Kirjoittaja Aihe: SDP:n puoluekokouksessa aloitteena ”tekemättömän työn vero”  (Luettu 878 kertaa)

Fiftari

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 895
  • Liked: 9785
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Lainaus
SDP:n puoluekokouksessa aloitteena ”tekemättömän työn vero”

SDP:n Kokkolan kaupungivaltuutettu Petri Partanen on tuonut SDP:n tänään alkaneeseen puoluekokoukseen aloitteen ”tekemättömän työn verosta”.

Partanen kertoo aloitteestaan Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan. Perusajatuksena on hänen mukaansa antaa täysimääräinen eläke myös osa-aikaisille työntekijöille riippumatta siitä, tekevätkö he täyttä työaikaa vai eivät.

– Tällä hetkellä varsinkin palvelusektorilla työntekijöillä on suuri ongelma se, että heille annetaan vain noin 2/3 osaa täydestä viikkotyöajasta, jolloin työntekijän eläkemaksukertymääkin karttuu samassa suhteessa. Näin työnantajat voivat varsinkin palvelualoilla siirtää yrittäjän riskiä työntekijälle, Partanen kirjoittaa.

XXX

– Tekemättömän työn vero tarkoittaa sitä, että työntekijälle maksetaan täysi työeläke,aksu täyden viikkotyötuntimäärän perusteella, riippumatta siitä mitä hänen viikottaiseksi työajaksi on työsopimuksessa päätetty. Työeläkemaksu on palkan sivukulu, joka on suuruudeltaan noin 25 prosenttia, Petri Partanen toteaa.

– Käytännössä homma toimisi niin, että jos työntekijällä on töitä vain 2/3 osaa täydestä mahdollisesta työajasta, maksaisi työnantaja tämän noin 25 prosentin työeläkemaksun myös tältä puuttuvalta 1/3 osalta, vaikka työntekijä ei olisikaan töissä, hän jatkaa.

Partasen mukaan olisi ”oikeudenmukaista maksaa täysi eläkemaksu työntekijälle, jonka työnantaja kuitenkin työtuntijärjestelmää suunnitellessaan varaa täysin itselleen”.
Verkkouutiset
Mitä eroa on mielisairaalalla ja Suomen valtiolla? Mielisairaalassa johtoporras on yleensä ihan terve

Atte Saarela

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 506
  • Liked: 2153
Minusta on jotenkin ihan pöhköä ajatella, että työnantajat olisivat mitenkään vastuussa ihmisten eläkkeistä.

Yksinkertaisinta ja tehokkainta on ajatella, että eläkkeiden maksu kuuluu hyvinvointivaltion ydintehtäviin, ja eläke voi aivan mainiosti olla kaikille samansuuruinen, ihmiset ovat sitten itse vastuussa siitä miten paljon haluavat säästää eläkkeeseen.

Nykyisen eläkejärjestelmän rakentaminen on ollut todella paha virhe, sillä tällaisiin asioihin on niin vaikea tehdä muutoksia.

Tsuudi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Liked: 2525
  • Päähänpotkinnan voimaaannuttama Tsuudi pohjoisesta

Yksinkertaisinta ja tehokkainta on ajatella, että eläkkeiden maksu kuuluu hyvinvointivaltion ydintehtäviin, ja eläke voi aivan mainiosti olla kaikille samansuuruinen, ihmiset ovat sitten itse vastuussa siitä miten paljon haluavat säästää eläkkeeseen.

Nykyisen eläkejärjestelmän rakentaminen on ollut todella paha virhe, sillä tällaisiin asioihin on niin vaikea tehdä muutoksia.

Totta. Vaikeaahan se on korjata. Järjestelmä kun ei perustu tasamaksuun, vaan prosentteihin. Siten se kertymä riippuu tuloista. Omalla kohdalla sapettaa. Jos olisi ollut mahdollista sijoittaa sama raha yksityiseen eläkeyhtiöön, niin olisinhan sen kernaaasti tehnyt.
Ei tarvitsisi kuunnella tasalta ja puolelta valitusta "että joku muu joutuu maksamaan eläkkeet" tai niitä varoja ollaan haluamassa milloin mihinkin käyttöön.
Kun olen työurani pakollisia maksuja sopimusten mukaan maksanut, niin oletan saavani sopimusten mukaisen eläkkeen. Eikö tämä ollut joku sopimusyhteoskunta ja oikeisvaltio vai koskeeko sekin vain toisia. Tässä maassa systeemin pakkomaksaja on mopen osilla.
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 465
  • Liked: 11586
  • Manner-Suomen Tasavalta
Lainaus
Partasen mukaan olisi ”oikeudenmukaista maksaa täysi eläkemaksu työntekijälle, jonka työnantaja kuitenkin työtuntijärjestelmää suunnitellessaan varaa täysin itselleen”.

Sinänsä tämä on mielestäni osuva huomio, että työnantaja "varaa käyttöönsä" työntekijän koko ajaksi mutta ei välttämättä maksa kaikelta ajalta. Tämä on ongelma, jos ja kun työntekijä haluaisi tehdä enemmän töitä, mutta ei saa samalta työnantajalta lisää työvuoroja, ja ei pysty aikatauluristiriitojen takia myymään työpanostaan toiselle työnantajalle. Mutta en osaa sanoa onko työnantajamaksujen korotus maksimiin hyvä keino ryhtyä ratkomaan tätä ongelmaa.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 246
  • Liked: 15611

Lainaus
– Käytännössä homma toimisi niin, että jos työntekijällä on töitä vain 2/3 osaa täydestä mahdollisesta työajasta, maksaisi työnantaja tämän noin 25 prosentin työeläkemaksun myös tältä puuttuvalta 1/3 osalta, vaikka työntekijä ei olisikaan töissä, hän jatkaa.

Ja jos työntekijällä on esim kahden eri työnantajan osa-aikapaikka niin työnantajat maksaa täyttä eläkekorvausta kummastakin paikasta ?

 :-X

that's a bingo!

Sivulause

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 512
  • Liked: 1404
  • Saatan olla väärässäkin.
Ottamatta kantaa eläkesysteemin kuka hyötyi ja kuka maksaa- aspektiin, eläkemaksut ovat nousseet ihan törkeästi muutamassa vuosikymmenessä. Osittain siksi meille ei synny kunnolla entry level-jobeja, työntekijän pitää tuottaa. Heti.

Osittain samasta syystä (asuminen, asumistuki mukana yhtälössä myös) matalapalkka-alojen työllistäminen on tällaista pelailua kustannusten kanssa, joko yritetään maksattaa kuluja yhteiskunnalla tai jättää maksamatta, optimoimalla tunteja.

Tuo ei ole työntekijän syy, mutta se ei ole myöskään yrittäjän syy. Tähän on pätevämmät tehnyt hyviä laskelmia, työnteko on kallista. Eläkemaksut ovat isot.

Jos joku asia on varma niin se on aivan varma, että tämän maailman petripartasilla ei ole tähän asiaan yhtään mitään annettavaa.

Ps. Eipä ole näiltä työmiehen puolustajilta tullut avauksia sen suhteen, että eläkejuhlissaan sydäriin kuukahtava muurari saisi maksamansa eläkkeet pois jälkeläisilleen. I wonder why.

Tagit: