En oikein tiedä missä kelkassa tässä kukin on, mutta se on huolestuttavin skenaario jos Stubb pyrkii kaappaamaan ulkopolitiikan itselleen, eli käytännössä poistamaan perussuomalaisten vaikutukset siihen. Painotus naisten ja tyttöjen tukemisesta vaihtuisi siis radikaalifeministiseen politiikkaan, mikä olisi tismaalleen sama kuin edellisellä hallituksella.
Siihenhän tällä painostuksella pyritään, että perussuomalaiset ministerit tekevät oma-aloitteisesti vain "oikeita", Setan ja ulkoministeriön henkilökunnan hyväksymiä linjauksia, ettei tarvitse ojentaa jälkikäteen.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tämänkin arvottoman näytelmän taustalla on oikeasti tapahtunut. Kyseisessä hankkeessa ei alkuperäisen Maikkarin uutisen mukaan sitouduttaisi seksuaalivähemmistöjen suhteen käytännössä yhtään mihinkään konkreettiseen, joten kirjaimellisesti pelkkää symbolipolitiikkaa. Reaktiot voi sitten suhteuttaa siihen.
Minun mielestäni on äärimmäisen huolestuttavaa, jos Ukrainassa on kuollut kymmeniä ellei satoja tuhansia ihmisiä, Kymmenet tuhannet on jääneet kodittomiksi, satoja tuhansia on lähtenyt maanpakoon, kolmasosa maapinta-alasta on valloitettu väkivalloin, naisia on raiskattu, miehiä on raiskattu, lapsia on raiskattu. Ihmisiä on haavoittunut ja vammautunut tuhansia. Maassa on tuhansia ja taas tuhansia raaja-amputoituja ihmisiä ja sokeutuneita...
Sitten perustetaan joku jälleenrakennusrahasto, joka takaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia?
Missä on orpojen oikeudet?
Missä lapsensa menettäneiden oikeudet?
Missä puolisonsa menettäneiden oikeudet?
Missä kotinsa menettäneiden oikeudet?
Missä raiskattujen oikeudet?
Missä raajansa menettäneiden oikeudet?
Missä mielenterveytensä menettäneiden oikeudet?
Niin kauan kuin yksi vähemmistö nostetaan ylitse muiden, halveksimme kaikkia muita vähemmistöjä. Seksuaalivähemmistöjä Ukrainassa on ollut aina, mutta nämä muut vähemmistöt ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti sodan myötä. Jos keitä meidän tulee tukea niin heitä!
On huolestuttavaa, että tasavallan presidenttikin puheissaan nostaa seksuaalivähemmistöjen oikeudet raiskatussa maassa tikun nokkaan. Ne ovat osa pakettia, mutta yhdenkään paketin otsikossa saati edes ingressissä tuollaista ei tule mainita, ellei muitakin vähemmistöjä mainita.
@Matias Turkkila Saa kopioida vapaasti ministerille ja uutisiin.
-i-