UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Muutos 2011 ja Seppo Lehto  (Luettu 15236 kertaa)

JM-K

  • Vieras
Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« : 27.11.2009, 19:44:39 »
Olen saanut edelleen yhteydenottoja, joissa kysytään mm. kuuluuko kuuluisa tamperelainen videotuottaja Seppo Lehto Muutos 2011:een ja jos kuuluu, niin missä roolissa hän toiminnassa on.

Lisäksi on kannettu huolta siitä, että joku meille vihamielinen tahi muuten vaan ilkeä taho alkaa käyttää tätä meitä vastaan.

Ihan ilmoitusluontoisena asiana ilman sen kummempaa dramatiikkaa totean, että Seppo ei kuulu millään muotoa Muutokseen, vaikka joku sellaisen käsityksen niistä Sepon Youtubeen laittamista videoista on voinut saadakin.

Soittelin Sepolle äsken asiasta. Hän pyysi kertomaan kaikille kiinnostuneille, että hän kannattaa kaikkia isänmaan tulevaisuudesta huolta kantavia tahoja tasapuolisesti.

Muutoksen nimi esiintyy joissain Sepon videoissa puhtaasti siksi, että hän haluaa kannustaa meitä tässä raskaassa ja haastavassa työssämme.

Kiitos Sepolle ja kaikille muille kannustusta ja tsemppiä lähettäneille. Sitä tässä hommassa kyllä kieltämättä tarvitaankin!

Jatketaanpa taas hommailua!

JM-K

  • Vieras
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #1 : 27.11.2009, 20:09:12 »
Parhaan tamperelaisen viihdeperinteen mukaisesti monitaiteilija Lehto haluaa meitä viihdyttää ja muita kiihdyttää, tehdä sitä milloin vaan...

Tsemppaaminen on hieno asia ja tästä on hyvä jatkaa.

Pitäisikö itse asiassa pistää pystyyn Muutos 2011 -tsemppivideokilpailu?

Jos en ihan väärin veikkaa, niin Tampereen Hervannassa jo kuvataan.

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 539
  • Liked: 5663
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #2 : 27.11.2009, 20:20:41 »
Parhaan tamperelaisen viihdeperinteen mukaisesti monitaiteilija Lehto haluaa meitä viihdyttää ja muita kiihdyttää, tehdä sitä milloin vaan...

Tsemppaaminen on hieno asia ja tästä on hyvä jatkaa.

Pitäisikö itse asiassa pistää pystyyn Muutos 2011 -tsemppivideokilpailu?

Jos en ihan väärin veikkaa, niin Tampereen Hervannassa jo kuvataan.

Keitä muita tuossa puolueessa vaikuttaa aktiivisesti hallituksen lisäksi?

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #3 : 27.11.2009, 20:33:52 »
Keitä muita tuossa puolueessa vaikuttaa aktiivisesti hallituksen lisäksi?

Voin vastata vain omasta puolestani, mutta kovasti yritän tässä aktivoitua.
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 539
  • Liked: 5663
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #4 : 27.11.2009, 20:46:37 »
Voin vastata vain omasta puolestani, mutta kovasti yritän tässä aktivoitua.

Kauppalehden palstalta lueskelin muutama päivä sitten kirjoituksia joissa väitettiin että puolueessa on aktiivijäseniä entisestä Turkulaisesta hörhöliikkeestä, jossa oli johtajana hitleriviiksinen lihava kaveri. Siksi kyselen. Ja samaisessa ketjussa samainen kirjoittelija parjasi muutos2011 ry:n hallituksen valintaa epädemokraattiseksi. Kirjoituksesta kävi ilmi että kyseinen nimimerkki oli polttanut näppinsä ja päreensä ry:n kanssa.  

En ole utelias vaan tiedonjanoinen :)


kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #5 : 27.11.2009, 21:17:22 »
Siksi kyselen. Ja samaisessa ketjussa samainen kirjoittelija parjasi muutos2011 ry:n hallituksen valintaa epädemokraattiseksi. Kirjoituksesta kävi ilmi että kyseinen nimimerkki oli polttanut näppinsä ja päreensä ry:n kanssa.  

En ole utelias vaan tiedonjanoinen :)

Se taitaa olla tämä meidän ikioma big bang/Heywood/Motor City Contexti trolleri simsalabim sitten ellei vainuni vallan erehdy.

Mutta mutta. Miten ihmeessä voi hallituksen valinta olla epädemokraattinen jos (perustaja)jäseniä ei edes ole niin paljon että voisi olla edes todellista oppositiota... Löytyisikö linkkiä ko. kirjoitukseen?
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon


kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #7 : 27.11.2009, 21:51:14 »
Se taitaa olla tämä meidän ikioma big bang/Heywood/Motor City Contexti trolleri simsalabim sitten ellei vainuni vallan erehdy.

Nimimerkki vaikuttaisi sopivalta mutta kirjoitustyyli ei, lienen siis erehtynyt.
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

desperaato

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 606
  • Liked: 492
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #8 : 27.11.2009, 22:08:10 »
Raging Bull    :D :D :D    Reppana öyhöttäjä.



Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 829
  • Liked: 5996
  • Järkioikeistolainen
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #9 : 27.11.2009, 22:38:39 »
Aika klassista ainesta tuo Kauppalehden ketju.

Voi olla, että noita kaikkia ei kannata kommentoida. Sama tulee jatkumaan kiihtyvällä tahdilla vaaleihin asti.
Mielestäni taas julkisuus on juurikin se, mitä Muutos kaipaa.

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #10 : 27.11.2009, 22:42:28 »
Mielestäni taas julkisuus on juurikin se, mitä Muutos kaipaa.

Varmasti, mutta tuon nimimerkin kirjoitukset ovat pääsääntöisesti niin laaduttomia ettei niihin kannata tuhlata aikaansa. Ennemmin kirjoittaa jonnekin muualle jotain fiksumpaa :)
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

herra 4x

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 115
  • Liked: 1133
  • Hallitus ei edes kuse.
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #11 : 27.11.2009, 22:51:25 »
Mun mielestä Seppo Lehdon varaukseton tuki mille tahansa poliittiselle liikkeelle on ns. "kiss of death". Hyvä Seppo!

Toivot Muutos 2011:lle kiss of deathia. Okei, tuli tämäkin selväksi. Tähän asti en juttujesi perusteella tiennyt kummalla puolella mokurintamaa seisot, olin ns. fifty-fifty.
Rakkaudesta lajiin.

herra 4x

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 115
  • Liked: 1133
  • Hallitus ei edes kuse.
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #12 : 27.11.2009, 22:56:53 »
Olen saanut edelleen yhteydenottoja, joissa kysytään mm. kuuluuko kuuluisa tamperelainen videotuottaja Seppo Lehto Muutos 2011:een ja jos kuuluu, niin missä roolissa hän toiminnassa on.

Uskon että olet saanut, et tällä kertaa minulta kuitenkaan. Mutta toivotan voimia jaksaa tätäkin asiaa selitellä kerrasta  toiseen. Energiaa varmaan riittää, riittäähän.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2009, 22:58:25 kirjoittanut herra 4x »
Rakkaudesta lajiin.

Julmuri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 088
  • Liked: 7
  • En ole enää nuiva
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #13 : 27.11.2009, 22:57:03 »
Mun mielestä Seppo Lehdon varaukseton tuki mille tahansa poliittiselle liikkeelle on ns. "kiss of death". Hyvä Seppo!

Sinähän linkkailit tuolla kellon puolella minulle omia "kotisivujasi", joista löytyi "red revolution" tyyppistä aineistoa. Voitaneen todeta, että se asia on saanut "kiss of death"insa jo vuosikymmeniä sitten.

IDA

  • Vieras
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #14 : 27.11.2009, 23:02:14 »
Seppo Lehto siis määrittelee Suomen poliittisen kentän  :roll:

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 057
  • Liked: 20119
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #15 : 27.11.2009, 23:03:44 »
Mun mielestä Seppo Lehdon varaukseton tuki mille tahansa poliittiselle liikkeelle on ns. "kiss of death". Hyvä Seppo!

Toivot Muutos 2011:lle kiss of deathia. Okei, tuli tämäkin selväksi. Tähän asti en juttujesi perusteella tiennyt kummalla puolella mokurintamaa seisot, olin ns. fifty-fifty.

Ei niin nopeasti, voinhan minä olla myös persu tai kokoomuslainen. Tai Judean Peoples Frontin kannattaja.

Totta puhuen en toivo Muutos 2011:lle sinänsä sen itsensä takia välttämättä pikaista loppua, mutta mikä tahansa poliittinen puolue jota Lehto katsoo voivansa varauksetta tukea kuuluu automaattisesti niiden joukkoon joiden tarinan toivon päättyvän aika pian. Toinen vaihtoehto on tietysti se että liike osoittautuu sellaiseksi ettei Lehto katso sitä enää voivansa tukea.

Toivoisitko vaikkapa demarien, keskustan tai kokoomuksen "pikaista loppua", jos hra. Lehto näkisi jostakin syystä hyväksi kannattaa heitä? Melko paljon on Lehdolla valtaa sinuun...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #16 : 27.11.2009, 23:48:51 »
Ketjun nimi ja aihe on "Muutos 2011 ja Seppo Lehto". Mistä sen nimisessä ketjussa sinusta pitäisi keskustella, ellei Muutos 2011-hankkeesta ja Seppo Lehdosta?

Ei ainakaan ruuskaisuista. Hankkikaa huone.
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 31 282
  • Liked: 13106
  • Big Bear Market, Now Here
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #17 : 27.11.2009, 23:51:06 »
Piti siivota ketjua. Kuolemansuudelmat jynssäsin pois.

"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Huolestunut Kansalainen

  • Vieras
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #18 : 27.11.2009, 23:53:48 »


Mitä tarkoitat? Ketjun nimi ja aihe on Wmuutos 2011 ja Seppo Lehto". Mistä sen nimisessä ketjussa sinusta pitäisi keskustella, ellei Muutos 2011-hankkeesta ja Seppo Lehdosta.

Lisäksi väität että olet kuullut "samat ruuskaisut" äkkiä laskien n. 10 000 kertaa. Voisitko ystävällisesti näyttää yhdenkin kerran missä olen aiemmin kirjoittanut Muutos 2011-hankkeesta ja Seppo Lehdosta? Yksikin esimerkki olisi kiva, kymmenestä tuhannesta puhumattakaan.

Jne. ad infinitum.

Vastaa nyt hyvä mies huutoosi tai myönnä virheesi. Kyllä tuo nyt näyttää pelkältä periaatevänkyröinniltä tuo sinun touhusi.

Ruuskan pointti oli se, että on mahdollista olla maahanmuuttokriittinen ja silti olla kannattamatta Muutos2011-puoluetta. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Onhan se nyt aika surrealistista että joku "puoli" tulee valittua vain sillä, että ei kannata Muutos2011-puoluetta, puoluetta jota ei ole vielä edes olemassa. Kuka tietää tuleeko olemaankaan. Sitä silmällä pitäen muiden, mahdollisesti realistisempien vaihtoehtojen katselu tai jopa kannattaminen ei ole mitenkään erityisen hölmöä.

Seppo Lehdon varaukseton tuki uunituoreelle puoleelle lyö puolestaan koko homman vähän läskiksi, erityisesti jos hän ilmaisee tukensa oman taiteensa keinoin. Ei millään pahalla Mr. Lehtoa kohtaan. Hänen taiteensa on kyllä varmasti ilahduttanut monia mutta puoluemaskotin ura ei pakosti ole se hänelle parhaiten sopiva rooli.




MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 231
  • Liked: 18294
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #19 : 28.11.2009, 00:05:23 »
Kyllä nyt on pakko muutos2011:stä. Ja olisin muutenkin. Elvyttää demokratiaa. Pitää ne varpaillaan. Seppo on eri luku, ja Hervannassa mää käyn vaan töissä.

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #20 : 28.11.2009, 00:26:00 »
Seppo Lehdon varaukseton tuki uunituoreelle puoleelle lyö puolestaan koko homman vähän läskiksi, erityisesti jos hän ilmaisee tukensa oman taiteensa keinoin. Ei millään pahalla Mr. Lehtoa kohtaan. Hänen taiteensa on kyllä varmasti ilahduttanut monia mutta puoluemaskotin ura ei pakosti ole se hänelle parhaiten sopiva rooli.

Sanoisin, että hänen taiteensa lyö läskiksi lähinnä hänen taiteensa eikä muuta.
Jokainen joka vähänkään ajattelee asiaa, ymmärtää kyllä että millään asialla, liikkeellä, yhdistyksellä, puolueella jne ei ole mitään mahdollisuuksia estää ketään tukemasta tai "tukemasta" itseään - kuten ei vastustamastakaan. Siksi on mielestäni yhdentekevää mitä Seppo Lehto tekee tai on tekemättä, kunhan hän ei tee tai sano mitään Muutos 2011:n nimissä.
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 231
  • Liked: 18294
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #21 : 28.11.2009, 00:43:05 »
Seppo Lehdon varaukseton tuki uunituoreelle puoleelle lyö puolestaan koko homman vähän läskiksi, erityisesti jos hän ilmaisee tukensa oman taiteensa keinoin. Ei millään pahalla Mr. Lehtoa kohtaan. Hänen taiteensa on kyllä varmasti ilahduttanut monia mutta puoluemaskotin ura ei pakosti ole se hänelle parhaiten sopiva rooli.

Sanoisin, että hänen taiteensa lyö läskiksi lähinnä hänen taiteensa eikä muuta.
Jokainen joka vähänkään ajattelee asiaa, ymmärtää kyllä että millään asialla, liikkeellä, yhdistyksellä, puolueella jne ei ole mitään mahdollisuuksia estää ketään tukemasta tai "tukemasta" itseään - kuten ei vastustamastakaan. Siksi on mielestäni yhdentekevää mitä Seppo Lehto tekee tai on tekemättä, kunhan hän ei tee tai sano mitään Muutos 2011:n nimissä.

Olisikohan Seppo ostettavissa? Jos pienellä kannustuksella Seposta tulisi RKP:n äänitorvi kaikkialla, olisiko RKP fini? Helppoa...

MacGyver

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 458
  • Liked: 2471
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #22 : 28.11.2009, 02:48:20 »
Seppo on ihan kuningas. Erinomaisella huumorilla vetää eikä ole varpaillaan joka sanan kanssa. Soisi ettei ole muutkaan.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 33 490
  • Liked: 29282
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen☦
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #23 : 28.11.2009, 04:59:38 »
Jos Seppo istuisi lauteilla Astridin vieressä niin minä haluan istua Anne H:n vieressä.  :) Minähän en Annea vihaa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 829
  • Liked: 5996
  • Järkioikeistolainen
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #24 : 28.11.2009, 08:23:54 »
Aika klassista ainesta tuo Kauppalehden ketju.

Voi olla, että noita kaikkia ei kannata kommentoida. Sama tulee jatkumaan kiihtyvällä tahdilla vaaleihin asti.
Mielestäni taas julkisuus on juurikin se, mitä Muutos kaipaa.

On se niinkin. Tällä hetkellä on tärkeintä, että puhutaan. Kauppalehden palstalla tuhannet ihan fiksut ihmiset lukaisevat ohimennen Raging Bullin natsitteluja. Osa heistä törmää Muutokseen myöhemmässä yhteydessä tai innostuu jopa itse googlettamaan ja ottamaan selvää. Kun ihmiselle siinä vaiheessa valkenee, että eihän tämä olekaan mikään äärioikeistoporukka tms., hän tuntee, että häntä on yritetty kusettaa.

Juuri tätä tarkoitin. Itse olen juurikin sellainen henkilö, joka on suhtautunut aiemmin karsaasti maahanmuuttokriittisiin, mutta muutama juttu julkisuudessa on saanut minut ottamaan asioista selvää ja silmät ovat hiljalleen avautuneet.

Eli uskon kaiken julkisuuden olevan tässä vaiheessa hyväksi Muutokselle, olennaista on että sana leviää. Sitten jos porukassa on niin yksinkertaisia ihmisiä, että uskovat tuollaisen hörhön natsittelut, niin tuskinpa heillä arvostelukyky muutenkaan on sillä tasolla että sieltä kannatusta tulisi.

Eli kuten tuolla kauppalehdessä totesinkin, negatiivisia kannatuskortteja ei kukaan kerää. All publicity is good publicity.

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 539
  • Liked: 5663
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #25 : 28.11.2009, 09:04:31 »
Seppo on ihan kuningas. Erinomaisella huumorilla vetää eikä ole varpaillaan joka sanan kanssa. Soisi ettei ole muutkaan.

Tuo Lehdon "huumori" ei aukea suurimmalle osalle yleisöä, ja Lehdon kaltaisten kansantaiteilijoiden symppaaminen on kuin antaisi ladatun aseen vastustajilleen.

Siinä ei paljon sisäpiirihuumoriin vetoaminen auta kun sillä aseella aletaan ammuskelemaan ja vaikka kuinka "omalla" foorumilla riittäisi hihitystä.

ElinaElina

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 549
  • Liked: 627
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #26 : 28.11.2009, 10:37:53 »
Kyläyhteisöt vaikkapa 100 tai 200 v sitten olivat valmiimpia kohtaamaan originellin yksilön. Nyt, kun tällainen pulpahtaa esiin netistä, kohtaamistaidot eivät ole kehittyneet, kuten tiiviissä ryhmässä muinoin, kun kylähullu pyöri kylänraitilla.



Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

Sisäministeri

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 303
  • Liked: 1
  • Ystävällinen keskustelija
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #27 : 28.11.2009, 11:00:17 »

Tuo Lehdon "huumori" ei aukea suurimmalle osalle yleisöä, ja Lehdon kaltaisten kansantaiteilijoiden symppaaminen on kuin antaisi ladatun aseen vastustajilleen.

Siinä ei paljon sisäpiirihuumoriin vetoaminen auta kun sillä aseella aletaan ammuskelemaan ja vaikka kuinka "omalla" foorumilla riittäisi hihitystä.

Kannattaa myös muistaa, että Seppo Lehto ei kuitenkaan ole mikään valtakunnanjulkkis ja hänen tunnettuutensa näin poliittisen AA:n (Anonyymien Aktiivien) parissa antaa väärän kuvan hänen yleisestä painoarvostaan. Suuri yleisö voi etäisesti muistaa hänen tempauksiaan, mutta ei hän poliittisten liikkeiden ulkopuolella ole sellainen henkilö jonka nimi herättäisi normaalissa kaduntallaajassa minkäänlaisia mielleyhtymiä.

Kmruuskan kommentit Lehtoa koskien ovat omituisia, koska jos Seppo Lehto vaikkapa vastustaa Sharian käyttöönottoa, niin sittenkö itse sitä käyttöönottoa pitäisi ryhtyä kannattamaan jos haluaa edustamansa liikkeen säilyvän uskottavana? Minulle ei ainakaan ihan aukea, että miksi kmruuska pitää Seppo Lehtoa aatteellisena vedenjakajana jonka mielenliikkeet on noteerattava ennakoidusti ja ehdottomasti oltava kaikesta ihan periaatteesta eri mieltä. Muuten menee uskottavuus tai jotain? Mitä jos ei noteeraisi niin paljon sitä Seppo Lehtoa ja keskittyisi sen oman sanomansa kertomiseen? Voisiko sillä säilyttää uskottavuuttaan edes murusina? 

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 829
  • Liked: 5996
  • Järkioikeistolainen
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #28 : 28.11.2009, 11:08:29 »
Jos vaihtoehtoina ovat porvaripuolue ja vasemmistopuolue, niin kyllähän kaikki äärioikeistolaiset äänestävät porvareita. Ja stalinistit vasemmistopuoluetta. Muutos tulee varmasti keräämään paljon sympatioita poliitisesti "epäkorrekteilta" tahoilta, mutta ei se tee Muutoksesta itsestään "epäkorrektia". Se nyt vaan on hyväksyttävä. Pysytään asialinjalla itse, enempää ei voida, sillä kaikkiin maailman Seppo Lehtoihin, Väinö Kuismiin ja Pekka Siitoimiin emme mitenkään voi vaikuttaa.

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 7 139
  • Liked: 5095
  • A spherical bastard
Vs: Muutos 2011 ja Seppo Lehto
« Vastaus #29 : 28.11.2009, 11:15:41 »
Minulle ei ainakaan ihan aukea, että miksi kmruuska pitää Seppo Lehtoa aatteellisena vedenjakajana jonka mielenliikkeet on noteerattava ennakoidusti ja ehdottomasti oltava kaikesta ihan periaatteesta eri mieltä. Muuten menee uskottavuus tai jotain?

Ei hän taidakaan pitää, kyseessä kun taitaa olla vain trollaaminen seuraavia banneja odotellessa.
Aivoton ja päätön maan johto on
Aivoton ja päätön maan johto on

Ei kun
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Päät pois tai hirteen
Sitä mieltä minä oon

Tagit: