"Ihmisoikeusaktivisti", kuten Simon Ekpa itseään nimittää, oli pakomatkalla Israeliin. Matka jatkunee, koska aktivisti vapautettiin.
Onko mies myös juutalainen, vai aikoiko hän maksaa Israelille "suojelurahaa", vai mikä juttu tämä nyt on?

Israel, yleisellä tasolla, tuskin tykkää mistään aseellisesta separatismista sun muusta.

Asiaa tuntematta kuvittelisin että Israelkin vain karkottaisi miehen heti takaisin kotiinsa, separatistien ihmisoikeudet eivät ole korkea prioriteetti.
Simon Ekpa Ylen Kokoomus-puffissa 2017:
Olin huippuyleisurheilija ja tulin kilpailemaan Suomeen. Päätin jäädä tänne vuonna 2007. Lajini olivat pikajuoksu, pituushyppy ja kolmiloikka.
Yleisurheiluperustainen maahanmuutto?

Millä perusteella hän vain "päätti jäädä" Suomeen? Lajeina juoksu, hyppy ja loikka, siis, köh, karkuunjuoksu-parkour-lajeja. Miten sattui olemaan näissä hyvä, onko tullut harjoiteltua ahkerasti? Tavallisesta mamusta en sanoisi näin ilkeästi, mutta kun kapinapäällikkö on onnistunut ennen maahantuloaan välttämään kiinnijäämisen, niin tuli nyt mieleen. Oliko hän silloin jo separatistijohtaja, vai tuliko hänestä sellainen vasta Suomessa asuessaan? Suomiko radikalisoi? Vai Lahden Kokoomus?