Kirjoittaja Aihe: 2017-01-20 IL: Arhinmäki selittää Sotshin "sammumistaan": Minulla on uniapnea  (Luettu 12752 kertaa)

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 26 552
  • Liked: 64834
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Tietäen, että uniapnea on todellinen ongelma. Tuttavissani myös CPAP-käyttäjiä.

Silti lainaan:

Uniapnea.fi:
Lainaus
Uniapnea on unihäiriö, jossa esiintyy unenaikaisia hengityskatkoksia. Hengityskatkosten eli apneoiden pituus vaihtelee kymmenestä sekunnista aina yli minuuttiin. Katkoksessa veren happipitoisuus laskee. Kun happipitoisuus on laskenut riittävän alas, aivot reagoivat, ihminen havahtuu ja vetäisee ilmaa sisään. Hengityskatkoksen aiheuttaa nielun ahtautuminen, kun lihakset nukahtamisvaiheessa rentoutuvat. Ahtautumisen syynä on useimmiten runsas rasvakudos, mutta syy voi olla myös rakenteellinen.

Päihdelinkki.fi:
Lainaus
Alkoholin aiheuttamassa "juoppohulluudessa" normaalia unta ei esiinny. Joko henkilö ei silloin nuku lainkaan tai vain katkonaisesti ja harhojen kaltaista, poikkeavaa unta. Alkoholi veltostuttaa ylähengitysteiden ja nielun lihaksia. Pieninä määrinä se aiheuttaa kuorsausta, suurina määrinä hengitysteiden kasaanpainumista ja hengityskatkoja. Osa alkoholiperäisistä myrkytyskuolemista johtuu todennäköisesti tästä ilmiöstä.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

anatall

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 510
  • Liked: 12189
  • Faktantarkistaja, toimittaja.
Minulle iski kerran varusmiesaikana uniapneakohtaus junassa matkalla lomille. Isäukko sitten haki potilaan 100 kilometriä kauempaa ja muutamaa tuntia myöhemmin kuin alkuperäinen tarkoitus oli.

Kamala tauti.
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 240
  • Liked: 25731
  • Blues for Allah
Pikku naukku piristäisi päivää, kun vitun vihreä univille heittää korviin unihiekkaa. ;D
www.youtube.com/watch?v=0hkgdxWYshs
Calle kuiskaa, elä nyt idiootti siihen sammu! >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

ämpee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 17 675
  • Liked: 27935
Pasi Nurmisella sama diagnoosi?  :facepalm:

Kyllä, kuppi näyttää olevan nurin.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Malla

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 852
  • Liked: 3092
Ystävälläni on uniapnea, ihan oikea. Hän ei ollut erityisen väsynyt päivisin eikä varsinkaan sammunut sinne sun tänne; saattoi johtua hyvin kohtuullisesta alkoholinkäytöstä. Vaivan huomasi hengityskatkoksista puoliso. Vaiva on nyt asianmukaisessa hoidossa, ja puolisokin nukkuu taas yönsä rauhassa.

Että ei Paavo, selitys ei mene läpi. Kansa olisi luultavasti jo unohtanut episodin (suomalaiset ovat  melko anteeksiantavaisia kännisekoilijoille), mutta Paavo itse päätti ottaa asian esiin uudelleen. Miksi?

Khalifatta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 832
  • Liked: 2494
Kansa olisi luultavasti jo unohtanut episodin (suomalaiset ovat  melko anteeksiantavaisia kännisekoilijoille), mutta Paavo itse päätti ottaa asian esiin uudelleen. Miksi?

Paavolla on varmaan tulossa "uniapneatilaisuus" ja hän ennakoi jo tulevaa?
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 605
  • Liked: 14721
Turhinmäen aivot menivät unitilaan.  :roll:

rölli2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 903
  • Liked: 1804
Pikku naukku piristäisi päivää, kun vitun vihreä univille heittää korviin unihiekkaa. ;D
www.youtube.com/watch?v=0hkgdxWYshs
Calle kuiskaa, elä nyt idiootti siihen sammu! >:(

Thanks .olin muuten unohtanut tämänkin. terkkuja paavolle ;D


Jääpää

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 927
  • Liked: 1963
  • Kiljuvuorten Sumuinen Gorilla 75%
Tämä käy Arhinmäen mukaan selvästi ilmi päivityksen koko tekstistä, jossa viitataan siihen, että laihduttaminen auttaa uniapneaan ja siksi Arhinmäki kävi syömässä vain kaksi vegaanihampurilaista.
............
 Vain kaksi ja vain vege..Takavuosina, kun kytsin kaloreita, niin Saarioisen vegessä oli joku 50-100? enempi kuin "pihvissä".
 Ihan vain ystävällisenä neuvona Paavo; Litra liha/kalakeittoa nassuun, niin on kylläinen olo ja siitä kun totuttelet mahan tyytymään sellaiseen normaaliin 1/2 litran annokseen, niin voi tulla jotain tulostakin.

 (Liikuntaa ja muuta piristävää en nyt suosittele, piristymiseksi, kun jälki on ollut mitä on. Ota kunnon nokoset ruuan päälle ja jos joku siitä urputtaa, tirvase nokkaan; se helpottaa väsymyksestä johtuvaa ärtymystä. Norsukärsä yöllä taitaa olla se nopein ja paras hoito nykyaikana. Pirteen yösyöpöttely ja makeenhimo vähenee aika äkkiä.)
 T: Melkein Sotshista parantunut
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Aapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 831
  • Liked: 2066
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon


Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 692
  • Liked: 93283
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Mikäli tämä lasku pitää paikkansa, Arhinmäki tilasi kisaravintolaan helikopterilla kaljaa Suomesta. Hinta melkein $200 000!

Onhan tämä tietenkin halpaa jos Marin miljardikämmeihin vertaa, mutta silti ...
— Monikulttuuri = kulttuurien sota
— Maahanmuutto = niskalaukaus alkuperäisväestölle
— Velka maailmanhalaukseen = konkurssi
— Ei omaisuutta = systeemin orja
— Vihreä siirtymä = luontotuho
— Hiilineutraalisuus = hirttosilmukka
— Lähtökohtien tasa-arvo ≠ lopputulosten tasa-arvo
— Missä N, siellä R!

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 26 552
  • Liked: 64834
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Mikäli tämä lasku pitää paikkansa, Arhinmäki tilasi kisaravintolaan helikopterilla kaljaa Suomesta. Hinta melkein $200 000!

Onhan tämä tietenkin halpaa jos Marin miljardikämmeihin vertaa, mutta silti ...

Jo vuonna 2014 Seiska tiesi tuon feikiksi:
https://www.seiska.fi/kotimaa/somessa-leviaa-hulvaton-pila-paavo-arhinmaesta/849290
Lainaus
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen olympiakänni on saanut uuden ja hulvattoman käänteen.

Sosiaalinen media on innostunut pilailemaan Paavon kustannuksella erilaisin kuvin, ja nyt siellä leviää kulovalkean tavoin kopio pronssijuhlien ”loppulaskusta”.

Feikkikuittiin on kirjattu, että Paavo olisi tilannut bileillan aikana muun muassa erilaisia alkoholijuomia, pähkinöitä, venäläisiä suolakurkkuja, punaisen silkkilipun ja lyhytkasvuisia ihmisiä esiintymään hulavanteiden kanssa. Kalleimpana tilauksena ”kuittiin” oli merkitty Karjala-olut, jota oli Paavon pyynnöstä tuotu Sotshiin helikopterilla Helsingin Hartwall-areenalta asti.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-