...emme esimerkiksi oikeasti tiedä mitä painovoima on. Perusselityshän on, että massat vetävät toisia puoleensa. Toivotan onnea tämän todentamiseen kotikonstein.
Ei ole kovin vaikeaa:
https://www.youtube.com/watch?v=Ym6nlwvQZnE(linkissä video kokeesta, jossa voi kotikonstein testata, miten massat vetävät toisia puoleensa.)
Tietenkään videossa ei "todenneta" sitä, että aina ja kaikkialla jokainen massallinen hiukkanen aiheuttaa toiseen massalliseen hiukkaseen voiman, joka on suoraan verrannollinen niiden massojen tuloon ja kääntäen verrannollinen niiden etäisyyden neliöön. Mutta ei tällaista universaalilausetta voi "todentaa" tai todistaa millään määrällä "oikeita" tieteellisiä kokeitakaan, vaikka laitteisto olisi miten kehittynyttä ja hienoa. Heti edellisen kokeen jälkeen on periaatteessa mahdollista, että tehdään koe, jossa Newtonin kuvaamaa vaikutusta ei nähdäkään.
Kuun etäisyys Maasta muuten saatiin mitattua kohtalaisen tarkasti jo n. 2000 vuotta sitten, ja Auringon ja Maan etäisyys 1700-luvulla, mikä tarkoittaa sitä, että molemmat ovat nykyäänkin mitattavissa käytännössä "kotikonstein" - Auringon etäisyys Maasta on tosin vähän vaikeampi nakki.
Juuri tällaisten ongelmien takia jo viime vuosisadalla useimmat tieteenfilosofit ja -teoreetikot päätyivät siihen, että tieteellisiä hypoteeseja, malleja tai teorioita ei voida todistaa oikeiksi, eikä oikeaksi todistamista kannata siksi pitää kriteerinä, joka erottaa tieteellisen tiedon ei-tieteellisestä tai yleisemmin tiedon uskomuksesta.
Tiedehän ei tunne konsensusta.
Tällaiseen käsitykseen voi helposti päätyä esimerkiksi perustason tieteenfilosofian oppikirjoja lukemalla. Mutta tällainen käsitys on väärä. Jotta tieteessä voisi olla hedelmällistä kiistelyä siitä, mitä hypoteeseja kannattaa pitää pätevinä ja mitä ei, kiistelyn pohjaksi tarvitaan valtava määrä konsensusta. Jos kaksi älykkyystutkijaa esimerkiksi kiistelee siitä, ovatko Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen ja eurooppalaisperäisen väestön erot älykkyysosamäärässä perinnöllisiä vai ympäristötekijöistä syntyneitä, koko kiistaa on mielekästä käydä vain silloin, jos molemmat tutkijat esimerkiksi uskovat, että
-älykkyystestit oikeasti mittaavat jonkinlaisia kognitiivisia kykyjä
-ne mittaavat niitä riittävän validisti ja reliaabelisti
-niiden tutkimusten tulokset, joiden mukaan ero em. populaatioiden välillä olisi noin 15 pisteen luokkaa, ovat aineiston keräämisen ja analyysin ja analyyseista tehtyjen johtopäätösten osalta luotettavia (aineistoja ei ole fabrikoitu tai vääristelty, tilastomatematiikka toimii, kuten sen uskotaan toimivan, tilasto-ohjelmat laskevat oikein jne. jne.)
Jotta yhdestä hypoteesista, josta ei tällä hetkellä ole konsensusta, voitaisiin tieteellisessä keskustelussa järkevästi kiistellä, täytyy useissa muissa asioissa olla konsensus. Tämä konsensuspuoli tieteestä ei tietenkään näyttäydy yhtä herooisena ja yhtä eeppisenä narratiivina kuin ne suhteellisen harvat tapahtumasarjat, joiden kuluessa esimerkiksi yksi tutkija on osoittanut yleisesti hyväksytyn teorian kyseenalaiseksi tai muuttanut koko tapaa, jolla jokin tieteenala hahmottaa esimerkiksi jonkin perusobjektinsa. Ja tästä syystä tämä tylsä konsensukseen tukeutuminen ei pääse mukaan niihin tieteenfilosofian oppikirjoihin, joissa jostain syystä halutaan esittää länsimaisen tieteen kehitys länsimaisten valkoisten poikkeusyksilömiesten sankaritekoina.