Kirjoittaja Aihe: Löytyykö Purralle todellinen haastaja Tampereen puoluekokouksessa?  (Luettu 8833 kertaa)

Joonas Taipaleenmäki

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 12
  • Liked: 15
Disclaimer: Seuraava ei ole millään muotoa tarkoitettu henkilöön käyväksi kritiikiksi.

Mielestäni puolue tarvitsee Purralle haastajan ennen kaikkea kahdesta syystä: 1) Kokoomuksen tahtoon taipuminen hallitusohjelman talouspoliittisissa linjauksissa. 2) Anteeksipyytelyn ilmeisesti katkeamaton ketju, joka lähti liikkeelle Junnilan erosta, ja joka saa poliittiset vastustajamme vain entistä suurempaan hurmioon proverbiaalisen hain haistaessa veren.

Tarkemmin:

1) Kun puheenjohtajan suulla sanotaan viikkoa tai kahta ennen vaaleja, että köyhimmiltä SUOMALAISILTA ei leikata, niin miten aiomme selittää tulevat leikkaukset niille, konservatiivisesti arvioiden, 150-200k köyhyysrajalla tai sen välittömässä läheisyydessä eläville äänestäjillemme, kun heidän asumis- ja muut tukensa pienenevät merkittävästi?

2) Nyt kun anteeksipyytely on aloitettu se EI TULE loppumaan, koska vihervasemmisto on havainnut ajojahtitaktiikkansa toimivaksi. En usko, että keskivertoäänestäjäämme haittaa kovinkaan paljon, jos menneisyydessä on joskus sanottua n**keriä  n**keriksi tai r*ssää r*ssäksi, mutta se, että emme sitten lopulta, kun paine kasvaa liian suureksi, seisokaan sanojemme takana, saattaa haitatakkin.

Olenko näiden ajatusteni kanssa yksin?     

EDIT: Tässä ketjussa on epäilty minua trolliksi. Tässä somelinkkini todisteeksi: @taipaleenmakips (Twitter, Youtube, Insta). Miten tuohon profiiliin saa valokuvan?
« Viimeksi muokattu: 13.07.2023, 11:45:44 kirjoittanut Joonas Taipaleenmäki »

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 037
  • Liked: 18891
  • Kuka jos en minä
Henkilökysymys tuossa suhteessa se hankalin. onko ketään kyllin suurta luottamusta nauttivaa joka olisi suostuvainen asettumaan ehdolle? Aika toinen, todella pieni hetki ennenkuin pitäisi olla tiedossa ja rummuttaa tietoa riveissä että olisi minkäänlaista mahdollisuutta. Näistä kahdesta johtuen en oikein jksa uskoa että kukaan uskottava vaihtoehto olisi haastamassa. Ääniä on reilusta tuhannesta vajaaseen kahteen tuhanteen jaossa tyypillisesti, ja ei nyt tule mieleen ketään joka keräisi 200+ ääntä purraa vastaan. Yhden kärjen taakse linnoittautumisen ongelma, korvaavia vaihtoehtoja ei ole kun taas monen kärjen etenemisellä on isoja nimiä keitä vaihtaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Firtu Fakkari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 168
  • Liked: 216
Tietääkö joku, onko Jussi ilmoittanut halustaan puheenjohtajaksi? Ainoa varteenotettava tässä(kin) tilanteessa.
Nyt tai joskus toiste.

Paawo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 521
  • Liked: 10242
  • Hädänalainen rap-muusikko
Nopea puheenjohtajiston vaihdos ennen hallitustyön käynnistymistä sekoittaisi PS poliittista pakkaa suuresti eikä missään nimessä olisi PS jäsenistön edun mukainen peliliike vallankin kun pahin meteli loppui käytännössä eiliseen.

Ihmetyttääkin tältä pohjalta kovasti viime päivinä kirjoittelemaan alkaneiden foorumilaisten kommenttien ja jopa aloituspostausten runsaus.  :)
Mätä kala haisee.  :silakka:
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 037
  • Liked: 18891
  • Kuka jos en minä
Tietääkö joku, onko Jussi ilmoittanut halustaan puheenjohtajaksi? Ainoa varteenotettava tässä(kin) tilanteessa.

Tuskin olisi tarjolla kun ilmoittautunut juuri presidenttikisaan mikä melkein läpihuutojuttu.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Firtu Fakkari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 168
  • Liked: 216
Ei pahin meteli loppunut ole. Nythän se vasta alkaa, kun varsinainen hallitustyö leikkauksineen alkaa ja kaikki tietty pannaan persujen syyksi, vaikka olisikin esim. Kokoomuksen ansiota. Persuthan ne toisen maailmansodankin aloitti.
Nyt tai joskus toiste.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 229
  • Liked: 51097
On ok, jos Purralle ilmaantuu haastaja puheenjohtajakisaan, mutta ei ole ok, jos perussuomalaiset jäsenet eivät tässä tilanteessa JA NIMENOMAAN TÄSSÄ TILANTEESSA seiso puheenjohtajansa valtiovarainministeri Riikka Purran takana ja valitse hänet jatkokaudelle.

Siinä ei ole mitään kummallista, että vihollinen haluaa tuhota Purran, mutta se on anteeksiantamatonta jos omat Purran hylkäävät TÄSSÄ TILANTEESSA.
Siinä ei juuri kannata Purran anteeksipyytelyitä kritisoida jos omalla äänestyskäyttäytymisellä viestitämme, että oli Purra just niin huono kuin kommarimedia väitti -> vaihtoon.

Kannattaa pohtia kuumeisesti, miten OMIEN luottamus ps-puolueeseen säilyy, ei sitä mitä muut meistä ajattelevat. Halveksin persuja, jos Purralta viedään tuki, erityisesti tässä nykytilanteessa. Nöyristelyllä ei sotia voiteta.

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 693
  • Liked: 12344
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Disclaimer: Seuraava ei ole millään muotoa tarkoitettu henkilöön käyväksi kritiikiksi.

Olenko näiden ajatusteni kanssa yksin?   
Et todellakaan ole.
1. Purran viestintä oli aluksi erinomaista, olisi pitänyt jättää siihen.
2. Sitten meni kertomaan että aivan kaikki intternetin  Jaskojen töräyksetkin olivat hänen 31 vuotiaana kirjoittamiaan  :facepalm: :facepalm:
3. Ja lopuksi anteeksi anteeksi X 100..0  :facepalm:
Keneltä anteeksi? Niiltä roadmäneiltä, säkeiltä ja ihan vaan Neekereiltä jotka lukevat webarchivesta Vieraskirjaa?  :facepalm:
Vai poliittisilta vihollisilta? Ketään "normoa" = mahdollista äänestäjää ei kiinnosta hevon vittua joku netarchiven Vieraskirja tai ylipäätään tällainen nettikirjoittelu. Median ulikopteri toki aikansa pyörisi mutta sitten tuli taas tärkeämpää uutisoitavaa esim. tis turhakkeen pieru tai putlerin sukat..

Äärimmäisen noloa ja typerää  :facepalm:

No nyt varmaan Riikka saa anteeksi eikä tätä keissiä hierota Riikan naamaan aivan koko hänen elämänsä ajan  :facepalm:
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 229
  • Liked: 51097
Nopea puheenjohtajiston vaihdos ennen hallitustyön käynnistymistä sekoittaisi PS poliittista pakkaa suuresti eikä missään nimessä olisi PS jäsenistön edun mukainen peliliike vallankin kun pahin meteli loppui käytännössä eiliseen.

Ihmetyttääkin tältä pohjalta kovasti viime päivinä kirjoittelemaan alkaneiden foorumilaisten kommenttien ja jopa aloituspostausten runsaus.  :)
Mätä kala haisee.  :silakka:

Kommarit soluttautuvat Hommalle ”huolestuneina perussuomalaisina” varovasti ehdottelemaan erilaisia ”ratkaisuja”.

Yrittäkääpä Homman pojat taas kerran pysyä skarppeina ja hereillä! T: keski-ikäinen vihainen täti

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 693
  • Liked: 12344
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Lisään vielä että JOS hallitus ei kaadu eikä kannatus reilusti kyykkää niin jatkakoon vaikka minua vituttaakin. Toisessa tilanteessa PJ vaihtoon ja sori vaan: Riikka tuskin saa enää koskaan PS ulkopuolelta työpaikkaa ja tämä johtuu vain ym. kohdista 2 ja 3, EI itse kirjoitteluista. Ei ole kansanedustajan paikkakaan enää seuraavissa vaaleissa ihan "matemaattisen varmaa" ;) (huomatkaa rasisstinen silmäisku tietäjät tietää) kun tämä farssi nyt ei ole varsinaisesti meriitti PS kannattajille. Siltä varalta ettei joku ymmärrä niin vain PS kannattajat äänestävät PS, ei niinkään äärivasemmistopuolueiden.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Joonas Taipaleenmäki

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 12
  • Liked: 15
ei ole ok, jos perussuomalaiset jäsenet eivät tässä tilanteessa JA NIMENOMAAN TÄSSÄ TILANTEESSA seiso puheenjohtajansa valtiovarainministeri Riikka Purran takana ja valitse hänet jatkokaudelle.

Nöyristelyllä ei sotia voiteta.

Yllä ja alla oleva ovat ristiriidassa.

Äpyli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 738
  • Liked: 2946
Kannattaa pohtia kuumeisesti, miten OMIEN luottamus ps-puolueeseen säilyy, ei sitä mitä muut meistä ajattelevat. Halveksin persuja, jos Purralta viedään tuki, erityisesti tässä nykytilanteessa. Nöyristelyllä ei sotia voiteta.

Olen samaa mieltä. Riikka oli valtakunnan äänikuningatar. Sehän olisi opposition unelmaskenaario, että äänikuningatar vaihdettaisiin. Niin symbolisesti kuin reaalisesti. Oppositiolla ei ole mitään sitä vastaan, että persut alkavat kinastella ja syödä omaa puoluettaan. On lisäksi turha kuvitella, että kukaan muukaan henkilö saisi persujen puheenjohtajana parempaa kohtelua.

Parempi olisi miettiä, kuinka vaikeudet käännetään voitoksi. Siitä tunnistaa hyvän johtajan. Johtaja ei kuitenkaan voi sitä tehdä yksin, vaan siihen tarvitaan tukea. Persut eivät tule saamaan sellaista johtajaa, joka ei tekisi virheitä, joka olisi ylivertainen ja johon ei lika tarttuisi. Heikko on puolue, joka rankaisee välittömästi jokaisesta virheestä. Ei sellainen puolue tule kestämään.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 229
  • Liked: 51097
Lisään vielä että JOS hallitus ei kaadu eikä kannatus reilusti kyykkää niin jatkakoon vaikka minua vituttaakin. Toisessa tilanteessa PJ vaihtoon ja sori vaan: Riikka tuskin saa enää koskaan PS ulkopuolelta työpaikkaa ja tämä johtuu vain ym. kohdista 2 ja 3, EI itse kirjoitteluista. Ei ole kansanedustajan paikkakaan enää seuraavissa vaaleissa ihan "matemaattisen varmaa" ;) (huomatkaa rasisstinen silmäisku tietäjät tietää) kun tämä farssi nyt ei ole varsinaisesti meriitti PS kannattajille. Siltä varalta ettei joku ymmärrä niin vain PS kannattajat äänestävät PS, ei niinkään äärivasemmistopuolueiden.

Minä henk koht uskon, että Purran jatko kansanedustajana seuraavissa ek-vaaleissa on varma, vaikka kuramedian nöyristely vituttaakin monia meistä äänestäjistä, mutta hallituskaaoksen kulisseihin emme tällä hetkellä suoraan näe, joten Purrankin ratkaisuja on vaikea täysin arvioida.

Teot kertovat (jos tuo hallitus mitään pystyy tekemään kun hallituksessa on sisälläkin oppositio eli RKP ja Kokoomus)  oliko PS:n jatkolle hallituksessa mitään järkiperusteita ja sen taas pystymme arvioimaan vasta ajan kanssa jälkikäteen, emme nyt.

Siihen en usko nanosekuntiakaan, että Riikka Putta olisi niin rakastunut ministeriauton takapenkkiin, että hän sen vuoksi suostuisi minkään sortin pahoitteluihin. Joku muu syy hänellä on.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 229
  • Liked: 51097
ei ole ok, jos perussuomalaiset jäsenet eivät tässä tilanteessa JA NIMENOMAAN TÄSSÄ TILANTEESSA seiso puheenjohtajansa valtiovarainministeri Riikka Purran takana ja valitse hänet jatkokaudelle.

Nöyristelyllä ei sotia voiteta.

Yllä ja alla oleva ovat ristiriidassa.

Eivät ole ristiriidassa.

Jos vaikka Riikka Purra nöyristeleekin ja pahoittelee, se ei tarkoita, että koko ps-puolueen pitää nöyrtyä punamedian ja mädäkkien huudon ja natsisyytösten edessä, ja äänestää Purra pois puheenjohtajan pallilta.

Et vissiin tajua tätä? Meidän ei ole pakko pahoitella ja paskoa housuihimme, vaikka Purra pahoittelikin.

Yhtään ei mielipahani vähene, jos perussuomalaiset menevät median natsimetsästäjien suunnitelmien mukaan seuraavassa puoluekokouksessa ja hylkäävät Riikka Purran, kuin isommankin natsirikollisen.
« Viimeksi muokattu: 13.07.2023, 12:01:54 kirjoittanut Emo »

sancai

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Liked: 11065
Nopea puheenjohtajiston vaihdos ennen hallitustyön käynnistymistä sekoittaisi PS poliittista pakkaa suuresti eikä missään nimessä olisi PS jäsenistön edun mukainen peliliike vallankin kun pahin meteli loppui käytännössä eiliseen.

Ihmetyttääkin tältä pohjalta kovasti viime päivinä kirjoittelemaan alkaneiden foorumilaisten kommenttien ja jopa aloituspostausten runsaus.  :)
Mätä kala haisee.  :silakka:
Media rasismiöyhöttää ja Purra pyytää anteeksi kirjoittelujaan, joita kyllä ihan hyvin voi pyytää anteeksi, kun nimitykset, joita on käytetty, olivat selkäesti looukkaavia. Mitä tekee Homma? Sen sijaan, että kohut jätettäisiin omaan arvoonsa, kuten Purralta vaaditaan, panikointi, kiihkoilu ja ihmisten tyrkkiminen bussin alle sen kuin kiihtyy. Median öyhötykset pitää jättää omaan arvoonsa ja se koskee myös meitä.

Toivon, että niin media, kuin Homma-forumin lukijakunta muodostaisivat mielipiteensä ja kritiikkinsä hallitusta sen perusteella, mitä he tekevät. Ei sen perusteella, mikä joku signaloi, öyhöttää tai panikoi. Hallitusohjelma on hyvä kompromissi ja sisältää erittäin onnistuneita maahanmuuttopoliittisia kirjauksia. Jos Perussuomalaiset ei ole valmiita kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa, mitä varten se puolue on olemassa? En ole äänestänyt perussuomalaisia sen takia, että huudellaan neekeriä oppositiossa, vaan sen takia, että laitetaan rajat kiinni ja jotenkin perutaan tämän maan syöksykierrettä, kun vielä ei ehkä ole aivan liian myöhäistä.

Jos olet sitä mieltä, että on tärkeämpää olla pahoittelematta sitä, että on kutsunut ihmistä loukkaavilla nimityksillä kuin toteuttaa maahanmuuttokriittistä politiikkaa, ehkä politiikka ei ole oikea areena sinulle. Senkus öyhöttelet menemään ja lauot neekerijuttuja omassa seurassasi, mutta älä niitä vedä mukaan, jotka haluavat oikeasti vaikuttaa asioihin.

Perussuomalaiset on demokraattinen puolue ja ainoa puolue, joka valitsee puheenjohtajansa suoralla jäsenäänestyksellä. Purralle haastajaksi ilmoittautuminen on tervetullutta. Mutta älkää nyt vittu äänestäkö minkään median leipomien kohujen perusteella. Purra on harvinaisen vahva puheenjohtaja, jolla on sekä järkkymättömän nuiva vakaumus, että poliittista pelisilmää. Perussuomalaisilla on käynyt hyvä "herraonni" jo kaksi kertaa peräkkäin. Miettikääpä itsenne tuohon asemaan, tai ketään muuta kuin Purraa tai Halla-ahoa, ihan oikeasti. Purra on vetänyt pirun hyvin.

Joonas Taipaleenmäki

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 12
  • Liked: 15
Siihen en usko nanosekuntiakaan, että Riikka Putta olisi niin rakastunut ministeriauton takapenkkiin, että hän sen vuoksi suostuisi minkään sortin pahoitteluihin. Joku muu syy hänellä on.

Haluan vielä alleviivata, että en vertaa Purraa MILLÄÄN TAVOIN Soiniin, mutta tarvitsemme h*lvetin kovat näytöt äänestäjillemme, joita leikkaukset tulevat satuttamaan. Enkä nyt puhu elämäntapatyöttömistä, vaan työkyvyttömistä ja pieneläkeläisistä.

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 622
  • Liked: 66307
  • 'Hvis lyset tar os'
Ei tämä tilanne puheenjohtajaa vaihtamalla parane- sillä vahinko on jo tapahtunut. Kyllä tässä "vahingossa" on tod.näk puolueen "aivoriihi" osallisena. Nyt voi ainoastaan toivoa- että vahingot jäävät minimiin- ja tästä opittaisiin jotain. Vastapuolihan nimenomaan pyrkii siihen- että Purra syöstäisiin "valtaistuimeltaan"- joka olisi omiaan lisäämään hajaannusta puolueen sisällä.

Hajaannus pelaisi suoraan vastapuolen pussiin- joka lienee heidän pyrkimyksensäkin. Hajota ja hallitse.

Se- keneltä Purran tulisi "pyytää anteeksi"- on omat joukot, jotka joutuivat todistamaan ulikopterin annettua laskeutumista ps-kentälle. Ulikopteri on kaikkien suomalaisten vihollinen- vaikka kaikki suomalaiset eivät sitä vielä sisäistä.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

sancai

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Liked: 11065
Siihen en usko nanosekuntiakaan, että Riikka Putta olisi niin rakastunut ministeriauton takapenkkiin, että hän sen vuoksi suostuisi minkään sortin pahoitteluihin. Joku muu syy hänellä on.

Haluan vielä alleviivata, että en vertaa Purraa MILLÄÄN TAVOIN Soiniin, mutta tarvitsemme h*lvetin kovat näytöt äänestäjillemme, joita leikkaukset tulevat satuttamaan. Enkä nyt puhu elämäntapatyöttömistä, vaan työkyvyttömistä ja pieneläkeläisistä.
Suosittelen tutustumaan siihen hallitusohjelmaan, ennen kun lähdetään öyhöttämään puheenjohtajaa vastaan ja lietsomaan kapinamielialaa. Eläkkeitä ei leikata, eikä eläkeläisten asumistukea. Leikkaukset kohdistuvat niihin "elämäntapatyöttömiin".

Joonas Taipaleenmäki

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 12
  • Liked: 15
Senkus öyhöttelet menemään ja lauot neekerijuttuja omassa seurassasi, mutta älä niitä vedä mukaan, jotka haluavat oikeasti vaikuttaa asioihin.

H*lvetin hyvin missattu koko viestin alkuperäinen pointti.

Mikko T

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 313
  • Liked: 307
Lainaus
No nyt varmaan Riikka saa anteeksi eikä tätä keissiä hierota Riikan naamaan aivan koko hänen elämänsä ajan  :facepalm:

Se on aivan sama mitä Riikka tai Persut tässä tilanteessa olisi tehnyt, sosialistinen media ei unohda vaikka kävelisi Roomaan ja anoisi anteeksiantoa paavilta.

Kunhan saadaan koko tekstit kansalle luettavaksi ja näytettyä miten on tarkoituksella jätetty konteksti pois niin voi joku muukin kysyä hesarin kommettipalstalla ihan aiheesta "mitä vittua!"

Riikka on kuitenkin helvetin rautainen ja osaava muija, ja itse ainakin aion äänestää jatkon puolesta kuten kaikki muutkin persut joiden kanssa olen asiasta puhunut. Jatkokausi on 100% varma ja hyvä niin.

Punainen väri on varattu vain moderointitarkoituksiin kuten tämä sininenkin, ks. foorumin säännöt. Muokattu.
« Viimeksi muokattu: 13.07.2023, 17:23:41 kirjoittanut Alaric »

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 957
  • Liked: 94136
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
... Riikka tuskin saa enää koskaan PS ulkopuolelta työpaikkaa ...

Samaa ehkäpä voitaisiin melkeinpä sanoa monistakin julkipersuista? Ja puolet kavereistakin saattaisi kääntäisi selkänsä? (Tuskinpa tarvitsee muistuttaa, että 80% suomalaisista ei äänestä persuja, ja jonkinlainen osa heistä suorastaan vihaa persuja, koska luottavat ylen ja hs:n valeuutisiin.)

Siksipä Hommaan kirjoitellaan nimimerkillä, paitsi jos tarkoitus edetä politiikassa.

Asiaan lievästi liittyen:

Puolueiden jäsenrekisterit eivät ole julkisia ...
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 693
  • Liked: 12344
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Minä henk koht uskon, että Purran jatko kansanedustajana seuraavissa ek-vaaleissa on varma, vaikka kuramedian nöyristely vituttaakin monia meistä äänestäjistä, mutta hallituskaaoksen kulisseihin emme tällä hetkellä suoraan näe, joten Purrankin ratkaisuja on vaikea täysin arvioida.

Teot kertovat (jos tuo hallitus mitään pystyy tekemään kun hallituksessa on sisälläkin oppositio eli RKP ja Kokoomus)  oliko PS:n jatkolle hallituksessa mitään järkiperusteita ja sen taas pystymme arvioimaan vasta ajan kanssa jälkikäteen, emme nyt.

Siihen en usko nanosekuntiakaan, että Riikka Putta olisi niin rakastunut ministeriauton takapenkkiin, että hän sen vuoksi suostuisi minkään sortin pahoitteluihin. Joku muu syy hänellä on.
Näin arvelen itsekin koska kannatuksen tippumisvaraa on äänikuningattarena reilusti. EN halua mollata Riikkaa, hän on varmasti pätevä ja rehellinen ihminen ja myös aito PS kannattaja, mutta totean vain että nyt hän teki ns. oman maalin josta maksaa raskaan hinnan muutenkin kuin poliittisesti.

Ehkä PS tukitiimi oli virheen takana? Painostus Purraa kohtaan oli liian kova omien joukosta? Cuckoomus komppasi taatusti kulisseissa. Tuntuisi ihan uskottavalta. Mihin tahansa joukkoon kuuluu audipenkkiläisiä ja typeryksiä..
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 504
  • Liked: 7507
  • A spherical bastard
Nopea puheenjohtajiston vaihdos ennen hallitustyön käynnistymistä sekoittaisi PS poliittista pakkaa suuresti eikä missään nimessä olisi PS jäsenistön edun mukainen peliliike vallankin kun pahin meteli loppui käytännössä eiliseen.

Ihmetyttääkin tältä pohjalta kovasti viime päivinä kirjoittelemaan alkaneiden foorumilaisten kommenttien ja jopa aloituspostausten runsaus.  :)
Mätä kala haisee.  :silakka:

Vahvan ja erehtymättömän johtajan kaipuu näemmä elää nykypäivän perssuolaisissa vahvana. Halutaan pitää se tuttu ja turvallinen keulakuva, jonka haastaminen jäsenäänestyksessä on liki majesteettirikokseen verrattava petos. Edellisellä kerralla puolueesta irtautui pieni hillotolpanpätkä, tällä kierroksella veikkaisin jakolinjan olevan paljon keskemmällä mikäli varteenotettava haastaja ilmaantuisi.

En pidä Riikka Purrasta eikä tämä kiertelykaartelujuupaseipäsehkäkirjoitinehkäenjaanteeksienpyydäpaitsiettäpyydänkin ollut mikään yllätys kun muistelee pakkoruotsituspuheiden siistimistä pois blogistaan, vaikka aiemmin oli suorastaan ylpeä kannastaan ja siitä, että pakkoruotsituksestaan huolimatta oli päässyt ns. asemiin puolueessa.

Siitä olen samaa mieltä, että puheenjohtajan vaihtaminen juuri nyt pistäisi pakan vielä enemmän sekaisin. Mutta pakan sekoittaminen ei ole välttämättä huono asia, sieltä kun saattaisi nousta uusia hyviä pistekortteja kouraan.

Vanha viidakon sanonta kertoo, että Internet ei unohda. On kammottavan naivia ja lyhytnäköisyyttä kuvitella, etteikö kaikkea tutkittaisi innokkaasti tiheällä kammalla ja tuotaisi esiin sopivan tilaisuuden tullen.

Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 957
  • Liked: 94136
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Miten tuohon profiiliin saa valokuvan?

Joskus aikoinaan oli sellainen sääntö, että ensin pitää olla 50 postausta, sitten vasta onnistuu.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 693
  • Liked: 12344
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
... Riikka tuskin saa enää koskaan PS ulkopuolelta työpaikkaa ...

Samaa ehkäpä voitaisiin melkeinpä sanoa monistakin julkipersuista? Ja puolet kavereistakin saattaisi kääntäisi selkänsä? (Tuskinpa tarvitsee muistuttaa, että 80% suomalaisista ei äänestä persuja, ja jonkinlainen osa heistä suorastaan vihaa persuja, koska luottavat ylen ja hs:n valeuutisiin.)

Siksipä Hommaan kirjoitellaan nimimerkillä, paitsi jos tarkoitus edetä politiikassa.

Asiaan lievästi liittyen:

Puolueiden jäsenrekisterit eivät ole julkisia ...
Tähän tietenkin kaikki Demokraattiset Puolueet pyrkivät esikuvansa DDR politiikan mukaisesti ja varmasti monelle hallaa onkin näkyvästä PS roolista työmarkkinoilla mutta kyllä tuntemani PS "nimet" ovat järjestään töissä tai yrittäjinä vaikka viestintä ei aina niin wokea olekaan.

Odotan laajojen ajojahtien käynnistymistä lähitulevaisuudessa ja olen varma että kostaja tulee olemaan ei suinkaan PS vaan IMF ja "troikka". Silloin, siilloin voi siskot ja veljet, moni korskea cuckoomus ja Toveri menettää lopultakin sen vihreän oksansa!
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 693
  • Liked: 12344
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Teot kertovat (jos tuo hallitus mitään pystyy tekemään kun hallituksessa on sisälläkin oppositio eli RKP ja Kokoomus)  oliko PS:n jatkolle hallituksessa mitään järkiperusteita ja sen taas pystymme arvioimaan vasta ajan kanssa jälkikäteen, emme nyt.

Tähänkin vielä lisään että emme me todellakaan nyt tiedä onko RKP ja sen apupuolue cuckoomus jo kulisseissa päättäneet kaataa hallituksen ja sopiva hetki siihen on kuten aiemminkin sanoin heti kun Joe setä on töpötellyt koneeseen, tai viimeistään heti kesätauon jälkeen.

Kohtapa näemme ja aina vaan nolompaa ja turhempaa on silloin Riikan anteeksianelu  :facepalm:
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 957
  • Liked: 94136
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Vanha viidakon sanonta kertoo, että Internet ei unohda. On kammottavan naivia ja lyhytnäköisyyttä kuvitella, etteikö kaikkea tutkittaisi innokkaasti tiheällä kammalla ja tuotaisi esiin sopivan tilaisuuden tullen.

Jeps. Itseäni kiinnostaisi tietää kuka PS:ssä vastaa tulevan johtajiston omaehtoisesta ennakko-täi-kampauksesta, jos kukaan.

Nimittäin, kuten Machiavelli sanoi*: jos tavara iskee tuulettimeen, on parempi että on hyvä selitys valmiina, kuin turvautua hätävalheisiin.

* Ei ihan sanatarkka lainaus. :P
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 078
  • Liked: 40885
Mielestäni puolue tarvitsee Purralle haastajan ennen kaikkea kahdesta syystä: 1) Kokoomuksen tahtoon taipuminen hallitusohjelman talouspoliittisissa linjauksissa. 2) Anteeksipyytelyn ilmeisesti katkeamaton ketju, joka lähti liikkeelle Junnilan erosta, ja joka saa poliittiset vastustajamme vain entistä suurempaan hurmioon proverbiaalisen hain haistaessa veren.

Olen kritisoinut Purran puheenjohtajuutta kun hänet valittiin ja osittain olinkin oikeassa tosin eri syystä kun mitä aluksi arvelin (epäkarismaattisuus ja negatiivinen olemus). Purran historialliset rönsyt ovat muodostuneet ongelmiksi ja asettanut hänet hankalaan tilanteeseen, joka olisi ehkä vältetty toisella PJ:llä.

Huomioiden hallituksen menon alkuasetelma (vaalitulos jne.), en voi kuitenkaan sanoa Purran epäonnistuneen. Tosiasia kuitenkin on, että kompromisseja on pakko tehdä kun mennään hallitukseen ja mediamyrsky oli väistämätön kun persuista tulee ministereitä.

Purralla mennään nyt, mutta tulevaisuudessa ehkä syytä vaihtaa neutraalimpaan hahmoon. Purran neekriseikkailut tulevat nimittäin jäämään hänen iänikuiseksi rasitteeksi ja media tulee muistuttamaan niistä vuosia eteenpäin.

Jos persut haluavat tulla aidosti salonkikelpoisiksi, johtoon tarvitaan joku jolla ei ihan aidosti ole ruumiita kaapissaan ja muutenkin on vähemmän ristiriitainen.

Lainaus
1) Kun puheenjohtajan suulla sanotaan viikkoa tai kahta ennen vaaleja, että köyhimmiltä SUOMALAISILTA ei leikata, niin miten aiomme selittää tulevat leikkaukset niille, konservatiivisesti arvioiden, 150-200k köyhyysrajalla tai sen välittömässä läheisyydessä eläville äänestäjillemme, kun heidän asumis- ja muut tukensa pienenevät merkittävästi?

Ei pidä uskoa kaikkea mitä vasemmisto kertoo. Ns. köyhät eivät käytännössä maksa yhtään veroja mutta saavat samalla eniten tulonsiirtoja. Tulotasaus toimii erinomaisesti heidän hyväksi ja ne pienet kustannuslisät, joita mahdollisesti ovat tulossa heidän suuntaan eivät ole mitenkään ratkaisevia. Esimerkiksi lääkkeiden ALV:n korottaminen 10%:sta 14%:iin tarkoittaa tyypillisesti joitain euroja kuussa. Koska Kela korvaa kalliimmat lääkkeet, nekään joilla on enemmän lääkekuluja eivät olennaisesti köyhdy.

Mitä ne muut köyhien "leikkaukset" olivatkaan? En muista, oliko niitä edes?

Lainaus
2) Nyt kun anteeksipyytely on aloitettu se EI TULE loppumaan, koska vihervasemmisto on havainnut ajojahtitaktiikkansa toimivaksi.

Anteeksipyynnöt eivät tule loppumaan, mutten usko, että Purra voi siihen juurikaan vaikuttaa. Persut nyt vaan ovat toverimedian hampaissa ihan mistä syystä tahansa ja ihan riippumatta siitä kuka puoluetta johtaa.

Nyt pitää ymmärtää se persuasetelma, että medialla on tarve tehdä otsikoita saadakseen tuloja. Koska toverimedia on vasemmistoliberaalinen, persut ovat luonnollinen vihollinen, jonka tekemisiä voi kauhistella maailmanloppuun saakka. Persujen nykyisellä poliittisella linjalla ei yksinkertaisesti tule sellaista päivää, että toverimedia lopettaisi kirkumisen. Tämä on vain hyväksyttävä.

Se päivä kun persut ohjaavat kurssinsa demarien tai kokkarien globalistiselle massamaahanmuuton ja EU-federalismin linjalle, media etsii toisen maalitaulun. Se on myös se päivä kun persut lakkaa olemasta äänestäjien hävitessä muualle.

Lainaus
Olenko näiden ajatusteni kanssa yksin?

Tuskin olet, mutta ajankohta tällaiselle pohdiskelulle on väärä. Puheenjohtajan luottamus mitataan aikanaan puoluekokouksissa, jossa Purra joko valitaan jatkolle tai vaihdetaan.

Lainaus
EDIT: Tässä ketjussa on epäilty minua trolliksi. Tässä somelinkkini todisteeksi: @taipaleenmakips (Twitter, Youtube, Insta). Miten tuohon profiiliin saa valokuvan?

Luulin itsekin, että tässä on joku demarien anonyymi viisastelija, joka ensimmäisessä postauksessaan yrittää sotkea kuvioita. Tarkistinkin siten profiilisi ja päätinkin vastaa asiallisesti. :)

Sosialisti on mätä ydintä myöten.
 - kansanviisaus

vastarannan kiiski

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 519
  • Liked: 852
Lisään vielä että JOS hallitus ei kaadu eikä kannatus reilusti kyykkää niin jatkakoon

Kyllä kai hallituspuolueiden kannatus kyykkää yleensä, varsinkin populistipuolueiden silloin kun pääsevät hallitukseen.

Jotkut äänestäjät pettyvät kun epärealistiset odotukset ei toteutuneetkaan,

- bensa on edelleen kallista
- viina on edelleen kallista
- meidän turvesuota ei avattukaan uudestaan
- ostarilla näkyi aina vain somaleita
- naapurilla on vieläkin se liian hieno sähköauto

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 957
  • Liked: 94136
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
... emme me todellakaan nyt tiedä onko RKP ja sen apupuolue cuckoomus jo kulisseissa päättäneet kaataa hallituksen ja sopiva hetki siihen on kuten aiemminkin sanoin heti kun Joe setä on töpötellyt koneeseen, tai viimeistään heti kesätauon jälkeen....

Emme tiedä, joten spekuloikaamme.

Kokoomuksen tavoite vuonna 2015 oli Stubbin tunnustuksen mukaan leikata PS:n kannatusta, joka sitten tippuikin noin 50%, koska 30 000. PS on kokoomuksen pahin kilpailija, joten spekuloin että sama tavoite on voimassa. Miten tuoreen hallituksen tappaminen lähtötelineisiin edistäisi tätä tavoitetta?

Spekuloin, että asumistuen, perustoimeentulotuen ja ansiosidonnaisen leikkaaminen ovat ne tekijät, jotka pudottavat enemmän persujen kuin kokoomuksen kannatusta. Tästä syystä spekuloin orpon hallitukselle pidempää ikää. Odotan myös kokkareiden tekemää persujen selkäänpuukotusta kaikissa mahdollisissa käänteissä.

PS:n laiva ei ole enää satamassa, vaan myrskyisillä vesillä. Kapteenilta vaaditaan nyt kykyä kestää suolaista merivettä, ja kykyä luovia suomilaiva kansallismielisemmille vesille.

EDITtiä vähän duunasin.
« Viimeksi muokattu: 13.07.2023, 13:49:09 kirjoittanut Lalli IsoTalo »