Kirjoittaja Aihe: Yle: Maaseudun töissä poljetaan usein ulkomaalaisten palkkaa ja työehtoja  (Luettu 4103 kertaa)

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 097
  • Liked: 8809
  • Hummeriälykkö

Eikö voisi ajatella niin, että Suomi kerrankin käyttäisi tukia järkevästi?

Halukkaille suomalaisille maksettaisiin palkkatuen kaltaista tukea marjanpoiminnasta.

Ei.

Tähän maahan kaivataan ihan uudenlaista ajattelua kaikenmaailman tukihimmelien asemasta. Kaikki vitun työllistämistuet vittuun ja joko tuntipalkalla, urakkapalkalla tai kuukausipalkalla ihmiset töihin.

Tuossa edellä esitin jo esimerkin 10 euroa litra maksavista mansikoista. Jos niitä ei pysty markkinaehtoisesti tuomaan myyntiin maksamalla palkkaa poimijoille, niin sitten poimii itse tai ihmiset kasvattakoot mansikkansa ihan itse.

Näiden tukien takia maamme verotus on niin käsittämättömällä tasolla, kun martelaanpiereskelijät pyörittävät tukisirkusta ja me maksamme. Tähän täytyy saada muutos.

Tyon tulee aina olla kannattavaa ja markkinalähtöistä.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 42 504
  • Liked: 67676
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Bloomeri.
Luonnollinen henkilö voi kerätä metsästä tai muualta luonnosta erilaisia luonnonvaraisia kasveja, marjoja, sieniä tai käpyjä taikka muita vastaavia luonnontuotteita.
...
Itse kerättyjen luonnontuotteiden käyttämisestä kerääjän omassa yksityistaloudessa ei muodostu kerääjälle veronalaista tuloa. Luonnontuotteiden myynnistä saadut luonnontuotetulot ovat tietyin edellytyksin verovapaata tuloa tuloverotuksessa eikä niistä välttämättä tarvitse myöskään suorittaa arvonlisäveroa.

... tuotteiden luovutuksesta saama tulo ei ole veronalaista tuloa, jollei tuloa ole pidettävä palkkana.

Ymmärsin asian siten, että yleisessä käytössä olevasta metsästä saatava tuotetulo verovapaata. Eli poimijat voivat myydä saaliinsa mihin haluavat, kunhan heille ei makseta palkkaa.

Näin sen mielestäni pitäisikin olla, eikä tällaista toimintaa sääntelysosialistien pidä millain tavalla rajoittaa.
« Viimeksi muokattu: 29.10.2022, 14:22:40 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.”
— Sisäministeri Ohisalo, Vihreät

“Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa."
— Sisäministeri Krista Mikkonen, Vihreät

Dangr

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 504
  • Liked: 5735
  • Maahanmuutto- ja ilmastoasiantuntija
    • chadnet
Jos he poimivat meille marjoja edullisesti jatkojalostukseen ja vaihtoehtona on antaa niiden jäädä metsään, niin tervetuloa.

Mutta. Työministeriö ja työnantajat voisivat istua alas pöytään jonkin marjanpoimijoita edustavan kanssa ja sopia yhteisistä pelisäännöistä. Koskien lentolippuja, vakuutuksia, asumista, mitä niistä saa veloittaa jne.

Esimerkiksi uskoisin asumisen olevan surkeata* osin siksi että jos heille tekee kunnon asunnot, niin se vaatii kalliit rakennusluvat ja sitten niistä tulee kaikkea verorasitusta sekä muuta.

*Surkeata meidän silmään, mutta saattaa olla luksusta heidän kotioloihin verrattuna. Tyyni sisätila, juokseva vesi, pesukoneet ja sähköliesi ym.
« Viimeksi muokattu: 29.10.2022, 15:41:11 kirjoittanut Dangr »
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy.” Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 089
  • Liked: 19344
  • tökerö, tyhmä ja köyhä

Eikö voisi ajatella niin, että Suomi kerrankin käyttäisi tukia järkevästi?

Halukkaille suomalaisille maksettaisiin palkkatuen kaltaista tukea marjanpoiminnasta.

Ei.

Tähän maahan kaivataan ihan uudenlaista ajattelua kaikenmaailman tukihimmelien asemasta. Kaikki vitun työllistämistuet vittuun ja joko tuntipalkalla, urakkapalkalla tai kuukausipalkalla ihmiset töihin.

Tuossa edellä esitin jo esimerkin 10 euroa litra maksavista mansikoista. Jos niitä ei pysty markkinaehtoisesti tuomaan myyntiin maksamalla palkkaa poimijoille, niin sitten poimii itse tai ihmiset kasvattakoot mansikkansa ihan itse.

Näiden tukien takia maamme verotus on niin käsittämättömällä tasolla, kun martelaanpiereskelijät pyörittävät tukisirkusta ja me maksamme. Tähän täytyy saada muutos.

Tyon tulee aina olla kannattavaa ja markkinalähtöistä.

Olen samaa mieltä siinä tapauksessa jos kaikki muutkin valden tuet lopetetaan. Kaiken on oltava säästäväistä. Mutta on kokoomuslaista ajattelua valikoida lakkautettavia tukia mutta sitten myöntää kokoomustarkoituksiin niitä edelleen.

Lapsilisät, eläkkeet, työttömyystuet, asumistuet, sairauspäivärahat, kuntoutustuet, liikennetuet jne kaikki vaan pois.

Mulle sopisi paremmin kuin hyvin että jokainen joutuu pärjäämään itse. Verot voitaisiin tietysti poistaa.

Samalla valtion virastot ja laitokset pois.

Mutta se hiukan ihmetyttää, että onko suomalaisille myönnettävä palkkatuki huonompi vaihtoehto kuin matujen joukkotuonti Suomen yksityisille työmarkkinoille? Siis jos näissä tukipelleilyissä mennään?

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 097
  • Liked: 8809
  • Hummeriälykkö
Mutta se hiukan ihmetyttää, että onko suomalaisille myönnettävä palkkatuki huonompi vaihtoehto kuin matujen joukkotuonti Suomen yksityisille työmarkkinoille? Siis jos näissä tukipelleilyissä mennään?

No, kun tuossa on kaksi eri asiaa:

1. Palkkatuki, josta yksityinen yritys saisi aiheetonta etua tuotteensa poiminnassa.

2. Maahantulevat kausityöntekijät, joita vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, kunhan maksetaan sopimusten mukaan ja asiaan ei liity ihmiskauppaa tai riistoa. Kysehän loppujen lopuksi on lisäarvon tuottamisesta, josta hyötyvät kaikki. Suuri osa työttömistä menettäisi tuet ja joutuisi entistä paskempaan asemaan moisen kausityön ansiosta. Siksi on kannattavampaa työttömänä esimerkiksi poimia marjoja ihan itse myyntiin ja saa oman taloutensa hieman parempaan jamaan. En kadehdi.

Tässä maassa minusta työttömät ovat surkeimmassa asemassa ja systeemi on umpipaska työllistämisessä. Siinä saa ainoastaan ja vain keppiä, jos mitään yrittää. Siksi useimmat peruspäivärahalle tippuneet eivät viitsi edes yrittää.

Väännän vielä rautalangasta: Jos olet peruspäivärahalla ja ryhdyt poimimaan palkollisena marjoja, niin KELA leikkaa kaikista ansioista tukia suunnilleen saman verran. Saat selän kipeäksi ja sitten täytellä helvetisti kaavakkeita. Yhtä fiksua kuin hölmöläisten peitonjatkaminen.

Siksi moni työtön ei moiseen ryhdy.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 42 504
  • Liked: 67676
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Bloomeri.
Tuttu isäntä sanoi, että ei koskaan palkkaa tuntipalkalla, vaan urakkapalkalla.
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.”
— Sisäministeri Ohisalo, Vihreät

“Suomi ei tule estämään keneltäkään turvapaikanhakua missään tilanteessa."
— Sisäministeri Krista Mikkonen, Vihreät

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 097
  • Liked: 8809
  • Hummeriälykkö
Tuttu isäntä sanoi, että ei koskaan palkkaa tuntipalkalla, vaan urakkapalkalla.

No, mitä nyt yhden ison marjatilan toimintaa olen seurannut, niin siellä homma toimii kilojen mukaan eli kuinka monta poimittua kiloa. Palkka sitten sen mukaan. Poimijat ovat olleet samaa porukkaa monta vuotta. Jostain Itä-Euroopasta useimmat.

Koko keskustelu marjanpoiminnasta voisi olla sosiologian gradun arvoinen. Siinä voisi pohtia mm. sitä, miksi tälläisestä melko mitättömästä asiasta jaksetaan vääntää joka jumalan vuosi. Marjanpoiminta on raakaa työtä ja ainakaan meikäläisen kroppa ei sitä kestäisi paria tuntia kauempaa. Kokeiltu on aina oman puutarhan puitteissa.

Sen sijaan yhteiskuntamme isot ongelmat jäävät pohtimatta ja se, miksi Ruotsin talous on ylijäämäinen ja meidän valtavan velkaantunut.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

Tagit: