Kirjoittaja Aihe: 2023-01-01: Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe  (Luettu 3029 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 055
  • Liked: 131913
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2023

Ukraina-osuutta lukuun ottamatta Niinistön puhe oli jälleen yhdentekevää ja/tai monitulkintaista lässynlässyä, paitsi ilmasto-osuus, jossa Niinistö maalasi hallituksen ääriradikaalista ilmastopolitiikasta mukamas kilpailuedun Suomelle. Sitähän se ei ole, vaan pelkkä suomalaisten rahastusautomaatti, josta suurimman hyödyn korjaa Kiina.

Lainaus käyttäjältä: Presidentti Sauli Niinistö
Ilmastonmuutosta on hillittävä ja sen vaikutuksiin on sopeuduttava. Luontokato on pysäytettävä.

Toivoa onneksi on. Päättyneen vuoden rohkaisevin uutinen saatiin aivan joulun alla Montrealin luontokokouksesta, jossa sovittiin luontokadon pysäyttämisestä vuoteen 2030 mennessä. Vaikka tavoite on äärimmäisen kunnianhimoinen, suunta on ainoa mahdollinen. Myös tahti ratkaisee. Aika käy vähiin.

Rohkaisevaa on sekin, että Suomessa elinkeinoelämä on omaksunut kirittäjän roolia vihreässä siirtymässä. Edelläkävijöille avautuu uusia ovia ja mahdollisuuksia maailmalla.

Suomessa elinkeinoelämä kirittää vaatimalla valtiovaltaa pakottamaan suomalaiset maksamaan (muun muassa elinkeinoelämälle) jättikustannukset äärimmäisestä ilmastopolitiikasta, jolla ei vaikuteta ilmastonmuutokseen millään havaittavalla tavalla.

Lainaus käyttäjältä: Presidentti Sauli Niinistö
Käsillä oleva energiakriisi on tilaisuus nopeuttaa päästöttömiin energialähteisiin siirtymistä. Samalla parannetaan myös omaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Mitenkäs se päästöttömiin energialähteisiin siirtymisen politiikka – ydinvoiman hyljeksimistä tietenkään unohtamatta – on tähän mennessä parantanut Suomen ja Euroopan turvallisuutta ja huoltovarmuutta?

Yksi kohta puheessa tosin raivostutti Höblän pääkirjoitustoimittajan, jonka mielestä Niinistö antoi puheessaan kansallismielisille aseet käteen vaarallisella tavalla:

Hbl: Ledare: Niinistö får inte spela nationalister i händerna 1.1.2023

Lainaus käyttäjältä: Tommy Westerlund, Hbl
Niinistö näkee myös sisäisiä uhkia ja kysyy, kuten muutaman kerran aiemminkin, voiko osoittavamme suvaitsevaisuus sisältää myös vaarallista tai naiivia herkkäuskoisuutta.

"On kuitenkin korkea aika havahtua myös sisäiseen turvallisuuteen. Suomi on avoin ja suvaitseva, olemme siinä ajattelussa hiipineet Pohjolan, ehkä maailmankin kärkeen. Siinä on paljon hyvää. Mutta olla suvaitsevaisin, siinäkin piilee sudenkuoppaa. Paha kun on taitava löytämään sen kaikkein löysimmän. Pohjoismaissa suunta kulkee nyt kohti yleisen järjestyksen ja yksilöiden turvallisuuden vahvistamista", sanoo Niinistö.

Hän näkee suomalaiset mahdollisesti maailman suvaitsevaisimpina! Voiko asia oikeasti olla näin? Ja hän nostaa esiin Pohjoismaamme, jotka kiristävät maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikkaa. Tanska kärjessä ja Ruotsin uusi hallitus nyt perässä seuraten.

Sisäisen turvallisuutemme kannalta tarvitaan varmasti uudistuksia maahanmuuttopolitiikkaamme, mutta sitä, mitä Niinistö nyt sanoo, voivat rasistiset ja maahanmuuttokriittiset voimat käyttää hyväksi vaarallisella tavalla. Niinistön olisi pitänyt olla selkeämpi, mitä hän tarkoittaa, mihin rajat hänen mielestään pitää vetää ja mitä nykyisessä järjestelmässämme on vialla.

Kysymys on pääasiassa sisäpolitiikasta, joka ei varsinaisesti kuulu presidentin pöydälle, mutta jos hän päättää käsitellä aihetta, hän pitäisi olla selkeämpi, ettei sitä tulkita väärin ja käytetä hyväksi kansallismielisesti nuivalla tavalla.   (käännös)

On mahdollista, että Niinistö viittasi tuossa Suomen maailman löysimpään turvapaikkapolitiikkaan, mutta mitään vinkkiä äärisuvaitsevaisuusongelman ratkaisusta hän ei taaskaan anna. Markku Jokisipilä ja Mika Aaltola tosin tulkitsivat kyseisen kohdan viittaavan katujengiväkivaltaan:

Ilta-Sanomat: Mitä Niinistö oikein tarkoitti? Puhui uuden­vuoden­puheessaan epelistä ja suden­kuopasta 1.1.2023

Lainaus käyttäjältä: Ilta-Sanomat
TURUN yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän mielestä puhe sudenkuopasta on ”tyypillinen, kryptinen niinistöläinen toteamus”.

– Sitähän voi tulkita kukin haluamaansa suuntaan, mutta ymmärsin, että siinä oli viittaus keskusteluun katuväkivallasta, mitä meillä on Suomessa käyty, Jokisipilä sanoo.

Hän näkee Niinistön jatkaneen aiempia varoituksiaan suvaitsevaisuuden riskeistä.

– Pohjoismaat ymmärsin viittauksena siihen, miten sisäinen turvallisuus nousi Ruotsissa parlamentti­vaalien ratkaisevaksi kysymykseksi. Mutta se oli vain toteamus. Hänhän ei suositellut, mitä pitäisi tehdä, kunhan vaan nosti esiin, Jokisipilä huomauttaa.

ULKOPOLIITTISEN instituutin johtaja Mika Aaltola katsoo Niinistön muistuttaneen avoimen yhteiskunnan sudenkuopista.

– Hän tarkoitti varmasti sitä, että ei saa naiivisti suhtautua asioihin. Voimaan ei voi vastata pelkällä rauhantahtoisuudella, vaan pitää pitää jämäkästi kiinni ja turvata kansallinen suoja ja myös yksilöiden turvallisuuteen pitää keskittyä, Aaltola sanoo.

Hänen mielestään Niinistö korosti isoa muutosta, joka on tapahtumassa Pohjolassa.

– Itse näkisin, että hän viittasi kansalaisissa heränneisiin huoliin, oli kyseessä sitten jengiväkivalta, väkivallan uudet muodot aina terrorismista erilaisiin konnuuksiin, mitä Venäjä oveluudellaan on tehnyt aikaisemmin ja voi tehdä tulevaisuudessa. Ei saa olla sinisilmäinen ja naiivi, vaan pitää olla hoksaava ja antennit herkkänä.

Helsingin Sanomat: Pääkirjoitus: Presidentti puhui vanhan ja uuden välissä 1.1.2023

Helsingin Sanomat: Tutkija Niinistön puheesta: ”Optimismi on vaihtunut realismiin tai suorastaan inho­realismiin” 1.1.2023

Yle: Professorin mielestä Niinistön puhe oli tyylikäs ja koruttoman isänmaallinen, mutta olisi kaivannut myös ”pientä maustetta” 1.1.2023

Ilta-Sanomat: Niinistö toi Venäjän heikkouden esiin uuden­vuoden­puheessaan, sanoo Upin tutkija­tohtori 1.1.2023
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Rauno Murju

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 779
  • Liked: 1610
^ Ilmastonmuutoksella rahastaminen on kirittäjänä toimivalle elinkeinoelämälle hyvä bisnes niin kauan kuin veroa on vielä joku maksamassa mutta muuten ei maailmanmarkkinoille ole näillä seteillä mitään asiaa ainakaan kilpailemaan yhtään missään.

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 358
  • Liked: 10985
Kyllä puheesta hyvällä tahdolla pystyi päättelemään, että Niinistö on huolissaan hyväuskoisudesta maahanmuuttopolitiikassa, sekä rikollisten katujengien vähättelystä ja painamisesta villaisella. Nuo olisi kuitenkin voinut sanoa ihan selkokielelläkin, ilman äärimmilleen vietyä ylivarovaisuutta. 
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 361
  • Liked: 14031
Mielestäni tuo oli puhe, jonka p*skahousu voisi pitää.

Vähän hirvittää ettei ilmastomaniaan löydy mitään holttia edes "tolkun presidentin" uudenvuodenpuheessa.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 133
  • Liked: 91444
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Niinistöllä olisi, uransa loppuaikoina, jos niin haluaisi, mahdollisuus puhua Suomen tärkeimmistä asioista suoraankin. Mutta hänen sanansa ja siten sympatiansa eivät ole populaation, ja vaan eliitin puolella.
« Viimeksi muokattu: 01.01.2023, 20:13:13 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
— Monikulttuuri ei ole yhteiseloa, vaan kulttuurien sotaa.
— Maahanmuutto ei ole hopealuoti, vaan niskalaukaus.
— Hiilineutraalisuus ei ole vetotekijä, vaan hirttosilmukka.
— Turvallisesta maasta tuleva tp-hakija on pummi
— Kotimaassaan lomaileva kuuluu kotimaahansa

Swen OF Sweden

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 982
  • Liked: 3902
Sauli unohti kertoa tämän, vaikka sitä niin kovasti odotin:

Jos suomenruotsalaiset olisivatkin venäjänkielisiä ja suomessa olisi nyt voimassa vastaavat kielivaatimukset suomenkieliselle enemmistölle, niin koko maailma huutaisi, miten venäläinen vähemmistö alistaa ja sortaa suomenkielistä enemmistöä kielivaatimuksillaan/Kielilailla ja tämä on asia, mitä meidän suomalaisten ei pidä ohittaa kun kielipolitiikkaa kehitetään.

No kyllä Sauli tämän varmaan ensivuonna muistaa mainita :o
 
https://www.youtube.com/watch?v=hNWu4FFoUj4

 "Ei valheet mene ohi sillä et ne unohdetaan"
  -Dave Lindholm

"Voisitteko kertoa minulle missä ilmansuunnassa suomesta katsottuna on:Itämeri?"
-Swen

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 055
  • Liked: 131913
Yle: Kansanedustajat jakavat presidentin huolen katujen turvallisuudesta: ampuma-aserikoksista vaaditaan kovempia rangaistuksia 2.1.2023

Niinistö ei puheessaan maininnut sanallakaan katujen turvallisuutta tai ampuma-aserikosten rangaistuksia. Mutta mitä vaan, ettei tarvitse puhua maahanmuutosta ja Suomen maailman löysimmästä turvapaikkapolitiikasta. Ei, vaikka itse jutussa hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen toteaa ongelmaksi maahanmuuttopolitiikan.

Lainaus käyttäjältä: Yle
Uudenvuodenpuheessaan presidentti Sauli Niinistö varoitti, että paha ei maailmassa pelkällä hyvällä hiljene.

Niinistö arvioi, että Suomi on avoimena ja suvaitsevana yhteiskuntana Pohjoismaiden ja ehkä jopa koko maailman kärkeä.

– Mutta olla suvaitsevaisin, siinäkin piilee sudenkuoppaa.

– Paha kun on taitava löytämään sen kaikkein löysimmän. Pohjoismaissa suunta kulkee nyt kohti yleisen järjestyksen ja yksilöiden turvallisuuden vahvistamista, Niinistö kuvaili.

Sisäisen turvallisuuden asioita eduskunnassa käsittelevän hallintovaliokunnan piirissä jaetaan presidentin turvallisuushuolet.

[...]

Presidentti Niinistö ei neuvonut puheessaan, mitä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseksi pitäisi tehdä. Hallintovaliokunnan jäseniltä keinoja löytyy.

Perussuomalaisten Rantanen moittii liian löysän maahanmuuttopolitiikan ajaneen Suomen jo sudenkuopan pohjalle.

– Meidän täytyy seurata muita Pohjoismaita maahanmuuttopolitiikassa, joka ei voi jatkua näin liberaalilla linjalla.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoman (sd) näkemys:

Lainaus käyttäjältä: Yle
Syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria kohtaan on hänen mielestään oltava lempeä.

Vahva päiväkotijärjestelmä, terveydenhuolto, peruskoulutus luovat myös turvaa torjumaan näitä ikäviä ilmiöitä tulevaisuudessa.

Kuten Ruotsissa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 055
  • Liked: 131913
Presidentti Niinistö ylittää taas itsensä monitulkintaisuudessaan.

Lainaus
Niinistö Ruotsin Koraani-keskustelusta: ”Pehmeän on osattava olla myös kova, muuten pehmeä sulaa”

[...]

Kesällä epävarmuus Ruotsin Nato-tiestä on kasvanut muun muassa Ruotsissa nähtyjen Koraanin polttamisten seurauksena.

Niinistö viittasi torstaina Koraani-tapauksiin toteamalla että tapahtumaketju vaatii uutta arvokeskustelua.

Hän sanoi käsityksensä olevan, että ainakin osa tapauksista on tehty puhtaasti provokaatiotarkoituksessa ja että Ruotsin lainsäädännössä on vaikea torjua tämänkaltaisia provokaatiota. Provokaatiosta provosoidutaan.

”Emme voi nähdä, että se olisi oikeutettua, mutta niin tapahtuu”, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan kysymys on, miten oikeutta ja suvaitsevaisuutta vaaliva valtio, yhteiskunta tai yhteisö suojautuu, jos se joutuu oikeudettoman toiminnan kohteeksi.

”Minusta yhteiskunta ei ole kykenevä toteuttamaan oikeutta ja suvaitsevaisuutta, ellei se pysty olemaan valmis ja kykenevä suojautumaan oikeudettomilta hyökkäyksiltä.”

Pehmeän on osattava olla myös kova, muuten pehmeä sulaa”, Niinistö sanoi.
Helsingin Sanomat 8.9.2023

Lainaus
Presidentti Niinistö penää arvokeskustelua Ruotsin Koraanien polttamisesta – ”Pehmeänkin on osattava olla kova”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiinnitti Politiikan toimittajat ry:n tapaamisessa huomiota siihen, miten suvaitsevien yhteiskuntien on osattava suojella itseään. Presidentin huoli heräsi Ruotsissa poltettujen Koraanien aiheuttaman kuohunnan myötä.

Tasavallan presidentti korosti, että vapautta ja suvaitsevaisuutta vaalivien valtioiden ja yhteiskuntien on osattava olla tarvittaessa myös kovia.

– Yleinen kysymys, jonka esitän, on se, miten oikeutta ja suvaitsevaisuutta vaaliva valtio suojautuu, jos se joutuu oikeudettoman toiminnan kohteeksi. Pehmeän on osattava olla kova, muuten pehmeä sulaa, Niinistö puhui.

Presidentti katsoo, että Koraaneja on poltettu Ruotsissa ainakin osittain provokaatiotarkoituksessa. Tästä provokaatiosta on myös provosoiduttu erityisesti muslimimaailmassa, esimerkiksi Iranissa.

[...]

Niinistön mielestä on käytävä arvokeskustelua siitä, miten omia arvoja parhaiten suojellaan ja miten suhtaudutaan heihin, jotka eivät samoja arvoja jaa.

Yhteiskunta ei voi olla valmis toteuttamaan oikeutta ja suvaitsevaisuutta, ellei se ole samalla valmis ja kykenevä suojautumaan oikeudettomilta hyökkäyksiltä. Esimerkiksi kansalaisiaan kohtaan. Väitän, että tämä dilemma tulee vahvemmin pöydillemme, hän pohti.

Ruotsissa ei ole lainsäädännössä kielletty pyhien kirjojen, kuten Koraanien polttamista. Suomessa näin on tehty.

Ruotsin poliisi on saanut maan hallitukselta lisävaltuuksia tehdä laajoja tarkastuksia sisärajoilla maan heikentyneet turvallisuustilanteen vuoksi. Ruotsissa on nostettu esimerkiksi terrori-iskujen uhkatasoa.
MTV 7.9.2023

Miten yhteiskunnan sitten pitäisi puolustautua olemalla "kova" ja ketä vastaan? Arvokeskustelua pitäisi käydä mistä?

Tuosta ei selviä edes se, mihin Niinistö oikeastaan viittaa "oikeudettomalla toiminnalla". Koraanien polttamiseen vai muslimien uhkaan ja uhkailuun.

Jos Niinistö määrittelee ongelmaksi sananvapauden ja kehottaa Ruotsia rajoittamaan sananvapautta vaikka kovin keinoin, niin sen saisi sanoa ääneen. Sama, jos hän viimeinkin myöntää islamin ja Ruotsin kuin varkain valtavaksi kasvaneen muslimiyhteisön vaarallisuuden.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 38 007
  • Liked: 50325
Tuollaisella presidentillä ei tee mitään, joka ei osaa edes puhua selkeästi. Kiitos @Roope ydinkohtien tummentamisesta, luin muutaman enkä jaksanut yrittää loppuja, yhtä tyhjää saivartelua on taas tämäkin presidentin ulostus. Mutta persun osaa tämäkin seniili selväsanaisesti tuomita.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 133
  • Liked: 91444
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Niinistö kertoi vuonna 2012 Hommalle suht' selkokielisesti näkemyksensä sananvapaudesta: vain loukkaamistarkoituksessa käytetty sananvapaus menee liian pitkälle.

Niinistön hissipuhe - Homman haastattelu 28.1.2012 (presidentinvaalit)
https://youtu.be/GW4MLptWlD4?t=143
— Monikulttuuri ei ole yhteiseloa, vaan kulttuurien sotaa.
— Maahanmuutto ei ole hopealuoti, vaan niskalaukaus.
— Hiilineutraalisuus ei ole vetotekijä, vaan hirttosilmukka.
— Turvallisesta maasta tuleva tp-hakija on pummi
— Kotimaassaan lomaileva kuuluu kotimaahansa

l'uomo normale

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 340
  • Liked: 13006
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Niinistö on omaksunut Mauno Koivistolta kryptisyyden. Suomalaiset tykkäävät, kun se vaikuttaa viisaalta ja muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista. Niinistön ei ole tarvinnut vielä ärähtää sanojensa tulkitsijoile, joten jokainen voi Niinistön lausunnot hiljaa mielessään tulkita haluamallaan tavalla. Media, poliittinen ja virkakoneisto kulkevat siinä ohessa omaa tietään lethargisesti.
« Viimeksi muokattu: 08.09.2023, 12:48:10 kirjoittanut l'uomo normale »
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 055
  • Liked: 131913
Lainaus
Pääkirjoitus: Suomi sakkaa, sanoi Niinistö hyvästiksi

Valtiopäivät viimeisen kerran avannut presidentti Sauli Niinistö piirsi synkän kuvan Suomesta.
Helsingin Sanomat 7.2.2024

Lainaus käyttäjältä: Pääkirjoitus HS
Niinistö on sitten pakolaiskriisin ohjannut turvapaikkaoikeutta kyseenalaistavilla pohdinnoillaan keskustelua siihen, ettei Suomi kykene täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Itärajan akuutti tilanne kärjisti Niinistön kritiikkiä Geneven sopimusta kohtaan. Niinistö kuvasi puheessaan turvapaikkaa koskevaa kansainvälistä säännöstöä Troijan hevoseksi, jota Venäjä ohjailee.

Niinistö ei ole sanonut suoraan mitään konkreettista vaan jättänyt tulkinnat muille kiistääkseen sitten nämä tulkinnat ja kieltäytynyt loukkaantunutta teeskennellen täsmentämästä, mitä oikeastaan tarkoittaa. Niin varmaan tälläkin kertaa.

Lainaus käyttäjältä: Pääkirjoitus HS
Nyt kun välineellistetty maahanmuutto kohdistuu Suomeen, on jo valtavirtaa vaatia, että sopimuksia voi kansallisen edun nimissä tulkita. Niin sopimusjärjestelmä ei kuitenkaan toimi.

Ei tosiaankaan ole valtavirtaa, kun valtavirtapoliitikko toisensa jälkeen vaatii ensin kovia toimia, mutta vesittää tämän sitten vaatimalla heti perään, että toimien on kuitenkin oltava EU-lainsäädännön ja "kansainvälisten sopimusten" mukaisia.

Esimerkiksi Alexander Stubb uhosi presidenttitentissä panevansa Suomen turvallisuuden aina sopimusten velvoitteiden edelle, mutta on jo peruutellut, että vain "lailliset" (eli toimimattomat) keinot kelpaavat.

Lainaus käyttäjältä: Pääkirjoitus HS
Toisen maailmansodan jälkeen rakennettu turvapaikanhakujärjestelmä on geopolitiikan paineiden keskellä henkitoreissaan. Sitä pitää muuttaa, mutta muutos vaatii neuvotteluja. EU on neuvotteluissa vahva blokki, ja rajaturvallisuus on koko unionin kysymys.

Turvapaikanhakujärjestelmää ei ole koskaan "rakennettu" nykyisenlaiseksi, vaan Euroopassa on pala palalta keksitty siihen yhä uusia liberaaleja lisäyksiä ja tulkintoja, joiden seurausta on nykyinen mantereiden välisen massamaahanmuuton mahdollistava kammotus.

Kansainvälisten sopimusten helposti vuosikymmeniä vievä monenkeskinen uudelleenneuvottelu on järjetön ajatus. Tosin ajatuksen esittäjillä ei ole aikomustakaan järkeistää sopimuksia vaan vain estää ja viivyttää aiempien eurooppalaisten ääriliberaalien tulkintojen muuttamista (mm. turvapaikkaprosessin ulkoistaminen Euroopan ulkopuolelle). Sitä paitsi "taakanjakoa" jo vuosikymmeniä ajaneet EU-päättäjät vastustavat rajojen sulkemista ja suojelemista millään syyllä, joten heillä ei ole mitään haluja sopimusten järkeistämiseen edes EU:n sisällä.

Lainaus käyttäjältä: Pääkirjoitus HS
Sanansa Niinistö asettelee juristin tarkkuudella. Arvojohtajuus on ollut kovaa ja siitä on otettu mallia, mutta vastuun johtopäätöksistä Niinistö siirtää muille. ”Voi olla, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellista ajattelua. Samalla laillisen järjestyksen ydin on varjeltava.”

En puhuisi "juristin tarkkuudesta" vaan jostain muusta, kun puheet ovat perinteisesti olleet äärimmäisen hämäriä ja monitulkintaisia.

Mitä ihmettä hän nytkin oikein haluaa:

Lainaus käyttäjältä: Presidentti Sauli Niinistö 7.2.2024
Lait ovat olleet suomalaisten miekkana ja kilpenä vuosisatojen ajan. Nyt tätä miekkaa pyritään kääntämään meitä itseämme vastaan. Venäjä käyttää ihmisiä välineenä tarkoituksenaan heikentää Suomen rajaturvallisuutta, horjuttaa sisäistä järjestystä ja synnyttää eripuraa. Tästä me taidamme olla yhtä mieltä.

Emme tiedä, millä perusteella rajoillemme tulevat valikoituvat. Monet näyttävät tulevan maista, joihin palauttaminen ei ole teoriassakaan mahdollista.

Turvapaikkaa koskeva kansainvälinen säännöstö jättää mahdollisuuden johdetusti ja ilman humanitaarista tavoitetta siirrättää ihmisjoukkoja tai houkutella niitä siirtymään maasta toiseen. Välineen käyttäjälle se on kuin Troijan puuhevosen nykyaikainen kehikko, vaikka tarkoitusperä poikkeaisikin tarustosta. Sitä Genevessä 1951 tai jälkeen tehdyissä säädöksissä ei osattu kuvitellakaan.

Suomessa on pidetty pää kylmänä, eripuran kylväminen ei ole onnistunut. Tilannekuva on pysynyt yhtenäisenä ja toimista on vallinnut suhteellisen laaja yksimielisyys.

Haaste on kuitenkin kova ja kahtalainen: miten turvaamme lakeihin ja miten taas turvaamme niitä. Pian koittava kevät voi tulla haastamaan molemmissa suhteissa. Voi olla, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellista ajattelua. Samalla laillisen järjestyksen ydin on varjeltava.

Joten hallituksen pitäisi tehdä mitä? Mahdollistaa push backit väittämällä EU-oikeuden silmissä laittomia toimia kirkkain silmin laillisiksi, kuten rajasulun yhteydessä tehtiin? Vai unohtaa push backit?

Ei tällainen "arvojohtajuus" ole höpsismiä kummempaa. Hävettää Niinistön ja hänen nuoleskelijoidensa puolesta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 348
  • Liked: 7335
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Onneksi Niinistö ei viimeisissä valtiopäivien avajaisissa harrastanut ilmastohihhulointia. Oliko hän aiemmin ilmastohihhuloinut tosissaan vai oliko se pakkopulla? Niin no on tässä vielä yksi esiintyminen eduskunnan edessä 1.3.2024, kun puhuu viimeisen kerran eduskunnalle. Toivottavasti ei silloinkaan lähde ilmastohihhulointiin.

Kiinnostaisi tietää tarkemmin valtiosalin kahvitilaisuuden tarjoilu, mitä syöminkejä ja juominkeja oli tarjolla.
« Viimeksi muokattu: 07.02.2024, 21:15:58 kirjoittanut Pallopääkissa »
Kissafani

Tagit: