Kirjoittaja Aihe: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.  (Luettu 5819 kertaa)

pate ensimmäinen

  • Vieras
Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« : 30.10.2009, 20:48:08 »
On muodostunut lähes trendiksi että kansanedustajina olevat vihreät vaikenee ja kieltäytyy kommentoimasta poliisikuulusteluissa. Roosa "XXXX haisee hyvälle" Meriläinen kieltäytyi puhumasta, kun hänen huumeiden käyttöä kuulusteltiin poliisin toimesta. Nyt Jyrki Kasvi on kieltäytynyt puhumasta ja siten saanut uhkasakon.

Hyvin helposti voidaan päätellä että vihreät kansanedustajat pyrkivät vaikeuttamaan rikoksien tutkimista tai selvittämistä, jos he kuulusteluihin joutuvat.

Kansanedustajalaitoksen pyrkimyksenä on laatia lakeja, jotka edesauttavat rikoksien selvittämistä ja kansalaisten turvallisuutta. Kansa on valinnut edustajia toteuttamaan näitä pyrkimyksiä, mutta joitain edustajia tämä kansan pyrkimys ei sido.

Vihreiden yleinen pyrkimys vaikeutta yhteiskunnan tärkeitä toimintoja on silmiinpistävän ideologista. Ei ole suuri salaisuus, että vihreäliike on kaatuneen kommunismin salonkikelpoinen jatke, joka "hyvyyteen" verhoutuneena jatkaa häirinnän ja kaaoksen perinteitä.

Kansa taisteli aikoinaan näitä vaikutteita vastaan asein. Nyt ne vaikutteet ovat työntämässä kapuloita suomalaisen yhteiskunnan rattaisiin, kuten suomalaiset työnsivät koivuhalkoja ryssän panssarien teloihin, ne lamaannuttaakseen.

Mikä rikoksessa on niin hyvää että kansanedustajien pitää sulkea suunsa, kun niitä yritetään selvittää.

Viisaammat vastatkaa.

xor_rox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 673
  • Liked: 9911
  • Päässänne on kontrolleja
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #1 : 30.10.2009, 21:07:51 »
Nyt Jyrki Kasvi on kieltäytynyt puhumasta ja siten saanut uhkasakon.

Oon ollut offline koko päivän, joten mistä tässä on kysymys? Onko jotain linkkiä uutiseen?

kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 984
  • Liked: 172
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #2 : 30.10.2009, 21:14:08 »
Jyrki Kasvi sai uhkasakon vaiettuaan oikeudessa
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/jyrki_kasvi_sai_uhkasakon_vaiettuaan_oikeudessa_1126309.html?origin=rss

Lainaus
Helsingin käräjäoikeus on langettanut uhkasakon vihreiden kansanedustajalle Jyrki Kasville, koska hän on kieltäytynyt paljastamasta tietojaan oikeudessa, kertovat Helsingin Uutiset ja MTV3. Kasvi on eduskunnan seksuaalihäirintää koskevan kunnianloukkausjutun todistaja, eikä häntä epäillä rikoksesta tai ahdistelusta.

Helsingin Uutisten tietojen mukaan Jyrki Kasvi sai uhkasakon oikeuden halventamisesta, koska hän kieltäytyi paljastamasta ahdistelusta kertoneiden naisten nimiä. Lehden mukaan hän haluaa pitää lupauksensa naisille.
...

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1494
  • "je m’en fous"
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #3 : 30.10.2009, 21:31:55 »
Hmmm.... sananvapauteen sisältyy myös vapaus olla sanomatta.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Maastamuuttaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 525
  • Liked: 3705
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #4 : 30.10.2009, 21:43:11 »
Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa Kasvin.

maltti on valttia

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 907
  • Liked: 635
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #5 : 30.10.2009, 22:01:58 »
Hmmm.... sananvapauteen sisältyy myös vapaus olla sanomatta.
Sananvapauden huippu saavutetaan, kun kaikki ovat sanomatta mitään.

Jaska L

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 278
  • Liked: 107
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #6 : 30.10.2009, 22:19:44 »
Jospa se onkin Kasvi itse, joka on KOKENUT poninhännästä vetämisen ahdistelemiseksi, mutta sitä olisi vain niin nolo kertoa?

Vähän niin kuin rasismi, sitä voi sopivassa tilanteessa kokea. Olen KOKENUT maahanmuuttokriittisyyttä kohtaan rasismia ja se on TUNTUNUT pahalta. Halatkaa minua, suomi on ahdisteleva, loukkaava ja rasistinen maa.
"Ei tässä ole rasismista kyse. Jos joku näin kuvittelee, hän vastaa omista kuvitelmistaan. Jokaisen täytyy voida ajatella omilla aivoillaan ja vastata ajatuksistaan" Prof. Timo Vihavainen (AL 11.10.2009. Toimittajan kysymykseen: "Etkö pelkää, että näillä puheillasi päädyt rasistien oppi-isäksi"

pate ensimmäinen

  • Vieras
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #7 : 30.10.2009, 22:58:05 »
Hmmm.... sananvapauteen sisältyy myös vapaus olla sanomatta.

Lemmy, olet oikeassa. Kyse on kuitenkin ihmisistä jotka on valittu "sanomaan", siis puhumaan yhteiskunnanpuolesta, ei vaikenemaan vaikeidenkaan asioiden edessä sitä vastaan.

Jos Meriläinen on sanonut käyttäneensä huumeita, hän on syyllistynyt rikokseen. Hänellä on kuitenkin yksilönä mainitsemasi sanavapaus olla puhumatta. Kuitenkin teollaan, ei puhumattomuudellaan, hän on syyllistynyt kansanedustajan nuhteettomuuden rikkomiseen ja ei siten varmastikkaan edusta hänet valinneiden ihmisten arvomaailmaa.

Kasvi taas on kieltäytynyt puhumasta poliisille asiasta, missä kanssaedustajia syytetään ahdistelusta. Jos joitain on ahdisteltu, niin luulisi Kasvin puhuvan puhevarastonsa tyhjäksi, jotta syylliset saataisiin kiinni. Hän ei varmaankaan vaikene siksi että ahdisteluun syytetyt saadaan kiinni, vaan ettei ahdistelusta syyttäneet jäisi kiinni.

Nyt hänen käyttäytymisensä vaikuttaa siltä, että hän suojelee syyllisiä yhtä suurella innolla kuin "toverit" olivat syyttämässä, mahdollisesti syyttömiä edustajia.

Näin ollen hän/he toimivat kuten järjestäytyneen rikollisuuden edustajat toimivat, vaikenemalla ja siten vaikeuttamalla tutkintaa.

Jos kansanedustajat käyttävät rikollisuudesta kopioituja malleja, niin edustuslaitos on aika huonolla mallilla. Eikö?

jmm

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 319
  • Liked: 1320
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #8 : 30.10.2009, 23:39:45 »
Jos Meriläinen on sanonut käyttäneensä huumeita, hän on syyllistynyt rikokseen.

Et varmaan ole tosissasi?
“The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead.” - Joe Rogan

pate ensimmäinen

  • Vieras
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #9 : 30.10.2009, 23:55:58 »
Jos Meriläinen on sanonut käyttäneensä huumeita, hän on syyllistynyt rikokseen.

Et varmaan ole tosissasi?

Eikös huumeiden käyttö ole rikos suomessa. Käsittääkseni on. Eihän ihminen sano käytäneensä huumeita, jos ei ole käyttänyt huumeita. Vai onko Meriläisellä joku syy valehdella käyttäneensä huumeita. Jos on, niin mikä tämä syy mahtaa olla. Tuskinpa ainakaan yhteistä etuamme hän on ajatellut, näin väittäessään.

JPU

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 180
  • Liked: 71
  • Impiwaaralainen viha-ajattelija
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #10 : 30.10.2009, 23:57:23 »
Jos Meriläinen on sanonut käyttäneensä huumeita, hän on syyllistynyt rikokseen.

Et varmaan ole tosissasi?
Vihreillä on varmaankin eri lait olemassa...

Jos kerron lehtihaastattelussa että olenpa jonkun tappanut niin mitä luulette että tapahtuu?
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

SK

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 219
  • Liked: 5
  • Nuivasmurffi
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #11 : 31.10.2009, 00:02:19 »

Älkää nyt repikö niskanahkaanne tämän takia. Ainakaan sen takia, että Jussi Halla-aho halusi selvittää, onko Jyrki syyllistynyt rikoskeen kertomalla "ehkä valheellista listatietoa".

Jyrki edustaa kuitenkin Vihreiden sellaista siipeä, jotka osaavat edes jotenkuten puhua asioista. Tämän hän todisti esim. siten, että tuli Homman vaalitenttiin. Siihen ei kuka tahansa vihreä suostu, joten siitä Jyrkile kiitokset. (Off-topic: Jyrkillä on kaikista kansanedustajista parhaat kotisivut)

En ole itse perehtynyt tapaukseen, mutta minusta näyttää tämä(kin) tapaus niin naurettavalta, että alta pois. Kyllä Jyrki itsekkin tajuaa, viimeistään nyt, että kansanedustajan on puhuttava, olkoon mahdollisella syyllisellä millaiset kalapuikkoviikset tahansa. Jos ei puhu, niin sakot tai Jaakko Jonkka uhkaa jollakin keinolla...

Toivon että asia selviää...

"Jag känner mig isolerad där jag bor. Jag är inte rädd för andra asylsökande, men det känns otryggt att i mörker och kyla ta sig till en affär för att handla. Vi kan inte leva så här." - Iziogbe Adodo, från Nigeria

pate ensimmäinen

  • Vieras
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #12 : 31.10.2009, 00:04:23 »
Jos puolueen valtteina ovat teiniraskaudet, homous, huumeet, yhteiskuntahäirintä ja rikostutkimusten häirintä, niin seuraavaksi lähdetään varmasti vastustamaan ydinvoimaakin. Ai, niin, nehän sitä jo vastustavatkin.

Pipertäjien logiikkaa edustaa ruotsi, joka teki päätöksen vuosia sitten, että luovutaan ydinvoimasta, oliko vuoteen 2020 mennessä. Tänään oli uutisissa, että ruotsissa suunnitellaan ydinvoiman lisäämistä.

Virheet lietsoo hysteriaa ja kansa villiintyy, mutta tappiot kärsineenä palaa taas järjen linjoille.

Äänestä vihreää, äänestät populistia.

Perttu Ahonen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 524
  • Liked: 3556
  • Difficile est satiram non scribere.
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #13 : 31.10.2009, 00:19:33 »
Kyse taitaa olla Vihreiden imagosta ja vihreisiin liittyvistä yleisistä stereotypioista höpöheinää vetävinä puunhalaaja taivaanrannanmaalareina.

Tavallaan Kasvi siis toimii moraalisesti oikein Vihreitten viitekehyksessä, mutta onko kaikki yhteiskuntamoraalin kannalta oikein onkin sitten eri asia.

Tuntien kuitenkin vallanmedian propaganda OY:llä tekemien puoluegalluppien totuuden, niin on arvattavissa, että Vihreiden kannatus on tämän jälkeen yhä enemmän nousussa.

Voipi olla, että jotkut naistenlehdet revittävät vielä aiheesta otsikoita, että kyllä se Roosa on rohkea nainen ja esikuva kaikille nuorille feministeille oman linjan viivan vetäjänä.  Demoralisaatio tuntuu olevan internationalistinen hype tänä päivänä monikultturismi ja globalismiepidemian tartuttamassa Suomessa.

pate ensimmäinen

  • Vieras
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #14 : 31.10.2009, 00:30:23 »

Roosa Meriläisen "Vittu haisee hyvälle" oli "rohkea ulostulo".  Sillä edistettiin naisten asemaa. Nyt naiset todellakin tietävät miltä xxxtu haisee.

Kasvin puhumattomuus oli "Huuto vasten vaikenemisen kasvoja". Nyt kansa tietää miltä Metallican, Darkness imprisoning me, biisin päähenkilön omaisista tuntuu kun puhuu henkilölle, joka elää omassa pimeydessään eikä tiedä että hänelle edes puhutaan. ;D

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 275
  • Liked: 18455
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #15 : 31.10.2009, 01:06:04 »
***

Roosa Meriläisen "Vittu haisee hyvälle" oli "rohkea ulostulo".  Sillä edistettiin naisten asemaa. Nyt naiset todellakin tietävät miltä xxxtu haisee.
***

Ihan noin tasa-arvonäkökulmasta jonkun kalapuikkoviiksen olisi nyt hyvä kanniskella "K*lli maistuu hyvälle" -plakaattia rintamuksissaan, notta toteutuisi, rohkeus ja tasa-arvo. Juha Mieto?

Muuten kyllä jättäisin genitaalien aistimiseen liittyvät havainnot sinne yksityiselämän puolelle.

jmm

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 319
  • Liked: 1320
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #16 : 31.10.2009, 03:24:06 »
Eihän ihminen sano käytäneensä huumeita, jos ei ole käyttänyt huumeita. Vai onko Meriläisellä joku syy valehdella käyttäneensä huumeita. Jos on, niin mikä tämä syy mahtaa olla.

Katu-uskottavuuden hankkiminen äänestäjäkuntansa silmissä on täysin uskottava syy.

Minä en ainakaan halua elää yhteiskunnassa jossa kansalainen voidaan tuomita kenguruoikeudenkäynnissä jonkun lehtihaastattelun perusteella.

Jos kerron lehtihaastattelussa että olenpa jonkun tappanut niin mitä luulette että tapahtuu?

Sinä olet silloin ilmeisesti syyllinen tappoon?
“The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead.” - Joe Rogan

AIP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 919
  • Liked: 257
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #17 : 31.10.2009, 06:20:11 »
Minä en ainakaan halua elää yhteiskunnassa jossa kansalainen voidaan tuomita kenguruoikeudenkäynnissä jonkun lehtihaastattelun perusteella.

Et siis halua elää yhteiskunnassa, jossa sen jälkeen, kun yksilö on julkisesti kertonut syyllistyneensä rikokseen tutkitaan viranomaisvoimin onko näin todella tapahtunut, ja mikäli tutkimukset antavat siihen aihetta, myös nostetaan syyte? Tulkitsinko nyt jotain väärin?

Pitääkö julkisuuden henkilön saada julkisesta tunnustuksesta palkkioksi päänsilityksiä siinä missä rivikansalaisia tuomitaan vastaavista rikoksista melko arkisesti?

Lainaus
Jos kerron lehtihaastattelussa että olenpa jonkun tappanut niin mitä luulette että tapahtuu?

Sinä olet silloin ilmeisesti syyllinen tappoon?

Ymmärtääkseni tässä kuvitteellisessa tapauksessa juuri annetaan syy tutkia onko nimimerkki JPU syyllistynyt tappoon. Mikäli tietysti voidaan olettaa, että ihmiset aina valehtelevat lehtihaastatteluissa, ei edellä kuvattua syytä tutkinnalle ole.

VeePee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 734
  • Liked: 6052
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #18 : 31.10.2009, 08:16:08 »
Hmmm.... sananvapauteen sisältyy myös vapaus olla sanomatta.

Ehkä sananvapaus on kuitenkin hiukan eri juttu, kuin rikoksen selvittämiseen tähtäävä poliisin kuuleminen. Tuollainen ajattelutapa estäisi käytännössä kaiken rikosten selvittämisen, kun todistajilla ei olisi velvollisuutta kertoa tietojaan rikoksen suhteen.

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1494
  • "je m’en fous"
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #19 : 31.10.2009, 08:43:41 »
Lainaus käyttäjältä: pate ensimmäinen
ei siten varmastikkaan edusta hänet valinneiden ihmisten arvomaailmaa.

ai Vihreiden? ehhehhe... johan vitsin murjasit.

- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1494
  • "je m’en fous"
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #20 : 31.10.2009, 08:47:16 »
Kasvi ilmeisesti ei ole vielä pesunkestävä poliitikko:
Lainaus
Kasvi oli kertonut eteenpäin HS:n jutun lähteinä olleilta naisilta kuulemiaan tietoja. Hän kuitenkin kieltäytyi paljastamasta näiden nimiä oikeudessa, koska oli näin heille luvannut
Eli siis uhkasakko on ehkäpä "kuumien kivien päälle keräämistä" että k.o. naiset itse tulisivat esiin vapaaehtoisesti.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

jmm

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 319
  • Liked: 1320
Vs: Vihreät vaikenee ja kansa taistelee.
« Vastaus #21 : 31.10.2009, 13:11:36 »
Et siis halua elää yhteiskunnassa, jossa sen jälkeen, kun yksilö on julkisesti kertonut syyllistyneensä rikokseen tutkitaan viranomaisvoimin onko näin todella tapahtunut, ja mikäli tutkimukset antavat siihen aihetta, myös nostetaan syyte? Tulkitsinko nyt jotain väärin?

Kyllä. Kyse oli syyllisyydestä, ei rikosten tutkinnasta.
“The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead.” - Joe Rogan

Tagit: vihreät