Kirjoittaja Aihe: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa  (Luettu 5768 kertaa)

Junkkari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 216
  • Liked: 4
Sarjassamme monikulttuurisuuden pieniä lieveilmiöitä :D:

"Vartti.fi:n lukija ihmetteli Tikkurilan McDonald’sin vessoja, joissa lastenhoitopiste on sijoitettu miestenvessan yhteyteen. Päätös ei ole hampurilaisravintolan kannanotto lastenhoitoon, vaan pienten tilojen sanelema pakko.

McDonald’sin viestintäpäällikkö Heli Ryhänen kertoo hoitopisteen sijaitsevan miestenvessassa jo kahdettatoista vuotta. Tikkurilan ravintolassa on kaksi erikokoista vessaa, joista vain toiseen mahtui pisuaari. Siksi suuremmasta vessasta tuli miesten helpotushuone.

Naisten vessa on pieni koppero, joten pisuaarin lisäksi myös vaippojen vaihtopiste sijoitettiin miestenvessaan. Heli Ryhänen korostaa, että myös vauvojen kanssa liikkuvat naiset saavat käyttää miesten vessan hoitopistettä.

Angel Sarkariania hoitopisteen sijainti kummastuttaa. Yksivuotiaan lapsensa kanssa syömässä olleelta Sarkarianilta jäi vaipanvaihto tekemättä.
– En missään nimessä kävisi miesten vessassa vaihtamassa vaippaa.

Heli Ryhänen muistuttaa, että lapsella on yleensä sekä äiti että isä. Asiakkaat eivät ole juurikaan kummastelleet Tikkurilan McDonald’sin vessaratkaisuja, vaan olleet tyytyväisiä että hoitopiste ylipäänsä löytyy."

http://www.vartti.fi/artikkeli/cfecfda8-f58b-47ef-bbff-db7e4c004573
« Viimeksi muokattu: 29.01.2009, 09:32:11 kirjoittanut Miniluv »

Miniluv

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 389
  • Liked: 13436
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #1 : 29.01.2009, 09:22:59 »
Okei, miten tämä liittyy monikulttuurisuuteen. En vain tajua :(
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #2 : 29.01.2009, 09:26:22 »
Okei, miten tämä liittyy monikulttuurisuuteen. En vain tajua :(

Ei mitenkään mutta tässä tapauksessa mammat voivat käydä luvalla tarkistamassa miesten huussissa että onko pytyn kansi ylhäällä vai alhaalla. :D :D ;D ;D
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

ekto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 859
  • Liked: 209
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #3 : 29.01.2009, 09:30:57 »
Tässä varmaan haetaan sitä, että Suomalaiset ovat tulleet tilanteen kanssa toimeen 12 vuotta...

Junkkari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 216
  • Liked: 4
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #4 : 29.01.2009, 09:36:15 »
Okei, miten tämä liittyy monikulttuurisuuteen. En vain tajua :(


No mielestäni siinä, että 12-vuotta vessa on jo sijainnut miestenhuoneessa mutta vasta nyt 2009 se katsottiin uutisoinnin arvoiseksi. Luulenpa, että suurin osa suomalaisnaisista ei näe ongelmaa siinä, että joutuu vaihtamaan vaipat miestenhuoneessa (ja 12-vuotta ilmeisesti asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä). Toisissa kulttuureissa kun nainen ei edes saa katsoa miestä silmiin, joten tuskin nämä miestenhuoneessakaan suostuvat vaipat vaihtamaan lapselleen.

Lisäksi miksi jutussa haastateltiin juuri henkilöä nimeltä Angel Sarkarian joka ei suostuisi vaihtamaan lapsensa vaippoja miestenhuoneessa, eikä esimerkiksi Liisa Virtasta joka ei suostu menemään miestenhuoneeseen?

Tai sitten tämä ei liity mitenkään monikulttuurisuuteen vaan minun aivoni ovat fakkiutuneet etsimään piilomerkityksiä ja mokuilua sieltäkin missä sitä ei ole.

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 054
  • Liked: 20158
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #5 : 29.01.2009, 09:50:10 »

Tai sitten tämä ei liity mitenkään monikulttuurisuuteen vaan minun aivoni ovat fakkiutuneet etsimään piilomerkityksiä ja mokuilua sieltäkin missä sitä ei ole.

Olen suhtautunut mokutukseen kuten savolaisuuteen: jos savolainen ei ole juuri petkuttamassa sinua, hän on joko jo petkuttanut tai vähintään suunnittelemassa sitä. Mokutus on salakavalaa, kryptattua ja monimuotoista. Useimmiten mokutuksen voi tunnistaa samoin kuin alkavan HIV-tartunnan, joista kumpaakaan ei alkuun huomaa yhtään mistään. Kaikki ympärillä tapahtuva vaikuttaa loogiselta, järkevältä ja ymmärrettävältä, mutta viattomalta näyttävän julkisivun takana tapahtuu koko ajan... 
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Miniluv

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 389
  • Liked: 13436
Vs: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #6 : 29.01.2009, 09:53:36 »
En oikein usko, että _kukaan_ suomalainen ei ole ollut tyytymätön asiaan tähän mennessä. Jokin direktiivi todennäköisesti sanoo, että maahanmuuttajaa on haastateltava, jos sellainen on istuu paikalla, mutta tämä Angel tuskin oli aloittava sykäys jutun kirjoittamisen takana. Eiköhän siellä joku pirjo ollut valittamassa.
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #7 : 29.01.2009, 10:14:02 »

Tai sitten tämä ei liity mitenkään monikulttuurisuuteen vaan minun aivoni ovat fakkiutuneet etsimään piilomerkityksiä ja mokuilua sieltäkin missä sitä ei ole.

Olen suhtautunut mokutukseen kuten savolaisuuteen: jos savolainen ei ole juuri petkuttamassa sinua, hän on joko jo petkuttanut tai vähintään suunnittelemassa sitä. Mokutus on salakavalaa, kryptattua ja monimuotoista. Useimmiten mokutuksen voi tunnistaa samoin kuin alkavan HIV-tartunnan, joista kumpaakaan ei alkuun huomaa yhtään mistään. Kaikki ympärillä tapahtuva vaikuttaa loogiselta, järkevältä ja ymmärrettävältä, mutta viattomalta näyttävän julkisivun takana tapahtuu koko ajan... 

Äläpäs mollaa savolaisia noin törkeästi tai kerron Isopäälle. Savolaiset ovat katoava vähemmistö. ;D
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 984
  • Liked: 15820
Vs: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #8 : 29.01.2009, 10:29:46 »
mutta tämä Angel tuskin oli aloittava sykäys jutun kirjoittamisen takana. Eiköhän siellä joku pirjo ollut valittamassa.


Olet muuten väärässä: http://www.vartti.fi/artikkeli/f816359a-0b9f-4340-bd72-e0a134b89dcb

(pitääkö tässä sitten nähdä suurempaa merkitystä, sitä en osaa sanoa)
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

reino

  • Vieras
Vs: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #9 : 29.01.2009, 10:45:12 »
Ajattelin ensin, että Angel Sarkarian onkin mies, eli joku arpinaamainen armenialainen mafioso, joka haluaa korostaa, että hänhän ei missään tapauksessa kakkavaippoja vaihda.

Mutta kyseessä oli kuin olikin aito monikulttuuri, jossa nainen ei voi mennä koppiin, jossa on miehen kuva ovessa.

Siinä mielessä monikulttuuri on kyllä merkittävä parannus nykytilanteeseen, jossa muijat tunkevat jonon ohi miestenvessoihin, kun naistenvessoihinkin on jono.  ;D


Whatsername

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 914
  • Liked: 0
  • Hardcore Superstar
Vs: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #10 : 29.01.2009, 11:11:32 »
Vaikka humalassa kaynkin miesten vessassa kun naisten vessoihin on niin hirveat jonot, en kylla menisi miesten vessaan vauvan vaippoja vaihtamaan. Toisaalta jos tilat olisivat naisten vessassa niin ei se muuttaisi tilannetta mitenkaan. Aina on joku joka ei ole tyytyvainen. Ja joskus tiloja ei vaan ole enempaa.
"I have nothing to declare but my genius" - Oscar Wilde

Alceste

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 668
  • Liked: 3
  • Kyynikko ja ikävä ihminen, vetelä vasurilibertaari
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #11 : 29.01.2009, 13:04:15 »
Äläpäs mollaa savolaisia noin törkeästi tai kerron Isopäälle. Savolaiset ovat katoava vähemmistö. ;D
Mikäs ihme se on kun savolaismiehet rutiininomaisesti hakkaavat ja tappavat naisiaan.  ::)
"At last, the gods remove cock from fucking ass."
--Quintus Lentulus Batiatus

"'Suosi suomalaista' on nykyään ainakin rasistinen ilmaisu. Joutsenmerkki ja suomenlippu ovat rasistisen tuotteen merkkejä. Suomalainen peruna on rasisti."
--Sotakoira@Muro

reino

  • Vieras
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #12 : 29.01.2009, 14:23:41 »
Niin, suomalaismiesten väkivaltaisuus on ilmeisesti täällä foorumilla todettu paikkansapitämättömäksi myytiksi. Arvoitukseksi jää miksi tilastot ja silkka empiria minkä tahansa kyläpahasen nakkikioskijonossa kertovat toista.

Vai sellasta empiriaa sulla...  ;D

Arvoitukseksi jää, miksi se on aina juuri se kmruuska, joka saa minkä tahansa kyläpahasen nakkikioskijonossa turpaansa.

Alceste

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 668
  • Liked: 3
  • Kyynikko ja ikävä ihminen, vetelä vasurilibertaari
Vs: 2009.1.29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #13 : 29.01.2009, 17:17:58 »
Niin, suomalaismiesten väkivaltaisuus on ilmeisesti täällä foorumilla todettu paikkansapitämättömäksi myytiksi. Arvoitukseksi jää miksi tilastot ja silkka empiria minkä tahansa kyläpahasen nakkikioskijonossa kertovat toista.
Ole ystävällinen äläkä lainaa kirjoituksiani, tulos kun sitten näkyy tuolla "uudet vastaukset viesteihisi" -listalla, enkä halua sinne kaltaisesi trollin nössötystä. Kiitos.
"At last, the gods remove cock from fucking ass."
--Quintus Lentulus Batiatus

"'Suosi suomalaista' on nykyään ainakin rasistinen ilmaisu. Joutsenmerkki ja suomenlippu ovat rasistisen tuotteen merkkejä. Suomalainen peruna on rasisti."
--Sotakoira@Muro

Avrelivs

  • Ankallismielinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 020
  • Liked: 5
Vs: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #14 : 29.01.2009, 17:34:08 »
Kaikki, yritetäänpäs nyt rajoittaa sitä avautumista taas. Keskinäisen kuittailun voi hoitaa vaikka Peräkammarissa, mutta tämä kuitenkin on uutisketju. Vaikkakin aika hämärä sellainen. ;D
Bears on a Submarine

jiipik

  • Vieras
Vs: 2009-01-29 Vartti.fi - Vaipanvaihtoa vain miestenhuoneessa
« Vastaus #15 : 29.01.2009, 18:21:25 »
En kyllä ymmärrä mitä merkitystä tälläkin uutisella nyt on? Ihmiset nyt vaan valittavat milloin mistäkin ja jos McDonaldsia tarpeeksi kiinnostaa niin se järjestää asiat toisin. Ellei, niin se on tough luck Angelille. Ja sille ensimmäiselle joka kirjoittaa että "me muut mäkkärin asiakkaat sitten joudumme maksamaan nämäkin ulkomaalaisten vaatimat vessamuutokset hampurilaishinnoissamme" voin sanoa että hän on aivan oikeassa. Niin se menee markkinataloudessa.

Eihän tällä uutisella olekaan mitään merkitystä, se vain kertoo siitä, että nillitys ja loputon valitus mistä tahansa asiasta, joka "koskettaa arkipäivää" ja vaatimukset kaiken saamisesta ilmaiseksi minä-minä-minä -kulttuurissamme ilmeisesti opetetaan ensimmäisenä tänne tuleville maahanmuuttajille. Ja suurinta julkisuutta saavat juuri maahanmuuttajien valitukset, joko heidän itsensä tai sitten jonkin han-avustajan urputuksena. Kyllä han-suomalaisetkin osaavat valittaa ties mistä turhasta ja vaatia, vaatia, vaatia. Mutta kun: han-muuttajat saavat sen suurimman julkisuuden, ja tämäkin puhtaasti muotisyistä.

P.S. Sinänsä olet oikeassa, ettei varmaankaan kusenhajuinen miestenvessa sovi paskaisten vaippojen vaihtoon ja että yleensä vaippoja vaihtavat juuri naiset.

P.P.S. Markkinatalous ja mäkkäri toimivat omilla säännöillään, tällä foorumilla nillityksen aihe on se, mistä sen ulkomaalaisen rahat bigmäk-aterian hankintaan ovat tulleet, työstä vai "taikaseinästä" eli KELA+sossu.

Lainaus
Niin, suomalaismiesten väkivaltaisuus on ilmeisesti täällä foorumilla todettu paikkansapitämättömäksi myytiksi. Arvoitukseksi jää miksi tilastot ja silkka empiria minkä tahansa kyläpahasen nakkikioskijonossa kertovat toista.

Siinä selaimen otsikossa (eli html-lukutaitoisille sivun titlessä) lukee: Homma ja sen forum - asiaa maahanmuutosta ja monikultturismista. Foorumin keskustelunaihe on aika lailla hyvin tiivistetty siihen (rasistista tai "rasistista" huumoria unohtamatta).

Jotkut suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia. Sen kertovat rikostilastot. Kertomatta ja tilastoimatta jää varmasti monta väkivallantekoa, perhepiirin ulkopuolella ja sen sisäpuolella. Mutta väkivallanteot ovat Suomessa epäjärjestelmällisiä, ns. järjestäytynyttä väkivaltaa ei poliisia ja muutamaa motarijengiä lukuun ottamatta ole. Edellinenkään ei liittynyt foorumin aiheeseen mutta tämä liittyy: jos suomalaiset miehet ovat niin mahdottoman väkivaltaisia, niin vähentääkö maahanmuutto kulttuuriltaan täysin erilaisista maista, ts. syrjäytymiseen Suomessa johtava maahanmuutto tuota väkivaltarikollisuutta? "Parantaako" maahanmuutto suomalaisen väkivallan. Varsinkin, kun lähtömaissa tietyt väkivallanteot ovat sallittuja (marttyyrius) ja toiset vähemmän moraalisesti tuomittavia (raiskaus). Puhun tietysti Islamista ja muslimimaista. Mikä on kielletty arvostelun aihe nyky-Suomessa. Pyydän anteeksi. Niiltä muslimeilta, joita varmasti on enemmistö, jotka eivät sisimmässään tai teoissaan ja sanoissaan hyväksy terrorismia, raiskauksia tai muutakaan väkivaltaa (mutta jotka systemaattisesti vaikenevat silloin kuin sellaista tehdään heidän uskontonsa nimissä).

Tagit: