Kirjoittaja Aihe: 2021-11-12 Ohisalo: Suoraan Suomeen ilman pakolaisstatusta koska huoltosuhde  (Luettu 1461 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 845
  • Liked: 104595
Vähälle huomiolle jäänyt potentiaalisesti vaarallinen hanke.

Helsingin Uutiset: Hallitus pähkäilee uusia keinoja päästä Suomeen ilman pakolaisen statusta – Maria Ohisalo: "Että ei joutuisi turvautumaan ihmissalakuljettajien toimintaan" 12.11.2021

Lainaus
Sisäministeri Ohisalo: On pohdittava, voisiko suojelua tarvitseva tulla Suomeen suoraan työn tai opiskelun perusteella

Muun muassa Britanniassa kokeilulla on saatu helpotusta hoitoalan työvoimapulaan.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sanoo, että myös Suomessa on syytä pohtia, voisiko osa kansainvälisen suojelun tarpeessa olevista ihmisistä saapua maahan laillisesti myös esimerkiksi työntekijöinä tai opiskelijoina. Tällä hetkellä kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat voivat saada suojelua Suomesta saapumalla maahan turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina.

”Meidän tulee pohtia vaihtoehtojen luomista nykytilanteelle, joka tällä hetkellä johtaa usein laittomiin ulkorajojen ylityksiin ja ihmissalakuljettajiin turvautumiseen”, Ohisalo sanoi tiedotustilaisuudessa.

[...]

Ministeri vastaanotti perjantaina valtioneuvoston teettämän tutkimuksen, jossa selvitettiin, millaisia täydentäviä maahanmuuton reittejä etenkin Euroopassa on jo olemassa. Selvitystä haluttiin etenkin työ- ja opiskeluperusteisista väylistä.

Tutkimuksen perusteella eri maiden työ- tai opiskeluperusteiset väylät ovat toistaiseksi vasta erilaisia pienimuotoisia ohjelmia ja kokeiluja. Niiden määrä kuitenkin kasvaa nopeasti, ja niillä on potentiaalia vastata niin järjestelyihin valikoituvien henkilöiden kuin vastaanottavien maiden tarpeisiin, tutkimuksessa todetaan.

Esimerkiksi Britanniassa yksi kokeiluista on tuonut helpotusta hoitohenkilöstöä koskevaan työvoimapulaan.

”Se on vasta pilottivaiheessa, mutta sen kautta on tullut jo 30–40 ihmistä tämän vuoden aikana. Tavoite on nostettu alkuperäisestä paristakymmenestä lähes kahteensataan. Ainakin siellä se näyttäisi toimivan kohtuullisen hyvin”, kertoi erikoistutkija Mika Raunio Siirtolaisuusinstuutista.

Työ- ja opiskeluperusteiset reitit ovat suojelun tarpeessa oleville ihmisille luotuja rekrytointikanavia ja stipendiohjelmia, joissa käytetään pääsääntöisesti tavanomaisia työn tai opiskelun perusteella myönnettäviä viisumeita ja oleskelulupia.

Tutkimus tukee sisäministerin mielestä Suomen pohdintoja täydentävien väylien tarpeesta.

[...]

Afganistanin viimeaikainen synkkä kehitys vain alleviivaa tätä tarvetta entisestään ja valitettavasti mitä todennäköisimmin kasvattaa suojelun tarpeessa olevien määrää. Tässä tilanteessa on pohdittava uusia malleja ennakkoluulottomasti”, Ohisalo sanoi.

Tutkijaryhmään kuului asiantuntijoita Kuntoutussäätiöstä, Oxford Researchista ja Siirtolaisuusinstituutista.
Helsingin Sanomat 12.11.2021

Lainaus
Kansainvälistä suojelua tarvitseva voisi tulla maahan myös suoraan työn tai opiskelun perusteella – mallin kokeilu Suomessa vaatii pohdintaa

Valtioneuvosto teetti sisäministeriön aloitteesta tutkimuksen, jossa selvitettiin, millaisia täydentäviä maahanmuuton väyliä eri maissa on kansainvälistä suojelua tarvitseville henkilöille. Painopisteenä olivat työ- ja opiskeluperusteiset väylät. Tutkimustieto tukee Suomen pohdintoja väylien tarpeesta ja EU:n pyrkimyksiä uusiin ratkaisuihin.

Työ- ja opiskeluperusteiset täydentävät väylät ovat rekrytointikanavia ja stipendiohjelmia, joiden kautta suojelun tarpeessa olevat henkilöt saapuvat kohdemaahan työntekijöinä ja opiskelijoina, eivät turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina. Väyliä kutsutaan täydentäviksi, sillä ne eivät korvaa eri maiden kiintiöpakolaisjärjestelmiä vaan täydentävät niitä. Tarkoituksena on mahdollistaa henkilöiden laillinen ja turvallinen maahantulo.

[...]

Joissakin maissa väylät ovat tuoneet helpotusta muun muassa terveydenhuoltoalan työvoimapulaan.

Myös Suomessa väestö ikääntyy ja työikäisten osuus vähenee, ja hallitus pyrkii monin toimin kohentamaan taloudellista huoltosuhdetta. Tulevaisuudessa täydentävät väylät voisivat olla yksi osa kokonaisuutta. Samalla ne tukisivat suojelua tarvitsevien henkilöiden kotoutumista Suomeen.

– Humanitaarinen ja osaamisperusteinen maahanmuutto eivät sulje toisiaan pois, vaan suojelua tarvitsevilla voi yhtä lailla olla Suomen kaipaamaa osaamista. Myös tänne muuttavan ihmisen kannalta on aina parempi, jos hän pääsee alusta alkaen aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa esimerkiksi työntekijänä tai opiskelijana. Tämän turvapaikanhakijatkin ovat usein tuoneet esille, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Tällä hetkellä kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat henkilöt voivat saada suojelua Suomesta saapumalla Suomeen turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina.
Sisäministeriö 12.11.2021

Raportti: Student, Worker or Refugee? How complementary pathways for people in need of international protection work in practice

Policy brief: Täydentävät väylät yhdistävät uudella tavalla pakolaispolitiikkaa ja osaamisperusteista maahanmuuttopolitiikkaa

Ajatuksena siis hommata Suomeen helpommin ihmisiä, jotka eivät välttämättä pääse Suomeen hakemaan turvapaikkaa ja jotka eivät täytä pakolaiskriteerejä, vaan ovat väljemmässä mielessä "suojelun tarpeessa", ainakin omasta mielestään. Näiden uusien väylien kautta tulleet eivät vähentäisi kiintiöpakolaispaikkoja, joten määrä voisi periaatteessa olla mitä tahansa, eikä asia päätyisi pakolaiskiintiön koon lailla poliittisen kiistelyn kohteeksi.

Sattuneesta syystä Suomessa ei ole juuri pelkoa, että tästä saataisiin lakeja muuttamatta merkittävää haittamaahanmuuton väylää työperäisen maahanmuuton kautta, mutta vaarana onkin aivan liian helpon veronmaksajien kustantaman "opiskeluperusteisen" maahanmuuton puoli, kuten on nähty esimerkiksi Peter Vesterbackan hommaamien uzbekistanilaisten lukio-opiskelijoiden tapauksessa.

Suomeen päästyään tai määräaikaisen oleskeluluvan umpeuduttua tulijat voivat hakea normaalisti turvapaikkaa, ja eihän heitä saada enää väkisin pois Suomesta, vaikka eivät hakisikaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Siener

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 155
  • Liked: 2453
Pääasia, että suomalaisilta nuorilta ja nuorilta aikuisilta viedään tulevaisuudenusko. T:George Soros.

Eihän vastuullinen suomalainen uskalla perustaa perhettä, kun pelotellaan ilmastoasioilla ym.

Samaan aikaan Lähi-Idässä lisäännytään kuin kanit, tullaan sitten Suomeen hakemaan "turvapaikkaa".

Irakin väestö on tuplaantunut 20 vuodessa!

Siinä eivät hiilijalanjäljet yhtäkkiä merkitsekään yllättäen mitään.

Tässä on käynnissä "White Genocide", eli valkoisen rodun sukupuuttoon hävittäminen.

Vieläkö asialle naureskelette, ette sitä usko, tai haluatte rangaista sitä, joka edes asiasta uskaltaa mainita?

Siener

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 155
  • Liked: 2453
Jatkan vielä: lapsistani ensimmäinen syntyi 1995 ja nuorempi 2000. Lapsilisää maksettiin 2017 asti juniorille. Koko tuona aikana ei lapsilisä noussut, vaan päin vastoin sitä leikattiin Sipilän hallituksen aikana.

Omalle kansalleen vihamieliset hallitukset ovat olleet viime aikoina vallassa, ylihallituksellisesti.

Eivät ihmiset lapsia tee lapsilisien toivossa, mutta kaikki poliitikkojen toiminta ynnättynä tekee sen, ettei vastuullinen suomalainen pari uskalla hankkia lapsia TÄHÄN MAAHAN.

Ja tuo kammotus Ohisalo vielä puhuu huoltosuhteesta perusteluna Suomeen kehitysmaista imuroinnille!

Antakaa meille suomalaisille jatkuvuutta, turvallisuutta, uskoa tulevaisuuteen, niin kyllä niitä pellavapäitäkin taas syntyy !

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 194
  • Liked: 8054
  • Huumoria(?) Lappeenrannan metsistä
Jatkan vielä: lapsistani ensimmäinen syntyi 1995 ja nuorempi 2000. Lapsilisää maksettiin 2017 asti juniorille. Koko tuona aikana ei lapsilisä noussut, vaan päin vastoin sitä leikattiin Sipilän hallituksen aikana.

Muuten olen sitä mieltä, että lapsilisät pois ja verotukseen lapsivähennys takaisin, jonka Esko Ahon / Iiro Viinasen hallitus poistivat!
Virus on taas laukalla ja vieläpä keskellä kesää! Ja eikun pahenee mitä pidemmälle syksy etenee... Talvi 21-22 ja virus huutaa jippiitä rokotuskattavuudesta huolimatta. Mutta onneksi helmikuussa 2022 koko painajainen on ohi, näin Sanna I Suuri on päättänyt. Kaikki pääsee hiihtolomille ja bilettämään, kiitos Sannamme!

Lucce

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 478
  • Liked: 650
Jos hallitus pähkäilisi yhtä suurella tarmolla Suomalaisen (nuoriso)työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtääviä keinoja ja työllisyystoimia niin suosio ei ehkä laskisi koko ajan kuin lehmän häntä.
Akuutteja asioita olisi ihan lähellä kotimaassa hoidettavana ,mutta ajatukset ne vaan on ihan muualla koko ajan.
Ihmiset huomaa tällaisen EIVÄTKÄ PIDÄ SIITÄ..

SUOSION AVAIMET  on nyt ensi valeissa ja siitä eteenpäin Suomalaisen työn luomisessa ja Suomalaisten elämän laadun parantamisessa .Kukaan hullu maksa veroja siitä että päättäjät miettii koko ajan pelkästään ulkomaalaisten asioita.

Umpihullu kaiken verottaminen tappiinsa ja tästä johtuva investointien puute/hitaus on johtanut/johtamassa taloudelliseen tyhjiöön jota paikataan sekopäänä velkarahalla jotta voidaan jatkaa järjetöntä itsetuhoista politiikkaa.
Kukaan ei totaalisesti vastusta järkevää HARKITTUA työperäistä maahanmuuttoa TARPEESEEN eli kasvuun ja uusiin investointeihin ,mutta se että se syö Suomalaisten tulevaisuuden ja työpaikat ON VASTUSTETTAVA.

Random Walker

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 120
  • Liked: 571
Jatkan vielä: lapsistani ensimmäinen syntyi 1995 ja nuorempi 2000. Lapsilisää maksettiin 2017 asti juniorille. Koko tuona aikana ei lapsilisä noussut, vaan päin vastoin sitä leikattiin Sipilän hallituksen aikana.

Muuten olen sitä mieltä, että lapsilisät pois ja verotukseen lapsivähennys takaisin, jonka Esko Ahon / Iiro Viinasen hallitus poistivat!

Lapsilisien poistossa on se huono puoli, että uussuomalaiset pirttiviljelijät saisivat saman rahan Kelasta.

Parempi ehdotus. Työeläkevakuutusmaksuja pitää korottaa ja samalla myöntää lapsivähennys. Eläkkeiden pyramidihuijaus toimii siten, että työssäkäyvät maksavat nykyisten eläkeläisten eläkkeet. Kuka maksaa nykyisten sinkkujen eläkkeet? Maksajia ovat lapsia kasvattavien palkansaajien lapset. Ne maksavat käytännössä omien vanhempiensa eläkkeet että myös lapsettomien. Tämä ei ole oikein reilua. Lapsivähennys työeläkemaksuihin kohdistuisi oikein ja tukisi nimenomaan työssäkäyviä lapsiperheitä.


Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 458
  • Liked: 11568
  • Manner-Suomen Tasavalta
Lainaus
Sisäministeri Ohisalo: On pohdittava, voisiko suojelua tarvitseva tulla Suomeen suoraan työn tai opiskelun perusteella

Vai puoliksi kieli poskessa esitetty idea: seksikauppahan on myös laillista, järkätään tänne nuoria naisia seksityöntekijöiksi ja heti vihreät naiset yms. hylkäävät idean.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Tagit: