Pitkästä aikaa päivitys edelleen jatkuvan tulivuorenpurkauksen tilanteesta vaikka mitään dramaattista ei ole edes tapahtunut.
Ehkäpä tuo "tapahtumaköyhyys" on tälläisten luonnonilmiöiden kohdalla jo uutinen.
Paikallinen, asioita herkeämättä seuraava, tarkkailija on tuottanut juutuupiin katsauksen tilanteesta, katsauksen kesto 8:28.
https://www.youtube.com/watch?v=DsYbmNQaVH0Laavavirtauksen suunta on kääntynyt etelän sijasta pohjoiseen missä on tilaa eikä mitään hävitettävää.
Laavavirtaus itsessään on aika rauhallinen eikä kooltaan ongelmia odotuttava vaan pikemminkin sellainen jonka odottaisi katoavan tuon pohjoisemman seudun autiuteen vähin äänin haittoja aiheuttamatta.
Magma kuitenkin maan alla kertyy lähiseudulle aiheuttaen maan kohoamista ja tietenkin lisäten jännitystä tulevaisuuden odotusten suhteen.
Tilanne on kaikkea muuta kuin ohi.
Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta mikäli mitään suurempaa purkausta ei magman kertymisestä huolimatta ilmaannu sotkemaan kuvioita, niin turismiteollisuus saattaa virkistyä tästä nykyisestä enimmäkseen harmittomasta purkauksesta, ja sitähän tullaan myymään sillä kokemuksella ja ammattitaidolla jota on päässyt kertymään jo vuodesta 2021 alkaen useamman purkauksen johdosta.
Toivotaan parasta, unohtamatta sitä pahinta.