UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2010-03-23 ESS: Pääkirjoitus: Kylmää järkeä maahanmuuttokeskusteluun  (Luettu 1094 kertaa)

Iloveallpeople

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 167
  • Liked: 2760
    • Profiili
Laitetaan nyt tämäkin pääkirjoitus tänne, vaikka mitään uutta siinä ei ole; vain tyhjänpäiväistä jauhantaa.

Lainaus
Kylmää järkeä maahanmuuttokeskusteluun

Maahanmuuttopolitiikka on tänä talvena kärjistänyt Suomessa sanoja ja tekoja. Suuntaus on valitettava ja se voi olla myös vaarallinen. Maahanmuuttopolitiikan kysymykset pitää saada napatuksi asialliseen ja kiihkottomaan keskusteluun ennenkuin tilanne kiristyy entisestään.
Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r) on nettisivuilla suoraan uhattu tappotuomiolla, vaikka ministeri vain toteuttaa yhdessä sovittua hallitusohjelmaa. Hallituksen ykkösrivi olisi voinut tulla julkisuuteen paljon napakammin tuomitsemaan vihankylvön ja antamaan tuen Thorsille.
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat ilmoittaneet, ettei heidän puolueensa suvaitse rasismia. Nollatoleranssi tarkoittaa todellakin nollaa, ei esimerkiksi 0,1-toleranssia.
Maahanmuutto on tulokselliseksi havaittu tapa profiloitua puoluepoliittisesti. Suomessa perussuomalaiset ovat nostaneet kannatustaan lietsomalla maahanmuuttoasiaa, rasismia hipoen.
Maahanmuuttokeskustelussa pyörivät samassa lingossa kauppakeskuksessa ammuskellut maahanmuuttaja, turvapaikanhakijoiden lokoisaksi väitetyt olot, perheenyhdistämisen menettelyt ja karkotettavat isoäidit. Yleistämisen sijaan maahanmuuttoasioissa pitäisi katsoa eri tapausten menettelyjä ja harkita, onko jossain korjaamisen kohtaa.
On tyypillistä, että talouden kiristyessä kiristyvät asenteet maahanmuuttajia kohtaan. Miltei 60 prosenttia suomalaisista sanoi Helsingin Sanomien gallupissa viime viikolla, ettei halua lisää maahanmuuttajia. Suomeen tuli viime vuonna 6 000 turvapaikanhakijaa.
Hädänalaista on autettava, mutta lain väärinkäyttö on saatava estetyksi. Maahanmuuttopolitiikan menettelyjen pitäisi olla myös kansan oikeustajun mukaisia, tai muukalaisviha vain kasvaa.

Etelä-Suomen Sanomat
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

suomelle

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 687
  • Liked: 1
    • Profiili
    • Pelleily riittää suomalaiset poliitikot
On tämä vaan huisin jännää. Kun tulin tälle foorumille ensimmäisen kerran muutama viikko sitten, maahanmuuttoasioista ei juurikaan puhuttu halaistua sanaa missään medioissa.

Tällaisen nyt nähdyn nopean muutoksen voi järjellä ajateltuna aikaansaada vain yksi asia, pelko. Pelko siitä mitä voi ja tulee tapahtumaan kaikille luuranko olemassaoleville puolueille ja valtaapitäville, elleivät ne ja he osallistu tähän keskusteluun.

IDA

  • Vieras
Itse asiassa lehdistö on kyllä itse sotkenut keskustelun täysin. Keskustelu oli yleisilmeeltään parempaa, asiallisempaa ja erilaisiin yksityiskohtiin pureutuvaa silloin, kun sitä oli vain internetissä ja se oli valtamedialle tabu.

Kristiina

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 406
  • Liked: 115
    • Profiili
Kun yksi promillesekopää jossain julistaa tappouhkauksia, sillä saadaan kätevästi leimattua koko maahanmuuttokeskustelu. Galluppien mukaan enemmistö suomalaisista ei haluaa lisää maahanmuuttajia, eikö voitaisi jo ymmärtää, että kyse on ihan yleisestä mielipiteestä, siitä, että maahanmuuttopolitiikan ei pitäisi olla sitä, että otetaan tänne joka vuosi tuhansittain maahanmuuttajia oleskelemaan yhteiskunnan kustannuksella.

Otsikon nimi tulisi olla: Kylmää järkeä maahanmuuttopolitiikkaan.

Julmuri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 088
  • Liked: 6
  • En ole enää nuiva
    • Profiili
Nämä tappouhkaukset olivat kyllä taivaan lahja hallitukselle ja medialle. En todellakaan ole mikään salaliittoihin uskova, mutta entäs jos? on pari kertaa tullut mieleen.

Sen sijaan, että tosiaan nyt käytäisiin sitä keskustelua eli a) mihin asetetaan rajat? b) millä kriitereillä Suomeen voi tulla? c) Voidaanko sosiaalisesti haastavaa maahanmuuttoa jotenkin vähentää?, keskustellaan siitä antaako hallitus tarpeeksi tukea omalle ministerilleen, joka kamppailee murhanhimoisia rasisteja vastaan.

Printtimedia on nyt julkaissut yhden Jussi Halla-ahon kirjoituksen. Siinä taitaa olla konkreettinen läpimurto tällä hetkellä. Loput maahanmuuttokriitikot on leimattu uhkauksia lateleviksi rasisteiksi. Eräiden tahojen luomia uhkakuvia mukaillen voidaankin kysyä, ajattelevatko he ollenkaan miten tällainen leimaaminen vaikuttaa maahanmuuttokriitikoiden lapsiin? ;)