Kirjoittaja Aihe: 2022-06-15 Wille Rydmanin (kok) väitetään ahdistelleen naisia/tyttöjä  (Luettu 50145 kertaa)

Charlie

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 666
  • Liked: 2310
  • terrorijärjestöt lakkautettava
^ Lisäisin sellaisenkin mietteen, että Rydmanin puolestaan kannattaa pysyä pois perussuomalaisista, jos haluaa maksimoida syytteistä vapautumisen mahdollisuuden.

ämpee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 16 627
  • Liked: 23951
Raskainta ja oikeesti kyseenalaista Wille Rydmannissa on se, että hän ylipäätään on roikkunut tuollaisessa täysin moraallittomassa puolueessa kuin Kokoomus, joka edustaa pelkästään suomalaisvastaisuutta ja rappiota. 8)

En kyllä pysty näkemään mitään eroa puolueen ja sen edustajan moraalissa jos molemmat yhtälailla puhuvat mukavia mutta tekevät sitten jotain ihan muuta.
Moraalisen sopusoinnun rikkoutumisen taustalla ovat nyt ulkopuoliset syyt, ja kuvaavaa on että puolueen, tai sen johdon, puolesta ollaan valmiita heittämään bussin alle kaikki mikä edes näyttää mahdolliselta painolastilta.
Puolueella, sen politiikalla ja jopa sen edustajilla on vain välineellinen arvo toinen toisilleen, siinä sitä nykyaikaista arvopohjaa jota todellakin on pohjalta kaiveltava.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 42 611
  • Liked: 68062
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Bloomeri.

Edustuksellisessa demokratiassa edustajia lobataan ja korruptoidaan niin paljon, että puolueen linjan päättävät ihan muut kuin puolueen johto. Siksi kaikki vääriä lauluja laulavat lentävät bussin alle siinä vaiheessa kustannukset ylittävät tuotot.

Willen tuotto = nuivien äänet vaaleissa
Willen kustannus = nuivahkon osaston vallan kasvu puolueessa

Orpokin lentää sekunnissa bussin alle, jos alkaa vetämään jotain omaa linjaansa.

^^^

Rydmanin vaihtoehdot:

a) Yrittää päästä ek-vaaliehdokkaaksi Kokoomuksen listoilta. Erittäin epätodennäköistä, koska operaatio "alaselästä pöytään ohjaaminen" oli rakennettu tämän estämiesksi, imho.

b) Yrittää päästä ek-vaaliehdokkaaksi PS-listoilta. Epätodennäköistä, mutta mahdollista, koska JH-a:n kaveri.

c) Yrittää päästä ek-vaaliehdokkaaksi Liike Nyt-listoilta. Tuskin onnistuu, vaikka ei Harkimosta koskaan tiedä, koska Kokoomus ei kyvyttömyyspuolueena kyennyt ymmärtämään hänen yksinkertaista talousmatematiikkaansa, ja kosto on parasta kylmänä jälkiruokana nautittuna.

d) Siirtyy omaan puolueeseensa ennen vaaleja. Tarvitsisi tällöin noin 15 000 ääntä, koska D’Hondt, joten matemaattisesti epätodennäköistä. (2015: 4 524 ääntä, 2019: 5 910 ääntä)

e) Jää kellumaan edellisen vaihtoehtojen väliin, eikä pääse ek-vaaliehdokkaaksi, jolloin on tarjolla vaihtoehtoja eduskunnan ulkopuolelta, jotka jakautuvat julkishallinnon tehtäviin ja yksityispuolen tehtäviin (joista ei näytä olevan paljoakaan kokemusta, cv seuraavassa viestissä). Voihan se olla, että kokkarit tarjoavat jonkin luun pureskeltavaksi, Wille suostuu poistumaan hiljaa yöhön.
« Viimeksi muokattu: 20.07.2022, 12:45:39 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.”
— Sisäministeri Ohisalo, Vihreät

“Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa."
— Sisäministeri Krista Mikkonen, Vihreät

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 42 611
  • Liked: 68062
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Bloomeri.
CV

    Koko nimi:
        Rydman, Wille Wille-Werner
    Syntymävuosi ja -paikka:
        1986 Helsinki
    Kotikunta:
        Helsinki
    Koulutus:
        ylioppilas 2005 (Helsingin normaalilyseon lukio), valtiotieteiden kandidaatti 2007 (Helsingin yliopisto), valtiotieteiden maisteri 2008 (Helsingin yliopisto)
    Työura- ja elämäkertatietoja:
        kansanedustajan avustaja 2007-2009
        Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja 2010-2011
        Libera-säätiön koordinaattori 2012-2013
        Innolink Group Oy:n konsultti 2014
        Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansainvälisten asioiden sihteeri 2014-2015
    Kansainväliset luottamustehtävät:
        Pohjoismaiden neuvosto, jäsen 2015-
        Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto, jäsen 2015-
    Kunnalliset luottamustehtävät:
        Helsingin kaupunginvaltuusto, valtuutettu 2013-
        Helsingin kaupunginvaltuusto, varavaltuutettu 2009-2012
        Helsingin kaupunginvaltuusto, 1. vpj 2021-
        Helsingin kaupungin opetuslautakunta ja sen suomenkielinen jaosto 2009-2012
        Helsingin kaupungin opetuslautakunta ja sen suomenkielinen jaosto, vpj 2013-2015
        Helsingin kaupunginorkesterin johtokunta, pj 2013-2017
        Uudenmaan maakuntavaltuusto, vj 2013-2017
        Helsingin kaupunginhallitus, jäsen 2017-2021
        Helsingin kaupunginhallitus konsernijaosto, vj 2017-2021
        Helsingin kaupunginhallitus elinkeinojaosto, vj 2017-2021
        HOK-Elannon edustajisto, vj 2012-2016
        HOK-Elannon edustajisto, jäsen 2016-
        HOK-Elannon hallintoneuvosto, jäsen 2020-
        Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta, pj 2015-2017
    Muut luottamustehtävät:
        Kemijoki Oy, hallintoneuvoston puheenjohtaja 2015-2019
        Helen Oy, hallituksen varapuheenjohtaja (1.10.2017-) 2017-2021
        Pohjoismaiden Investointipankki NIB, tarkastusvaliokunnan jäsen 2019-
        Finnvera Oyj, hallintoneuvoston jäsen 2019-
        Suomen Kansallisoopperan ja -baletin säätiö, hallituksen jäsen 2019-
    Julkaisut:
        Unelmasta painajaiseksi? - Kuinka hyvinvointivaltio syö itse itsensä. Polemia-sarjan julkaisu nro 90. Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) 2013
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.”
— Sisäministeri Ohisalo, Vihreät

“Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa."
— Sisäministeri Krista Mikkonen, Vihreät

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 42 611
  • Liked: 68062
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Bloomeri.
Edustuksellisessa demokratiassa edustajia lobataan ja korruptoidaan niin paljon, että puolueen linjan päättävät ihan muut kuin puolueen johto.

Edustuksellinen demokratia ei ole demokratiaa ollenkaan, vaan lobbaustokratiaa tai korruptokratiaa. Sen tämä www-tapaus (Wille Wille-Werner) todistaa.

Ainoaa kansanvaltaa on suora demokratia, jota suurin osa ns. "edustajista" ja heidän pomonsa ankarasti vastustavat.
« Viimeksi muokattu: 20.07.2022, 22:05:10 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.”
— Sisäministeri Ohisalo, Vihreät

“Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa."
— Sisäministeri Krista Mikkonen, Vihreät

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 722
  • Liked: 10575
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia

Edustuksellinen demokratia ei ole demokratiaa ollenkaan, vaan lobbaustokratiaa tai korruptokratiaa. Sen tämä www-tapaus (Wille Wille-Werner) todistaa.

Ainoaa kansanvaltaa on suora demokratia, jota suurin osa ns. "edustajista" ja heidän pomonsa ankarasti vastustavat.

Sanon vaan että juuri näin asia on. Jatkot tästä aiheesta ketjuun Suora demokratia.
Jokainen joka ei myönnä Suomen olevan vekselivetoinen velkaelvis voi jättää ministerinsalkkunsa ovelle ja painua vaikka helvettiin.
—Waldseemüller
Tuurivoima

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 209
  • Liked: 10543
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas

c) Yrittää päästä ek-vaaliehdokkaaksi Liike Nyt-listoilta. Tuskin onnistuu, vaikka ei Harkimosta koskaan tiedä, koska Kokoomus ei kyvyttömyyspuolueena kyennyt ymmärtämään hänen yksinkertaista talousmatematiikkaansa, ja kosto on parasta kylmänä jälkiruokana nautittuna.

Eiköhän Wille nyt pääsisi ilman muuta Harkimon listoille. Ei sinne tunnettuja nimiä nyt kuitenkaan niin paljoa ole tunkemassa. Muuten aivan samaa mieltä :)
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

vihapuhegeneraattori

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 795
  • Liked: 6387
  • Generating Hatespeech since 2011
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bb5a5baf-fc09-401b-8f85-da94df62edd0

Lainaus
Poliisi aloitti esitutkinnan HS:n Wille Rydman -uutisesta
Tutkintapyynnössä nimikkeinä ovat törkeä kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.

Helsingin poliisilaitos aloittaa esitutkinnan uutisesta, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 19. kesäkuuta, kertoo tiedote.

Kyseisenä päivänä HS julkaisi artikkelin kansanedustaja Wille Rydmanista (kok.), jota lehden haastattelemat naiset syyttivät ahdistavasta käytöksestä.

Rydman vahvistaa Twitterissä, että poliisin esitutkinta koskee häntä koskenutta uutista.

– Poliisi ei vakuuttunut Helsingin Sanomien minusta esittämien väitteiden todenperäisyydestä samaan tapaan kuin Twitterin äänekkäin väki ja panikointialtteimmat poliitikot. Poliisi katsoo, että asiassa on syytä epäillä rikosta ja käynnisti esitutkinnan, Rydman kirjoittaa.
<SNIP>

Tom Packalenin (PS) yritys tuottaa huonolaatuisia vihapuhetutkimuksia nuivia vastaan eikä kukaan PS:stä kommentoi asiaa.

https://hommaforum.org/index.php/topic,125944.msg3299671.html#msg3299671

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 160
  • Liked: 25514
  • Blues for Allah

^Mielenkiintoinen verrokki Marisannan tapaukselle! ;)
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

totuuspuheasiamies

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 221
  • Liked: 802
  • MC Narcissus
Rydmanin herjaustutkintapyyntö tuskin menee läpi. Raiskaus- ja ahdistelusyytökset saa julkaista, koska kysymys on poliitikosta ja yhteiskunnallinen merkittävyys jne. Syyttäjä ei syytä tai tuomioistuin ei tuomitse Hesaria. Jos Rydman nostaa siviilikanteen, hän häviää jutun ja joutuu korvaamaan kummankin puolen oikeudenkäyntikulut. Luuletteko tosiaan, että valtakoneisto asettuisi vallan sylikoiraa Hesaria vastaan?

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 412
  • Liked: 109314

Tuskin, mutta ymmärrän hyvin, että edes jotain täytyy tehdä.

Mitenkähän se Kokoomuksen oma tutkinta etenee? (vitsi)
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tuomas3

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 757
  • Liked: 3885
Rydmanin herjaustutkintapyyntö tuskin menee läpi. Raiskaus- ja ahdistelusyytökset saa julkaista, koska kysymys on poliitikosta ja yhteiskunnallinen merkittävyys jne. Syyttäjä ei syytä tai tuomioistuin ei tuomitse Hesaria. Jos Rydman nostaa siviilikanteen, hän häviää jutun ja joutuu korvaamaan kummankin puolen oikeudenkäyntikulut. Luuletteko tosiaan, että valtakoneisto asettuisi vallan sylikoiraa Hesaria vastaan?
Pitkälti siitä kiinni, saako HS junailtua tuohon suosiollisen syyttäjän, joka torppaisi jutun heti alkuun. Näissä tapauksissa oikeudenpäätöksestä ei ikinä voi olla varma. Sama mikä sallitaan Rydmaniin kohdistuen, pitää sallia sitten kaikkien kansanedustajien suhteen. Ennakkopäätöksiäkin löytyy jos jonkinlaisia. Kuinka vapaata riistaa oikeusasteet suostuvat tekemään poliitikoista? Riippuu ihan kokoonpanoista.

Viimeinen linja

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 424
  • Liked: 1238
Rydmanin herjaustutkintapyyntö tuskin menee läpi. Raiskaus- ja ahdistelusyytökset saa julkaista, koska kysymys on poliitikosta ja yhteiskunnallinen merkittävyys jne. Syyttäjä ei syytä tai tuomioistuin ei tuomitse Hesaria. Jos Rydman nostaa siviilikanteen, hän häviää jutun ja joutuu korvaamaan kummankin puolen oikeudenkäyntikulut. Luuletteko tosiaan, että valtakoneisto asettuisi vallan sylikoiraa Hesaria vastaan?

Vähän aiheen vierestä, onko mitään rajaa kuinka paljon joutuu korvaamaan toisen kuluja jos sattuu häviämään. Joku hesari voi käyttää pari miljoonaa ilman että huomaa edes asiaa mutta se voi olla vastapuolelle game over kun häviää.
Olen joskus katsonut silmät pyöreänä näitä oikeudenkäyntikuluja.

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 14 284
  • Liked: 23508
Vähän aiheen vierestä, onko mitään rajaa kuinka paljon joutuu korvaamaan toisen kuluja jos sattuu häviämään. Joku hesari voi käyttää pari miljoonaa ilman että huomaa edes asiaa mutta se voi olla vastapuolelle game over kun häviää.

Teoriassa käsittääkseni ei ole ylärajaa. Kuitenkin jos rikosjuttua ajaa yleinen syyttäjä, eikä asianomistaja itse, niin silloin ei voi joutua maksamaan edes hävitessään rikosjutun kustannuksia, vaan valtio maksaa syytetyn kustannukset. Usein tosin asianomistaja ajaa yleisen syyttäjän rinnalla omalla asianajajallaan etuaan, mutten osaa sanoa miten riski jakaantuu silloin. Ja lähes poikkeuksettahan rikosjuttua ajaa yleinen syyttäjä ja ilman yleistä syyttäjää ajettu rikosjuttu on Suomessa erittäin harvinainen tilanne käsittääkseni. Rikosjutun ajaminen itse, ilman yleistä syyttäjää, on häviämistilanteessa seuraavista korvausvelvollisuuksista johtuen niin suuri riski, ettei sitä kovin kevyesti kannata ottaa.
« Viimeksi muokattu: 20.08.2022, 13:17:34 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 722
  • Liked: 10575
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia

Tuskin, mutta ymmärrän hyvin, että edes jotain täytyy tehdä.

Kyllä. Muuten voisi jäädä mielikuva että heppu sietää herjat hiljaisena, mistä jotkut saattaisivat päätellä että herjat ovatkin totta. Tutkintapyynnöllä voi ainakin antaa signaalin että pitää herjoja valheina.
Jokainen joka ei myönnä Suomen olevan vekselivetoinen velkaelvis voi jättää ministerinsalkkunsa ovelle ja painua vaikka helvettiin.
—Waldseemüller
Tuurivoima

Pikkuvaimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 112
  • Liked: 2334
Rydmanin herjaustutkintapyyntö tuskin menee läpi. Raiskaus- ja ahdistelusyytökset saa julkaista, koska kysymys on poliitikosta ja yhteiskunnallinen merkittävyys jne. Syyttäjä ei syytä tai tuomioistuin ei tuomitse Hesaria. Jos Rydman nostaa siviilikanteen, hän häviää jutun ja joutuu korvaamaan kummankin puolen oikeudenkäyntikulut. Luuletteko tosiaan, että valtakoneisto asettuisi vallan sylikoiraa Hesaria vastaan?

Tämä on kyllä oikeasti todella mielenkiintoinen kuvio. Yhteiskunnallisesti on paljon suurempi vaikutus sillä, saako tunnettu poliitikko kenkää löyhästi esitettyjen syytösten takia, vai joku satunnainen rekkapena. Rekkapenalla on silti suuremmat mahdollisuudet saada vahingonkorvauksia, vaikka hänen henkilökohtainen yhteiskunnallinen (=poliittinen) merkittävyytensä on olematon. Voidaan siis raivata merkityksellisiä henkilöitä alas palleiltaan ilman pelkoa seuraamuksista vain laittamalla riittävän meheviä vihjauksia kiertoon. Ei tarvitse olla rikos, vain vihjaus jostakin sopimattomasta riittää. Sitten vain katsotaan, kun sosiaalinen media yhdessä perinteisen median kanssa ottaa kierroksia ja hoitaa homman maaliin. Poliitikolle riittää yksi harha-askel ja se oli siinä. Ei ollut ensimmäinen, eikä ole viimeinen jolle näin kävi. No, ihminen on sellainen olento ja on ihan itse luonut systeemit, jotka tämän kaiken mahdollistavat.

Ja minä en lähde ikinä, ikinä politiikkaan, vaikka on pyydettykin.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 284
  • Liked: 6612
Puopolo soitti Rydmanille. https://youtu.be/Oq23ksbUOuo
”Se oli tietynlainen yllätys kaikille, miten paljon virus pystyy leviämään rokotettujenkin keskuudessa.”
HUS vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä 25.11.2021

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 4 193
  • Liked: 7583
  • Je suis Charlie
Rydman on tänään julkaissut blogissaan pitkän tekstin. Kannattaa lukea. Lainaan sen alusta parin kappaleen verran:

Lainaus
Mitä pidempään olen ollut politiikassa mukana, sitä haluttomammaksi olen tullut lausumaan yksityiselämästäni julkisesti yhtään mitään. Vähäsanaisuus yksityisasioista on tietenkin ollut omiaan ruokkimaan kaikenlaisia spekulaatioita. Sen kanssa olen sinänsä tottunut elämään, eikä se ole minua suuresti häirinnytkään.

Kesäkuussa valtakunnan suurin päivälehti kuitenkin sepitti minulle kokonaisen kuvitteellisen elämän, jonka aivan liian moni otti vieläpä todesta. Sen johdosta eri kanavat ovat nyt täynnä aivan virheellisiä väitteitä yksityiselämästäni ja seurusteluhistoriastani. Oikeaa tietoa ei ole juuri missään. Siksi olen kokenut kasvavaa painetta lausua julkisesti edes jotain ihan oikeasta yksityiselämästäni, vaikkei se lähtökohtaisesti mielestäni muille kuulukaan.

https://www.willerydman.fi/blogi/2022/8/22/paljastuksia-yksityiselmstni

Tuo kyllä kääntää sen HS:n tarinan päälaelleen.
What Russian Army's Z insignia means? Zлобный Zанудный Zасранец Zалупался, Zаебал Zапад, и Zа это ему Zащемили Zалупу, Zасунули Zонтик в Zадницу, Zабрали в Zоопарк и Zаперли на Zамок с Zубром.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 37 412
  • Liked: 109314
Lainaus käyttäjältä: HS 21.6.2022
PUHEENJOHTAJA Orpo sanoi sunnuntaina kokoomuksen ottavan Helsingin Sanomissa esitetyt syytökset ”äärimmäisen vakavasti”. Hänen mukaansa puolue ryhtyy selvittämään, mistä ”kaikesta syytöksissä on kysymys”, ja arvioi sitten uudelleen Rydmanin asemaa kokoomuksessa.

Ihan kuin syyllinen olisi jo puoluejohdon tiedossa, ja enää tarvitsee vain päättää muodon vuoksi rangaistuksesta, joka taitaa sekin olla tiedossa.

Vaikuttaa hyvin omituiselta, että Kokoomus haluaisi tutkituttaa asian uudelleen poliiisilla. Asiahan on jo kertaalleen tutkittu, eikä mitään rikosta ole tullut ilmi. 

Tuo on vain tapa heilutella käsiä julkisuudessa, kun Kokoomus on luvannut selvittää tapahtuneen Orpon sanoin niin, "ettei kiveäkään jää kääntämättä".

Oikeasti Kokoomus tulee tekemään asialle saman kuin Vasemmistoliitto luvatessaan selvittää poliittisia väkivaltafantasioitaan julkaisseen toiminnanjohtaja Misha Dellingerin tapauksen taustat. Ei mitään.

Dellingerin tapauksessa Vasemmistoliiton puoluejohto Li Andersson ensimmäisenä uskoi hänet jo ennen luvattua selvitystäkin syyttömäksi, kun Dellinger selitti, ettei ollut tehnyt mitään. Rydman taas on tuomittu Kokoomuksessa syylliseksi "kokonaisuuden" perusteella, eikä minkäänlaisten faktojen anneta enää muuttaa tätä.

Tuon jälkeen Kokoomus ei ole tehnyt mitään kumotakseen epäilyni. Päinvastoin.

Lainaus
Wille Rydmanilta kysymys kokoomusjohdolle: "Olisiko aika pakittaa pikajohtopäätöksistä – muuten HS:n tuomio on voimassa, kunnes toisin todistetaan"

[...]

Lauantaina poliisi kertoi, että Helsingin Sanomien Rydmania käsittelevästä artikkelista on aloitettu esitutkinta. Rydman kertoi aiemmin tehneensä artikkelista rikosilmoituksen.

– Tutkintapyynnössä nimikkeinä ovat törkeä kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Nimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen kertoo lyhyessä tiedotteessa.

Rydman kommentoi tutkinnan aloittamista jo eilen, mutta jatkoi sunnuntaina pohtimalla syyttömyysolettamaa.

– Poliisin esiselvitys on ensimmäinen puolueettoman tahon kattava ja tosiasia-aineistoon perustuva arvio HS:n väitteiden uskottavuudesta. Poliisin johtopäätös on varsin harvinainen, poliitikoilla kun on muita alempi suoja kunnianloukkausasioissa, Rydman kirjoittaa Twitterissä.

Rydman esittääkin kokoomuksen johdolle kysymyksen.

– Nyt kokoomuspäättäjien onkin syytä kysyä itseltään, olisiko samalla aika pakittaa kesäkuun pikajohtopäätöksistä. Jos ei, niin sehän merkitsisi sitä, että HS:n tuomio on voimassa kunnes toisin todistetaan – ja minä syyllinen, kunnes olen todistanut syyttömyyteni.

– Tällainen tuskin voi olla johtavana oikeusvaltiopuolueena profiloitumaan mielivän kokoomuksen kanta? Johdonmukaisesti sovellettunahan sellainen kanta johtaisi siihen, että valta erottaa poliitikkoja on medialla ja että HS-tuomioon voi korkeintaan oikeusteitse hakea muutosta, Rydman jatkaa.
MTV 22.8.2022

Hyvä kysymys, etenkin kun Kokoomus antoi Orpon johdolla ymmärtää, että se selvittäisi vaivoja säästämättä totuuden asiassa.

Mutta ei. Kokoomus ei tule tekemään mitään vaan vetoaa tarvittaessa siihen, ettei ole "uutta tutkittua tietoa", ja vahvistaa näin syyllisyysolettaman.

Lainaus
Mykkänen torjuu MTV Uutisille Rydmanin toiveen paluusta kokoomuksen ryhmään: "Ei toistaiseksi uutta tutkittua tietoa"

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan kansanedustaja Wille Rydmania ei olla toistaiseksi ottamassa takaisin ryhmän jäseneksi.

Mykkänen kommentoi asiaa tekstiviestillä.

– Toistaiseksi ei ole esitetty tutkittua tietoa, joka poistaisi tarpeen kesäkuun johtopäätöksiltämme Rydmanin suhteen. Annetaan poliisin tehdä työnsä, kirjoittaa Mykkänen MTV Uutisille.
MTV 22.8.2022

Kai Mykkänen tai kukaan muukaan puolueen johdossa ei tietenkään ota kantaa, mitä tällainen "tutkittu tieto" voisi olla.

Puolueen johto ei aikoinaan määritellyt, mihin Rydmanin todellisiin tai väitettyihin tekemisiin silloinen "tarve johtopäätöksille" perustui. Orpo puhui tuolloin vain ylimalkaisesti "luottamuspulasta", joka Rydmanin pitäisi palauttaa Kokoomuksen "selvittelyjen" – joita ei siis käytännössä ole menossa – kautta.

Lainaus
Kokoomuksen mukaan asiaa voidaan käsitellä uudelleen, mikäli mahdolliset jatkoselvitykset palauttavat luottamuksen.

–Tässä on iso luottamuspula, mutta paljon myöskin selvittämättömiä asioita, Orpo kertoo.

– On välttämätöntä, että nämä tapahtumat käydään kaikin keinoin läpi. Me voimme palata Rydmanin jäsenyyteen jatkossa, jos selvittelyissä ilmenee jotakin sellaista, mikä palauttaa luottamuksen.
Yle: Wille Rydman eroaa kokoomuksen eduskuntaryhmästä toistaiseksi – Petteri Orpo Ylelle: "Tässä on iso luottamuspula" 21.6.2022

Syksyllä Rydmanin poliittisen uran nollaaminen saa lopullisen vahvistuksen, kun eduskuntavaalilistoja täytettäessä ei edelleenkään ole ilmaantunut "uutta tutkittua tietoa", joka maagisesti "palauttaisi luottamuksen".
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 722
  • Liked: 10575
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Näyttää vahvasti siltä että Kokoomus ei ole Wille Rydmanin arvoinen, ja toistaiseksi ei ole esitetty tutkittua tietoa, joka poistaisi tämän johtopäätöksen.
Jokainen joka ei myönnä Suomen olevan vekselivetoinen velkaelvis voi jättää ministerinsalkkunsa ovelle ja painua vaikka helvettiin.
—Waldseemüller
Tuurivoima

viisitoista

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 395
  • Liked: 4233
Tällainen kehitys on hyväksi, saa luultavasti monen Nato-huumassa kokkarien kannattajaksi siirtyneen tyypin palaamaan takaisin persuleiriin.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 42 611
  • Liked: 68062
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Bloomeri.
Näyttää vahvasti siltä että Kokoomus ei ole Wille Rydmanin arvoinen, ja toistaiseksi ei ole esitetty tutkittua tietoa, joka poistaisi tämän johtopäätöksen.

Kokoomuksen globalistijohto on oman logiikkansa mukaan arvopohjaton syypää. Valamiehistö - äänestäjät - miettivät parhaillaan sopivan raskaita rangaistuksia.
« Viimeksi muokattu: 23.08.2022, 19:38:38 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.”
— Sisäministeri Ohisalo, Vihreät

“Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa."
— Sisäministeri Krista Mikkonen, Vihreät

ämpee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 16 627
  • Liked: 23951
Näyttää vahvasti siltä että Kokoomus ei ole Wille Rydmanin arvoinen, ja toistaiseksi ei ole esitetty tutkittua tietoa, joka poistaisi tämän johtopäätöksen.

Tilanteen tekee erikoiseksi se, että tähän mennessä Rydman on ollut kuuliainen napinpainaja jolla on vain ollut kulmikkaita puheita.
Ehkäpä Kokoomuksessa kuuliaisen napinpainamisen lisäksi pitää miellyttää kulloistakin johtoa samanmielisillä kommenteilla julkisuuteen, joka tosin heikentää Kokoomuksen "mielipiteittein supermarketin" roolia puhua kaikille sitä mitä he haluavat kuulla, mutta sitten tehdä jotain aivan muuta.
Rydman on jo ryvettänyt itsensä Kokoomuksessa joten tuollaisiin pelinsääntöihin suostuvaa ei kukaan rehellisyyttä arvostava kaipaa.
Se siitä "normi poliitikon" urasta, en jää kaipaamaan.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 357
  • Liked: 5356
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Rydmanin kannalta tässä jutussa on hyvää on se, että Willen silmät vihdoin avautuivat (vaikkakin melko karulla tavalla) suomalaisen paskajournalismin sekä kokkareiden selkäänpuukotusten edessä. Jos Wille pystyy perusteellisesti puhdistamaan maineensa, niin kyseessä voisi olla varsin varteenotettava ehdokas myös PS:n riveihin.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

svobo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 654
  • Liked: 1211
  • Laitamyötäistö
Rydman perustaa oman "Eduskuntaryhmä Wille Rydmanin"

Lainaus
Kokoomuksen eduskuntaryhmästä eronnut kansanedustaja Wille Rydman on tehnyt 7. heinäkuuta ilmoituksen eduskuntaryhmän perustamisesta.

Eduskuntaryhmän nimi on ilmoituksen mukaan "Eduskuntaryhmä Wille Rydman (wr)" . Ruotsiksi nimi on "Riksdagsgruppen Wille Rydman (wr)".

Eduskunnan on määrä käsitellä asiaa syyskauden ensimmäisessä täysistunnossaan ensi tiistaina.

"Hyvin epämieluisa järjestely"

Rydmanin mukaan eduskuntaryhmän perustaminen on tilapäinen järjestely, jonka hän toivoo jäävän mahdollisimman lyhytaikaiseksi.

– Tämä on minulle hyvin epämieluisa järjestely, josta en ole alkuunkaan innostunut ja johon pyrin saamaan muutoksen mahdollisimman pian.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/wille-rydman-perustaa-oman-eduskuntaryhman/8501010

"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

KTM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 671
  • Liked: 4299
^ Kas kun ei liittyney Ano Turtiaisen ryhmään? Tai sitten Harkimon.

Anyway, jos omansa perustaa, niin olisi kannattanut nimetä se "Bat & Ryyd" eduskuntaryhmäksi.

ämpee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 16 627
  • Liked: 23951
Rydman perustaa oman "Eduskuntaryhmä Wille Rydmanin"

Pidän Harkimoa rehellisempänä sillä hän perusti oman ryhmänsä ilman painostusta.
Harkimoakin voisin äänestää mutta Rydmannia en koskaan.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

DuPont

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 044
  • Liked: 5869
No, tarkoittaa sitä, että siltoja on katkottu Orpon Kokoomukseen, puolin ja toisin.
En näkisi mahdottomana sitä, että PS onkisi häntä...?

Charlie

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 666
  • Liked: 2310
  • terrorijärjestöt lakkautettava
Eduskuntaryhmä täytyy perustaa, jotta saa eduskuntaryhmälle maksettavat hillot valtiolta. Tullut siihen tulokseen, ettei kannata jättää ottamatta kauempaa.

vihapuhegeneraattori

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 795
  • Liked: 6387
  • Generating Hatespeech since 2011
Rydman perustaa oman "Eduskuntaryhmä Wille Rydmanin"

Lainaus
Kokoomuksen eduskuntaryhmästä eronnut kansanedustaja Wille Rydman on tehnyt 7. heinäkuuta ilmoituksen eduskuntaryhmän perustamisesta.

Eduskuntaryhmän nimi on ilmoituksen mukaan "Eduskuntaryhmä Wille Rydman (wr)" . Ruotsiksi nimi on "Riksdagsgruppen Wille Rydman (wr)".

Eduskunnan on määrä käsitellä asiaa syyskauden ensimmäisessä täysistunnossaan ensi tiistaina.

"Hyvin epämieluisa järjestely"

Rydmanin mukaan eduskuntaryhmän perustaminen on tilapäinen järjestely, jonka hän toivoo jäävän mahdollisimman lyhytaikaiseksi.

– Tämä on minulle hyvin epämieluisa järjestely, josta en ole alkuunkaan innostunut ja johon pyrin saamaan muutoksen mahdollisimman pian.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/wille-rydman-perustaa-oman-eduskuntaryhman/8501010

Nyt onkin sitten kiva seurata Ryydmanin äänestyskäyttäytymistä. Meneekö edelleen "ryhmäkurin mukaan" vaikka se ei enää eduskuntaryhmän ulkopuolella pädekään. Vai äänestääkö niin kuin on lupaillut äänestäjilleen.. on kiinnostavaa nähdä.
Tom Packalenin (PS) yritys tuottaa huonolaatuisia vihapuhetutkimuksia nuivia vastaan eikä kukaan PS:stä kommentoi asiaa.

https://hommaforum.org/index.php/topic,125944.msg3299671.html#msg3299671