Liian monen ruotsalaisen kehitysapustuskoordinaattorin leipä ja arvovalta on kiinni rahan syytämisestä gepardisuikille.
Tästähän se kiikastaa.
Tyypillinen kehitysmaaprojekti on jotakuinkin seuraava.
- käydään syrjäseuduilla perehtymässä paikallisiin koiluihin ison delegaation kanssa
- todetaan, että opetusvälineet ovat vanhanaikaiset ja että sähköä ei ole
- tehdään 2-3-vuotinen hanke puolen miljoonan verorahoilla ja palkataan muutama innokas järjestöihminen projektiin
- viedään parin tuhannen euron aurinkopaneelijärjestelmä kohteeseen suomalaisen firman kanssa
- mennään koko delegaation voimin ottamaan kuvia kohteesta
- yritetään saada jatkorahoitus seurantaprojektiin, 2-3-vuotiseen, tottakai, tavoitteena viedä yksi läppäri ja led-valo kun pelkällä sähköllä ei tehnytkään mitään
Rahaa paloi puoli miljoonaa ja afrikkaan saatiin 2000€ aurinkopaneelijärjestelmä.
Sivutuoneena yksi Ilona-Annikki löysi elämänsä rakkauden, joka osaa tosi hyvin korjata vanhaa toyotaa. Kielitaito on me love ja chichewa. Hänet tietenkin pitää saada Suomeen ja tästä tulee lisähinnaksi projektin rahoittaneille veronmaksajille noin miljoona euroa.