On myös yksi selittävä palanen, joka nyky-Hesarille on samanlainen tabu kuin rodun vaikutus, eli markkinatalous. Ne maat, jotka eivät uskoneet dekolonialistiseen vasemmistohuuhaaseen vaan ylläpitivät markkinatalouden myös brittien lähdettyä, ovat pärjänneet erittäin hyvin. Toisaalta suuri osa Afrikan, latinalaisen Amerikan ja Etelä-Aasian kurjuudesta selittyy sillä, että useimmat itsenäistyneet siirtomaat valitsivat ideologiakseen marxilais-leninistisen kommunismin (esim. Afrikka) tai sosialidemokratian (esim. Intia) erottuakseen entisistä siirtomaavalloista. Suuri osa kehitysmaista on yhä varsin Venäjä-myönteisiä vain sen takia, että Venäjällä ei ollut siirtomaita (kuin rajanaapurinsa).
Kehitystä Afrikkaan ei ole tuonutkaan kehitysapu, rahankeräykset tai hyvesignalointi vaan se, että sosialismia ja äärimmäistä byrokratiaa on alettu viimein purkaa joissain valtioissa. Tarina siitä, että kehitysmaiden köyhyyden takana on kapitalistinen riisto osoittautuikin valheeksi, useimpien kehitysmaiden köyhyyden syynä on sosialismi. Kehitysmaat ovat täynnä lahjakkaita ja kunnianhimoisia, koulutettujakin ihmisiä, jotka kukoistavat, kun pääsevät muuttamaan Yhdysvaltoihin vapaan markkinatalouden ympäristöön.
Kiinalaiseen kulttuuriin toki liittyy joitain piirteitä, jotka tekevät kiinalaisista jokseenkin ironisesti luontaisia antisosialistisia kollektivisteja. Sen takia Kiinan kommunistinen puolue samoin kuin Vietnamin kommunistit käänsivät niin helposti takkinsa. Kungfutselaisuus painottaa henkilökohtaista vastuullisuutta, tunnollisuutta, ahkeruutta, kunniaa ja perheen ja yhteisön sisäisiä hierarkioita, eikä kukaan ole pystynyt sitä kiinalaisista kumittamaan pois.