Vuoden vanha kirjoitus taustoittaa ajattelua ilmastonmuutoksella ratsastavien vasemmistolaisten aktivistiryhmien taustalla. Esimerkiksi Extinction Rebellion vaikuttaa jo saavuttaneen syntysijoillaan jonkinlaisen lakipisteensä, kun se on synnyttänyt radikaalimpia suoran toiminnan ryhmiä kuten
Just Stop Oil.
Ilmastoliikkeen teoreetikoksi nimetty ruotsalainen Andreas Malm moittii nykyisiä aktivistiryhmiä valkoiseen keskiluokkaan liittämästään väkivallattomuuden periaatteesta ja yllyttää aktivisteja militanttiin sabotaasitoimintaan ja katuväkivaltaan aiempien vuosikymmenien ja BLM:n malliin.
Pandemia, ympäristökatastrofit ja yhteiskunnalliset liikkeet
Andreas Malmia on kutsuttu yhdeksi aikamme johtavista marxilaisista ajattelijoista ja ilmastoliikkeen teoreetikoista. Ruotsalainen tutkija, kirjailija ja aktivisti on julkaissut vuoden aikana kaksi kirjaa. Toinen tekee koronaa koskevan poliittisen analyysin, toinen vaatii ruohonjuuritason ilmastoliikettä uudistamaan taktiikoitaan. Malm vaatii ilmastoliikkeeltä militantimpaa toimintaa ja valtiollisia interventioita.
Keväällä 2020 pandemiaksi äitynyt koronavirus yllätti käytännössä koko poliittisen kentän. Andreas Malm tarttui kuitenkin nopeasti koronapandemian muodostamaan poliittiseen haasteeseen ja alkoi muodostaa analyysia tilanteesta. Malm osoittaa teoksissaan pandemian ja ilmastokriisin välisen yhteyden ja vaatii vasemmistoa puuttumaan näiden globaalien kriisien seurauksien lisäksi niiden aiheuttajiin. Aiemmin hän on julkaissut palkitun teoksen Fossil Capital (2016), jossa käsitellään kapitalismin yhteyttä fossiilisiin energiamuotoihin. Malm on myös toiminut niin puoluepolitiikassa kuin ulkoparlamentaarisissa liikkeissä.
Pasifismista paikkojen paskomiseen
Vuonna 2019 näyttämölle astui uusi sukupolvi, joka puhui omasta tulevaisuudestaan ja tehosti sanomaansa esimerkiksi miljoonia osallistujia maailmanlaajuisesti keränneillä koululaisten ilmastolakoilla. Britanniasta lähtöisin oleva Extinction Rebellion -liike kasvoi myös Suomessa Elokapinan nimellä ja keräsi tehokkaasti ihmisiä erilaisista taustoista toimimaan harkitusti ilmaston puolesta. Liikkeiden vauhdittama keskustelu ilmastonmuutoksesta politisoitui tavalla, jollaista ei aiemmin ollut nähty. Samana vuonna Suomen uusi hallitus kirjasi hallitusohjelmaan omien sanojensa mukaan maailman kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet. Silti monet ympäristöaktivistit ja -järjestöt ovat tähän asti pettyneitä hallituksen konkreettisiin ilmastotoimenpiteisiin.
“En vastusta parlamentaarista politiikkaa itsessään, mutta olen jo vuosikymmeniä ollut sitä mieltä, että muutos valtasuhteissa voi tapahtua ainoastaan silloin, kun riittävä joukko ihmisiä alkaa toimia parlamenttien ulkopuolella. Tämä voi tapahtua kaduilla, työpaikoilla ja monissa muissa paikoissa. Argumenttini on kiteytettynä, että jos haluamme valtioiden alkavan toimia tarvittavalla tavalla ilmaston puolesta, on alhaalta käsin ja valtioiden ulkopuolelta tultava joukkopainetta. Paineen kasvattamiseksi ilmastoliikkeessä on oltava radikaalimpi osa kuin siinä on tähän mennessä ollut. ”
Malmin mielestä ilmastoliike on globaalissa pohjoisessa omaksunut viime vuosina yhä kapeamman käsityksen väkivallattomuudesta, mikä on hänen mukaansa kaventanut yhteiskunnallisten liikkeiden toimitilaa. Hän käsittelee ilmastoliikkeen taktikoita kriittisesti uudessa kirjassaan How to Blow Up a Pipeline. Malmin mielestä ilmastoliikkeen toimintatapoihin vaikuttaa se, että suurin osa liikkeen johtohahmoista on valkoisia ja keskiluokkaisia ihmisiä. Ilmastoliikkeen toimijoista ei ole laajamittaista tutkimusta, mutta sen toimintatavat muodostavat räikeän kontrastin Ranskan keltaliivien tai Yhdysvaltojen Black Lives Matter -liikkeiden kaltaisiin koko yhteiskuntaa ravisuttaneisiin liikkeisiin. Ilmastoliikkeen taktiikkoihin ovat vaikuttaneet myös nykyiset poliittiset valtasuhteet, joissa niin maltillinen kuin radikaali vasemmisto on globaalisti heikompi verrattuna esimerkiksi 1970-lukuun. Malmin mielestä esimerkiksi Extinction Rebellionin käsitteellistämä äärimmäinen ja erittäin kapeasti määritelty pasifismi on tämän ympäristön tuote.
Uuden ilmastoliikkeet keinot ovat maltillisempia ja panostavat erityisesti massojen osallistamiseen ja viestintään. Suomessa tai muualla Euroopassa ei ole ilmastoliikkeen kontekstissa syntynyt samanlaista ekosabotaasin aaltoa kuin 1990-luvun ympäristöliikkeessä, eikä fossiilisiin tai muuhun ympäristölle haitalliseen pääomaan kytkeytyvien yritysten omaisuutta ole toistaiseksi ryhdytty hajottamaan. Malmin mielestä pitäisi. Vaikka esimerkiksi Elokapina on Suomessa sulkenut katuja ja aiheuttanut näin “häiriötä kaupunkitilassa”, ei ilmastoliike tällä hetkellä häiritse niin paljon fossiilipääomaa ja hallitsevaa luokkaa, että se pakottaisi pidemmälle meneviin ilmastoimenpiteisiin. Jos aiemmat yhteiskunnalliset kamppailut ovat edellyttäneet myös militantimpia keinoja, kaatuuko fossiilikapitalismi tai edes fossiiliteollisuus yhtään helpommin?
[...]
“Pidän hyvin todennäköisenä, että ilmastotoiminta tulee eskaloitumaan ilmastonmuutoksen pahentuessa. Ilmastokriisin keskeinen ero moniin muihin poliittisiin kriiseihin on siinä, että siihen on sisäänrakennettu kriisin paheneminen. Luen parhaillaan aihetta käsittelevää romaania, Kim Stanley Robinsonin teosta The Ministry for the Future, jossa esitetty visio poliittisten konfliktien kiihtymisestä tulevina vuosina on erittäin uskottava. Robinsonin lähitulevaisuuden kuvassa siirrytään huomattavasti pidemmälle menevään poliittiseen toimintaan kuin mitä itse esitän.”
Malm uskoo, että ilmastoliike tarvitsee radikaalimman laidan, jonka rinnalla Extinction Rebellionin kaltaiset ryhmät näyttäisivät kunniallisilta valtavirran toimijoilta ja vähemmän äärimmäisiltä. Malm vertaa ilmastoliikettä Yhdysvaltojen Black Lives Matter -liikkeeseen vuoden 2020 aikana, jolloin monissa paikoissa ihmiset kävivät poliisin omaisuuden kimppuun ja olivat valmiita katutaisteluihin. Tämä oli olennainen osa liikettä, vaikka suurin osa mielenosoittajista oli rauhanomaisia. Militantimpi toiminta ei myöskään ajanut ihmisiä pois kaduilta tai vähentänyt liikkeen kannatusta. Malmin mielestä ilmastoliikkeen kirittäjänä toimivan siiven pitäisi olla radikaalimpi paitsi toimintatavoiltaan myös ajamansa politiikan suhteen, esimerkiksi ajamalla antikapitalistisia tai ekosialistisia aloitteita. Radikaalimman päädyn vaatimukset ja toiminta voivat avata laajemmalle ilmastoliikkeelle mahdollisuuden asettaa siirtymiä edistäviä asteittaisia vaatimuksia, kuten esimerkiksi fossiiliteollisuuden kansallistaminen, vuosittaiset 5–10 prosentin päästöleikkaukset ja hiiliverot.
[...]
Vuonna 2018 ilmastoliike onnistui osittain politisoimaan Euroopassa vallinneen helleaallon. Sen toiminnan seurauksena keskustelu kääntyi äärimmäisten sääilmiöiden taivastelusta niiden aiheuttajien nimeämiseen ja vaatimuksiin puuttua niihin. Tässä ei täysin onnistuttu, mutta jonkin aikaa vuonna 2019 ilmastopolitiikka oli esillä enemmän kuin koskaan ennen.
Libero 10.8.2021
Andreas Malm tasapainoilee omaisuuteen ja ihmisiin kohdistuvan väkivallan oikeutuksen kanssa, mutta myöntää lopulta hyväksyvänsä väkivallan hyvän asian kuten eurooppalaisen antifasismin (Antifa) puolesta.
The case for a more radical climate movement
Author Andreas Malm on the failures of climate activism and the need for escalation.
[...]
A new book by Andreas Malm, a professor of human ecology at Sweden’s Lund University, asks a simple but perplexing question: Given the stakes, why hasn’t the global climate movement become far more radical than it is?
It’s a fair question. If we as a species were serious, if we really believed what we already know about climate change, we would be doing everything humanly possible to shift course. And yet we’re not. Even the most ambitious policy proposals on the table, with little chance of passing, are scarcely sufficient. This is the starting point of Malm’s book, and if you follow his logic it leads to some conclusions you may find uncomfortable.
He says it bluntly: We should “[d]amage and destroy new CO2-emitting devices. Put them out of commission, pick them apart, demolish them, burn them, blow them up. Let the capitalists who keep investing in the fire know that their properties will be trashed.” For Malm, we have a choice: Destroy the property that’s destroying the planet, or sacrifice the Earth on the altar of that property.
Malm’s book — it’s titled How to Blow Up a Pipeline — is obviously meant to provoke. But embedded in the provocation is a morally serious challenge to how we think about, and act on, the crisis humanity faces. And to be perfectly honest, I’m not sure how I feel about it. For instance, I think his summons to violence vastly overstates our ability to “control” such violence once it’s unleashed. I’m also less confident in the strategic utility of violence (even if it’s limited to the destruction of property, as Malm recommends) considering the enormous blowback that might result from it.
[...]
Sean Illing
Are you advocating terrorism?
Andreas Malm
Some people would call it that, but that’s not a definition of terrorism that I find justifiable. If the word “terrorism” is going to have any kind of meaning, it’s the indiscriminate killing of civilians for the purpose of instilling fear. That’s very far from what I advocate.
Sean Illing
Certainly the indiscriminate killing of civilians is terrorism, but I would tweak that definition a bit to say that the ultimate point of terrorism isn’t to instill fear but to provoke a political response, and that’s definitely what we’re talking about here.
Andreas Malm
If you advocate the destruction of property, and in this case property that is at the very core of the problem, property that contributes to people’s death from climate catastrophes, if you advocate putting these machines out of business, I don’t see how that can fall under a reasonable definition of what terrorism is. Some people will call it terrorism, just like some people would call the BLM protesters terrorists last year, but that’s another problem.
[...]
Sean Illing
It’s more or less a truism in the literature on civil disobedience and nonviolence that protest movements succeed or fail on the basis of mass participation, and that the easiest way to deter mass participation is to turn to violence. You have a lot of issues with that argument. What do you think that misses? What do you think is wrong about that?
Andreas Malm
Virtually all the historical cases that are advanced in favor of this argument show the opposite. But we don’t need to get bogged down in the distant past; we can just look at what happened in the US in 2020.
After the murder of George Floyd, people rioted in Minneapolis, and three days after the murder they stormed the police station in the Third Precinct and burned it and completely gutted it. That, as far as I can tell, at least, served as a catalyst for people to engage in BLM protests on a scale never seen before. Of course, the overwhelming majority of demonstrations were peaceful, but the element of property destruction cannot be discounted as counterproductive.
I think that, to the contrary, what the storming of that police station signaled to people is that the systematic violence perpetrated by police forces against African Americans is not our fate. It’s not a law of nature, something that we just have to resign ourselves to. It’s something that we can physically disrupt and put an end to. That inspired people to engage in activism on a scale never seen before in US history. It was, as far as I know, the largest social movement in American history, if you count by the number of people on the streets.
The climate movement needs something similar, because people tend to perceive fossil fuel infrastructure as a fact of nature, something beyond our control, something that we cannot put a stop to. Therefore, those disasters that are destroying our lives are something that we can just try to live with, to adapt to as best as we can.
[...]
Andreas Malm
Peaceful civil disobedience as an exclusive tactic for the climate movement has the risk of inefficacy. Escalation of the kind that I advocate has the risk of unleashing political forces and violence that cannot be controlled. Yes, that risk exists. I do think that political violence can be controlled. I find it hard to endorse the idea that as soon as you engage in any kind of violence, it will automatically spiral beyond control into some kind of, I don’t know, vendetta or violence orgy or something like that.
Again, the George Floyd uprising last year is a case in point, because I think that there was collective discipline about the level of violence that the radical edge of that movement engaged in.
There was a general realization that if the movement oversteps that boundary, that very important limit, and starts killing people, the backlash will be tremendous. There are many other cases where you have militant movements deciding that, “We’re engaging in this specific kind of violence. We’re not going to harm individuals, we’re not going to kill people, but we’re going to harm property,” and have successfully maintained that limit and that boundary. I don’t think that’s impossible.
Vox 1.10.2021
Malm ei näköjään ole tietääkseen, että BLM ei asettanut mielenosoituksille rajaa, että ihmisiä ei vahingoiteta tai tapeta. Militanttia toimintaa jatkettiin ja kiihdytettiin seurauksista välittämättä.
Ihmisten vahingoittaminen ja tappaminen ei ollut julkilausuttu tavoite, mutta se oli looginen, ennalta-arvattava ja hyväksytty seuraus. Väkivalta ja uhrit kuitattiin Suomen valtamediassa asti sillä, että suurin osa mielenosoittajista oli "rauhanomaisia".
