Artikkelin keskeistä antia ja
osaksi ainakin itselle uutta asiaa oli lainaukset etenkin vihreiden puheenvuoroista Halliksen valtuutossa esittämiin kysymyksiin siitä, onko uusia vastaanottokeskuksia suunnitteilla Helsinkiin, jos on, missä vaiheessa asia on ja aiotaanko asiasta käydä kansalle läpinäkyvämpää keskustelua. Toinen toisensa jälkeen vihreät, muutama vasuri, demari ja jopa kokoomuslainen kävi kertomassa, että lentäväthän linnutkin, meidän täytyy auttaa, voimavara ja rikkaus jne. Harva muisti, mitä alun perin oli edes kysytty. Sama, jos joku kritisoi veronkorotuksia, muut alkaisivat pitää luentoa hyvinvointivaltion perusteista, historiasta, eri maiden vaiheista ennen ja nykyisin hyvinvointivaltion toteuttamisessa jne. Mutta pitäähän vihapuheeseen reagoida!
Mutta hyvä ettei kuitenkaan politiikan Impaled Nazarene; siinä jäisivät sepulturat, burzumit ja napalmdeathit lehdelle soittelemaan. Halonen lienee politiikan Gwar (vai Kwar ko soli?).
E: Hallis voi muuten kuitata kaiken, myös oikeat ja vääristellyt heitot, nimittelyt ja hazardit sivaltelut sillä, että "tämä oli vain mediakritiikkiä!" Itse asiassa taidan muuten mennä haukkumaan naapurini mediakritiikin varjolla.