HOMMAN UUTISHUONE > Pohjoismaat

2022-07-03 Ammuskelu ostoskeskuksessa Kööpenhaminassa

(1/4) > >>

aged:
Kukahan se lienee taas asialla.


--- Lainaus ---Ammuskelu ostoskeskuksessa Kööpenhaminassa – poliisin mukaan moneen ihmiseen on osunut

Suuri poliisioperaatio on parhaillaan käynnissä Kööpenhaminan Field's-ostoskeskuksessa. Poliisin mukaan yksi henkilö on otettu kiinni.
Ambulanssi ja aseistautuneita poliiseja Field's-ostoskeskuksen ulkopuolella Kööpenhaminassa.
Ostoskeskuksessa Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa on tapahtunut ammuskelu, kertovat poliisi ja paikallismediat.

Poliisi tiedottaa meneillään olevasta suuresta poliisioperaatiosta Field's-ostoskeskuksessa. Poliisin mukaan ostoskeskuksessa on ammuskeltu ja moneen ihmiseen on osunut.

Poliisi kertoo, että yksi henkilö on otettu kiinni tapaukseen liittyen.

Poliisi kehottaa paikalla olijoita odottamaan poliisia ja kaikkia muita ihmisiä pysymään loitolla. Poliisi pyytää myös silminnäkijähavaintoja ostoskeskuksen tapahtumista.

Tanskalaisen uutiskanava TV2:n (siirryt toiseen palveluun) haastattelema nainen kertoo aterioineensa ystävänsä kanssa yhdessä ostoskeskuksen ravintoloista, kun hän kuuli kovaäänisiä laukauksia.

– Näimme monien ihmisten yhtäkkiä juoksevan kohti uloskäyntiä, ja sitten kuulimme laukauksen. Sitten mekin juoksimme ulos, hän sanoo.

TV2:n mukaan ostoskeskuksen ulkopuolella on suuri määrä poliisiautoja ja ambulansseja, ja alueella on raskaasti aseistautuneita poliiseja.
--- Lainaus päättyy ---

Vänkääjä:
Eihän noissa nykyään ole kun kaksi vaihtoehtoa. Äärioikeistolainen tai mielenterveyspotilas.

Niobium:
Tällaisissa jutuissa nimi / nimet tulevat kyllä julkisiksi aika nopeasti.

Breivik oli täysi sekopää mutta osasi suunnitella tekonsa varsin perinpohjin. Nehän ovat vaarallisimpia ääliöitä.

Tällainen "ostoskeskusammuskelu" viittaa vähän muuhun suuntaan.

Pistän euron likoon sen suhteen, että kiinniotetun etu- tai sukunimi alkaa kirjaimella "M."

Viimeinen linja:

--- Lainaus käyttäjältä: Niobium - 03.07.2022, 21:20:51 ---Tällaisissa jutuissa nimi / nimet tulevat kyllä julkisiksi aika nopeasti.

Breivik oli täysi sekopää mutta osasi suunnitella tekonsa varsin perinpohjin. Nehän ovat vaarallisimpia ääliöitä.

Tällainen "ostoskeskusammuskelu" viittaa vähän muuhun suuntaan.

Pistän euron likoon sen suhteen, että kiinniotetun etu- tai sukunimi alkaa kirjaimella "M."

--- Lainaus päättyy ---

Kiinnostavinta näissä jutuissa on onko huudettu koodisanaa vai ei, se kun kertoo kaiken tietäisen arvoisen.

ikuturso:
Videota juutuubissa paniikista:
https://www.youtube.com/watch?v=tHPPltW7ieA

Kommentit nuivahkoja.

-i-

Muoks: Lisäsin boldauksen ylle. Vain kertoakseni, että hommaforum ei todellakaan ole mikään vihan pesäke, jossa ensimmäiseksi tällaisesta tapauksesta tulee mieleen kuujumalaperäinen terrorityö, vaan tämä assosiaatio on jo kansainvälistä ja yleistä. Toki joidenkin mielestä tällaisen olettaminen on leimaavaa vihapuhetta, mutta jollain tavalla leimauksen kohde on tuon de facto asemansa ansainnut.

Jos mietimme mitä kassaneiti ajattelee, kun suurihameinen romaninainen astelee kauppaan, ensimmäinen ajatus ei ole "tervetuloa". Ja se ei johdu kassaneidin pahuudesta, että näin ei tapahdu.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta