UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2009-10-26 HS Koulujen eriytyminen estettävä & "valkopako"  (Luettu 41118 kertaa)

skrabb

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 957
  • Liked: 673
    • Profiili
Lainaus
Koulujen eriytyminen estettävä
26.10.2009 3:00
Helsingin Sanomat

Muutamia Helsingin lähiöiden kouluja uhkaa jo kantaväestön lasten pako, koska maahanmuuttajataustaisia lapsia alkaa olla joissakin luokissa enemmistö oppilaista. Suomalaissyntyiset perheet valitsevat mieluummin lapselleen koulun, jossa maahanmuuttajia on mahdollisimman vähän.

Syynä suomalaissyntyisten lasten vanhempien kouluvalintoihin eivät niinkään ole ennakkoluulot vaan huoli siitä, saako lapsi monikulttuurisessa luokassa kehitystasoaan vastaavaa opetusta. Jos määrärahoja pienryhmien perustamiseen ei ole riittävästi, vanhemmat pelkäävät lapsensa joutuvan opiskelemaan samaan tahtiin kuin sellaiset lapset, jotka eivät käy koulua äidinkielellään.

Helsinkiläisten koulujen perusopetuksen oppilasjoukosta noin 13 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Maahanmuuttajataustaisten lasten osuuden arvioidaan edelleen kasvavan, sillä valtaosa Helsingin muuttovoitosta tulee maahanmuuttajista.

Helsingin kaupunki jakaa tänä vuonna noin puolitoista miljoonaa euroa erityisrahaa sellaisille kouluille, joiden oppilasaines on tavallista haasteellisempaa. Maahanmuuttajien osuuden lisäksi erityisrahaan oikeuttaa koulupiirin alhainen sosioekonominen taso. Lisärahaa saa noin kolmekymmentä koulua Helsingin hieman yli sadasta koulusta.

Erityisrahalla koulut voivat palkata lisää henkilökuntaa, jakaa luokkia pienryhmiin, järjestää kerhotoimintaa tai käyttää muita keinoja auttamaan maahanmuuttajien ja suomalaislasten sopeutumista ja maahanmuuttajien kotoutumista.

Kouluissa voidaan periaatteessa varsin vapaasti kehittää keinoja järjestää opetusta niin, että kaikki koululaiset pystyvät opiskelemaan osaamistasonsa mukaisesti.

Yhdessä helsinkiläisessä alakoulussa ongelma on ratkaistu niin, että perinteisistä luokista on luovuttu lähes kokonaan. Oppilaat opiskelevat pienryhmissä, ja näin oppilas, jolla on ongelmia esimerkiksi suomen kielessä, voi opiskella kieltä alimmalla tasolla mutta matematiikkaa vaikka neljännellä tasolla.

Erityisjärjestelyt vaativat paitsi rahaa myös erityistä innokkuutta ja sitoutumista opettajilta.

Helsingissä on jo kouluja, joiden oppilaista 30–40 prosentilla on maahanmuuttajatausta. Maahanmuuttajien kasautuminen samoihin kouluihin johtuu siitä, että kaupunki tarjoaa vuokra-asuntoja maahanmuuttajille tietyistä kaupunginosista.

Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys, joka on tapahtunut Tukholman ja Pariisin esikaupunkialueilla. Osa kouluista on leimautunut pelkästään maahanmuuttajien kouluiksi, ja niihin on vaikeata houkutella pätevää työvoimaa.

Maahanmuuttajien asuinalueiden valintaan voidaan vaikuttaa kaavoituksella ja asuntopolitiikalla. Näitä keinoja on rohjettava käyttää niin, ettei joistain kaupunginosista tehdä pääosin maahanmuuttajien asuinalueita.

Maahanmuuttajien asuttamisella samoille seuduille on merkitystä maahanmuuttajien kotoutumiseen muutenkin kuin vain koulutuksen kautta. Lähiöiden leimautuminen maahanmuuttajien asuinalueiksi on muualla Euroopassa heikentänyt palveluiden kehittymistä näillä alueilla.

Suomessa varsinaisia ongelmalähiöitä ei vielä ole, ja niiden syntyminen voidaan päättäväisellä asuntopolitiikalla estää. Siitä hyötyvät niin maahanmuuttajat kuin kantaväestökin.


http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Koulujen+eriytyminen+estett%C3%A4v%C3%A4/1135250283693
« Viimeksi muokattu: 27.10.2009, 08:25:50 kirjoittanut Miniluv »

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 920
  • Liked: 1118
    • Profiili
“……Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys…….”


Tappi kiinni ensimmäiseksi.

Melbac

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 105
  • Liked: 613
    • Profiili
Pistetään niitä rikastuttajia tasaisesti jokaiseen kouluun niin koulujen erot häviävät?:D.

Sivusta seuraaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 896
  • Liked: 180
    • Profiili
Ahaa. Maahanmuuttajat (ne varsinaiset sellaiset) siis pitää asuttaa sinne, missä asumisesta muut saavat maksaa enemmän, ongelmat ratkeavat ja näin maahanmuuttajaoppilaat alkavat oppia paremmin?

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 23 506
  • Liked: 10850
    • Profiili
“……Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys…….”


Tappi kiinni ensimmäiseksi.


Ääni tälle! Heti löytyi toimiva, tehokas ja toteuttamiskelpoinen ehdotus.
..."metsässä on anketa"....
Vihreät

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 889
  • Liked: 3488
  • Puolen tunnin tuska, puolen vuoden nautinto
    • Profiili
“……Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys…….”


Tappi kiinni ensimmäiseksi.


Ääni tälle! Heti löytyi toimiva, tehokas ja toteuttamiskelpoinen ehdotus.

Hei, eikä edes maksa mitään! Ei ole keneltäkään pois! Tämä on vain ja ainoastaan asennekysymys, haluammeko korjata tilanteen vai emme.
Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että Salon suunnalla on parkkipaikoilla havaittu erikoista, keväistä toimintaa.

Veli Karimies

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 193
  • Liked: 309
  • Tampere
    • Profiili
Kyllä muuten kuulostaa hölmöltä. Vähä niinku alkoholisoitumiseen ehdotettaisiin ehkäisemiskeinoksi jotakin tapaa jolla alkoholin imeytyminen saataisiin estettyä.

nabla

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 559
  • Liked: 1
  • Tehkää töitä, tarvitsen rahaa.
    • Profiili
Ilmeisesti voimavara tarkoittaa samaa kuin haastava aines.
Edelleen, voimavara vaatii enemmän voimavaroja päästäkseen samalla tasolle kuin ei-voimavarksi katsottava kantaväestön edustajat.

Erikoista on myös se, voimavaran ei haluta kasaantuvan. Vanhemmat haluavat lapsensa pois koulusta, jossa on liikaa voimavaroja? Merkillistä.

Lainaus
Maahanmuuttajien asuinalueiden valintaan voidaan vaikuttaa kaavoituksella ja asuntopolitiikalla. Näitä keinoja on rohjettava käyttää niin, ettei joistain kaupunginosista tehdä pääosin maahanmuuttajien asuinalueita.

Niin, ei kaikkia kultamunia samaan koriin...
ts. heidän tulee päästä paremmille asuinalueille kuin vastaavassa/paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevien suomalaisten.

"Järki on paholaisen portto, joka ei voi tehdä mitään muuta kuin parjata ja tehdä pahaa kaikelle mitä jumala sanoo ja tekee.", Martti Luther
”Ehkä Jumalan tahto oli yhdistää ihmisiä.”,Piispa Leo tsunamista
"Jos voin loukata maailmankatsomustasi, siinä on bugi.", nabla

nyt nappaa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 272
  • Liked: 1
  • Umpinuiva
    • Profiili
Lainaus

Suomessa varsinaisia ongelmalähiöitä ei vielä ole, ja niiden syntyminen voidaan päättäväisellä asuntopolitiikalla estää.

Asuntopolitiikka ei ratkaise itse ongelmaa, joka on maahanmuuttajien suuri määrä ja nopea lisääntyminen. Asuntopolitiikalla voidaan vaan myöhäistää ongelmien ilmaantumista, koska sillä hidastetaan vieraiden kansojen osuuden kasvamista tietyillä alueilla. Asuntopolitiikka ei vähennä muukalaisten määrää millään lailla koko maan tasolla.

Kun kouluissa alkaa olla 40 prosenttia muukalaisten lapsia, jokainen ymmärtää että suomalaisten päivät alkavat olla luetut.

Väestösuunnittelu, jossa maahanmuuttajille kiintiö on yksi lapsi, on tehokas keino demografian puolustamiseen suomalaisten eduksi ja estää suvaitsevaiston tavoittelema väestönvaihto ja suomalaisuuden tuho.

Kyseisen kaltainen ongelma kouluissa on seurausta siitä, että demografia ja väestönsuunnittelu on täysin rempallaan. Suomalaiset on laitettu rahoittamaan tulonsiirroilla maahanmuuttajien suurperheet, ja siten oman kansallisen tuhonsa.
Sulje televisio. Käynnistä aivot.

Shawast

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 366
  • Liked: 7
  • I see you talking but I can't hear you say
    • Profiili
Minusta tuo oli ihan asiallinen kirjoitus siinä suhteessa, että myönnettiin, miksi koulut eriytyvät. Yleensä näissä on tyydytty ruoskimaan moraaliraipalla kantaväestöä suvaitsemattomuudesta ja siinä kaikki.

Ongelmana on se, että turvapaikkamaahanmuuttajat ovat lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin kantaväestö - se on melkein kuin luonnonlaki. Joten kuinka heidän voidaan olettaa menestyvän yhtä hyvin kuin kantaväestö? Eihän se ole loogisesti ajateltuna mahdollista: he tulevat eri kulttuurista, eivät osaa kieltä, eivät ole verkostoituneet suomalaiseen yhteiskuntaan, lapset eivät saa kotonaan niitä näkymättömiä eväitä, joilla suomalaisessa yhteiskunnassa pärjää.

Jos siis halutaan laajamittainen maahanmuutto, on hyväksyttävä se tosiasia, että syntyy laajamittainen etninen proletariaatti. Se asuu luonnollisesti lähiöissä, koska muuhun ei ole varaa.



"Hän puhuu korostetun rauhallisesti, mutta tunnekuohu näkyy hikikarpaloina nenän alla."

- HS raportoi mystisestä keltaiseen purjehdustakkiin pukeutuvasta perussuomalaisten kannattajasta 29.3.2011

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 510
  • Liked: 2258
  • Nipsteri
    • Profiili
Maahanmuuttajat ovat voimavara ja rikkaus -> maahanmuuttajavoittoiset koulut ovat eliittikouluja.

Maahanmuuttajat ovat voimavara ja rikkaus -> Meri-Rastila on Suomen paras ja rikkain asuinalue.

Astetta vakavammalla äänellä esitetty kysymys; jos kerran maahanmuutto on positiivinen asia (rikkaus ja voimavara) niin miten syntyy ongelmia kouluissa ja asuinalueilla? Ei kai voimavara muutu  negatiiviseksi jos sitä on liikaa?
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 875
  • Liked: 5671
    • Profiili
Ongelmana on se, että turvapaikkamaahanmuuttajat ovat lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin kantaväestö - se on melkein kuin luonnonlaki. Joten kuinka heidän voidaan olettaa menestyvän yhtä hyvin kuin kantaväestö? Eihän se ole loogisesti ajateltuna mahdollista: he tulevat eri kulttuurista, eivät osaa kieltä, eivät ole verkostoituneet suomalaiseen yhteiskuntaan, lapset eivät saa kotonaan niitä näkymättömiä eväitä, joilla suomalaisessa yhteiskunnassa pärjää.

Tilannetta tietysti auttaisi, jos yhteiskunta painottaisi ennemmin suomenkielen kuin sen oman aidinkielen opintoja ja ylipäätänsä oikeasti kannustaisi sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ("keppi ja porkkana". Nythän lähetetään kuukausittain porkkanapussi ja toivotaan hurskaasti parasta) Tietysti voisi myös auttaa, jos otettaisiin sisään vähän toisenlaisia humanitäärisiä tapauksia (Toisenlainen esimerkki humanitäärisestä maahanmuuttajasta. Oppi kielen ja vähän muutakin: http://en.wikipedia.org/wiki/Sergey_Brin )

Mutta nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla slummiutuminen on näillä sisäänottomäärillä väistämätöntä. Mitä ihmettä kaavoitus- ja asuntopolitiikka voisi oikeasti saavuttaa? Kuka ostaisi omistusasunnon (paitsi korkeintaan riittävän halvalla kaupungille vuokrattavaksi) vaikka sellaisia alkavaan slummiin kaavoitettaisinkin? Kalliiksi myös tulee rakentaa verovaroin asutettaville asuntoja kaupungin parhaimmille paikoille -ja innostettaisiin maksukykyiset (ja kaupungeissa  työssäkäyvät) muuttamaan pois kaupunkialueilta. Käsitääkseni tämän nimenomaisesti ei pitänyt olla tavoitteena.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

matkamasentaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 657
  • Liked: 191
    • Profiili
Millä tavalla kaavoitus voisi vaikuttaa maahanmuuttajan asuinalueen / paikan valintaan?. Ja asuntopolitiikka: aiotaanko vapaa alueelta poismuuttaminen kieltää lapsiperheiltä?.

OTU

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 201
  • Liked: 107
  • Oka ET shoppailijoita Suomeen päästävien persiissä
    • Profiili
Kaikkea sitä joutuukin lukemaan. Kerrataan nyt vielä: tuo kouluongelma johtuu vain ja ainoastaan kantaväestön harjoittamasta rasismista. ;)
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: „Multi-Kulti ist absolut gescheitert“
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has “failed” and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

nyt nappaa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 272
  • Liked: 1
  • Umpinuiva
    • Profiili
Astetta vakavammalla äänellä esitetty kysymys; jos kerran maahanmuutto on positiivinen asia (rikkaus ja voimavara) niin miten syntyy ongelmia kouluissa ja asuinalueilla?

Mokumäen koulussa on kolme luokkaa. Luokalla A on neekereitä, äo 70. Luokalla B on suomalaisia, äo 100. Luokalla C on mulatteja, äo siltä väliltä.

Voisiko mitenkään olla mahdollista, että Mokumäen koulun luokkien A, B ja C välillä on eroavaisuuksia oppimistuloksissa? Ja yhtä lailla muussa oppilaiden käyttäytymisessä.

Häiriköivätkö eurooppalaiset maahanmuuttajat kouluissa, onko heillä oppimisvaikeuksia?
Sulje televisio. Käynnistä aivot.

do.ut.des

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 162
  • Liked: 5
  • VHM - vihakirjoittaja
    • Profiili
Minkä perustelun muumitädit keksivät sille, kun eteläsuomeen muodostuu koulu jossa on pelkkiä maahanmuuttajia ja oppimistulokset ovat vuodesta toiseen paskoja? Koulu, jonka mokukiihkovaisopettajankin on vaikea kohdata - todellisuus on karu. Missä sitä rikkautta on? Euroopan kansallisvaltioissa, jotka ovat parhaillaan romutuksen alaisena.
”Elintason nousu on sitä, että entistä useammalla on enemmän rahaa käytössä kuin järkeä.” - P.V.

"Peace for us means the destruction of Israel and nothing else." - Yasser Arafat

JT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 538
  • Liked: 4834
  • Sameiden vesien sukeltaja
    • Profiili
Ensimmäisenä tekona pitäisi vaihtaa Hesarin toimituksen monikulttuurintuottajat.
Tämä tulee nyt täydestä sydämestä: Onnea Hesari! Saitte tasan sitä mitä tilasitte!
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ruotsin harrastama Suomen puolelle dumppaaminen on törkein ulkovallan teko Suomea kohtaan sitten Lapin polttamisen.

cgm

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 320
  • Liked: 0
    • Profiili
Mutta nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla slummiutuminen on näillä sisäänottomäärillä väistämätöntä. Mitä ihmettä kaavoitus- ja asuntopolitiikka voisi oikeasti saavuttaa? Kuka ostaisi omistusasunnon (paitsi korkeintaan riittävän halvalla kaupungille vuokrattavaksi) vaikka sellaisia alkavaan slummiin kaavoitettaisinkin? Kalliiksi myös tulee rakentaa verovaroin asutettaville asuntoja kaupungin parhaimmille paikoille -ja innostettaisiin maksukykyiset (ja kaupungeissa  työssäkäyvät) muuttamaan pois kaupunkialueilta. Käsitääkseni tämän nimenomaisesti ei pitänyt olla tavoitteena.

Helsingin kaupunkihan meinaa kaavoittaa Kalasataman ja Jätkäsaaren alueet 50/50 omistus/vuokra-asunto jaolla. Kun asuntojen määrä lasketaan tuhansissa niin tämä johtaa väistämättä myös näiden alueiden slummiutumiseen. Varsinkin Jätkäsaaren osalta tämä on valitettavaa sillä alue on Helsingin parhaimpia ja tällä hetkellä erittäin kalliiden alueiden naapurissa (huom. tällä hetkellä, tulee toki muuttumaan kun alueella on yhtäkkiä satoja äbäwäbläwä-perheitä).

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 838
  • Liked: 873
  • Jouko Lilja
    • Profiili
" Haasteelliset oppilasryhmät." Haasteita. Aina vain haasteita. Ei koskaan (ratkaisemattomia) ongelmia. >:(
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

PetteriPunakuono

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 16
  • Liked: 0
  • Myyrän pikkuapulainen
    • Profiili
Muuten kiva, mutta...

Tulevalla viikolla varmaankin Hesarin toimituksen viher-stallari-osasto iskee takaisin. Eli lehdessä tulee olemaan sivukaupalla juttuja suomalaisen miehen rasistisuudesta, huonommuudesta sekä väkivaltaisuudesta. Lisäksi aukeamittain juttuja ihanasta monikulttuuri värinästä.

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 861
  • Liked: 2883
  • Saatanantaja, enkelintäjä
    • Profiili
Taitaa olla aika simppeli juttu, että jos lapset eivät osaa kunnolla kieltä jolla opetetaan, niin he eivät myöskään opi kunnolla. Eri asia onkin sitten se, haluavatko he oppia. Voihan olla että heidän vanhemmiltaan tulee roppakaupalla asenteita, joiden mukaan suomalaisten koulutussysteemissä ei ole mitään järkeä ja että siihen ei siksi kantsi panostaa. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets

Mika.H

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 513
  • Liked: 453
    • Profiili
Minusta tuo oli ihan asiallinen kirjoitus siinä suhteessa, että myönnettiin, miksi koulut eriytyvät. Yleensä näissä on tyydytty ruoskimaan moraaliraipalla kantaväestöä suvaitsemattomuudesta ja siinä kaikki.


niin. eikös tuossa nyt melko selväsanaisesti sanottu, että pieleen menee.

kaavoitus on nyt ihan väärä toimenpide tuon asian muuttamiseksi, mutta hyvä sentään, että ongelmasta edes puhutaan.

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Spesialisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 842
  • Liked: 2247
  • Intelligent blue eyes!
    • Profiili
Lainaus
Erityisjärjestelyt vaativat paitsi rahaa myös erityistä innokkuutta ja sitoutumista opettajilta

Hehe. Valdee hohoi!
Mamuopinahjoissa loppuunkärvennetyiltä opettajilta vasta innokkuutta ja sitoutuneisuutta löytyykin. Ehkä muutamalta innokkaalta.
"Viranomaisilla on erittäin hyvä tilannekuva siitä, mitä tässä maassa tapahtuu. Se on hämmentävän hyvä" -Päivi Nerg

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 730
  • Liked: 5909
    • Profiili
“……Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys…….”


Tappi kiinni ensimmäiseksi.


Ääni tälle! Heti löytyi toimiva, tehokas ja toteuttamiskelpoinen ehdotus.

Yllätys yllätys. Tuo ehdotus meni läpi Hesarin keskustelussakin??  :o
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Siiseli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 472
  • Liked: 0
  • Monikulttuurirasisti
    • Profiili
Maahanmuuttajalähiöt tai -koulut ovat ongelma, maahanmuuttajat sinällään eivät. Ongelma on rasistinen kaavoitus, joka takaa rikkauden kasaantumisen, mikä luonnollisesti johtaa ongelmiin...hetkonen, onkohan tämä sama saarna jo kuultu miljoona kertaa aikaisemminkin?
Vihreys kiteytettynä: "Mitenkäs muuten tähän reagoisi kuin tunteella."

apogee

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 32
  • Liked: 3
    • Profiili
Lainaus
Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys, joka on tapahtunut Tukholman ja Pariisin esikaupunkialueilla. Osa kouluista on leimautunut pelkästään maahanmuuttajien kouluiksi, ja niihin on vaikeata houkutella pätevää työvoimaa.

Kuinka pätevän työvoimansaanti voi olla ongelma kun kaiken aikaa on annettu kuva että esim. opettajat ovat suvaitsevaiston etujoukkoa?

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 730
  • Liked: 5909
    • Profiili
Minkä perustelun muumitädit keksivät sille, kun eteläsuomeen muodostuu koulu jossa on pelkkiä maahanmuuttajia ja oppimistulokset ovat vuodesta toiseen paskoja? Koulu, jonka mokukiihkovaisopettajankin on vaikea kohdata - todellisuus on karu. Missä sitä rikkautta on? Euroopan kansallisvaltioissa, jotka ovat parhaillaan romutuksen alaisena.

Jep. Syöksy PISA-tutkimuksessa alkaa samaan tahtiin kuin Suomi rikastuu pikkuhiljaa samalle tasolle kuin muut Länsi-Euroopan maat. Tämä tullaan kuitenkin pimittämään, esim. dissaamalla pahimmat mamukuolut poistutkimuksista. Tämä onnistunee muutaman vuoden.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 730
  • Liked: 5909
    • Profiili
Lainaus
Pääkaupunkiseudulla pitää ripeästi ryhtyä miettimään keinoja, joilla estetään sen kaltainen kehitys, joka on tapahtunut Tukholman ja Pariisin esikaupunkialueilla. Osa kouluista on leimautunut pelkästään maahanmuuttajien kouluiksi, ja niihin on vaikeata houkutella pätevää työvoimaa.

Kuinka pätevän työvoimansaanti voi olla ongelma kun kaiken aikaa on annettu kuva että esim. opettajat ovat suvaitsevaiston etujoukkoa?

Heh. Kun on opettanut luokkaa, jossa on integroitujoita oppijoita avustajineen, niin nuivismi alkaa nostaa päätään. Kyllä ne valopäät löytyvät opetusministeriön ja koululaitosten virkamieskunnasta pääosin. Siperia opettaa.

Kun multikultiin opettajankuolutuksessa ehdollistettua kilttiä naisopettajaa säännöllisesti huoritellaan oppilaiden taholta ja ignoroidaan hänet naisopettajana täysin poikaoppilaiden ja heidän vanhempiensa toimesta, niin aika hardcore-hölmö/uskovainen pitää olla, jos ei tule multikultiuskonnon epäilyksiä..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

UralinViikinki

  • Vieras
Mamuja pitäisi sijoitella enemmän myös ruotsinkielisiin kouluihin.

Toisaalta se saattaisi shokeerata rantaruåtsalaisia yhtä paljon kuin suomen- ja ruotsinkielisten oppilaiden sekoittaminen.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 27 871
  • Liked: 38391
    • Profiili
Asuntopolitiikka ei ratkaise itse ongelmaa, joka on maahanmuuttajien suuri määrä ja nopea lisääntyminen. Asuntopolitiikalla voidaan vaan myöhäistää ongelmien ilmaantumista, koska sillä hidastetaan vieraiden kansojen osuuden kasvamista tietyillä alueilla. Asuntopolitiikka ei vähennä muukalaisten määrää millään lailla koko maan tasolla.

Kun kouluissa alkaa olla 40 prosenttia muukalaisten lapsia, jokainen ymmärtää että suomalaisten päivät alkavat olla luetut.

Kantaväestön kannalta vieraskielisten oppilaiden tasainen levittäminen huonontaa yhä useampien lasten opetuksen tasoa. Koulujen eriytymistä se voi jonkin aikaa hidastaa, mutta ongelman syiden kannalta voi olla vahingollisempaa, jos kouluissa paheneva tilanne ei tule ajoissa kunnolla näkyväksi.

Vaatimukset haitallisen maahanmuuton rajoittamisesta nousevat keskustelussa ykkösasiaksi vasta sitten, kun haitat ovat tarpeeksi näkyviä. Oireiden hoitamisella vain pitkitetään ja pahennetaan kipua. Siksi hajauttamista ei saa esittää ainakaan ainoana ratkaisuna. Ensin on myönnettävä tosiasiat ja rajoitettava maahanmuuttoa sekä muutettava kotouttamispolitiikkaa maahanmuuttajien velvollisuuksia korostavaksi.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset