Pitää muistaa että eugeniikassa, kallonmittailussa tai rotuopeissa ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa jos ne tekee kansallismielisestä lähtökohdasta, aivan samoin kuin esimerkiksi lasten puukottaminen.
Tässähän nyt itketään vain sitä että tekijä ja kohde ovat väärin itkijöiden mielestä, ei niinkään sitä mitä on tehty.
Tottakai. Niinhän tilanne on Gazassakin ja kaikkialla. Jos ählyt kurkuttaisivat juutalaisia, suvakkinatsit olisivat hiljaa, mutta kun kamelikuskit ottavat pataan, niin kommunistit itkevät ”kansanmurhaa”.
Palet eivät edes ole kansa, mutta silti niiden feikkinationalismi on punaviherkommunistille ok.
Suomalaiset on oma kansansa sekä kulttuurin että geenienkin puolesta, mutta suomalaisten nationalismi on kommunistisuvakille natsismia ja rasismia, valkoista ylivaltaa. Jota juuri ruotsalaisrasistit näillä kalloilla yrittivät todistaa, ettei suomalainen edes ole valkoista rotua vaan mongoli.
Mikä sinua
@Huolestunut Kansalainen motivoi jatkamaan Hommalla, kun nuo sinun parahdukset on noin helppo aina ampua alas? Sinä et suohon laula yhtään ketään, se on jämpti se.