Kirjoittaja Aihe: Orpon hallitus 2023–  (Luettu 552789 kertaa)

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 177
  • Liked: 40512
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3480 : 30.09.2023, 21:18:40 »
Otteita YLE:n pääuutisista 29.9.2023.

Ruotsissa puolustusvoimat ovat tulossa poliisin avuksi. Ruotsissa jopa lapsia hakeutuu palkkamurhaajiksi. Pelkästään syyskuussa on ammuttu 12 henkilöä ja väkivaltaa esiintyy monilla paikkakunnilla. Turvallisuudentunne järkkyy kun väkivalta tulee lähelle. Ensi viikolla hallitus aikoo kertoa mitä kaikkea se aikoo tehdä, mutta Ruotsissa ei ole harhaluuloja. Edessä on pitkä tie.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson:

"Kuten kaikki tiedätte Ruotsi on täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Väkivalta-aalto hakee vertaistaan ei vain Ruotsissa, vaan myös Euroopassa. Mikään muu maa ei ole samanlaisessa tilanteessa."

---

YLE:n uutisissa ei ollut pienintäkään mainintaa siitä, että Ruotsin tilanne on aiheutunut vääränlaisesta maahanmuutosta ja äärilepsusta maahanmuuttopolitiikasta. Tämän johdosta asyylillä on onnistunut aina, eikä kenenkään tulijan tarinoita kyseenalaisteta. Tuli henkilö vaikka Keski-Afrikan tasavallasta. Edes kymmenien turvallisten maiden läpi kulkeminen ei ole saanut poliitikkoja ja viskaaleja heräämään siihen karuun totuuteen, että asyyliä väärinkäytetään laajamittaisesti petkutuksen ja elintasosiirtolaisuuden välineenä. Suurin osa tulijoista jää myös ikuisesti tuntemattomiksi, koska paperit "hukkuivat" matkan varrella. Nyt sitten niitetään tuon idiotismin satoa. Tuon väen takaisin palauttaminen on nykyään jo erinomaisen vaikea tehtävä. Todella pitkä tie. Kehotan aloittamaan pahimmasta päästä.

Samaan aikaan Suomessa punatoverit ovat löytäneet taas toisensa Herlinien mediaimperiumin sivuilla. He väistävät ongelmat siirtymällä saman tie heille tyypilliseen metakeskusteluun. Joku on sanonut taas jotakin väärin. Ideologia elää edelleen hyvin vahvana heissä. Voi puhua sokeasta lahkolaisuudesta. Todellisuuden ja siitä puhumisen suvaitsemattomuudesta.

Lainaus
Riikka Purran kielenkäyttö puhuttaa taas: ”Jälleen verhottu Scripta-kieleen”

Veronika Honkasalon mukaan kyse on ”vanhasta rasistisesta Purra-retoriikasta”.


Uusi Suomi 30.9.2023

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) maahanmuuttoon liittyvä kielenkäyttö puhuttaa taas sekä oppositiota että perussuomalaisten hallituskumppanin RKP:n riveissä.

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Veronika Honkasalo näkee kommenteissa ”umpirasistista retoriikkaa” ja RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet pelottelua.

Suuri idea kehitysmaista saapuvan massamaahanmuuton länsimaita rikastavasta vaikutuksesta ei eroa sosialististen ihanteiden suurista perusideoista. Saattavat olla solidaarisia ja kauniita, mutta julmetun vahingollisia ja täysin virheellisiä”, Purra kirjoitti viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) perjantai-iltana.

Honkasalon mukaan kyse on ”vanhasta rasistisesta Purra-retoriikasta”.

”Meneekö valtiovarainministerillä niin huonosti, että pitää taas turvautua umpirasistiseen retoriikkaan? Jälleen verhottu Scripta-kieleen (mm. rikastuttaa termin osalta). Sitä tuttua vanhaa rasistista Purra-retoriikkaa, joka ei ole hävinnyt minnekään”, hän kirjoittaa X:ssä.

Purran viestiin puuttuu myös SDP:n Timo Harakka.

Ne ovat vain sinun pääsi sisällä. "Suurta ideaa" "kehitysmaista saapuvan massamaahanmuuton" "rikastavasta vaikutuksesta" ei ole ollut yhdelläkään hallituksella. ...

Eva Biaudet nosti Purran sanat esiin jo aikaisemmin viikolla.

Ruotsin tie maahanmuuton ongelmien kieltämisestä siihen, että armeija tulee kadulle, oli varsin lyhyt ja nopea. Suomi voi vielä valita toisin, jos olemme päättäväisiä. Helppoa se ei ole”, valtiovarainministeri kirjoitti X:ssä torstaina sen jälkeen, kun Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson puhui jengivallasta puheessaan.

Biaudet moittii Purraa pelottelusta.

”Nyt kyllä valtiovarainministeri harrastaa sellaista pelottelua joka minun mielestäni on itsessään uhka meille kaikille.
(...)

Aika sekaisin tuo Biaudet todellisuuden torjunnassaan ja "pöydän kääntämisestä" 180 astetta. Uhasta varoittaminen onkin hänen päässään jo uhka meille kaikille. Harakka taas yrittää kiistää, että joku olisi toitottanut maahanmuuton olevan rikkaus, vaikka netti on turvallaan mm. entisten ministerin lausuntoja siitä, että se on nimenomaan rikkaus, aina Stubbista SDP:n Haataiseen ja Ihalaiseen. Veronica Honkasalo satsaa yhä iänikuiseen rasismilässytykseensä. Luuleeko sen purevan enää kehenkään, paitsi aatelahkolaisiinsa?
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 037
  • Liked: 18891
  • Kuka jos en minä
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3481 : 30.09.2023, 21:34:23 »
bidee ja kumppanit olivat juuri niitä jotka hehkuttivat kultamunia ja kuinka jokainen maahanmuuttoon laitettu euro tulee kaksinkertaisina takaisin, joten ei ihmetytä yhtään että sitä paskaa syöttäneet aloittavat ulinan.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 162
  • Liked: 39467
  • Eläkeikää lähestyvä keittiömies
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3482 : 30.09.2023, 21:54:17 »
Saavatkohan nuo Honkasalot, Bidenit ja Harakat tippejä persuilta kun mainostavat Riikan kirjoituksia ja skriptaa. Nyt kun Ruotsi on saanut nauttia monikulttuurin hedelmistä, rikkaudesta ja voimavarasta niin eikö nuo ääliöt nene mainostamaan Halla-ahon vuosien takaisia Ruotsin kehityksestä varottavia kirjoituksia. Sitten kun tuo Honkasalo heiluttelee vielä rasistikorttia. Jos olisivat olleet ihan hiljaa niin Riikan tweetti olisi jäänyt vähälle huomiolle.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 622
  • Liked: 66307
  • 'Hvis lyset tar os'
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3483 : 30.09.2023, 22:51:35 »
akez:
Lainaus
Aika sekaisin tuo Biaudet todellisuuden torjunnassaan ja "pöydän kääntämisestä" 180 astetta. Uhasta varoittaminen onkin hänen päässään jo uhka meille kaikille. Harakka taas yrittää kiistää, että joku olisi toitottanut maahanmuuton olevan rikkaus, vaikka netti on turvallaan mm. entisten ministerin lausuntoja siitä, että se on nimenomaan rikkaus, aina Stubbista SDP:n Haataiseen ja Ihalaiseen. Veronica Honkasalo satsaa yhä iänikuiseen rasismilässytykseensä. Luuleeko sen purevan enää kehenkään, paitsi aatelahkolaisiinsa?

Valitettavasti luulen sen purevan vielä aivan liian moneen- Hölmölässä kun ollaan. Päättäjissä on aivan liian paljon sellaisia ihmisiä- jotka ovat omaa kuviteltua etuaan ajaen valmiita syöksemään oman maansa kansalliseen itsemurhaan. Muutamia päättäjiä seuraillessa ei voi ymmärtää- miten vihjeettömiä he voivat ollakaan. Vielä ihmeellisempää on se- että edes jollakin tapaa "normaalin kirjoissa olevat" sallivat näiden höyrypäiden kaiken järjenvastaisen retoriikan.

Tämä maa on tottunut ryömimään. Se on ollut suorastaan kansakunnan geneettinen erityispiirre. Tämä nykyinen ryömiminen on kauaskantoisinta- ja tuhoisinta ryömintää suomalaisen yhteiskunnan kannalta ikinä. Tässä ollaan tuhoamassa koko käsite- suomalainen Suomi. Tuhotyöhön ei mene historian mittakaavassa kovinkaan kauan. Kun katselee Ruotsin menoa- herää kysymys: Minkä helvetin tähden!? Ryömimiselle tulee kallis hinta- eikä voittajana tule seisomaan yksikään pelin päätyttyä. Suomi ei osaa seistä omilla jaloillaan. Se on häpeä se- ja "maailmankansalaiset" tietävät sen.

#Siniristilippumme
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Lasse

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 766
  • Liked: 15791
  • Dream Evil!
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3484 : 30.09.2023, 22:53:48 »

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 954
  • Liked: 94119
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3485 : 30.09.2023, 23:15:16 »
Aika sekaisin tuo Biaudet todellisuuden torjunnassaan ja "pöydän kääntämisestä" 180 astetta. Uhasta varoittaminen onkin hänen päässään jo uhka meille kaikille.

Biaudet on itse se uhka. Toteutunut uhka. Hänen ja kaltaistensa suvakkipsykootikkojen* vuoksi Suomi on täynnä jihadisteja, jotka ovat mennen tullen leikkailleet kurkkuja ja raiskailleet lapsia. Ja vielä vaan lisää sadisteja pitäisi tuoda maahan!

Onneksi hän ei päässyt Orpon hallitukseen, sillä saastaiset kätensä ovat nyt jo täynnä syyttömien suomalaisten verta ja kuolemaa.

* https://fi.wiktionary.org/wiki/psykootikko
« Viimeksi muokattu: 01.10.2023, 00:18:04 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 380
  • Liked: 24890
  • "Mari Rantanen: Suomeen on turha tulla hillumaan."
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3486 : 30.09.2023, 23:48:47 »

^^ se johtuu islamin uskon voimasta. Azereilla on usko ja Suomen media kunnoittaa sitä.
« Viimeksi muokattu: 30.09.2023, 23:57:11 kirjoittanut Jorma M. »
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 227
  • Liked: 51097
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3487 : 01.10.2023, 00:00:14 »
Otteita YLE:n pääuutisista 29.9.2023.

Ruotsissa puolustusvoimat ovat tulossa poliisin avuksi. Ruotsissa jopa lapsia hakeutuu palkkamurhaajiksi. Pelkästään syyskuussa on ammuttu 12 henkilöä ja väkivaltaa esiintyy monilla paikkakunnilla. Turvallisuudentunne järkkyy kun väkivalta tulee lähelle. Ensi viikolla hallitus aikoo kertoa mitä kaikkea se aikoo tehdä, mutta Ruotsissa ei ole harhaluuloja. Edessä on pitkä tie.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson:

"Kuten kaikki tiedätte Ruotsi on täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Väkivalta-aalto hakee vertaistaan ei vain Ruotsissa, vaan myös Euroopassa. Mikään muu maa ei ole samanlaisessa tilanteessa."

---

YLE:n uutisissa ei ollut pienintäkään mainintaa siitä, että Ruotsin tilanne on aiheutunut vääränlaisesta maahanmuutosta ja äärilepsusta maahanmuuttopolitiikasta. Tämän johdosta asyylillä on onnistunut aina, eikä kenenkään tulijan tarinoita kyseenalaisteta. Tuli henkilö vaikka Keski-Afrikan tasavallasta. Edes kymmenien turvallisten maiden läpi kulkeminen ei ole saanut poliitikkoja ja viskaaleja heräämään siihen karuun totuuteen, että asyyliä väärinkäytetään laajamittaisesti petkutuksen ja elintasosiirtolaisuuden välineenä. Suurin osa tulijoista jää myös ikuisesti tuntemattomiksi, koska paperit "hukkuivat" matkan varrella. Nyt sitten niitetään tuon idiotismin satoa. Tuon väen takaisin palauttaminen on nykyään jo erinomaisen vaikea tehtävä. Todella pitkä tie. Kehotan aloittamaan pahimmasta päästä.

pitäisköhän persujen puuttua moiseen? Tällainenhan sotii suoraan mm. "Laki yleisradiosta" vastaan. Miksei persut ole tehneet v 2011 lähtien tehneet mitään?

Persujen pitää puuttua Ylen sikailuihin rahoituksen vähentämisen kautta ja uusi kaivoslaki on toinen millä on tulenpalava KIIRE‼️ Nykylaki mahdollistaa Suomen malmien ryöstön ja ympäristön paskomisen, rahat ulkomaille ja ongelmat jäävät hölmöläisille.

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 075
  • Liked: 40878
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3488 : 01.10.2023, 00:43:25 »
YLE:n uutisissa ei ollut pienintäkään mainintaa siitä, että Ruotsin tilanne on aiheutunut vääränlaisesta maahanmuutosta ja äärilepsusta maahanmuuttopolitiikasta. Tämän johdosta asyylillä on onnistunut aina, eikä kenenkään tulijan tarinoita kyseenalaisteta. Tuli henkilö vaikka Keski-Afrikan tasavallasta. Edes kymmenien turvallisten maiden läpi kulkeminen ei ole saanut poliitikkoja ja viskaaleja heräämään siihen karuun totuuteen, että asyyliä väärinkäytetään laajamittaisesti petkutuksen ja elintasosiirtolaisuuden välineenä.

Massamaahanmuuttoon liittyy ihan samanlainen kollektiivinen harja kun ilmastomuutokseen: sitä ei uskallettu tai haluttu kyseenalaistaa koska maahanmuutto oli vuosia myyty täysin ratkaisevana yhteiskuntamuutoksena, jota ilman Suomi ei yksinkertaisesti selviäisi.

Siinä missä ilmastomuutos on tuhoamassa koko planeetan, massamaahanmuutto oli vastavuoroisesti ainoa tae kansakunnan selviämiselle. Ellemme reagoi kansakuntana molempiin mitä suuremmalla voimalla, resursseja säästämättä ja "tiedettä" tai "asiantuntijoita" kyseenalaistamatta, olisimme tuhoon tuomittuja.

Maahanmuuttohartaudessaan tosiuskovaiset ovat vähätelleet ongelmia tai ne mitätöity kokonaan. Olisihan haitat kuitenkin aina paljon pienemmät kun se eksistentiaalinen uhka, joka voitaisiin torjua massamaahanmuutolla.

Monikulttuurisessa utopiassaan rypeneet poliitikot ovat nyt saamassa rajun heräämisen maahanmuuton arkeen kun Ruotsin koko yhteiskuntajärjestys on kaatumassa ja mamujengit hakkaa ihmisiä Suomen kaduilla. Poliittinen krapula on armoton mutta virheitä ei tietenkään myönnetä vaan nyt alkaa selittely ja syyttely Bioskan esimerkillä.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
 - kansanviisaus

M.K

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 305
  • Liked: 1503
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3489 : 01.10.2023, 01:00:57 »
Olisivat kuunnelleet Ruotsissa 2000-luvun alussa Pim Fortuyiniä ja Jörg Haideria, niin ongelmia ei olisi tai ne olisivat nyt paljon pienempiä.

Ruotsi ei ole tekemässä jengeille mitään, vaikka armeijasta puhutaankin. Kaikki esitetyt toimet ovat lillukanvarsia kansankodin kuolinvuoteella.

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 7 086
  • Liked: 6337
  • Hamster supremacy
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3490 : 01.10.2023, 09:42:27 »
Usan opiskelija meiningistä täytyy vielä mainita, että näiden keskimääräinen opintolaina on noin 40 000 euroa ja näiden työmarkkinat on Suomen tavoin saturoituneet eli monet valmistuvat loppuelämän velkavankeuteen ilman töitä.

Suomen 10 000 euroa ei tietty vielä ole verrannollinen, mutta jos homma jatkuu samanlaisena niin kohta on. Silloinkin löytyy tietty huutelijoita, jotka sanoo, että 40 000 euroa pikkusumma ja kyllähän sitä nyt miljoona pitää pystyä opintolainaa maksamaan helposti.

Yleensä nämä aina hiipii pikkuhiljaa. Alan varmaan kuulostamaan kommarilta. Jotkut jutut nyt vaan menee pakostikin ristiin. Jos opiskelijat ei kerran tarvi opintotukea, niin seuraavaksi voisi varmaan kyseenalaista tarviiko eläkeläiset eläkkeitä tai työntekijät palkkaa. Varmaan joku telttamajoitus ja ruokaseteli hoitaa homman ja voivat ottaa lainan päälle.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2023, 11:37:46 kirjoittanut Hamsteri »
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 26 686
  • Liked: 65375
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3491 : 01.10.2023, 14:47:32 »
Jos opiskelijat ei kerran tarvi opintotukea, niin seuraavaksi voisi varmaan kyseenalaista tarviiko eläkeläiset eläkkeitä tai työntekijät palkkaa. Varmaan joku telttamajoitus ja ruokaseteli hoitaa homman ja voivat ottaa lainan päälle.

Voisi tehdä hyvää pari vuotta. Sen jälkeen 70%:sti kelan tukema yksiö omalla keittiöllä ja kylpyhuoneella alkaisi taas kelvata, vaikka ilmainen opintotuki olisikin vähän ohuempi.
Joku voisi jopa majoittua soluasuntoon! Ajatella.

Joskus aiemmin joku kirjoittaja mainitsi, että soluasunnot ovat täynnä ulkomaan eläviä ja siksi eivät kiinnosta suomalaisia.
- valtaosa nuorista äänestää vihreitä ja vasemmistoa, jotka ajavat monikulttuurisuutta
- kun suominuoret menevät vapaille markkinoille, opiskelija-asuntosäätiöt remontoivat soluja yksiöiksi ja kaksioiksi ja ne menevät ensin. Sitten tulevat vaihto-opiskelijat ja näille on jäljellä käytännössä soluasuntoja.
- jos opiskelijat asuisivat soluasunnoissa, niissä pääosa asukkaista olisi suomalaisia opiskelijoita.
- Mutta nyt sanotaan, että "kun siellä soluissa on pääasiassa jotain vaihtareita". Eikö nuorten äänestyskäyttäytymisen mukaan monikulttuurisuus ole tavoiteltava asia. Puolueet, jota kannattavat, sanovat: "kutsu maahanmuuttaja kahville". Sitten kun se asuu viereisen oven takana ja käyttää samaa vessaa ja keittiötä, niin kulttuuriero onkin ylitsepääsemätön. Vaikka mamu olisi jostain lähikulttuurista?

-i-

MUOKS "Mutta nyt..." lause lisätty yhdistämään aiempi ajatus monikulttuurisuuden ylistämisestä monikulttuurisen soluasumisen mollaamiseen.
« Viimeksi muokattu: 02.10.2023, 08:45:47 kirjoittanut ikuturso »
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

mökkihöperö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 734
  • Liked: 1399
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3492 : 01.10.2023, 14:51:59 »
Usan opiskelija meiningistä täytyy vielä mainita, että näiden keskimääräinen opintolaina on noin 40 000 euroa ja näiden työmarkkinat on Suomen tavoin saturoituneet eli monet valmistuvat loppuelämän velkavankeuteen ilman töitä.

Suomen 10 000 euroa ei tietty vielä ole verrannollinen, mutta jos homma jatkuu samanlaisena niin kohta on. Silloinkin löytyy tietty huutelijoita, jotka sanoo, että 40 000 euroa pikkusumma ja kyllähän sitä nyt miljoona pitää pystyä opintolainaa maksamaan helposti.

Yleensä nämä aina hiipii pikkuhiljaa. Alan varmaan kuulostamaan kommarilta. Jotkut jutut nyt vaan menee pakostikin ristiin. Jos opiskelijat ei kerran tarvi opintotukea, niin seuraavaksi voisi varmaan kyseenalaista tarviiko eläkeläiset eläkkeitä tai työntekijät palkkaa. Varmaan joku telttamajoitus ja ruokaseteli hoitaa homman ja voivat ottaa lainan päälle.

40 tonnia ottanee kaaliin jo ihan huolella, mutta loppuelämän velkavankeuteen sekään ei kyllä riitä, jos nyt aikoo tehdä yhtään mitään työtä vakituisesti.

Se on surullista, kun ihminen joutuu ongelmiin. Järkevin rahankäyttö seuraa kuitenkin siitä, että riskinottajat kantavat omat riskinsä pääosin itse, sen sijaan, että Valde kuittasi riskit ja "riskinottaja" voitot.

Mietipä tätä: Suomessa siivoojat ja tarjoilijat kustantavat verorahoillaan pankkiirien ja juristien tohtorintutkintoja maksuttomassa yliopistossa. Hyväksyn vielä tämän, mutta näiden hyväosaisten ihmisten ulinaa siitä, kuinka paljon enemmän veronmaksajien rahaa vielä pitäisi saada ilmaisen koulutuksen lisäksi, en hyväksy.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2023, 15:24:40 kirjoittanut mökkihöperö »

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 380
  • Liked: 24890
  • "Mari Rantanen: Suomeen on turha tulla hillumaan."
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3493 : 01.10.2023, 15:26:16 »
Orpo pääministerin haastattelutunnilla Ylessä. Paikalla 1 RKP-rasisti, 2 wokea ja 1 kinnas: (pääkirjoitustoimittaja Susanna Ginman Hufvudstadsbladetista, politiikan toimituksen tuottaja Elli Harju Iltalehdestä ja politiikan toimittaja Teemu Luukka Helsingin Sanomista. Puhetta johtaa Ari Takahuhta.

Samaan aikaan kun rikosmamut rääkkäävät Suomessa suomalaisia lapsia, niin

Lainaus
Ruotsissa haetaan sisäisestä tällä hetkellä voimakkaampia keinoja, joilla väkivallan kierre saadaan loppumaan. Orpo kertoo ilmaisseensa Suomen olevan valmis tarvittaessa auttamaan.

mutta itse Suomeen liittyen:

Lainaus
Rasismi on asia, joka meidän täytyy kitkeä Suomesta, ja sen eteen hallituksella on nyt selkeä ohjelma, Orpo kertoo.
Budjettineuvotteluissa on varattu kuusi miljoonaa euroa rasismin kitkemiseksi Suomessa,

Näin se homma etenee.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Tunkki

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 8 258
  • Liked: 16505
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3494 : 01.10.2023, 15:34:46 »
Kuusi miljoonaa varattu. Minkä historiallisen väittämän tuo tuokaan mieleen. Eduskunnan kirjeenvihtaja seuraavalla saunakeikalla voisi kertoa onko Orpolla esinahkaa. Tai vilvoittelualueella kipa käytössä.

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 7 086
  • Liked: 6337
  • Hamster supremacy
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3495 : 01.10.2023, 16:16:49 »

Mietipä tätä: Suomessa siivoojat ja tarjoilijat kustantavat verorahoillaan pankkiirien ja juristien tohtorintutkintoja maksuttomassa yliopistossa. Hyväksyn vielä tämän, mutta näiden hyväosaisten ihmisten ulinaa siitä, kuinka paljon enemmän veronmaksajien rahaa vielä pitäisi saada ilmaisen koulutuksen lisäksi, en hyväksy.

Mietipä tätä: Toisaalta siivoojilla ja tarjoilijoilla on nyt mahdollisuus kouluttautua juristiksi, kun Usassa uhkapeliä.

Sen sijaan, että mietitään tukien leikkauksia, niin systeemi voisi miettiä mitä koulutetaan eli vähentää kaikkia käsienheiluttelu yliopistoja esim. media tai taide.

Toisaalta #2. Varmaan hyvä, että ne hyväosaisetkin kannattaa opintotukia vai pitäisikö niiden jostain periaatteesta X kannattaa 40 000 euron hintaisia opiskeluja kaikille?
« Viimeksi muokattu: 01.10.2023, 16:30:12 kirjoittanut Hamsteri »
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 954
  • Liked: 94119
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3496 : 01.10.2023, 16:32:58 »
Seura-lehti selvitti. Miksi ei hallitus ole selvittänyt?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

mökkihöperö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 734
  • Liked: 1399
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3497 : 01.10.2023, 17:24:20 »

Mietipä tätä: Suomessa siivoojat ja tarjoilijat kustantavat verorahoillaan pankkiirien ja juristien tohtorintutkintoja maksuttomassa yliopistossa. Hyväksyn vielä tämän, mutta näiden hyväosaisten ihmisten ulinaa siitä, kuinka paljon enemmän veronmaksajien rahaa vielä pitäisi saada ilmaisen koulutuksen lisäksi, en hyväksy.

Mietipä tätä: Toisaalta siivoojilla ja tarjoilijoilla on nyt mahdollisuus kouluttautua juristiksi, kun Usassa uhkapeliä.

Sen sijaan, että mietitään tukien leikkauksia, niin systeemi voisi miettiä mitä koulutetaan eli vähentää kaikkia käsienheiluttelu yliopistoja esim. media tai taide.

Toisaalta #2. Varmaan hyvä, että ne hyväosaisetkin kannattaa opintotukia vai pitäisikö niiden jostain periaatteesta X kannattaa 40 000 euron hintaisia opiskeluja kaikille?

No ehkä lukukausimaksut USAn tapaan voisi olla vähän liian paksua kamaa, mutta jos maksuttoman opiskelun ajan eläminen maksettaisiin A) opintojen ohessa tehtävällä työnteolla ja B) valtion takaamalla lainalla, niin pääsisimme kaik halvemmalla, kun esimerkiksi täällä aiemmin mainitut kimppakämpät rupeasivat opiskelijoille kelpaamaan eikä suorittavaan osa-aikatyöhön tarvittaisi nettohaitallista maahanmuuttoa (kun opiskelijoille työ kelpaisi)

Lisäksi se lainanmaksu on helpompaa, kun verotusta saadaan näiden uudistuksien kautta kevenemään.

Lisäksi voitaisiin siirtyä käytännönläheisempiin kandi- tutkintoihin jotka kelpaisivat työelämään siirtymiseen ja maisteri + tohtorivaiheeseen voitaisiin harkita sitä lukukausimaksuakin (Valde takaa lainan)

Käsienheiluttelututkintojen vähentäminen on varmasti järkevää, mutta ne vähenisivät ihan itsestäänkin jos markkinavetoisempaan malliin siirryttäisiin.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2023, 17:28:20 kirjoittanut mökkihöperö »

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 7 086
  • Liked: 6337
  • Hamster supremacy
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3498 : 01.10.2023, 17:34:02 »
^

Joo ihmetyttää etenkin kimppakämpät. Elämäni hauskin vuosi eikä maksanut vattuakaan. Ei ne varmaan kaikille sovi, mutta pitäis olla standardi kuitenkin, että opiskelijat päätyy soluun.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

F1nka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 575
  • Liked: 4428
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3499 : 01.10.2023, 18:03:55 »
^Homma toimii, jos kimppakämpän jakajat jakavat kohtuu yhteisen käsityksen asumisesta. En tiedä, milloin olet asunut kimppakämpässä. Tänä päivänä kimppakämppään muuttava luultavimmin saa seurakseen sekalaisen seurakunnan vaihtareita.
Tottelematon tieto aktivismissa

Histon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 819
  • Liked: 5234
  • Puolinuiva
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3500 : 03.10.2023, 17:49:51 »
Toimittaja Reetta Rönkä ulisee 3kk säännöstä.

https://areena.yle.fi/1-66487425

Maahanmuuton kiristykset ovat
Suomelle haitaksi, sanovat ulkomaiset osaajat Yle Areenassa

Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 380
  • Liked: 24890
  • "Mari Rantanen: Suomeen on turha tulla hillumaan."
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3501 : 03.10.2023, 20:38:52 »
Köyliön nero Petteri Orpo painottaa erittäin voimakkaasti: Ukraina, Moldova ja "Länsi-Balkan" EU:hun. Viimeistään 2030.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009898022.html

Lainaus
PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok) toivoo EU:n laajenevan merkittävästi ennen 2030-lukua. Orpon mukaan EU:n laajeneminen on toteutettava mahdollisimman nopealla aikataululla, mutta samalla on pidettävä huoli siitä, että unioniin otettavat maat ovat valmiita jäsenyyteen.

– On geopoliittinen välttämättömyys, että EU laajenee. Jos tässä ei saada uskottavaa ja kunnollista prosessia aikaan, on suuri vaara sille, että ne Itä-Euroopan ja Länsi-Balkanin maat, jotka haluavat EU:n jäseniksi, ajautuvat jonnekin muualle. Se tarkoittaa silloin Venäjän vaikutuspiiriä tai Kiinan vaikutuspiiriä. Sitä me emme halua, Orpo sanoi tiedotus­tilaisuudessaan eduskunnassa.



"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 227
  • Liked: 51097
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3502 : 03.10.2023, 20:51:19 »
^Homma toimii, jos kimppakämpän jakajat jakavat kohtuu yhteisen käsityksen asumisesta. En tiedä, milloin olet asunut kimppakämpässä. Tänä päivänä kimppakämppään muuttava luultavimmin saa seurakseen sekalaisen seurakunnan vaihtareita.

Mutta silloin kun Suomi ei vielä ollut täynnä kehareita eivätkä yliopistot ja asuntolatkaan olleet täynnä kehitysmaalaisia, niin soluasuminen oli hauskaa. Ja sekin oli osa hauskuutta, että kaikilla ei ollut ihan täysin sama käsitys yhteisasumisesta 😄

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 938
  • Liked: 2479
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3503 : 03.10.2023, 20:57:42 »
Käykös tässä niin että PS-KOK vahtivuorolla

1. Otetaan enemmän lainaa kun demari-vasemmisto, mutta syytetään siitä demarivasemmistoa
2. Polttoaineen hinta nousee, mutta kerrotaan että demarivasemmisto ihan varmasti olisi nostanut sitä vielä enemmän, joten autoilija hyötyy
3. Maksetaan EU:lle enemmän kun demarivasemmiston aikaan, mutta se on siksi että kuluttaja hyötyy ja demarivasemmisto olisi varmasti maksanut ainaskin miljardin enemmän, joten säästetään siinäkin aineskin miljardi.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 7 086
  • Liked: 6337
  • Hamster supremacy
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3504 : 03.10.2023, 21:56:04 »
Käykös tässä niin että PS-KOK vahtivuorolla

1. Otetaan enemmän lainaa kun demari-vasemmisto, mutta syytetään siitä demarivasemmistoa
2. Polttoaineen hinta nousee, mutta kerrotaan että demarivasemmisto ihan varmasti olisi nostanut sitä vielä enemmän, joten autoilija hyötyy
3. Maksetaan EU:lle enemmän kun demarivasemmiston aikaan, mutta se on siksi että kuluttaja hyötyy ja demarivasemmisto olisi varmasti maksanut ainaskin miljardin enemmän, joten säästetään siinäkin aineskin miljardi.

Tämän takia lopetin äänestämisen. Vaihtelevat vaan rooleja ja lopputulokset on aina samat.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 012
  • Liked: 5355
  • Aavikolla roskiksessa
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3505 : 03.10.2023, 22:19:44 »
Tavoitetilahan valtavipeltäjiltä on rajut väestövähennykset ydinsodalla hyperinflaation jälkeen. Great resetiksi ne sitä kutsuu. Ei muka ole kukaan asiasta kuullutkaan, kukaan ei suunnittele marinin kansainvälistä uraa, ja filtteritkin valitaan satunnaisesti.

artti

  • Vihjeettömät
  • Jäsen^^^
  • *
  • Viestejä: 2 667
  • Liked: 1743
  • Ajattele isommin Ajattele kaukonäköisemmin
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3506 : 04.10.2023, 19:07:00 »
Kesällä tiedotusvälineissä raivosi Perussuomalaisiin kohdistunut hyökkäys, joka hyödynsi nimekkäiden perussuomalaisten kirjoituksia sosiaalisessa mediassa, joka on esimerkki tavoista pelata peliä. Perussuomalaisiin kohdistunut kesähyökkäys ilmensi tiedotusvälineiden keskitettyä ohjausta.

Perussuomalaiset ovat yksi neljästä suuresta eduskuntapuolueesta, joita ovat Kokoomus, Perussuomalaiset, Sosialidemokraatit ja Keskusta. Pieniä eduskuntapuolueita ovat Vihreät, Vasemmistoliitto, Suomenruotsalainen kansanpuolue, Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt.

Realiteetti on, että pienet puolueet ovat pieninä puolueina lähimpänä eduskunnasta putoamista. Suuret puolueet pyrkivät lisäämään eduskuntapaikkojensa lukumäärää ja vahvistamaan valtaansa pienien puolueiden kustannuksella. Eduskunnassa pyörivän pelin nimi on, että suuret puolueet pyrkivät pudottamaan pienet puolueet eduskunnasta hyväksikäyttämällä sitä, että pienet eduskuntapuolueet ovat pieninä eduskuntapuolueina lähimpänä eduskunnasta putoamista.

Suurien eduskuntapuolueiden metodi on, että suuret eduskuntapuolueet käyttävät monia metodeja samaan aikaan. Yksi monista metodeista on, että suuret eduskuntapuolueet omivat pienien eduskuntapuolueiden politiikkoja.

Suuret puolueet ja talouselämän ohjauksessa toimivat tiedotusvälineet ovat omaksuneet vihreitä teemoja, jonka tarkoitus on vähentää tarvetta äänestää Vihreitä eduskuntavaaleissa ja näin edistää Vihreiden putoamista eduskunnasta.

Talouselämän ohjailemat tiedotusvälineet sävyttävät vihreitä teemoja peloittelemalla ihmisiä, jossa tiedotusvälineiden pyrkimyksenä on sävyttää Vihreätä puoluetta ikävillä sävyillä. Kaikki kansalaisia kohtaavat vihreistä politiikoista johtuvat ikävät vastoinkäymiset langetetaan Vihreän puolueen syyksi toivossa, että kansalaiset pudottaisivat Vihreät eduskunnasta seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Poliittinen laskelmointi näkyy tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa pyörivässä Vihreisiin kohdistuvassa erittäin aggressiivisessa lokakampanjassa, jota Vihreät itsekin ylläpitävät perustelemalla tarpeen äänestää Vihreitä pelon ilmapiirin lietsomisella.

Se on ennakoitavissa, että kun Vihreät ovat pudonneet eduskunnasta niin suurien eduskuntapuolueiden huomio kääntyy jäljelle jääneisiin pieniin eduskuntapuolueisiin, joita ovat Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit, Suomenruotsalainen kansanpuolue ja Liike Nyt.

Luulen, että suuret eduskuntapuolueet eivät kenties uskaltaisi maalittaa Suomenruotsalaista kansanpuoluetta pudotettavaksi eduskunnasta. Kun Vihreät ovat pudonneet eduskunnasta niin ennakoin, että seuraavaksi alkaa tiedotusvälineiden hyökkäys Vasemmistoliiton, Kristillisdemokraattien ja Liike Nyt pudottamiseksi eduskunnasta.

Se on havaittavissa, että äärivasemmisto ja äärioikeisto antavat näkyvyyttä toisilleen pyrkimyksenä viedä näkyvyyttä maltillisilta puolueilta. Todella ovelaa peliä pelatessaan äärivasemmisto ja äärioikeisto tekeytyvät maltillisiksi viedäkseen äänestäjiä maltillisilta puolueilta.

Poliittisen taistelun päämäärä on, että eduskunnassa on yksi puolue Perussuomalaiset ja näin Suomesta on tullut Perussuomalaisten johtama yksipuoluejärjestelmä.

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/eduskuntaryhmat/Sivut/default.aspx
« Viimeksi muokattu: 29.10.2023, 03:47:10 kirjoittanut artti »
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

Scruton

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 82
  • Liked: 413
  • Maltillinen kansalliskonservatiivi
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3507 : 04.10.2023, 20:03:43 »
-
« Viimeksi muokattu: 07.10.2023, 05:35:04 kirjoittanut Scruton »
"Conservatism starts from a sentiment that all mature people can readily share: the sentiment that good things are easily destroyed, but not easily created."
- Sir Roger Scruton

“Tradition is not the worship of ashes, but the preservation of fire.”
- Gustav Mahler

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 447
  • Liked: 11713
  • Mullaki o kissa
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3508 : 04.10.2023, 20:07:19 »
Käykös tässä niin että PS-KOK vahtivuorolla

1. Otetaan enemmän lainaa kun demari-vasemmisto, mutta syytetään siitä demarivasemmistoa

No, dem-vas-vahtivuorolla otettiin surutta jättimäärä lisää velkaa, jonka suurten korkojen maksaminen on pois jostain. Tai sitten on otettava velkaa, etteivät köyhimmät suomalaiset joutuisi kerjuulle. Tässä kai ollaan onnistumassa, ainakin tutkimusten mukaan kaikkein köyhimmät saavat ensi vuonna näppiin 200 euroa enemmän kuussa kuin dem-vas-hallituksen aikana saivat, asumiskulujen jälkeen.
Lisäksi dem-vas-hallituksen ryssimä sote maksaa aivan vitusti enemmän kuin entinen, hyvin toiminut systeemi. Mustä rahat?

Lainaus
2. Polttoaineen hinta nousee, mutta kerrotaan että demarivasemmisto ihan varmasti olisi nostanut sitä vielä enemmän, joten autoilija hyötyy

Jää nähtäväksi, mutta ainakin hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus ei omilla toimillaan nosta polttoaineiden hintoja. Muu hintakehitys riippuu sitten ihan muista tekijöistä.

Lainaus
3. Maksetaan EU:lle enemmän kun demarivasemmiston aikaan, mutta se on siksi että kuluttaja hyötyy ja demarivasemmisto olisi varmasti maksanut ainaskin miljardin enemmän, joten säästetään siinäkin aineskin miljardi.

No, onneksi siellä on PS hallituksessa toivottavasti jarruttamassa EU-rahoituskiimaa. Ilman sitä maksaisimme varmasti maksimit plus 50%. Paino sanalla "toivottavasti", vielä emme tiedä.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 260
  • Liked: 10722
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
Vs: Orpon hallitus 2023–
« Vastaus #3509 : 04.10.2023, 20:58:25 »

Poliittinen laskelmointi näkyy tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa pyörivässä Vihreisiin kohdistuvassa erittäin aggressiivisessa lokakampanjassa, jota Vihreät itsekin ylläpitävät perustelemalla pelon ilmapiirin lietsomisella tarpeen äänestää Vihreitä.

Se on ennakoitavissa, että kun Vihreät ovat pudonneet eduskunnasta niin suurien eduskuntapuolueiden huomio kääntyy jäljelle jääneisiin pieniin eduskuntapuolueisiin, joita ovat Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit, Suomenruotsalainen kansanpuolue ja Liike Nyt.

Luulen, että suuret eduskuntapuolueet eivät kenties uskaltaisi maalittaa Suomenruotsalaista kansanpuoluetta pudotettavaksi eduskunnasta. Kun Vihreät ovat pudonneet eduskunnasta niin ennakoin, että seuraavaksi alkaa tiedotusvälineiden hyökkäys Vasemmistoliiton, Kristillisdemokraattien ja Liike Nyt pudottamiseksi eduskunnasta.


No nyt tuli kyllä melkoinen aivopieru. Vihreät eivät ole tippumassa minnekkään. Vihreillä on osa vihervasemmistolaisessa blokissa. Liike nyt on yhtäkuin Harkimo. Ja se ei ole mikään liike vaan yhden henkilön ympärille rakennettu henkilökultti.  jos joku on tippumassa niin se on keskusta, sillä sen kansanedustajilla ja äänestäjillä on eri allonpituudet. keskusta ei tarjoa enään mitään kellekkään ja sitä äänestetään lähinnä tottumuksesta. Vihreät eivät pärjää paremmin koska puolue on liian hörhö jotta perheelliset ja työssäkäyvät voisivat sitä äänestää. alunperin vihreät ovat olleet stasin ja KGB:n luomus. Ja vihreitä eniten taitaa maalittaa persut. se on ollut vihreiltä virhe lähteä persujen kanssa mutapainiin.

Tagit: orpon hallitus