Kirjoittaja Aihe: Homman tavoitteet ja organisaatio  (Luettu 15583 kertaa)

Dayfield

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 68
  • Liked: 5
  • Ihana, luonnollinen, väistämätön
Homman tavoitteet ja organisaatio
« : 12.02.2009, 20:04:30 »
Homma on päässyt hyvään vauhtiin, uusia jäseniä tulee tasaisesti ja kävijämäärät lisääntyvät. Mielestäni tämä osoittaa että hommassa on potentiaalia. Seuraavaksi tuo potentiaali pitäisi saada todelliseen käyttöön mielipidevaikuttamisessa.

Minusta nyt olisi paikallaan hahmotella että mitkä ovat homman tavoitteet ja miten ne saavutetaan. Tarkoitan konkreettisia lyhyen/keskipitkän aikavälin tavoitteita, eli mitä meidän tulee tehdä että kriittiset äänet kuuluvat paremmin maahanmuuttoasioissa. Ja miten me teemme sen.

Eri viesteissä on ollut puhetta homma-vihkosta, hommakerhoista, rahan keräämisestä, yhdistyksen perustamisesta, ym. Hyviä ajatuksia selvästi on paljon, mutta konkretiaa saisi olla enemmän. Nykyisin homma toimii tehokkaasti tiedon keräyspaikkana ja pienen piirin ajatustenvaihdon areenana, ja hyvä niinkin, mutta todelliseen vaikuttamiseen ei vielä olla kunnolla päästy.

Eurovaalit ovat kesäkuussa ja niihin tulokseen ehtisi vielä vaikuttaa jos "kone" olisi kunnossa. Tässä oma ajatukseni siitä miten hommaa voisi viedä eteenpäin:

Konkreettiset tavoitteet:
-Selkeä viesti. Homman teesit lyötävä lukkoon, eli mitä asiaa homma ajaa.
-Lisää näkyvyyttä. Olisiko 5000 jäsentä ja 10000 yhtäaikaista kävijää eurovaaleihin mennessä sopiva tavoite? (tällä voisi jo aidosti vaikuttaa äänestykseen). Ja dekadi lisää ennen eduskuntavaaleja.
-Naiset mukaan. Nyt naisten osuus on 1:12, osuus on saatava kasvamaan samalla kun koko homma kasvaa.

Keinot:
-Homma tarvitsee taustaorganisaation, yhdistyksen jolla on mahdollisuus kerätä avustuksia ja näin hoitaa näkyvyys kuntoon esim. mainostamalla netissä.

-Homma tarvitsee aivoriihen, jonkunlaisen konklaavin joka kokoontuu fyysisesti ja visioi ja linjaa toimintaa ja keskustelua. Nykyisin hyvät idea hukkuvat rönsyilyyn ja toteutusmahollisuuksien puutteeseen. Syntyisiköhän tämä hommakerhojen kautta?

-Homma tarvitsee viestintä/media-suunnitelman ja budjetin. Avustuksilla kerätyillä rahoilla ilmoitellaan sopivissa medioissa ja miksei Hommaankin voisi myydä mainoksia toiminnan rahoittamiseksi kun yhdistys saadaan pystyyn ja kävijämäärät riittäviksi.

-Homma tarvitsee naisasianaisen! Homman teesit ja viestintä pitää pystyä paketoimaan niin että naisia saadaan mukaan ihan eri mittakaavassa kuin nykyisin.


Siinäpä niitä. Innostuinkohan maalailemaan jo liikoja? Ovatko ajatukset alkuunkaan toteutuskelpoisia ja ylipäätään porukan tahdon mukaisia? No, katsotaan. Ehkä nämä kuitenkin poikivat keskustelun joka vie asiaa eteenpäin. Olen nimittäin sitä mieltä että Hommassa on potkua aidoksi mielipidevaikuttamisen foorumiksi.

« Viimeksi muokattu: 16.03.2009, 18:52:26 kirjoittanut Homma Admin »

Mikko Nieminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 170
  • Liked: 0
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #1 : 12.02.2009, 20:27:43 »
Itse olen aikalailla eri linjoilla.

Mielestäni tämä sivusto on täyttää tavoitteensa erittäin hyvin, jos se tarjoaa arkiston ja keskusteluareenan eri medioiden uutisiin, tilastoja ym lähdemateriaalia ihmisten käyttöön sekä keskusteluareenan nuiville ihmisille.

Eikö olisi parasta, että hommaforum jatkaisi tätä ansiokasta tiedonvälitystehtäväänsä ja ihmiset voisivat perustaa mieleisiään kerhoja ja puolueita sen ulkopuolelle. Toki keskustelua ja tiedotusta voisi hoitaa näppärästi foorumin suojissa. Pitää muistaa, että maahanmuuttokriittiset eivät ole täysin heterogeeninen porukka ja ihmiset kritisoivat eri asioita maahanmuutossa ja eri syistä. Jos hommafoorum alkaisi jonkun tietyn yhdistyksen sivustoksi, olisi tilausta uudelle sellaiselle hommafoorumille kuin millaisena sen nyt tunnemme. Ei kai siinä olisi mitään mieltä? Eikö pidettäisi ennemmin hommafoorum kaikkien nuivien yhteisenä kokoontumispaikkana, kun sellainen lopultakin on saatu!

Ugh, olen puhunut...

Matias Turkkila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 521
  • Liked: 3165
  • Päätoimittaja, Suomen Uutiset
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #2 : 12.02.2009, 20:35:19 »
Minusta nyt olisi paikallaan hahmotella että mitkä ovat homman tavoitteet ja miten ne saavutetaan. Tarkoitan konkreettisia lyhyen/keskipitkän aikavälin tavoitteita, eli mitä meidän tulee tehdä että kriittiset äänet kuuluvat paremmin maahanmuuttoasioissa. Ja miten me teemme sen.

Täsmälleen näin. Laitoin yksityisviestillä yhteystiedot, ottanet yhteyttä..

mikkoR

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 674
  • Liked: 1219
  • uskonto pyhittää nai.. tytön iän
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #3 : 12.02.2009, 20:44:15 »
Eiköhän homma omalla tavallaan konkretisoidu kun saadaan enemmän hommakerhoja pitkin Suomea.
Silloin pystyy konkreettisesti tekemään oikeiden ehdokkaiden hyväksi vaalityötä LAAJALLA rintamalla ja tavoittamaan myös ne jotka EI KÄYTÄ nettiä sillä heitä on todella paljon.

Tämä voisi olla myös uskottavuudenkin vuoksi hyväksi?
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

reino

  • Vieras
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #4 : 12.02.2009, 21:40:39 »
Erittäin hyviä näkemyksiä Dayfieldiltä. Täten nimitän sinut konklaavin jäseneksi. ;)

Eikö olisi parasta, että hommaforum jatkaisi tätä ansiokasta tiedonvälitystehtäväänsä ja ihmiset voisivat perustaa mieleisiään kerhoja ja puolueita sen ulkopuolelle. Toki keskustelua ja tiedotusta voisi hoitaa näppärästi foorumin suojissa. Pitää muistaa, että maahanmuuttokriittiset eivät ole täysin heterogeeninen porukka ja ihmiset kritisoivat eri asioita maahanmuutossa ja eri syistä. Jos hommafoorum alkaisi jonkun tietyn yhdistyksen sivustoksi, olisi tilausta uudelle sellaiselle hommafoorumille kuin millaisena sen nyt tunnemme.

Duoda duoda... Tulkitsitko sinä nyt niin, että jonkinlaisen yhdistyksen perustaminen ja tiedottamisen/rahankeruun/kampanjoinnin organisoiminen sitoisi välittömästi Homman johonkin tiettyyn puolueeseen tai kerhoon?

Näinhän sen ei tarvitse välttämättä olla. Itse tulkitsin Dayfieldin esityksen siten - kuten itsekin ajattelen - että pidemmän päälle jo ihan pelkästään tämän tiedotus- yms. tehtävän hoitaminen edellyttää vähän pidemmän tähtäimen suunnittelua ja organisoitumista.

Jesse Ikälumi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 798
  • Liked: 11
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #5 : 12.02.2009, 21:42:26 »
Lainaus
Filosofista jaarittelua eli paljon sanoja, vähän tekoja. Kun Juha Mäki-Ketelä halusi saada kameramiehen adressiluovutustilaisuuteen, yksikään ei ilmoittautunut. Todellisia toimijoita on niukasti
.

Juuri tämä on hommalaisten suurin vika. Kovasti uhotaan kaikenlaista, mutta mitään ei saada tehtyä.

Homma on huonossa asemassa, koska yhteisö perustettiin internetissä. Kukaan ei tuntenut ketään henkilökohtaisesti ja tuskin tuntee vieläkään. Jos idea olisi lähtenyt muutaman radikaalin kahvipöytäkeskutelusta niin homma voisi olla huomattavasti läheisempi ja toiminnallisempi. Silloin näet olisi jo valmiina ryhmä ihmisiä, jotka tuntevat toisensa. Näiden taas olisi helpompi ryhtyä konkreettisiin toimiin.
I will never be a memory.

reino

  • Vieras
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #6 : 12.02.2009, 21:53:32 »
B)Filosofista jaarittelua eli paljon sanoja, vähän tekoja. Kun Juha Mäki-Ketelä halusi saada kameramiehen adressiluovutustilaisuuteen, yksikään ei ilmoittautunut. Todellisia toimijoita on niukasti.

No kyllä sinne huomenna on menossa sekä kokenut kameramies että ammattimainen videokuvaaja. Molemmat Homman kautta. Että kyllä niitä todellisia toimijoitakin on ja ihan kaikki toiminta ei ulospäin näy.

C) Jollei haluta käyttää jo olemassa olevia puolueita organisoitumiseen, on perustettava esim. Homma-yhdistys, jolla ei ole puolueen perustamisen painolastia. Tämä on nopein tie päästä vaikuttamaan, eikä sekään ole kovin nopea.

No tällä hetkellähän nimenomaan käytetään olemassa olevia puolueita. Sekään ei ole nopea tie, mutta ainoa mahdollinen.

D)Pieniin Homma-kerhoihin, joita on perusteilla ympäri maata (vai onko), en paljon luottaisi.

Lues nyt tuosta ylempää, kun Jesse kerrankin puhuu asiaa. Jotta mitään käytännön toimintaa saataisiin aikaan, ihmisten on tunnettava toisensa. Siksi tarvitaan paikallisia hommakerhoja, jotta saadaan paikallistoimintaa. Ei tämä nopeaa ole ja jälkijunassa tullaan, mutta ei sille mitään mahda.

E)Netissä jo nyt toimivat "Autetaan somali-ystävämme kotiin" -kampanjat vetävät kymmenkertaisesti enemmän väkeä kuin Homma. Miksi? Siksi, että siellä on lätinän sijasta konkreettinen tavoite.

Millä aikataululla luulisit, että tuo mainitsemasi kampanja saa konkreettisen tavoitteensa toteutettua?  ;D

F) Homma keskittyy liiaksi Jussi Halla-ahon persoonaan.

Ei keskity. Homman arvostelijat (sekä ulkoiset että sisäiset) keskittyvät liikaa Jussi Halla-ahon persoonaan. Kuten sinäkin tuossa juuri teit.

Dayfield

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 68
  • Liked: 5
  • Ihana, luonnollinen, väistämätön
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #7 : 12.02.2009, 22:15:16 »

Eikö olisi parasta, että hommaforum jatkaisi tätä ansiokasta tiedonvälitystehtäväänsä ja ihmiset voisivat perustaa mieleisiään kerhoja ja puolueita sen ulkopuolelle. Toki keskustelua ja tiedotusta voisi hoitaa näppärästi foorumin suojissa. Pitää muistaa, että maahanmuuttokriittiset eivät ole täysin heterogeeninen porukka ja ihmiset kritisoivat eri asioita maahanmuutossa ja eri syistä. Jos hommafoorum alkaisi jonkun tietyn yhdistyksen sivustoksi, olisi tilausta uudelle sellaiselle hommafoorumille kuin millaisena sen nyt tunnemme.

Duoda duoda... Tulkitsitko sinä nyt niin, että jonkinlaisen yhdistyksen perustaminen ja tiedottamisen/rahankeruun/kampanjoinnin organisoiminen sitoisi välittömästi Homman johonkin tiettyyn puolueeseen tai kerhoon?

Näinhän sen ei tarvitse välttämättä olla. Itse tulkitsin Dayfieldin esityksen siten - kuten itsekin ajattelen - että pidemmän päälle jo ihan pelkästään tämän tiedotus- yms. tehtävän hoitaminen edellyttää vähän pidemmän tähtäimen suunnittelua ja organisoitumista.

Hyvä että keskustelua syntyy :) Tuo yhdistys-ajatus on taisi olla epätarkasti muotoiltu. Ajatukseni oli tosiaan lähempänä tuota reinon tulkintaa. Siis niin että yhdistys olisi homman taustalla, ikäänkuin netin ja reaalimaailman välillä. Tavallaan työrukkasena ja toimeenpano-osastona sellaisten asioiden hoitamisessa jotka eivät netissä onnistu. Ei siis niin että homma alkaa jonkun yhdistyksen sivuksi vaan niin että yhdistys luodaan homman tarpeisiin. Hoitamaan vaikkapa varainhankintaa, viestintää/mainontaa. ym.

Matias haastoi jo yksityisviestillä jatkamaan keskustelua, otin haasteen vastaan. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...
« Viimeksi muokattu: 12.02.2009, 22:17:17 kirjoittanut Dayfield »

Matias Turkkila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 521
  • Liked: 3165
  • Päätoimittaja, Suomen Uutiset
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #8 : 12.02.2009, 22:28:49 »
Todellisia toimijoita on niukasti.

Tarkennetaan tätä niin päin, että ei-nettitoimijoita on niukasti. Mutta jos mitään netin ulkopuolella halutaan saada jotain näkyvää aikaan, lisää aktiivisia ihmisiä on välttämättä saatava mukaan. Eikä tähänkään ole kuin ainoastaan yksi lääke: ihmisten on ensin kohdattava kasvokkain, tutustuttava ja ryhdyttävä sitten toimeen. Yksin tekeminen ei kerta kaikkiaan onnistu.

Puputti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 55
  • Liked: 0
  • Pieni ja hörökorvainen
    • Feministipupu
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #9 : 12.02.2009, 22:31:52 »
Konkreettiset tavoitteet:
-Selkeä viesti. Homman teesit lyötävä lukkoon, eli mitä asiaa homma ajaa.
Hommalla on jo filosofia, johon ehdotus ei sovellu. On yksinkertaisesti mahdottomuus lyödä lukkoon mitään teesejä, emme me kaikki mahdu samaan muottiin. Jokaisella on omat tavoitteensa, ja jos joillakuilla on samat tavoitteet, he voivat  toki liittoutua keskenään homman sisällä. Nimimerkki Anti-utopisti osaisi varmasti paljon paremmin selittää, miksi meidän pitää ehdottomasti pysyä monimuotoisina.
Feminismin tavoite on tasa-arvo. Sitä ei saavuteta islamistamalla länttä.

Jepulister

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 462
  • Liked: 1
  • Candida pro causa ense candido
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #10 : 12.02.2009, 22:55:52 »
On monia tapoja viedä Hommaa netin ulkopuoliseen maailmaan. "Puoluelinjaa" on käsitelty aikaisemmin omassa keskusteluketjussaan. Itse pidän ehdottoman hyvänä nimenomaan olemassaolevien puolueiden käyttämistä mahdollisuuksien mukaan. Useimmat tuntevat ainakin muutaman poliittisesti aktiivisen henkilön tai ovat ehkä itse sellaisia. Uskoakseni kaikissa puolueissa on piilo-, semi- tai protonuivia, joita pitää vain rohkaista ja kannustaa. Ehkä heille voi tarjota tueksi tämän foorumin tekstejä, otteita parhaista nuivista blogeista (joita on runsaasti muitakin kuin Halla-ahon Scripta).

Yhdistyksen pykääminen Homman tueksi on siinä mielessä ajattelemisen arvoinen seikka, että yhdistyksellä voi olla omaisuutta ja pankkitili (millään hahmottomalla nettiyhteisöllä ei). Yhdistys voi säännöissä määritellyn toimintansa toteuttamiseksi kerätä rahaa mm. ottamalla lahjoituksia vastaan. Yhdistyksen perustaminen ei ole vaikeaa, ja tokihan yksi vaihtoehto on jonkin jo olemassaolevan yhdistyksen ottaminen käyttöön ja tehdä tarvittavat sääntömuutokset. Patentti- ja rekisterihallituksesta saa mallisäännöt, ja ennakkotarkastus lienee hinnaltaan joitakin kymmeniä euroja. Ihmisiä tarvitaan kolme. Aikaa ruljanssissa menee jokunen viikko, ruuhkasta riippuen.

Homma sellaisena kuin tunnemme sen on kuitenkin syytä pitää nimenomaan sellaisena kuin sen tunnemme eli hahmottomana erilaisten vapaasti ajattelevien ihmisten kohtaamispaikkana. Minkään pysyvien rakenteiden perustaminen tai "puolueohjelmien" laatiminen tuskin on järkevää, koska sellaisista saa heti liikkumattoman maalin. Kannatan apuyhdistystä, mutta mahdollisimman pienenä ja huomaamattomana, ja vain sellaisia tarkoituksia varten, joita ei pystytä hoitamaan vapaan kansalaisliikkeen käytössä olevien muiden keinojen avulla.

Aurelius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 707
  • Liked: 464
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #11 : 13.02.2009, 00:35:27 »
Homman ympärille voisi yrittää kehittää jonkinlaista riittävän pragmaattisesti suuntautunutta 'tukiorganisaatiota', joka tukisi erilaisia maahanmuuttoon rationaalisuutta perääviä projekteja. Tämä pragmaattisuus on minusta tärkeää juuri siksi, että homma yhdistää monia erilaisia ihmisiä. Ei kannattaisi lähteä luomaan mitään tiukkaa säännöstöä tai rakennetta, vaan pyrkiä tukemaan motivoituneita ihmisiä strategisten painopisteiden löytämisessä ja niihin vaikuttamisessa.

Tällä hetkellä homma näyttää tarjoavan ideointialustan, maahanmuuttouutisoinnin seurantaa ja vertaistukea. Mutta tästä pitäisi todellakin päästä konkreettisiin tekoihin.

Tarvetta olisi varmaan jonkinlaiselle strategiselle suunnittelulle. Ensin pitäisi luoda visio: Millaisen maahanmuuttotilanteen haluamme nähdä Suomessa esim. v. 2015? Voisi luoda myös antivision: Mikä olisi pahin realistisesti odotettavissa oleva tilanne?

Sen jälkeen pitäisi pyrkiä hahmottamaan, minkälaiset kehityskulut johtaisivat visioon ja antivisioon. Minkä täytyy muuttua?

Kolmas tehtävä on tunnistaa näistä kehityskuluista ne, joihin pystyy vaikuttamaan. Tätä pitäisi verrata omiin resursseihin. Miten olemassaolevilla resursseilla saadaan tehokkaimmin aikaan haluttua vaikutusta? Missä ovat 'vastustajan' heikoimmat lenkit? Tätä kautta hahmottuisivat painopistealueet, joihin pitäisi keskittyä.

Nähdäkseni hallitsemattoman maahanmuuton rajoittamisessa on ensisijaisesti kaksi aluetta, joilla pitäisi vaikuttaa. Toinen on asenneilmasto, aiheesta käytävä keskustelu. Toinen on varsinainen poliittinen vaikuttaminen, esimerkiksi kuntien päätöksiin vaikuttaminen. Asennevaikuttamisella mediassa käytävällä keskustelulla on merkittävä asema, ja netti on tässä hyvä väline. Se ei kuitenkaan riitä. Rationaalinen maahanmuuttokeskustelu tulee valtavirtaistaa.

Poliittisessa vaikuttamisessa pitäisi pyrkiä tunnistamaan juuri niitä painopisteitä, joissa muutos on mahdollinen. Esim. ulkomaalaislakiaddressi edustaa minusta tässä periaatteessa oikeaa lähestymistapaa. Poliitikkoihin on applikoitu ainakin jonkin verran painetta, vaikkei vielä riittävästi. Paikallisempi toiminta voisi olla tässä tehokkaampaa. Homma voisi organisoida kampanjoita esimerkiksi tietyissä kunnissa, jos tiedetään, että vastaanottokeskuksia ollaan perustamassa, määrärahoista päätetään tms. Kyse on sen pohtimisesta, miten käytettävissä olevalla panoksella saadaan suurin vaikutus. Luulen, että painetta on helpompi aikaansaada paikallistasolla, jossa poliitikot joutuvat jatkuvasti olemaan tekemisissä tavallisen kansan kanssa, siis esim. pienemmissä kunnissa. Oikeat hetket ja oikeat toimet tulee pyrkiä tunnistamaan.

Mielestäni homma tarvitsisi joitakin päätoimisia työntekijöitä. Tietenkin hommaa on mahdollista tehdä myös esim. eläkkeellä, työttämänä jne. Tarvittaisiin jonkinlainen tukiorganisaatio, joka voisi esim. valmistaa materiaalia, antaa julkisuuteen kannanottoja, järjestää koulutusta ym. Sen tehtävänä olisi painopistealueiden tunnistaminen, toiminnan koordinointi, jonkinlaisena materiaali- ja ideapankkina toimiminen, mediavaikuttaminen ym. Rahoitus voisi tulla vapaaehtoisesta kannatuksesta. Tietysti jonkinlaisia kurssimaksuja ym. voisi myös olla. Järjestäytyminen saattaisi mahdollistaa myös jonkinlaisten yhteiskunnallisten tukien saamisen, mutta näistä minulla ei ole asiantuntemusta. Tulisiko organisaation olla puolueriippumaton, vai voiko toiminta tapahtua Perussuomalaisten yhteydessä on oma kysymyksensä. Mutta tämäntyyppiseen suuntaan olisi hommaa viemässä, jos minulla valta olisi.

Jonkinlainen homma-instituutti olisi aivan mahdollinen. Vastaavia on Suomi pullollaan. Kirkon puolella niinkin marginaaliset ryhmät kuin naispappeuden vastustajat pystyvät vapaaehtoisen kannatuksen varassa organisoimaan laajaa omaa toimintaa: Esimerkiksi Luther-säätiöllä on toimintaa ympäri maan, se julkaisee omaa lehteä, opetusvihkosarjaa, erittäin vaativaa Martti Lutherin tiettyjen teosten käännössarjaa, sillä on omat toimitilat, palkattuja työntekijöitä suurissa kaupungeissa jne. Muillakin herätysliikkeillä on vastaavia organisaatioita, mutta Säätiö on verrattavissa hommaan siinä, että se toimii ilman kirkon tukea, vihamielisessä asenneilmapiirissä. Homman pitäisi pystyä paljon enempään.

gloaming

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 000
  • Liked: 1051
  • sosiokulttuurinen epätasapaino
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #12 : 13.02.2009, 00:43:05 »
Homma joutuu muuten myös tarjoamaan kehitysyhteistyöpolitiikkaan jos ei nyt ratkaisua (vaikea ongelma kaikkien mielestä) niin ainakin linjanvetoa. Asia nimittäin nivoutuu elimellisesti maahanmuuttopolitiikkaan.

Vihjeenä voin todeta, että 0 eurosenttiä kehitysyhteistyöhön ei tule ehdotuksena uppomaan mihinkään merkittävään äänestäjäkuntaan, sellaista politiikkaa on turha tarjota.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Pöllämystynyt

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 060
  • Liked: 7683
  • vihervasemmistolainen
    • Yövartija
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #13 : 13.02.2009, 01:11:20 »
Homma joutuu muuten myös tarjoamaan kehitysyhteistyöpolitiikkaan jos ei nyt ratkaisua (vaikea ongelma kaikkien mielestä) niin ainakin linjanvetoa. Asia nimittäin nivoutuu elimellisesti maahanmuuttopolitiikkaan.

Vihjeenä voin todeta, että 0 eurosenttiä kehitysyhteistyöhön ei tule ehdotuksena uppomaan mihinkään merkittävään äänestäjäkuntaan, sellaista politiikkaa on turha tarjota.
Minä kannatan kehitysavun moninkertaistusta. Tähän tarvittavat suuret rahamäärät saadaan luopumalla erittäin kalliiksi tulevasta pakolaisten vastaanotosta ja elättämisestä ja muista nykyisen ulkomaalaispolitiikan ongelmista. En voi kuitenkaan vaatia, että muut hommassa suostuisivat tähän. Voin toki keskustella asiasta ja suositella omaa linjaani, mutta minkään linjan ei pitäisi tulla viralliseksi.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

reino

  • Vieras
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #14 : 13.02.2009, 10:34:45 »
Mielipiteiden vaihto on tietysti tärkeää, mutta sen pitäisi johtaa toimintaan.

Vähän aiheen vierestä, mutta sinulla kun Tapio on intoa käytännön toimintaan, niin saanko ehdottaa seuraavaa:

Pistä kotikunnassasi pystyyn vastaanottokeskusten vastainen kansanliike. Nythän siellä on se Syvälammin motelli, josta olet jo kirjoittanutkin ja ilmeisesti muitakin virityksiä. Sinä olet erinomainen yhteyshenkilö asialle, koska olet jo omalla nimelläsi ja naamallasi julkisuudessa, olet kirjoittanut asiasta blogiisi ja mahdollisesti lehtiinkin ja lisäksi sinulla on vanhana toimittajana laaja kontaktiverkosto. Kerää ympärillesi joukko ihmisiä ja koita saada ainakin joku kunnanvaltuutettu mukaan (ihan jo tiedonsaannin kannalta). Täältä saat materiaalia ja muuta tukea tarpeen mukaan.

Vastaanottokeskuksen vastustaminen on konkreettinen ja sopivan kokoinen tavoite. (Meillä on vastaava tilanne Tampereella, tosin täällä vastustaminen aloitettiin kunnanvaltuustossa, mutta kun asia meni lautakunnassa läpi niin sille lähdetään nyt hakemaan isompaa julkisuutta.)

Paikallistason toiminta lähtee parhaiten käyntiin sillä, että joku menee ja näyttää mallia, miten homma pitää hoitaa. Seuraava tavoite heti perään onkin sitten EU-vaalit, joissa ainakin Persuille tulee olemaan todella vahvoja nuivia ehdokkaita. Mutta näiden tueksi tarvitaan paikallisryhmiä, jotka kampanjoivat omilla paikkakunnillaan.

Ja jos sinulla ei tänä iltana ole mitään ihmeempiä, niin poikkea Turusssa hommatapaamisessa tutustumassa turkulaisiin tyyppeihin. Lähialuetason verkostoitumista tarjolla:
http://hommaforum.org/index.php?topic=1695.msg26896#msg26896

JM-K

  • Vieras
Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #15 : 16.02.2009, 18:52:36 »
Tuli tuossa mieleeni jonkun hikeentyneen antifa-fasistin (ent. aktivisti) horinontia silmäillessä, että nyt Homma painottuu liikaa tähän maahanmuuttohässätykseen. Se antaa Fasistianteille liikaa potkua syyttää Hommaa rasismiksi yms. kököksi.

Mielestäni Homman aktivistien (kuka tämän muuten on perustanut?) pitäisi ehdottomasti rekisteröidä Homma yhdistykseksi. Tavoitteena voisi olla ajattelun- ja sananvapauden edistäminen, kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun edistäminen, yksittäisten kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen (katso linkit) jne.

Yksi houkutteleva päänavaus olisi alkaa perehtyä tähän alla olevaan asiaan samaan tyyliin, kuin mitä olen itse touhannut tuon ulkomaalaislain kanssa:

Linkki1

Linkki2

Kyseessä on mitä todennäköisemmin vastaavan luokan pissatus ja liikahdus entistä syvempään hallituspuoludiktatuuriin.

Haluaako joku oikeasti elää maassa, jossa Vanhanen on ollut kauemmin puikoissa kuin Putin tuolla naapurissa? Kammottava ajatus
« Viimeksi muokattu: 16.02.2009, 19:06:28 kirjoittanut Matias Turkkila »

Matias Turkkila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 521
  • Liked: 3165
  • Päätoimittaja, Suomen Uutiset
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #16 : 16.02.2009, 19:21:20 »
Tuli tuossa mieleeni jonkun hikeentyneen antifa-fasistin (ent. aktivisti) horinontia silmäillessä, että nyt Homma painottuu liikaa tähän maahanmuuttohässätykseen. Se antaa Fasistianteille liikaa potkua syyttää Hommaa rasismiksi yms. kököksi.

Erilaistu tai kuole. Jack Trout.

En suostu tekemään oletettujen antifa-tahojen oletettujen mielipiteiden vuoksi tässä vaiheessa mitään. Tässä vaiheessa kannattaa mielummin tehdä kuin jäädä pohtimaan sitä että, sopiiko se mitä tehdään varmasti kaikille.

Mielestäni Homman aktivistien (kuka tämän muuten on perustanut?) pitäisi ehdottomasti rekisteröidä Homma yhdistykseksi.

Tämä on pohdinnassa. Homman touhuille muuten näyttää olevan ominaista, että kaikki tehdään ad-hoc:ina.. :P  Kun jokin asia alkaa näyttää houkuttelevalta, laitetaan siihen paukkuja. Ja jos ei näytä niin sitten ei laiteta. Yhdistys olisi monella tapaa hyödyllinen olla olemassa, mutta harmiksi sen ylläpito syö resursseja, joita harvalla tuntuu tällä hetkellä olevan. Todnäk käy niin, että heti kun vastaan tulee jokin asia, mitä ei voi ilman yhdistystä tehdä, niin sinä päivänä soitetaan kaksi samansisältöistä puhelua. Ne puhelut loppuvat sanoihin: "perustetaan vaan".

Yksi houkutteleva päänavaus olisi alkaa perehtyä tähän alla olevaan asiaan samaan tyyliin, kuin mitä olen itse touhannut tuon ulkomaalaislain kanssa

Yksi iso vai monta pientä? Yhdistystä siis. Klassinen ongelma. Ei kovin kauan aikaa sitten on perustettu "aavistuksen" hommamielinen Sananvapauden puolesta ry. Muitakin voisi olla, ja toimintaa voisi kytkeä löyhästi yhteen. 

Henkipatto

  • Hovialkemisti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 575
  • Liked: 3
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #17 : 16.02.2009, 19:22:28 »
Lainaus
Tuli tuossa mieleeni jonkun hikeentyneen antifa-fasistin (ent. aktivisti) horinontia silmäillessä, että nyt Homma painottuu liikaa tähän maahanmuuttohässätykseen. Se antaa Fasistianteille liikaa potkua syyttää Hommaa rasismiksi yms. kököksi.

Ajatus Preka-Eetujen ja Anarko-Markojen miellyttämisestä on jo lähtökohtaisesti mahdoton, joten turha yrittää.

Lainaus
Mielestäni Homman aktivistien (kuka tämän muuten on perustanut?) pitäisi ehdottomasti rekisteröidä Homma yhdistykseksi. Tavoitteena voisi olla ajattelun- ja sananvapauden edistäminen, kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun edistäminen, yksittäisten kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen (katso linkit) jne.

Mainitsemasi kaltaisia järjestöjä on jo olemassa. Homman vahvuudeksi on katsottu nimenomaan se, että "Homma on kaikkialla ja ei missään" - se on sitoutumaton ja joustava. Hommaa ei myöskään olla perustettu - se on syntynyt, se on. Ainoa konkrettinen hyöty yhdistykseksi rekisteröitymisessä on mielestäni sen mukanaan tuomat rahoitusmahdollisuudet. Se voi tosin olla tarpeeksi painava syy laukaista yhdistystoiminta, sillä tarmoa ja ideoita Hommassa riittää, ja ainoa este niiden toteuttamiselle on raha.
"...humans are really free only when at liberty to compete, even if inadvertently, if only for defence, even if risks and opportunities are socially buffered. For a naturally evolved organism the ultimate form of liberty is the freedom to defend its genetic interests."  --Frank Salter

reino

  • Vieras
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #18 : 16.02.2009, 19:25:02 »
Ei ole ry ainakaan vielä.

Mahdollista taustaorganisaatiota ja muita kuvioita on tarkoitus pohtia lähiaikoina.

Asioilla on puolensa. Itse pidän nykytilasta, jossa Homma ei ole kenenkään perustama eikä henkilöidy keneenkään eikä liity mihinkään. Toki media yrittää epätoivoisesti liimata tähän persuleimaa ja halla-aholeimaa.

Mutta toisaalta niistähän ei päästä ikinä eroon, vaikka perustettaisiin Homma ry, jonka säännöissä lukee, että kyseessä on koiraslottien konventti, jonka yksinomaisena tarkoituksena on vertailla siiseleille tarkoitettuja kuivamuonasekoituksia kuluttajanvalistusmielessä, eikä sitten mitään muuta.

Teot ratkaisevat enemmän kuin organisaatio. Joten totta kai on hyvä ajatus pyrkiä vaikuttamaan politiikkaan ja yhteiskuntakehitykseen laajemminkin. Se tässä on ollut yhtenä ajatuksena. Mutta ei sillä leimoista päästä eroon.

Edit: ja Homman Henki puhui 4 minuutin sisällä kolmella eri äänellä, mutta hänen viestinsä oli yhteneväinen  ;D

mikkoR

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 674
  • Liked: 1219
  • uskonto pyhittää nai.. tytön iän
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #19 : 16.02.2009, 19:28:04 »
Itseasiassa meinasin perjantaina rekisteröidä tavaramerkin: homma^^^ mutta en viitsinyt laittaa 215e siihen kiinni.

Toki tämä olisi ollut homman käytössä.

Ajatuksena oli että siihen ei pääse muut kiinni.

edit.
Toisaalta hyvä ettei homma ole ry koska silloin ei ole varsinaisia vastuuhenkilöitä joita pommittaa ja mahdollisesti asettaa syytteisiin ym. ym.
« Viimeksi muokattu: 16.02.2009, 19:31:15 kirjoittanut mikkoR »
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

JM-K

  • Vieras
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #20 : 16.02.2009, 19:46:40 »
Hyviä perusteluja. Antaa Homman siis olla Homma

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 148
  • Liked: 18037
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #21 : 16.02.2009, 19:50:15 »
Tuli tuossa mieleeni jonkun hikeentyneen antifa-fasistin (ent. aktivisti) horinontia silmäillessä, että nyt Homma painottuu liikaa tähän maahanmuuttohässätykseen. Se antaa Fasistianteille liikaa potkua syyttää Hommaa rasismiksi yms. kököksi.


Jepu, mielestäni homman kauneus on juuri moninaisuudessa, se on kaikkien eikä se ole kenenkään. JM-K:lle tulee silti kunnioitusta täältä.

EDIT: Kuulosti melkein "viikon mokutukselta". Ei voi mitään. Homma^^^!
« Viimeksi muokattu: 16.02.2009, 19:54:53 kirjoittanut MW »

Kimble

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 113
  • Liked: 0
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #22 : 16.02.2009, 20:56:28 »
Itseasiassa meinasin perjantaina rekisteröidä tavaramerkin: homma^^^ mutta en viitsinyt laittaa 215e siihen kiinni.

Toki tämä olisi ollut homman käytössä.

Ajatuksena oli että siihen ei pääse muut kiinni.

Eiköhän tuohon löydy kolehti jos vaan täällä ilmoitetaan. Vapaaehtoisten pienimääräisten lahjoitusten vastaanottaminen ei ole tietääkseni lakimääritelmän mukaista rahankeruuta eikä sitä tarvitse pyörittää byrokratian läpi.. Kyllä suvaitsevaiseen hommaan aina muutama *insert kansallisuus*-kerjäläinen mahtuu ;D.

IDA

  • Vieras
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #23 : 16.02.2009, 21:03:47 »
Itse en suosittele enää uusia yhdistyksiä. Tai sitten vain puhtaasti tekninen yhdistys ilman mitään muuta taustaa.

Osuuskauppa-aatetta kannatan kyllä periaatteellisista syistä aina ja ikuisesti, joten Osuuskunta voisi olla pop ;)

jaakkeli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 330
  • Liked: 103
Vs: Onko Homma rekisteröity yhdistys?
« Vastaus #24 : 17.02.2009, 06:48:51 »
Yksi iso vai monta pientä? Yhdistystä siis. Klassinen ongelma. Ei kovin kauan aikaa sitten on perustettu "aavistuksen" hommamielinen Sananvapauden puolesta ry. Muitakin voisi olla, ja toimintaa voisi kytkeä löyhästi yhteen.

Tämä on minusta hyvä suunta. Wilders-ketjussa tästä keskusteltiin ja tuloksenahan oli, että homma-yhdistys leimaantuisi ja kyllähän se leima kantaisi muuallekin kuin antifan piireihin: ei tarvita kuin *epäily* "rasismista" ja moni jättäytyy ulkopuolelle kun ei leimaa edes hyvän asian takia halua. Voimme inistä, että se on itsekästä ja epäreilua meitä kohtaan, mutta jos haluamme menestyä, meidän pitää ajatella sitä, miten ihmiset saadaan mukaan eikä jäädä paikalleen murehtimaan maailman epäreiluutta.

Yhden periaatteen yhdistykset pystyvät tämän leiman välttämään: esimerkiksi EFFi ei ole leimaantunut miksikään muuksi kuin tyypilliseksi kansalaisaktivismiksi, vaikka se ottaakin hanakasti kantaa pedofiilien ja rasistien ajojahdin varjolla väännettyihin lakeihin - korkeintaan taviskansalainen murahtaa, että mitäs nuo nörtit nyt jaksavat tuommoisten oikeuksista välittää.

Minua on pitkään ketuttanut se, miten maasta löytyy jos jonkinlaista "ihmisoikeusjärjestöä" ja "naisten oikeuksien" vahtijaa, jotka eivät sano sanaakaan karmeimmistakaan loukkauksista, jos niillä on jotain tekemistä rikkaiden kulttuurien kanssa. Olisi hienoa kaapata tämä ja saada aikaan edes yksi järjestö, joka ei kunnioitakaan ikäloppujen partasuupatriarkkojen "kulttuurin" käsitystä nuorten naisten asemasta.

Tätä voisi lähestyä esimerkiksi niin, että perustetaan "Yksilönvapaus RY", jolla EI ole minkäänlaista maailmankatsomuksellista sitoutumusta (siis ei kansallismielinen, ei uskonnollinen, ei uskonnoton jne) ja joka EI ota järjestönä kantaa maahanmuuttoon puoleen tai toiseen mutta joka ottaa hanakasti kantaa suvaitsevaisuustabujen ja monikulttuuripolitiikan varjolla tapahtuviin yksilönvapausrikkomuksiin (esim. sukuelinleikkauksiin kun henkilö on liian nuori päättämään itse).


TohtoriVihannes

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 8
  • Liked: 1
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #25 : 20.02.2009, 15:26:05 »
Etusivulle joku Homman manifesti joka perustuu vaikkapa YK:n ihmisoikeusjulistukseen?

svobo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 572
  • Liked: 949
  • Laitamyötäistö
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #26 : 20.02.2009, 21:01:14 »
No the ultimate tavoite on kai suomen islamisoitumisen estäminen pidemmällä tähtäimellä ja säilyttää suomalaiset lähiöt suht turvallisina. Tai maahanmuuton hillitsimeminen sellaiselle tasolle, että tulijat ehtivät sopeutua suomlaiseen kulttuuriin, ennen kuin pääsevät muodostamaan omia ulkopuolisilta kiellettyjä ghettojaan. Sen saavuttamiseksi tarvitaan asenneilmapiirin muutos yhteiskunnassa yleisesti ja eduskunnassa erityisesti. Eduskunta lienee näistä kahdesta ympäristöstä se, jossa yleinen mielipide on vaikeammin muokattavissa, mutta kyllä se sielläkin muuttuu, jos puolueen kannatuks on siitä kiinni.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Embo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 688
  • Liked: 300
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #27 : 20.02.2009, 21:40:13 »
Tarvetta olisi varmaan jonkinlaiselle strategiselle suunnittelulle. Ensin pitäisi luoda visio: Millaisen maahanmuuttotilanteen haluamme nähdä Suomessa esim. v. 2015? Voisi luoda myös antivision: Mikä olisi pahin realistisesti odotettavissa oleva tilanne?

Aurelius puhuu erinomaisen tanakkaa asiaa. Itse lähtisin kyllä linjaamaan ensin Homman tavoitteita esimerkiksi seuraavalla kaksijakoisella tavalla:

1. Ulkomaalaislain muuttaminen
- turvapaikkaturismin lopettaminen
- humanitaarisin perustein myönnettyjen oleskelulupien myöntämisen perusteiden kiristäminen äärimmäisen tiukiksi
- pakolaisstatuksen myöntämisen kriteerien pitäminen tiukkoina
- pakolaisten maahanotto (kiitiö- ja muut) suhteuttaminen maan ja kuntien resursseihin
- perheenyhdistämismenettelyn voimakas tiukentaminen
- "maahanmuuttajan yhteiskuntasopimuksen" allekirjoittaminen, jonka allekirjoitus ja noudattaminen toimii sosiaaliturvan ehtona
- Suomen kansalaisuuden saamisen tekeminen riittävän vaikeaksi, jotta sillä on kunnollinen prestiisiasema, sekä kansalaisuusvala (vrt. USA:n kansalaisuuden saaminen)
- rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkottamisen nopeuttaminen ja helpottaminen
- maahanmuuttajien pisteyttäminen (pisteraja luo eksklusiivisuutta, mikä taas paradoksaalista kyllä saa aikaan houkuttelevuutta, vrt. Kanada)
- suomen kielen ja kulttuuriopintojen tarjonnan lisääminen ja pakollisuus ainakin kehitysmaista tuleville

2. Asenneilmaston muuttaminen (yhtä tärkeä kuin lainsäädäntö)
- arvorelativismista luopuminen ja sen ymmärtäminen, ettei liberalismi tarkoita arvorelativismia, jossa kaikki arvot ovat yhtä hyviä
- etuoikeuksien myöntämisen lopettaminen
- (muslimien) valistaminen siitä, että etuoikeuksien vaatiminen on sosiaalisesti epäviisasta
- maahanmuuttajien "ylistämällä alistamisen" lopettaminen, ts. erilliset mamutaidepläjäykset ja "oman" kulttuuri-identiteetin korostamishankkeet nähtävä  kavalana segregoinnin välineenä
- mahdollisista virkojen mamukiintiöistä luopuminen
- islamisoitumisen torjuminen
- kotikielen opetuksesta luopuminen silloin, kun se vie liikaa kunnan resursseja
- pakkomokutuksen ja pakkosuvaitsevaisuuden lopettaminen, - ihmisillä on erilaiset taustat, ei siitä tarvitse tehdä suurta numeroa

Mitä muuta?
« Viimeksi muokattu: 20.02.2009, 21:41:59 kirjoittanut Embo »

Mika Sevón

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 7
  • Liked: 0
Vs: Homman tavoitteet -ja miten ne saavutetaan
« Vastaus #28 : 23.02.2009, 14:05:13 »
Lainaus käyttäjältä: Tapio Arjo
F) Homma keskittyy liiaksi Jussi Halla-ahon persoonaan. Vaikka Halla-aho on tehnyt valtavan työn tulemalla varsin radikaaleilla mielipiteillään julkisuuteen, ei hän voi millään ilveellä yksinään hoitaa Hommaa kotiin. Tämä kaikella kunnioituksella Halla-ahoa kohtaan. Toivottavasti hän pääsee/ryhtyy Europarlamentin jäsenten vaalissa ehdokkaaksi. Ainakin minä äänestä häntä.

Minusta Jussilla olisi enemmmän annettavaa kansallisella tasolla, eli eduskunnassa. Tuonne isoon, laajaan ja tuntemattomaan saattaa järjen ääni hukkua vallan tykkänään.....



« Viimeksi muokattu: 23.02.2009, 14:15:16 kirjoittanut Mika Sevón »

Dayfield

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 68
  • Liked: 5
  • Ihana, luonnollinen, väistämätön
Homman prioriteettilista
« Vastaus #29 : 15.03.2009, 21:14:58 »
Hommassa tapahtuu. Nyt on päällänsä mm. Halla-ahon Eu-ehdokkuustilanne, Ketaleen korttipeli, Harrin rasistiksihuutojupakka ym. Kaikilla näillä Herroilla tilanne on tällä haavaa homman viestien perusteella hyvin hallussa.

Homma toimii erinomaisesti myös uutiskanavana, absurdit uutiset Suomesta ja maailmalta löytyvät täältä nopeasti ja laajasti. Ja samalla myös jäsen- ja kävijämäärä kasvaa vähitellen.

Se mitä Hommaan kuitenkin kaipaan on tavoitteellisuutta ja systematiikkaa. Molemmat toki haastavia tällaisessa avoimessa keskuseluympäristössä, mutta silti. Monissa ketjuissa on sivuttu sitä että konkretiaan ja "tekemiseen" pitäisi päästä enemmän. Niinpä heitän ilmaan ajatuksen että pitäisikö Hommalla olla prioriteettilista? Eli lista ja keskusteluketju siitä että mitkä ovat jäsenistön mielestä seuraavat keskeiset tavoitteet ja projektit ja miten ne saadaan hoidettua. Tätä voisi samalla käyttää keskustelun pohjana myös hommakerhoissa ja siellä prioriteetteja voisi miettiä myös paikallisesta näkökulmasta.

Oma näkemykseni tulevista prioriteeteista on tällä hetkellä seuraava:

1. Yhdistyksen tai yhtiön perustaminen Homman taustalle etta saadaan rahankerääminen mahdolliseksi
2. EU-vaalien mainos/tiedotus-materiaalin suunnittelu ja toteutus
3. Jäsenmäärän ja näkyvyyden kasvun nopeuttaminen (keinojen miettiminen ja toteuttaminen)

En tiedä kuinka pitkälle Homman taustaporukoissa tai Tampereen uhkaavissa piireissä tuota yhdistysasiaa on pohjustettu. Näistä ajatuksista olisi mielenkiintoista kuulla koska asialla alkaa olla kiire että saadaan laaja ja näkyvä kampanjointi päälle EU-vaaleihin mennessä. (Erityisesti JM-Kn ajatuksia tuosta salaperäisestä 5000 nimestä ja mahdollisesta linkistä Aamulehden ilmoitteluun olisi mielenkiintoista kuulla)

EU-ehdokkuusasiaa en nostanut listalle koska uskon että tilanne on Halla-Aho/JM-K kaksikolla hyvin hanskassa/paalutettuna ja hoituu tavalla tai toisella.
 
« Viimeksi muokattu: 15.03.2009, 21:19:47 kirjoittanut Dayfield »

Tagit: