Kirjoittaja Aihe: 2022-06-23 Ruotsalainen uimaseura kielsi bikinit, "pojat eivät voi keskittyä"  (Luettu 1028 kertaa)

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 620
  • Liked: 11942
  • Manner-Suomen Tasavalta
Arvaan että asiaan liittyy myös etnis-kulttuurinen ulottuvuus, joka on jätetty uutisissa mainitsematta.

Lainaus
Uimaseura kielsi tytöiltä bikinit Ruotsissa: ”Pojat eivät voi keskittyä”

Haastatellut vanhemmat tyrmäävät päätöksen.

Anssi Karjalainen

Tänään klo 9:01

Aftonbladet uutisoi keskiviikkona, että ruotsalainen uimaseura on kieltänyt tyttöuimareita käyttämästä kaksiosaisia uima-asuja, niin kutsuttuja bikineitä harjoituksissa.

Asiasta kertovat lehdelle uimaseuraa lähellä olevat henkilöt. Päätös raivostuttaa, koska heidän mukaansa missään muissa seuroissa bikinien käyttäminen ei ole kiellettyä.

Juttuun haastatellut tyttöuimarien vanhemmat ovat närkästyneitä. Uimaseuran perustelut kuulostavat absurdeilta.

– On kerrottu useita syitä. Muun muassa se, että kaksiosainen asu näyttää epäammattimaiselta. Lisäksi sanotaan, että bikineitä käyttävät tytöt voisivat joutua epäkunnioitetuiksi ja pojat eivät voi keskittyä harjoituksissa.

Kolmannen lähteen mukaan myös osa uimarien vanhemmista oli puoltanut bikinikieltoa.

--

Lehden mukaan sama uimaseura joutui kohuun aiemmin. 14-vuotias tyttöuimari oli joutunut 17-vuotiaan nuoren miehen seksuaalisen häirinnän kohteeksi. 17-vuotias uimari sai tuomion, mutta sai silti jatkaa seurassa kilpailemista.

Häirinnän kohteena ollut tyttö joutui puolestaan vaihtamaan seuraa.
https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/fe2509e6-c789-47d0-85f7-4de829026144
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

no future

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 584
  • Liked: 2171
Arvaan että asiaan liittyy myös etnis-kulttuurinen ulottuvuus, joka on jätetty uutisissa mainitsematta.



Meinaatko että Ruotsin kokoomuksessakin on solariumkundeja kenellä on ongelmia erottaa mikä on soveliasta harrastusporukan toimintaa ja mikä ei?

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 017
  • Liked: 25254
  • Blues for Allah
Meinaatko että Ruotsin kokoomuksessakin on solariumkundeja kenellä on ongelmia erottaa mikä on soveliasta harrastusporukan toimintaa ja mikä ei?

Sulla on sitten varmaa tietoa asiasta? Olemme kuulolla.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Econ101

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 666
  • Liked: 1802
Arvaan että asiaan liittyy myös etnis-kulttuurinen ulottuvuus, joka on jätetty uutisissa mainitsematta.

Meinaatko että Ruotsin kokoomuksessakin on solariumkundeja kenellä on ongelmia erottaa mikä on soveliasta harrastusporukan toimintaa ja mikä ei?

En tiedä, mutta pitäisin outona, että Sven ja Åke ovat alkaneet mennä sekaisin, kun näkevät naisvartalon bikineissä. Sen sijaan pitäisin todennäköisenä, että ko. uimaseurassa MENA-/islam-taustaisen väen osuus on lisääntynyt, ja se on tuonut mukanaan tämän ongelman. Siinä ei ole mitään uutta, että tämä väki menee naisvartalosta sekaisin, ellei se ole säkitetty.
« Viimeksi muokattu: 23.06.2022, 16:24:53 kirjoittanut Econ101 »
"It is not what you say, it is what you do that reveals what you want."

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 603
  • Liked: 29001
  • Apukeittiöpsykologi
Iltalehti:

Lainaus
Lisäksi sanotaan, että bikineitä käyttävät tytöt voisivat joutua epäkunnioitetuiksi ja pojat eivät voi keskittyä harjoituksissa.

( Korostus minun )

Jos kyseessä on se kulttuuri, jota epäilen, eivät tytöt ja naiset ole sen piirissä muutoinkaan nauttineet minkäänlaista kunnioitusta. Ikinä.

Jos muuten pojilla on keskittymisvaikeuksia, paikalle pitäisi saada uskonnollinen poliisi. Aina kun poika katsoo tyttöä, pojalle vähän keppiä perseelle. Oppivat kyllä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 959
  • Liked: 6511
  • A spherical bastard
Ei siinä tarvitse olla mitään ulottuvuutta, tavoitteellinen uintiharjoittelu voi olla haastavaa jos kröhöm nostoköli on jatkuvasti ulkona ja aiheuttaa ylimääräistä virtausvastusta  :D
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 317
  • Liked: 10203
Lainaus
Lisäksi sanotaan, että bikineitä käyttävät tytöt voisivat joutua epäkunnioitetuiksi ja pojat eivät voi keskittyä harjoituksissa.

Ovela tapa säänneltä tyttöjen/naisten toimintaa on "suojella" heitä. He joutuvat siis epäkunnioitetuksi.

Naisia ei ole suuryritysten johtorymissä niin paljon kuin miehiä, koska naiset saattavat joutua siellä epäkunnioitetuksi.

Kuulostaa ihan fiksulta, ja sitten sanotaan ettei ählämeiltä voi oppia mitään.

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 620
  • Liked: 11942
  • Manner-Suomen Tasavalta
Arvaan että asiaan liittyy myös etnis-kulttuurinen ulottuvuus, joka on jätetty uutisissa mainitsematta.



Meinaatko että Ruotsin kokoomuksessakin on solariumkundeja kenellä on ongelmia erottaa mikä on soveliasta harrastusporukan toimintaa ja mikä ei?

No en. Varmuuden vuoksi sanotaan suoraan:

1. 17-vuotias poika häiritsi seksuaalisesti 14-vuotiasta tyttöä. Poika sai jatkaa uimaseurassa, tyttö joutui siirtymään toiseen seuraan.

On ihan satavarmaa että pojalla on suojaväri ja seuraa uhattiin rasismikortilla, tai jokin muu vastaava juttu. Tapahtunutta ei voi ymmärtää mitenkään muuten.


2. Joidenkin seuran jäsenten vanhemmat haluavat että bikinistä luovuttaisiin.

Jos jonkun tytön omasta tai vanhempien mielestä bikini on huono valinta niin siitä vaan valitsee toisen uima-asun. Eli kysymys ei ole oman tai oman lapsen käytöksestä, vaan toisten perheiden lasten käytöksestä. Jos bikini häiritsisi kantaväestön pojan keskittymistä niin hän joko vaihtaisi toiseen uimaseuraan, tai yrittäisi vain pärjätä asian kanssa. Ei ole mahdollista että teinipoika menisi sanomaan teinitytölle tai seuran aikuisille että "tytön asu aiheuttaa minulle erektion, voisiko tyttö käyttää toisenlaista asua". Tuo olisi sosiaalinen itsemurha Ruotsissa, eikä muutenkaan missään kulttuurissa teinipojilla ole rohkeutta sanoa tuollaista. Kyse on pakko olla eri kulttuurista tulevista maahanmuuttajista. Joko pojan erektio on aina tyttöjen vika, tai sitten mamujen tyttäret ovat uimaseurassa ja kun vieressä on kantistyttöjä bikineissä niin mamuille tulee mieleen että ei tämä burkini niin hieno ehkä olekaan, voisin kokeilla myös vähän vähemmän peittävää uima-asua.


Jos muuten pojilla on keskittymisvaikeuksia, paikalle pitäisi saada uskonnollinen poliisi.

Uskonnon syytä (runkkauskielto) tämä ongelma on alunperinkin. Miesten pukuhuoneeseen pitäisi järjestää lammas, niin pojat voisivat helpottaa oloaan aina ennen uimaharjoituksia. :-X
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Tagit: