut aluksi uskoa esiin tulleita väitteitä työntekijöiden huonoista työoloista. Hän on kuitenkin joutunut muuttamaan käsitystään kohun edetessä. Tilanne otetaan hänen mukaansa vakavasti ja selvitystyö on jo käynnissä.

Ylen haastattelemien työntekijöiden mukaan he ovat joutuneet muun muassa tekemään jopa kymmentuntisia työpäiviä ilman taukoja ja työskentelemään ilman palkkaa.

Yhteiskunnallisesti minua on aina suuresti ihmetyttänyt miksi enemmistö ihmisistä nielee yritysjohtojen höpötykset kerta toisensa jälkeen. Aivan kuin heidän intresseissään ei olisi valehdella aina tarvittaessa. Jonkinlainen identifiointiharha kyseessä?

On tietenkin selvää esimerkiksi Hesburgerin tapauksessa, että sen koko yritysjohto omistaja mukaanlukien ovat tarkkaan tienneet mitä yrityksessä tapahtuu sen keskeisempien toimintojen osalta. Sitä en tietenkään ole sanomassa etteivätkö kilpailijat hessuttelisi ihan samalla menolla.

stefani

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 378
  • Liked: 1374
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #1 : 31.08.2021, 23:02:29 »
Sekin on tosiasia, että kun hierarkisessa rakenteessa on paljon tasoja, korkeammilla tasoilla olevilla on tiettyä taipumusta tarkoituksella huolehtia siitä, että heidän juuri ei tarvitse tietää, mitä alemmilla tasoilla tapahtuu. Ihmiset pyrkivät eristäytymään alempitasoisista. Voi siis ehkä olla totta, että korkeammilla tasoilla olevat eivät tiedä, alemmilla tapahtuu.

Tuohon liittyy tosin se paradoksi, että jos ylemmällä tasolla oleva henkilö aktiivisesti huolehtii siitä, että alemmalta tasolta ei tule tietoa hänelle, se edellyttää, että ylemmällä tasolla olevalla henkilöllä on jokin käsitys siitä, mikä on se alemman tason asia, josta hän ei halua tietää.

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #2 : 31.08.2021, 23:15:06 »

Noin pystyy tapahtumaan niin kauan kuin asian annetaan tapahtua. Itseäni asiassa tosiaan ihmetyttää ihmisten yritysjohtoihin uskominen missään tälläisissä asioissa. Heidän motiivinsa on tietenkin tehdä rahaa itselleen ja yritykselleen, jolloin äärimmäinen epäilys kaikkeen olisi se terve oikea kulma heidän sanomisiinsa.

Sen sinänsä ymmärrän, että ihmiset omistajina haluvat miljooniensa kavereiksi toiset ja kolmannet. Varsin ihmismäistä.

Antti Ruokolainen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 89
  • Liked: 163
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #3 : 31.08.2021, 23:45:51 »
Oli miten oli niin, aivan naurettavaa yrityksen maalittamista.

viisitoista

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 080
  • Liked: 3689
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #4 : 31.08.2021, 23:51:22 »
Hesburgerin johtaja on konservatiivinen kristitty. Sen vuoksi vassarit ovat nyt niin himona hänen kimpussaan.

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #5 : 01.09.2021, 00:08:03 »
Oli miten oli niin, aivan naurettavaa yrityksen maalittamista.

Kuinka nämä asiat tulisi sitten hoitaa? Perinteinen tapa on ollut soraäänten hiljentäminen ja ongelmien & lainrikkomisten läpi sormien tiirailu samalla, kun omistajat vuolevat kultaa huudahdellen maailman parasta.

Siitä toki olen täysin samaa mieltä, että kyseessä on jäävuoren huippu, ja että Mc Donalds ja kumppanit ovat omissa kategorioissaan näissäkin.

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 317
  • Liked: 11122
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #6 : 01.09.2021, 00:12:42 »
Hesburgerin johtaja on konservatiivinen kristitty. Sen vuoksi vassarit ovat nyt niin himona hänen kimpussaan.

Yksi pakollinen juttu oli oli tosin iltalehdessä muittenkin pikaruokaketjujen työolojen epäkohdista, mutta se taisi jäädä siihen.

Mikään ympäristövastuullisuus/kehitysapu-diipadaapa (muovipulloista heseläisten työpaitoja, aurinkopaneelit hesejen katoilla, joku projekti Bangladeshissa) ei merkkaa mitään, jos firma ei homopridetä samalla.

Onhan niitä ennenkin kutsuttu paskaduuneiksi, mutta silloin, ennen vasemmiston ja kapitalistisen yhteisen sävelen löytymistä, julkinen vastareaktio oli laulaa ylistyshymniä työn pyhyydestä.
« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 00:14:16 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #7 : 01.09.2021, 00:32:57 »
Hesburgerin johtaja on konservatiivinen kristitty. Sen vuoksi vassarit ovat nyt niin himona hänen kimpussaan.

Yksi pakollinen juttu oli oli tosin iltalehdessä muittenkin pikaruokaketjujen työolojen epäkohdista, mutta se taisi jäädä siihen.

Mikään ympäristövastuullisuus/kehitysapu-diipadaapa (muovipulloista heseläisten työpaitoja, aurinkopaneelit hesejen katoilla, joku projekti Bangladeshissa) ei merkkaa mitään, jos firma ei homopridetä samalla.

Onhan niitä ennenkin kutsuttu paskaduuneiksi, mutta silloin, ennen vasemmiston ja kapitalistisen yhteisen sävelen löytymistä, julkinen vastareaktio oli laulaa ylistyshymniä työn pyhyydestä.

Ajatteletko siis, että mikä tahansa työnantaja on automaattisesti hyväksytty käyttämään asemaansa esimerkiksi niin, että työpaikalla ei noudateta lepoaikoja, ja palkat maksetaan jos jaksetaan?

Pohjautuuko ajattelusi omaan asemaasi, jossa siis lasket tuossa voittavasi, vai jonkinlaiselle identiiaatioharhalle, jossa näet omistajan ihmisenä, mutta työntekijöitä vastaavasti et?

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 317
  • Liked: 11122
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #8 : 01.09.2021, 00:43:14 »
Hesburgerin johtaja on konservatiivinen kristitty. Sen vuoksi vassarit ovat nyt niin himona hänen kimpussaan.

Yksi pakollinen juttu oli oli tosin iltalehdessä muittenkin pikaruokaketjujen työolojen epäkohdista, mutta se taisi jäädä siihen.

Mikään ympäristövastuullisuus/kehitysapu-diipadaapa (muovipulloista heseläisten työpaitoja, aurinkopaneelit hesejen katoilla, joku projekti Bangladeshissa) ei merkkaa mitään, jos firma ei homopridetä samalla.

Onhan niitä ennenkin kutsuttu paskaduuneiksi, mutta silloin, ennen vasemmiston ja kapitalistisen yhteisen sävelen löytymistä, julkinen vastareaktio oli laulaa ylistyshymniä työn pyhyydestä.

Ajatteletko siis, että mikä tahansa työnantaja on automaattisesti hyväksytty käyttämään asemaansa esimerkiksi niin, että työpaikalla ei noudateta lepoaikoja, ja palkat maksetaan jos jaksetaan?

Pohjautuuko ajattelusi omaan asemaasi, jossa siis lasket tuossa voittavasi, vai jonkinlaiselle identiiaatioharhalle, jossa näet omistajan ihmisenä, mutta työntekijöitä vastaavasti et?

Ööh... ???

Suorittavan portaan työntekijöiden olot heikentyivät 90-luvun laman myötä. Jotkut niissä jaksaa sen minkä jaksaa, jopa vuosikymmeniä, kestokyky on yksilöllistä.

HomolesboBLMpridetyksellä firmat hankkii immuniteettia toimintaansa kohdistuvia epäeettisyyssyytöksiä vastaan. Niin se vain on ihan minun omista mieltymyksistäni riippumatta.
« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 00:47:49 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #9 : 01.09.2021, 00:50:58 »
Ööh... ???

Suorittavan portaan työntekijöiden olot heikentyivät 90-luvun laman myötä. Jotkut niissä jaksaa sen minkä jaksaa, jopa vuosikymmeniä, kestokyky on yksilöllistä.

HomolesboBLMpridetyksellä firmat hankkii immuniteettia toimintaansa kohdistuvia epäeettisyyssyytöksiä vastaan. Niin se vain on ihan minun omista mieltymyksistäni riippumatta.

Kyllä. Jonka jälkeen tulee stoppi siihen kohtaan, kun tarpeeksi ihmisiä on romautettu. Kulttuuri muuttuu ja historian toistaessa itseään osa riistäjistä menettää henkensä sekasorrossa.

Emme me missään historiasta ulkona olevassa Pride tuli ja jäi kulttuurissa elä.

Toki esimerkiki kristilliset omistajat luottanevat varmasti, että Jeesus tulee ja pelastaa heidät. Kriittinen ääneni sanoo, että Jeesuksen takaisintulemista on odotettu kaksituhatta vuotta tapahtuvaksi ihan kohta. Vielä ei ole tullut.

Luulen, että kohta alkaa aika, jolloin moni alkaa panikoimaan. Korona tuli ja tapahtuma-ala kuoli. Se oli suurin aivopesun tuottaja Suomeen. Ilman sen voimaa todellisuus näkyy liian selvästi.
« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 01:09:16 kirjoittanut ApuaHommmaan »

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 865
  • Liked: 18320
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #10 : 01.09.2021, 01:08:03 »

Suomessa kun ollaan niin ei tietenkään ole tehty yhtään juttua aiheesta "pikaruokapaikkojen työehdot".

Jos kaikissa ketjuissa on sama orjameininki, mutta vain Heseä maalitetaan, niin ehkä kyseessä on LGBT.

Sinänsähän esim Hese voi tarjota työntekijöilleen 2 e tuntipalkkaa ja vaipat jalkaan. Tämä ei ole epäkohta. Mutta se on kun koko Vastuumedia paheksuu suomalaisia että "huutava työvoimapula". Ja sitten pikaruokapaskaketjut maksavat eri mediaketjujen johdoille lahjusrahaa.

valtakunnanpärkhele

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 497
  • Liked: 10964
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #11 : 01.09.2021, 04:53:57 »
Ilman Heseä olisi aika moni lahjaton ilman työpaikkaa, ja ilman isompia ulinoita on vuosikymmeniä menty. muistettakoon, että myös tuolla alalla työntekijäpuoli- ja profiili, on aika haastavaa porukkaa työnjohdollisesta näkökulmasta, myös managementissä.

Mutta Hese saa mun puolesta tuhkehtua paskaansa tai oikeammin pahvipilleihinsä, koska toivat ne ne v#tun paskat pahvipillit jo vuosia sitten ravintoloihinsa pilaamaan muuten siedettävän pikaruokakokemuksen. Umpityhmät hyvesignaloijat.

edit: Tuli mieleen, että tämä Hese- kohu sattui juuri hiukan tämän Tuomeas Embusekn haastatelun julkaisun jälkeen, sattumaako? Ottiko joku herneen nenään vai iskikö kateus https://www.supla.fi/kirja/tuomas-enbuske-enbusken-miljonaarit-heikki-ja-kirsti-salmela
« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 05:02:31 kirjoittanut valtakunnanpärkhele »
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Ajattelija2008

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 457
  • Liked: 12068
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #12 : 01.09.2021, 05:07:03 »
Helsingissä McDonald'sin (franchising)-ravintoloissa näyttää olevan kovempi työtahti kuin Hesburgereissa. Työntekijältä olen kuullut, että kiire on.

Sekä työntekijät että yritysten johto kaikilla tasoilla tietävät täysin varmasti, että monissa ravintoloissa tehdään työtä otsa hiessä ja paineen alla. Miksi nyt nousi meteli juuri Hesburgerin työoloista? Joku tai jotkut työntekijät varmaan olivat ärtyneet hoputuksesta ja media tarttui herkulliseen aiheeseen.

Alapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 893
  • Liked: 1880
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #13 : 01.09.2021, 05:37:25 »
Nuoret johtaa nuoria, eikä kumpikaan tiedä miten oikeasti työpaikassa pitää tehdä. Eiköhän se ole perussyy osaan noista hesen ongelmista.

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #14 : 01.09.2021, 06:04:33 »
Ilman Heseä olisi aika moni lahjaton ilman työpaikkaa, ja ilman isompia ulinoita on vuosikymmeniä menty. muistettakoon, että myös tuolla alalla työntekijäpuoli- ja profiili, on aika haastavaa porukkaa työnjohdollisesta näkökulmasta, myös managementissä.

Oletko siis sitä mieltä, että nimenomaan Hesburger on olemassaolollaan luonut lisää kysyntää? Eikä esimerkiksi niin, että joku toinen toimija olisi Hesburgerin puuttuessa ottanut heidän paikkansa markkinoilla.

Toinen oletko siis sitä mieltä, ettei se olekaan työnantajan ongelma, jos he työskentelevät alalla, jota eivät hallitse? Mallia perskeles kun on tällä räjäytystyömaalla niin vaikeaa noudattaa säädöksiä.

Helsingissä McDonald'sin (franchising)-ravintoloissa näyttää olevan kovempi työtahti kuin Hesburgereissa. Työntekijältä olen kuullut, että kiire on.

Sekä työntekijät että yritysten johto kaikilla tasoilla tietävät täysin varmasti, että monissa ravintoloissa tehdään työtä otsa hiessä ja paineen alla. Miksi nyt nousi meteli juuri Hesburgerin työoloista? Joku tai jotkut työntekijät varmaan olivat ärtyneet hoputuksesta ja media tarttui herkulliseen aiheeseen.

Lainaus
Ylen haastattelemien työntekijöiden mukaan he ovat joutuneet muun muassa tekemään jopa kymmentuntisia työpäiviä ilman taukoja ja työskentelemään ilman palkkaa.

Öö... Suuryrityksen rikkoessa räikeästi lainsäädäntöä jättämällä täyttämättä velvollisuutensa työnantajana se saa täysin ansaitusti viranomaiset ja median kimppuunsa. Tai ainakin pitäisi saada.

« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 06:07:38 kirjoittanut ApuaHommmaan »

Paawo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 668
  • Liked: 6613
  • Mukavan oloinen ja miellyttäväkäytöksinen
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #15 : 01.09.2021, 06:06:07 »
^^Oma käsitykseni on juurikin tämä sama ja tilanne / työolot eivät pätkän vertaa poikkea siitä mihin myllyyn kouluttamattomat nuoret työntekijät joutuvat missä vaan palvelualalla. Hampurilaisbaarien duunit eivät vaan sattuneesta syystä pyöri siellä halutuimpien joukoissa vaikka nuorista aikuisista jonkunlainen osa käy noissa paikoissa kannuksiaan hakemassa ja melko nopeasti näkyy esimiesasemaankin pääsevän.

Miksi nyt nousi meteli juuri Hesburgerin työoloista? Joku tai jotkut työntekijät varmaan olivat ärtyneet hoputuksesta ja media tarttui herkulliseen aiheeseen.

Voisi ihan huvikseen selvittää onko Tradekan Restel-liiketoimintoihin kuuluvan Burger Kingin markkinaosuus lähtenyt kehittymään toivotulla tavalla. Jos ei niin mikähän Suomessa vaikuttavista kilpailijoista olisi helpoiten vedettävissä kölin alta, siis siinä tapauksessa että maassa olisi siihen mahdollisuus korruptoituneen poliittisen median vetovastuulla? 
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

”Valtio takaa ja pankit jakaa." - Mika Lintilä 9.10.2021

"Vihapuheesta on lyhyt matka vihatekoon. On tärkeää, että me päättäjinä osoitamme suunnan, johon edetä." - Veronika Honkasalo 2021

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #16 : 01.09.2021, 06:12:47 »
^^Oma käsitykseni on juurikin tämä sama ja tilanne / työolot eivät pätkän vertaa poikkea siitä mihin myllyyn kouluttamattomat nuoret työntekijät joutuvat missä vaan palvelualalla.

Mihin juttu sitten tökkää? Jos esimerkiksi menisin töihin Hesburgeriin, ja dokumentoisin kiistattomasti että sinä ja sinä aikana tein työnantajan velvoittamana palkatonta työtä, joka siis on lainsäädännöllisesti ja Suomen ratifioimien kansainvälisten sopimusten mukaan laitonta, niin eikö viranomainen ottaisi minua vakavasti? Vai kirjattaisiinko ilmoitus ja laitettaisiin mappiin ö? Vai menisikö viranomainen Hesburgerin konttorille juomaan kahvit ja syömään viinerit, jossa yhdessä päätettäisiin, että kyllä tämä suuryritys ainakin saa rikkoa sopimuksia?

Asia kiinnostaa, koska en kuulu niihin, jota palstallakin paljon näyttää olevan. Eli asennetta jossa nuoret kouluttamattomat ovat paskasakkia, mutta koska koulutetut haluavat hyvesignaloida pitää sitten tehdä lainsäädäntöä joka jätetään noudattamatta, koska vain oikeiden ihmisten kanssa pitää lakeja noudattaa...
« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 06:15:40 kirjoittanut ApuaHommmaan »

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 3936
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #17 : 01.09.2021, 08:47:26 »
Lueskelin hieman iltalehden kommentteja aiheeseen. Siellä suurena osana minäkin vuonna 60 menin ja tein fantasiat. Jossa vaan jätetään mainitsematta asiat kuten ennen oli ennen ja nyt yritysten ainoana tehtävänä on takoa voittova omistajilleen. Varsinaisesti Suomen talous ei kaadu siihen onko pikaruokapaikoissa vaikka sitten karmiva työvoimapula.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38006
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #18 : 01.09.2021, 09:30:41 »
Voisi ihan huvikseen selvittää onko Tradekan Restel-liiketoimintoihin kuuluvan Burger Kingin markkinaosuus lähtenyt kehittymään toivotulla tavalla. Jos ei niin mikähän Suomessa vaikuttavista kilpailijoista olisi helpoiten vedettävissä kölin alta, siis siinä tapauksessa että maassa olisi siihen mahdollisuus korruptoituneen poliittisen median vetovastuulla?

Itsellenikin tuli mieleen tästä sama kysymys: kuka hyötyy, ja mikä mahtaisi olla tällä hetkellä Hesen keskeisin kilpailija? Kasvottoman Restelin Burger King tuli kieltämättä heti mieleen.

Sekä Hese että Burger King ovat kotoani parin minuutin kävelymatkan päässä. Jos jommassa kummassa käyn, niin yleensä Burger Kingissä. Tämä ei johdu kuitenkaan mistään työoloista vaan siitä että Hesen purilaiset ovat majoneesiensa ansiosta aivan mahdottomia syödä siististi varsinkin jos syöjän naamassa on viikset. (Tai sitten en ole oppinut syömään niitä oikein.)
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Tunkki

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 7 187
  • Liked: 12935
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #19 : 01.09.2021, 09:41:21 »
Hespurilaiset ovat kyllä majoneesiensa kanssa melko joutavia. Keväällä oli jostain syystä Burger Kingillä 8 tai 9 viikkoa putkeen tarjous päällä eli 3e/kpl Whopper + ilmainen kotiinkuljetus (foodoran avulla), max tilaus 5kpl.
Tuli hyödynnettyä turhankin huolella - kyllä Whopper hyvä on :)

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 927
  • Liked: 38006
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #20 : 01.09.2021, 09:46:47 »
Hespurilaiset ovat kyllä majoneesiensa kanssa melko joutavia. Keväällä oli jostain syystä Burger Kingillä 8 tai 9 viikkoa putkeen tarjous päällä eli 3e/kpl Whopper + ilmainen kotiinkuljetus (foodoran avulla), max tilaus 5kpl.
Tuli hyödynnettyä turhankin huolella - kyllä Whopper hyvä on :)

OT: BK:n Restis-sovelluksessa voi hampurilaisiin tilata melko joviaalisti lisukkeita, vaikkei täysin määrättömästi. Esimerkiksi Triple Whopper 19 lisäpihvillä on nähty. Hesessä ei taida onnistua. ;)
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

no enpä tiedä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 151
  • Liked: 508
  • Tarkasti rajattua kertaluonteista öyhötystä
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #21 : 01.09.2021, 10:16:52 »
Onko vastuullinen media maalittanut myös Hesen vakituisten työntekijöiden määrää? 2210 työntekijää, joista määräaikaisia 20, muut vakituisia. https://www.hesburger.fi/vastuullisuus/henkilosto/lukuja-heselaisista

En löytänyt kilpailijoiden lukuja, mutta katsastin maailman parhaan Sannan kotikaupungin 2019 tilinpäätöstä. 14 067 työntekijää, joista määräaikaisia 2 886 eli 20,5%. https://www.tampere.fi/tiedostot/t/o03IXHcAN/Tilinpaatos_2019_final_allekirjoitettu.pdf (sivu 20)

Viidesosalle mansen duunareista ilmeisesti rullataan määräaikaisia soppareita uudestaan ja uudestaan, kun kaupungin pitää säästää?

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 199
  • Liked: 8074
  • Huumoria(?) Lappeenrannan metsistä
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #22 : 01.09.2021, 10:43:37 »
Öö... Suuryrityksen rikkoessa räikeästi lainsäädäntöä jättämällä täyttämättä velvollisuutensa työnantajana se saa täysin ansaitusti viranomaiset ja median kimppuunsa. Tai ainakin pitäisi saada.

Pitäisi pitäisi, mutta kun ei saa! 30-v. kokemuksesta, pienessä firmassa työskennelleenä ison firman "reppumiehenä" voin kertoa, että pikkufirman täytyy vetää kaikki pykälien mukaan, ison firman ei.
Pikkufirma "ratsataan" verottajan toimesta tasan viiden vuoden välein, vaikka koskaan ei ole löytynyt huomautettavaa.

Oli miten oli niin, aivan naurettavaa yrityksen maalittamista.

Hesburgerin johtaja on konservatiivinen kristitty. Sen vuoksi vassarit ovat nyt niin himona hänen kimpussaan.

Ja sattumalta Salmela on profiloitunut Alfa-tv:n omistajana osakeannin yhteydessä, ja Alfa-tv:hän on myrkkyä valemedialle (HS, MTV, YLE).
Virus on taas laukalla ja vieläpä keskellä kesää! Ja eikun pahenee mitä pidemmälle syksy etenee... Talvi 21-22 ja virus huutaa jippiitä rokotuskattavuudesta huolimatta. Mutta onneksi helmikuussa 2022 koko painajainen on ohi, näin Sanna I Suuri on päättänyt. Kaikki pääsee hiihtolomille ja bilettämään, kiitos Sannamme!

Sputnik

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 602
  • Liked: 256
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #23 : 01.09.2021, 11:24:23 »
Eihän tässä Hesburger -kohussa ole kyse mistään "maalittamisesta" tai muusta "suvakkimedian salajuonesta" vaan aivan puhtaasta Hesburgerin omasta maalista. Ilman Hesen aivan idioottimaista "Tule meille töihin: ihana työpaikka, välitämme todella paljon työntekijöistä ja saat hyvää liksa" -kampanjaa, asiasta ei olisi noussut mitään kohua.
Ongelma tuossa kampanjassa oli se, että se on valheellinen. Jos kampanjan viesti olisi ollut "Tule meille töihin ja saat palkkaat" (mikä oli Mäkkärin vastaavan kamppiksen viesti joitain aikoja sitten), niin ei olisi ollut mitään kohua.

Syy tietysti siihen, että moinen kampanja oli ylipäätään tarpeen, on se, että Hese (ja varmasti Mäkkärikin, mene ja tiedä) on aivan kelvottoman surkea työpaikka, josta työntekjät suorastaan juoksevat pois mihin tahansa muuhun työpaikkaan. Tunnen paljon Heselle töissä olleita ja siellä edelleen työskenteleviä nuoria, eikä kyse ole kyllä mistään "milleniaalit eivät kestä työntekoa" -nillityksestä, vaan hyvin systemaattisista ongelmista työpaikan johtamisessa, (työntekijä-)resurssien hallinnassa jne.

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 199
  • Liked: 8074
  • Huumoria(?) Lappeenrannan metsistä
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #24 : 01.09.2021, 11:37:25 »

Hmmm... Eiköhän tuo ole kaikkien tiedossa oleva asia, mutta silti noihinkin töihin moni menee, tavoitteenaan saada edes se muutama itse tienattu euro. Ja kun on työkokemusta, niin parempaan työpaikkaan pääsy helpottuu ja Hese-Mäkki jää taakse.
Samalla tavalla on kaikkien sairaanhoitoalalle hakeutuvien tiedossa, että työolot on paskat, palkka huono ja työajat pahoja. Silti alalle hakeudutaan ja kun valmistuttua mennään töihin, niin alkaa valitus.

Sukupuolijakauma kummassakin tapauksessa on suunnilleen sama  8)  ja se on se vali-valin syy  >:(
Virus on taas laukalla ja vieläpä keskellä kesää! Ja eikun pahenee mitä pidemmälle syksy etenee... Talvi 21-22 ja virus huutaa jippiitä rokotuskattavuudesta huolimatta. Mutta onneksi helmikuussa 2022 koko painajainen on ohi, näin Sanna I Suuri on päättänyt. Kaikki pääsee hiihtolomille ja bilettämään, kiitos Sannamme!

MikkoAP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 164
  • Liked: 1116
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #25 : 01.09.2021, 11:45:06 »

Ensinnäkään ei työntekijällä ei ole mitään velvoitetta vain alistua paskoihin työoloihin ja olla niistä hiljaa, eikä yrittää niitä muuttaa.

Toisekseen media laidasta laitaan ovat täynnä ravintoloitsijoiden vali-valia, kun ei työvoimaa tahdo löytyä.
« Viimeksi muokattu: 01.09.2021, 11:48:51 kirjoittanut MikkoAP »
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 199
  • Liked: 8074
  • Huumoria(?) Lappeenrannan metsistä
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #26 : 01.09.2021, 11:52:03 »
Toisekseen media laidasta laitaan on täynnä ravintoloitsijoiden vali-valia, kun ei työvoimaa tahdo löytyä.

Niin, siis tuollaista paradoksiahan ei todellisuudessa voi olla, siis että on muka vaikeaa saada työntekijöitä, vaikka koko ajan nuo pyörivät. En usko, että lounasaikojen jonot noissa lyhenisi henkilökuntaa lisäämällä ja muulloinhan noissa on minimi-henkilökunta paikalla. Ravintoloitsijoiden vali-valiakaan en ymmärrä tai siis ymmärrän, mutten hyväksy.
Virus on taas laukalla ja vieläpä keskellä kesää! Ja eikun pahenee mitä pidemmälle syksy etenee... Talvi 21-22 ja virus huutaa jippiitä rokotuskattavuudesta huolimatta. Mutta onneksi helmikuussa 2022 koko painajainen on ohi, näin Sanna I Suuri on päättänyt. Kaikki pääsee hiihtolomille ja bilettämään, kiitos Sannamme!

koojii

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 198
  • Liked: 7897
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #27 : 01.09.2021, 12:03:39 »
Eihän tässä Hesburger -kohussa ole kyse mistään "maalittamisesta" tai muusta "suvakkimedian salajuonesta" vaan aivan puhtaasta Hesburgerin omasta maalista. Ilman Hesen aivan idioottimaista "Tule meille töihin: ihana työpaikka, välitämme todella paljon työntekijöistä ja saat hyvää liksa" -kampanjaa, asiasta ei olisi noussut mitään kohua.
Ongelma tuossa kampanjassa oli se, että se on valheellinen. Jos kampanjan viesti olisi ollut "Tule meille töihin ja saat palkkaat" (mikä oli Mäkkärin vastaavan kamppiksen viesti joitain aikoja sitten), niin ei olisi ollut mitään kohua.

Onhan tuo Hesburger julkisuudessa olleiden kokemusten mukaan melkoisen paska työnantaja. Esimerkiksi kiire on sellainen, että tuntikausiin ehdi käydä vessassa vaikka tarvetta olisi ja ennen ja jälkeen palkallisen työajan tulee tulla talkoilla avaamaan liike ja palkan maksun loputtua sulkemaan se. Jos joku päivä on sen verran hiljaista että työntekijät ehtivät käydä jopa kusella tai pitää oman kahvitaukonsa, niin työntekijöitä lähetetään sitten kesken työvuoron kotiin ja palkanmaksu keskeytetään sillä minuutilla kun työvuorosta laitetaan kotiin.

Palkkakin kun taitaa pyöriä bruttona siellä 10 euron tuntiliksan nurkilla bruttona ja työtunnit jossain 0-20 tunnin välissä viikossa, niin ei sillä palkalla leveää elämää eletä ja siitäkin vähästä vielä leikataan lähettämällä työntekijöitä kesken vuoron kotiin.

Äkkiseltään laskien 20 työtuntia viikossa 10 euron kk-palkalla tekee 860 euroa kuussa. Voisi kuvitella että kyseisellä palkalla ei kovin leveästi elä vaikkapa jossain Helsingissä kun makselee asunnon vuokran ja työmatkakulut ja omat ruuat ja vaatteet. Vielä vaikeampaa on jos on lapsia ja muuta perhettä elätettävänä.

Jos jotain positiivista Hesburgerista yrittää keksiä sanottavaksi, niin eihän tuo ihan yhtä paha ole työnantajana kuin ne monet työnantajaliittoon kuulumattomat puhelinmyyntifirmat, joissa palkkaa ei makseta aina edes sen vertaa kuussa puolet pidemmästä työajasta, että sillä maksaisi työmatkakulut paikallisliikenteen bussissa.

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 369
  • Liked: 7507
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #28 : 01.09.2021, 12:51:47 »
ei taida hese olla ainoa firma. Kaikissa näissä matalan työntuottavuuden paskafirmoissa on tilanne sama. liian usein noissa paikoissa ei edes mietitä miten hommaa voisi tehosta, ja työntekijöiden palkkaa parantaa.

Augustus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 681
  • Liked: 1631
Vs: Hesburgerin hessutukset
« Vastaus #29 : 01.09.2021, 13:36:16 »
ei taida hese olla ainoa firma. Kaikissa näissä matalan työntuottavuuden paskafirmoissa on tilanne sama. liian usein noissa paikoissa ei edes mietitä miten hommaa voisi tehosta, ja työntekijöiden palkkaa parantaa.
Näin on ja lisäksi tälläiset heset ym. työpaikkoja jossa työtekijät ovat järjestään nuoria ja porukan vaihtuvuus suurta.

Kun entiset lähtee, niin uusia on aina tarjolla. Nuoret (tai vaikka maahanmuuttajat monilla vastaavilla aloilla) eivät aina osaa vaatia säällisiä työolosuhteita ja moni ei välttämättä edes viitsi valittaa työolosuhteista koska tietää, että lopettaa hommat heti kun tilaisuus paremmasta työstä tarjoutuu.

Monilla "aikuisten" työpaikoilla on monen ikäistä porukkaa hommissa ja löytyy joku luottamusmies ym. jolle voi ongelmista jutella, joten sellaisessa paikassa nuorikaan ei ole aivan yksin, mutta hesen kaltaisissa nuorten töissä on on yksittäinen nuori aivan yksin ongelmineen.

En myöskään usko mihinkään hesen maalittamiseen, nykyään vaan joskus somessa alkunsa saaneet ilmiöt ottavat vaan tuulta purjeisiinsa, äärimmäisenä esimerkkinä metoo. Heseily ja metoo-jutut ovat todellisia ongelmia, mutta niissäkin voidaan innostua liikaa.

Tagit: