Ei suomalaisuuden määritelmästä voi olla eri mieltä, se ei ole mielipidekysymys.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/geenitutkijat-yllattyivat-eurooppa-on-nyt-jaettu-suomalaisiin-ja-ei-suomalaisiin/a348c875-dbbe-3e87-bc6f-e476df4bd53a
Tämä on juuri sellaista argumentaatiota, joka työntää minua poispäin etnonationalismista, jota vielä muutama vuosi sitten pidin ehdottomasti omana aatteenani.
Mitä ovat ne geenit, jotka määrittävät suomalaiset erilleen muista eurooppalaisista? Sanelevatko ne, mitä kieltä ihminen puhuu? Aiheuttavatko ne vähäpuheisen ja hillityn luonteenlaadun? Saavatko ne kantajansa kiintymään tähän maahan? Tuottavatko ne viehtymystä saunomiseen ja jääkiekkoon? Opettivatko ne esi-isämme leipomaan karjalanpiirakoita?
Vai ovatko ne sittenkin vain epäoleellisia osia DNA-molekyyliä, jotka enimmilläänkin ohjaavat elimistöä tuottamaan joitakin täysin korvattavissa olevia proteiineja? Onko sellaisten geenien varaan järkevää rakentaa kansallista identiteettiä? Jos on, koko suomalainen kansakunta ilmeisesti syntyi vasta silloin, kun tuo tutkimus julkaistiin, koska sitä ennen emme tienneet olevamme geneettisesti niin eri porukkaa kuin muut eurooppalaiset.
Kansallinen henki ei tule geeneistä vaan yhteisöllisyyden tunteesta, jota tuottavat yhteiset kokemukset kansallisen asian palveluksessa, ja sellaisten tärkeä edellytys on yhteinen kieli. Silloin, kun suomalainen kansakunta syntyi (tai pikemminkin luotiin ylhäältä käsin tarkoituksena tuottaa ruotsalaisuuden tilalle uutta isänmaallisuutta, joka olisi kuitenkin erillinen venäläisyydestä), kukaan ei tiennyt geeneistä mitään. Nykypäivänä tilanne tuntuu olevan, että jos joku määrittelee suomalaisuuden kuten Suomen kansalliset herättäjät (eli ovat klassisia nationalisteja), Hommalla joukko nirppanokkia pitää sitä jonain pelkuruutena ja mädätyksenä. Siihen minä vastaan: kun suomalaisuus kerran pärjäsi ja menestyikin klassisen nationalismin kriteerein (muutenhan meillä ei olisi mitään, mitä puolustaa), kyllä se pärjää niillä kriteereillä jatkossakin.
Sitten ketjun asiaan. Olen äänestänyt Perussuomalaisia eduskuntavaaleista 2011, jolloin olin ensi kerran äänioikeutettu. Minua ei kiinnosta se, millaista henkilökohtaista elämää Perussuomalaisten toimijat elävät, koska minä kannatan heidän poliittisia ajatuksiaan, en heitä ihmisinä.
Voisiko sanoa, että kannatan Perussuomalaisia paremman puutteessa? Ehkä, mutta minulle paremmuus ei tässä asiassa tarkoita puolueohjelmaa, joka on lähempänä omaa ideologiaani, sillä minä olen elänyt ohi sen elämänvaiheen, jossa laitoin paljon painoa ideologialle. Minulle paremmuus merkitsee toimijoiden pätevyyttä. Perussuomalaisissa se, mikä minua ärsyttää eniten, on Teuvo Hakkaraisen ja Mika Niikon tapaiset henkilöt, joiden osaamiseen en luota. Haluaisin Perussuomalaisiin enemmän Sakari Puiston kaltaisia henkilöitä, ja silloin minulle on ihan samantekevää, minkä tyyppistä nationalismia he edustavat, kunhan he edustavat jonkin tyyppistä. Ns. passinationalismia edustava yksityisellä sektorilla ansioitunut asiantuntija on miljoona kertaa parempi kuin etnonationalistinen fanaatikko, jolla ei ole tarjottavanaan mitään muuta kuin aatteen paloa. Onneksi eräistä juuri sellaisista fanaatikoista on Perussuomalaisissa päästy eroon.