Kiitän kaikkia jo tässä vaiheessa kommenteista!
Erityisesti toivon valistuneita hommalaisia levittämään tämän artikkelin tietoja, joiden levittäminen mediassa tyssäsi Aamulehden jälkeen. Muut mediat eivät juttuun tarttuneet, enkä itse voi samaa juttua myydä enää mihinkään muualle.
Mitä Suomalaisuuden liittoon tulee, minut tosiaan valittiin eilen sen puheenjohtajaksi, kuten jotkut ovat jo saaneet tietää vaikka tästäkään ei mediassa paljoa ole kirjoitettu. Ainoa haastattelupyyntö aiheesta on tähän mennessä tullut HBL:lta, joten vilpitön kiitos siihen suuntaan tilaisuudesta kertoa näkemyksistäni. Työ suomalaisuuden eteen siis jatkuu ja työnsarkaa riittää - meillä kaikilla.
Niinpä, nuo ovat asioita joita jokainen joka ajattelee ihan itse ymmärtää. Täällä suorittavan työn tekijöiden joukossa ns. työvoimapula on ollut jo kauan lähinnä vitsi.
Ei ole koskaan ollutkaan kyse työvoimapulasta, kyllä työvoimaa on. Kyse on työn hinnasta. Osaltaan kyseessä on myskin se että suomalainen duunari on hinnoitellut itsensä pihalle.
On vaikea perustella työnantajalle mitä ihmeen erikoista on suomalaisessa duunarissa kun saman homman tekee puolalainen puolella hintaa.
Suomessa on ongelmana kovat työvoimakustannukset jotka osaltaan johtuvat myöskin siitä että suomi on pirun kallis maa asua ja elää.
Palkoissahan ei pohjimmiltaan ole ole kyse euroista vaan siitä kuinka paljon hyödykkeitä saat työpanoksella.
Toisekseen suomalainen duunari on hiukan suotta totutellut siihen että tehdasduunarin ja siivoojan perheellä on varaa kesämökkiin ja kahteen autoon.
Edessä on vielä monelle rankahko sosiaalinen sopeutumisprosessi.
Suomessa on pakko pyytää tiettyä palkkaa, koska pienemmällä ei elä. Ei ole salaisuus, että viime lamasta nousi nopeammin härmän-seutu, jossa työttömyys oli 3% kieppeillä aikana, jolloin se muualla maassa oli 10%.
Syynä oli nimenomaan Härmän alueen hinta-taso: 250 000 silloisella markalla (n.42000 euroa) pystyi ostamaan rintama-miestalon, joten asumiskustannusten kattamiseen ei palkkaa tarvinnut niin paljon kuin vaikkapa Helsingissä jonka vuokrataso nostaa palkkakynnystä.
Tuloksena oli, että härmän isot ja pienet yritykset palkkasivat paljon työvoimaa, joita oli irtisanottu muualla, "puoli-ilmaiseksi" ja työntekijöitä oli myös tulossa, koska palkalla eli. Erään tutun kokemuksella Härmän alueen palkkataso (härmät, kauhava, lapua) saavutti edellisen nousukauden palkkatason vasta euroaikana (hiekkapuhaltaja. Tienasi 1990 60 markkaa tunti. Sai 10€ tunti vasta 2002. Omistaa silti omakotitalon ja mökin, koska osti ne siihen aikaan kun niitä sai "halvalla" eli duunarin kukkaroon sopivana.)
Olen ennenkin halunnut puuttua nimenomaan tähän asumisen kalleuteen, sillä se tuntuu olevan isoin ongelma. Onko kenenkään etu, että työssäkäyvä ihminen joutuu turvautumaan vuokratukeen pystyäkseen elättämään perheensä, koska palkka ei riitä?
Ennen viime vuosien kohtuuttomia ja hintaa nostavia rakennusmääräyksiä, suurin syy hintojen nousuun oli tonttimaan kalleus. tämä maassa, joka on yksi Euroopan harvimmin asuttuja.
Olen tarpeeksi montaa kertaa reissannut väliä Vaasa-Kirkkonummi-Helsinki-Kirkkonummi-Vaasa ja nähnyt omin silmin, miten suomen tiivimmin asuttu (ja siis kallein)seutu on pelkkää metsää tai peltoa.
Joku omistaa nuo maat. Joku sellainen, jolle maan kalleus on hyvä asia. Mutta onko se maan etu?
Jos Helsinkiä ympäröivä joutomaa pakko-kaavoitettaisiin, niin se johtaisi PK-seudulla asuntojen hintojen alenemiseen, eli ne tulisivat duunareitten ulottuville, porukat osataisivat omia asuntojaan. ja kynnys ottaa vastaan huonomminkin palkattua työtä alenisi.
Sama toimisi muuallakin suomessa: Lempäälä kaavoitti 2005 tontteja ja myi niitä hintaan 30 000- 50 000 euroa.
Lopettamalla lisäkaavoituksen kunta siis käytännössä ( ns. lumivyöryvaikutus) nosti alueen uusien ja vanhojen rakennusten hintoja alueella, joka on eurooppalaisittain "pelkkää erämaata".
Uusi Älbystalo maksaa n. 100 000. 20 vuoden lainalla sen pystyy maksamaan jopa sellainen pariskunta, jotka molemmat kuuluvat matala-palkka-alle. Heillä tuskin vaikeuksia ottaa vastaan välillä huonommin palkattua työtä.
Vuokralla pariskunta joutuisi jo alunperin turvautumaan vuokratukeen. Huonoina aikoina käteen jäisi vielä vähemmän ja tämä riippumatta siitä, kuinka kauan pariskunta asuu vuokralla, koska vuokrilla on ikävä taipumus nousta. Omistaja-pariskunta saa taas enemmän rahaa käteen, käytettäväksi vaikka mökin ostoon, koska laina-erät pysyvät samana, mutta tulot, pääasiassa nousevat.
Lapualla, missä tontit maksavat pari euroa neliö, tuo pariskunta voi paksusti, ja sillä tuskin on ongelmia vaikka välillä joutuisi tekemään huonommin palkattua työtä, mutta PK-seudulla asuvan palkat eivät riitä edes tonttiin, vaikka ympärillä olisi huomattavasti enemmän vapaata "erämaata" kuin pienellä pohjalaispaikkakunnalla.
No, Lapualla on edelleenkin pienempi työttömyysprosentti kuin Helsingissä....
Eli tahtoo sanoa: eikä kannattaisi puuttua siihen itse ongelmaan, joka tekee palkkojen liukumisen mahdottomaksi, eli asumisen kalleuteen, eikä ongelman oireeseen, eli siihen ettei ihmisillä ole varaa tehdä vuokra-"paska"-duunia, koska siitä saatu palkka ei riitä elämiseen.
Tähän vedoten: vasemmistolainen ajatus vuokralla asumisesta betoni-lähiöissä alkaa olla jo kuollut ajatus. Se loi asumismuodon, johon ei olla tyytyväisiä ja joka ei toimi. Jostain ihme syystä vuokrat nousevat jatkuvasti, (vaikka asuntojen rakentamiskulut olisi jo maksettu) kun taas kerran asuntonsa ostaneen kuukausierä pysyy samana.
Oikeistolainen ratkaisu siihen olisi siirtyminen tukemaan omistamista ja omistusasumista, positiivista mallia voisi ottaa Thatcherin englannista, jossa vuokra-asuntojen yksityistäminen johti euroopan halvimpiin asuntolainoihin tai USAsta, jossa valtio tukee (tai ainakin muutama vuosi sitten tuki) köyhien asuntolainoitusta.
Jutun toisena kirjoittajana kommentoin muutamia keskustelussa esitettyjä kannanottoja.
Pitää hakea perspektiiviä kauempaa. Itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja olen elänyt 1950-luvun vaikeat ajat ja 1960-luvun orastavan hyvinvoinnin kasvun. Ihmiset olivat etenkin 60-luvulla onnellisimpia kuin tänään. Esimerkiksi mielenterveysongelmat olivat todella harvinaisia. Töitä riitti ja kaikki työ kelpasi. Itsekin olin 60-luvulla maatiloilla lapsityövoimana, tehtaassa, varastossa (mm. kantamassa käsin 50 kg säkkejä) ja pesulassa. Silloin oltiin ylpeitä kaikesta työstä, eikä sanaa paskaduuni ollut edes olemassa.
Sosiaaliturvaa ei juurikaan ollut. Asioiden piti olla todella huonosti, jotta yhteiskunta tuli apuun. Ei ollut jonoja sairaaloissa ja terveydenhoidossa. Rahat siis riittivät perustarpeisiin paremmin kuin tänään.
En sano, että työnteko on niin herkkua kenellekään, mutta on turha kuvitella että koneet ja pienipalkkaiset maahanmuuttajat tekisivät työt ja suomalaiset vain nauttisivat elämän ihanuudesta. Elämä ei tosiaankaan ole aina herkkua ja hyvä elämä edellyttää myös välillä vaikeuksien kokemista, jotta elämän arvot saadaan oikeisiin mittasuhteisiin.
Lyhentelin "vähän" vastaustasi".
oletko ollenkaan ottanut huomioon, että vielä 1980-luvulla oli asumisen osuus palkasta noin seitsemäsosa, mutta nykyisin se on kolmas-osa?