Kirjoittaja Aihe: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa & jatkot  (Luettu 36193 kertaa)

Jaku

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 258
  • Liked: 1
  • pitkänmatkan asentaja
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/bjorn-wahlroos-kehitysapu-syyta-lopettaa

Lainaus
”Ensimmäistä kertaa olen aidosti huolissani tästä maasta”, Björn Wahlroos sanoo.

Björn Wahlroos sanoo, että valtiontalouden tasapainon parantamiseksi on muitakin keinoja kuin verotus.

Suomi voi Wahlroosin mielestä ensinnäkin leikata turhia menoja.

”Jos olisin poliittisesti oikein epäkorrekti, sanoisin, että suurin yksittäinen leikkauskohde on kehitysapu.”
”Olemme 50 vuotta heittäneet rahaa Kankkulan kaivoon. Ehkä hissukseen voisi alkaa myöntää, että tälläkään keisarilla ei ole vaatteita.”

Wahlroos perustelee arviotaan bestseller-kirjalla Dead Aid (Kuollut apu). Sen tekijä on 40-vuotias sambialaissyntyinen naisekonomisti Dambisa Moyo, Oxfordin ja Harvardin kasvatti. Moyon mukaan Afrikan maiden saama kehitysapu on vahvistanut taloudellista riippuvuutta teollisuusmaista, edistänyt korruptiota ja viime kädessä pitkittänyt köyhyysongelmaa.

Wahlroosin mielestä myös koulutus- ja tutkimusmenot pitäisi käydä tarkasti läpi. Esimerkiksi maa- ja metsätalouden tutkimuspanostukset ovat täysin kohtuuttomat.

Wahlroos muuttaisi myös yliopistotutkintojen rahoituksen.

”Nyt se toimii tyhjäntoimittamisen subventiona. Meidän pitäisi kannustaa opiskelijoita valmistumaan ajoissa.”

Hän sanoo, että leikkauslistasta voisi tehdä vaikka kuinka pitkän, vaikka ei käsittelisi ollenkaan julkisten palvelujen vaikeita kysymyksiä.

Toisaalta leikkaukset eivät ole ainoa resepti: Suomi voi myös myydä valtion omaisuutta.

”Tässä tilanteessa on järjetöntä istua säästölippaan päällä.”

Sitä paitsi budjettivaje ja velanotto eivät ole negatiivisia asioita sinänsä. Suomen valtionvelka on olemattoman pieni, jos siitä vähennetään valtion rahoitussaatavat kuten esimerkiksi valtion omistamat pörssiosakkeet. Tilapäiset budjettivajeet eivät ole vaarallisia Suomessa, koska meillä julkista sektoria on hoidettu hyvin - toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa.

”Sanottakoon selvästi, että valtion ei kuulu ottaa paljon velkaa pitkän päälle. Mutta jos minun pitäisi valita sen välillä, että tukahdutan talouskasvun veronkorotuksilla tai että otan vähän velkaa ja myyn vähän omaisuutta, valitsen tietysti mieluummin jälkimmäisen vaihtoehdon.”
”Nyt olen huolissani”

Wahlroos sanoo, että maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä maista, joissa on tehty erehdyksiä ja maksettu niistä kova hinta. Joillekin on käynyt jopa kalpaten.

”En halua liioitella, mutta ensimmäistä kertaa olen aidosti huolissani tästä maasta.”

Talouspolitiikan lisäksi huolestuttavien asioiden listalle kuuluu nimittäin monta muutakin asiaa: suomalaisten suhde työntekoon, kouluttautumiseen, työuran kestoon ja niin edelleen.

”Uruguayn tarina ei ole hirveän kaukana meistä, ellemme saa aikaan kasvua.”

Wahlroosin mielestä Suomen pitää pystyä antamaan nuorilleen uskottava lupaus tulevaisuudesta. ”Jos meillä ei ole antaa sellaista, en tiedä, kuinka kauan he viitsivät olla täällä.”
« Viimeksi muokattu: 23.03.2010, 13:49:01 kirjoittanut Miniluv »

Sivulause

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 601
  • Liked: 2023
  • Saatan olla väärässäkin.
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #1 : 19.03.2010, 10:59:41 »
Nalle puhuu ihan asiaa. Liekö nimimerkin takana hommallakin, niin äärimmäistä tekstiä.

Causa

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 23
  • Liked: 0
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #2 : 19.03.2010, 10:59:59 »
Hienoa lukea tämänkin kaltaisia mielipiteitä. Enkä nyt tarkoita tuota yksittäistä kohtaa joka on nostettu otsikkoon vaikka siinäkin on erittäin paljon asiaa takana. Kirjoitus olisi omasta mielestäni saanut olla aika paljon pitempikin, paljon olisi varmaan hänelläkin sanottavaa.

SoulBrother

  • Vieras
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #3 : 19.03.2010, 11:05:09 »
Ok, järkevä lause tuli Nallen suusta, ja kyllä Nalle rahamaailman päälle ymmärtää. Minun näkökulmastani hän silti edustaa sitä vastenmielisintä sikakapitalismia mitä olla ja voi. Ja vielä ruottalainen, hyhyh.  :facepalm:

Shawast

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 366
  • Liked: 8
  • I see you talking but I can't hear you say
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #4 : 19.03.2010, 11:09:52 »
Mukava lukea tekstiä, jossa konkreettisesti ehdotetaan toimia, eikä luoda utopioita merkitysyhteiskunnan luomisesta tai muuta vastaavaa. Mikä myös tekstissä oli positiivista, niin nalle ei laulanut perusmantraa julkisen sektorin leikkauksista ja tehostamisesta sieltä päästä, missä itseasiassa tarvittaisiin lisää työvoimaa: päivähoito, vanhustenhoito, peruskoulut etc.

Eikä hän myöskään selitellyt tulevasta työvoimapulasta, sillä tämä lamahan on vain pikkuhetken kestävä notkahdus.
"Hän puhuu korostetun rauhallisesti, mutta tunnekuohu näkyy hikikarpaloina nenän alla."

- HS raportoi mystisestä keltaiseen purjehdustakkiin pukeutuvasta perussuomalaisten kannattajasta 29.3.2011

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #5 : 19.03.2010, 11:11:50 »
Nalle puhuu asiaa. Mutta valitettavasti se kaikuu kuuroille korville. Liian moni saa leipänsä tyhjäntoimittamisesta ja rahan syytämisestä. Joten vastarinta on massiivinen niillä sektoreilla kun aletaan puhua säästämisestä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että muutosta ei tule ennkuin valtion menoihin aletaan puuttua ulkopuolisten toimesta kuten Kreikan tapauksessa(jonossa on monta muutakin EU-valtiota). Ja se taasen tapahtuu sitten kun luottamus kansainvälisisillä lainamarkkinoilla loppuu, lainakorot pompsahtavat pilviin ja syöksykierre on totta.
Meidän onkin huonoa mennä opettamaan kreikkalaisia säästämisessä ja talouden hallinnassa kun kohta olemme samassa jamassa itse.
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

juge

  • Tilastonikkari
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 026
  • Liked: 189
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1493
  • "je m’en fous"
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #7 : 19.03.2010, 11:45:20 »
Lainaus käyttäjältä: Jaku
Wahlroos muuttaisi myös yliopistotutkintojen rahoituksen.

”Nyt se toimii tyhjäntoimittamisen subventiona.

Miten muuten me saisimme monikulttuurin ja naistutkimusen asiantunkioita?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 984
  • Liked: 172
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP

pamaus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 577
  • Liked: 196
  • Bang, Bang, Bang...
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #9 : 19.03.2010, 11:50:50 »
Tästä Nallen aiheesta kirjoitti mainiosti viime heinäkuussa myös Ruukinmatruuna kirjoituksessaan kehitysapuloukku.

Tohtori Dambisa Moyo, sambialainen 36-vuotias taloustieteen tohtori ja kahden lapsen äiti, on teoksessaan Dambisa Moyo: Dead Aid. Why Aid is Not Working and How There is Another Way for Africa (Penguin Books 2009) ottanut rajusti kantaa kehitysapua vastaan.

http://takkirauta.blogspot.com/2009/07/kehitysapuloukku.html

Pamaus - tapahtui Viipurissa 30.11.1495.

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1493
  • "je m’en fous"
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #10 : 19.03.2010, 11:53:28 »
Pitäisköhän kehitysapu Wahlroosin plantaasille lopettaa myös?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 984
  • Liked: 172
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #11 : 19.03.2010, 12:05:24 »
Pitäisköhän kehitysapu Wahlroosin plantaasille lopettaa myös?

Voisi olla asiallista siirtää rahat kehitysavusta Nallen perunapeltoihin.

Veli Karimies

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 179
  • Liked: 315
  • Tampere
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #12 : 19.03.2010, 12:13:11 »
Mielestäni on erittäin typerää ottaa velkaa sitä varten, että saadaan sillä velalla rahoitettua asioita jotka eivät ole mitenkään hyödyllisiä Suomelle. Eihän yrityskään ota velkaa, että saisi hommattua tarpeettomia paperinpyörittäjiä toimistoon tai että se voisi antaa velkarahat hyväntekeväisyyteen.

pavor nocturnus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 712
  • Liked: 1
  • Loneliness is poverty. Solitude is power
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #13 : 19.03.2010, 12:22:01 »
Ei tästä maasta turhat raharoviot lopu. Mokutus, kulttuuri(korkeakulttuuri), apuraha apinatarhat, kaiken maailman pilipali tukijärjestöt.

Sen sijaan vanhustenhoito, päivähoito, koulut ja terveydenhuolto laitetaan
veitsen alle kun herra valden lämistä alkaa laihtua.

aatelinen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 62
  • Liked: 0
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #14 : 19.03.2010, 12:44:25 »
Pitäisköhän kehitysapu Wahlroosin plantaasille lopettaa myös?

En tiedä mitä moyo on tilalle esitellyt, mutta eikös tätä ole aika usein tarjottu yhdeksi ratkaisuksi kehitysmaiden tuottavuuden parantamiseen? Ei kyllä varmaan nallen lompakossa paina tehtiin niin tai näin.

Tosin ilmeisesti suomalainen vilja tekee tässä muutenkin poikkeuksen, kun ei sitä taida olla kannattavaa dumpata kehitysmaidenkaan markkinoille.

intense

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Liked: 16
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #15 : 19.03.2010, 12:50:58 »
Kehitysyhteistyöhön käytettävät rahat ovat hiluja siihen nähden kuinka paljon esim. EU-maiden maataloustuet haittaavat kehitysmaiden taloudellista kehitystä. Tähän epäkohtaan on puututtu myös Moyon tuotannossa. Suomalaisesta näkökulmasta maataloustukiin kuluu moninkertaisesti enemmän verorahoja kuin kehitysapuun, mutta Nallea asia ei näemmä kiinnosta. Liekö Nallen vuosittain lunastamilla jättitukiaisilla jotain vaikutusta asiaan.

Lisäksi tämän aihepiirin osalta kiinnostaisi se, onko tyypillinen maahanmuuttokriittinen argumentti "autetaan mieluummin paikanpäällä" vain retorista sumutusta vai löytyykö Suomesta oikeasti joku maahanmuuttokritiikillä profiloitunut poliittinen toimija, joka suhtautuisi kehitysyhteistyöhön myönteisesti?

Hessu

  • Vieras
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #16 : 19.03.2010, 12:56:35 »
Nalle ymmärtää myös tasan tarkkaan, että Vanhanen ja Katainen ovat tahoillaan käveleviä katastrofeja.
Katainen ei ymmärrä taloudesta yhtään sen enempää kuin ihmiset keskimäärin. Itse asiassa valtaosa suomalaisista ymmärtää taloudesta huomattavasti enemmän. Yksikään järkevä henkilö ei nimittäin maksa jatkuvasti velkaa uudella velalla. Tätä politiikkaa ajaa Katainen Vanhasen kompatessa.
Päälle heitetään sitten vielä sekopäinen hymypetteri Stubb ja hyvä tulee. Kokoomus luisuu, jos äänestäjillä on hivenkään älliä.

Broilerien taidot , kuten muidenkin, mitataan aina kriisiakoina. Nyt vedellään niin lujaa metsään kuin olla ja voi. Ja vieläpä lähes joka suunnalla. Lainaraha täytyy maksaa joskus takaisin. Tätä varten Jyrki, Matti ja Alex luukuttavat maahan "hyvin" työllistyviä maahanmuuttajia. Voi elämän kevät. En ole eläessäni nähnyt järjettömämpää talouspolitiikkaa kuin juuri nyt tehdään. Vastuuttomien nulkkien puuhastelua.

Sivulause

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 601
  • Liked: 2023
  • Saatan olla väärässäkin.
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #17 : 19.03.2010, 13:01:41 »
Kehitysyhteistyöhön käytettävät rahat ovat hiluja siihen nähden kuinka paljon esim. EU-maiden maataloustuet haittaavat kehitysmaiden taloudellista kehitystä. Tähän epäkohtaan on puututtu myös Moyon tuotannossa. Suomalaisesta näkökulmasta maataloustukiin kuluu moninkertaisesti enemmän verorahoja kuin kehitysapuun, mutta Nallea asia ei näemmä kiinnosta. Liekö Nallen vuosittain lunastamilla jättitukiaisilla jotain vaikutusta asiaan.

Lisäksi tämän aihepiirin osalta kiinnostaisi se, onko tyypillinen maahanmuuttokriittinen argumentti "autetaan mieluummin paikanpäällä" vain retorista sumutusta vai löytyykö Suomesta oikeasti joku maahanmuuttokritiikillä profiloitunut poliittinen toimija, joka suhtautuisi kehitysyhteistyöhön myönteisesti?

Minä en ole poliittinen toimija, mutta kehitysapua sinällään en vastusta. Siinä olisikin melkoinen yhteiskunnallinen testi kun kokeiltaisiin 'oikeaa' auttamista sillä, että mahdollistettaisiin kehitysmaiden kilpailu työnteolla. Itse olisin valmis tälläiseen auttamiseen joka mahtuu kapitalistinkin järkeen, eli EU lakkaa tekohengittämästä maatalouttaan ja hyväksyy sen että kehitysmaat pääsevät markkinoille. 

Tiloja menisi nurin rymisemällä, mutta kyllä täälläkin neuvokkaimmat pystyisivät kilpailemaan, jo pelkästään etäisyyksien takia.

requiem

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 124
  • Liked: 29
  • Arvotonta rikkautta
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #18 : 19.03.2010, 13:48:28 »
Ok, järkevä lause tuli Nallen suusta, ja kyllä Nalle rahamaailman päälle ymmärtää. Minun näkökulmastani hän silti edustaa sitä vastenmielisintä sikakapitalismia mitä olla ja voi. Ja vielä ruottalainen, hyhyh.  :facepalm:

Samoilla linjoilla, mutta minulle Wahlroos edustaa mitä puhtaimman opportunsitin arkkityyppiä. Entisestä 70-luvun taistolaisesta RKP:n jäseneksi ja sitten Suomen yhdeksi talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi päättäjäksi. On tainnut tulla Machiavellit luettua. Vetää kyllä tietyllä tasolla vertoja melkein Risto/Abdullah/tms. Tammelle, tosin Wahlroosin toiminnasta huokuu pelkkä laskelmoiva opportunismi, siinä ei ole mukana sitä koomista larppauselementtiä.

Mutta vastuullista ja kestävää lopputulosta nykyisellä kehitysapupolitiikilla ei saavuteta. Tosin tämä asian tunnustamista vaikeuttaa länsimaiden aiheeton syyllisyydentunto esi-isiensä toimistaan, mutta myös vastaavankaltaisen tukipolitiikan harjoittaminen omien rajojemme sisäpuolella.

Parempaan suuntaan liikahdettaisiin vähentämällä hallitusti tuen määrää ja antamalla markkinoiden toimia, tällaisen kehityksen avulla yhteiskunnat pystyisivät siirtymään luonnollisempaan elinekinorakenteeseen ja kohti vakaampaa tulevaisuutta. Luonnollisesti tällaisten päätösten tekeminen on kiven alla, koska se tulee aiheuttamaan muutoksia yhteiskunnalliseen, ja etenkin valtapoliittiseen, status quohon täällä ja kehitysmaissa.
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

JR

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 765
  • Liked: 106
  • psykopaatti
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #19 : 19.03.2010, 14:08:16 »

Maatalouspolitiikka on kaikkialla mitä se on. Ainoa sivistynyt tapa tuottaa ruokaa on, että jokainen kansakunta tuottaa pääosan elintarvikkeistaan itse, muuten tämä suunnaton epätasapaino ja luonnon riisto tulee jatkumaan.
Maanviljelijöitä ei hyödytä syyttää, he eivät tätä järjestelmää ole halunneet.

kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 984
  • Liked: 172
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #20 : 19.03.2010, 17:33:29 »
Näin Suomessa, mutta mitenkäs Saksassa?

http://www.thelocal.de/national/20100318-25927.html
Lainaus
Development minister stokes foreign aid debate
Development Minister Dirk Niebel  once demanded his ministry be abolished. But the former paratrooper is earning applause for plans to streamline Berlin's foreign aid apparatus - and condemnation for his equivocal stance on how much Germany spends on the world's poorest.
...

Tommi Korhonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 011
  • Liked: 1485
  • Artist formerly known as 'Joonatan'
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #21 : 19.03.2010, 17:57:25 »
Minä en myöskään ole "poliittinen vaikuttaja" mutta nuivana silti olisin kehitysavun kannalla. En vain sellaisen kuin se on nyt.
Kaikki kehitysapu pitäisi repiä alas, ja miettiä ihan tyhjästä uudestaan. Ja kaiken kehitysavun perusteena olisi tulosvastuullisuus. Jokainen projekti ainakin alkuun varmistettaisiin seurannalla että sen mekanismit ovat toimivia ja tuottavat myös pidemmällä aikavälillä mitä halutaan. Eli sellaista pysyvää infrastruktuurin henkeä joka sen jälkeen toimii siellä itsenäisti sikäisillä tavoilla ja sikäläisellä kulttuurilla.

Eli että kehitysapu olisi käytännössä slogani mukaista: älä anna nälkäiselle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan. Ei anneta edes onkia, vaan opetetaan koko järjestelmä alusta. Tai jos ei opeteta niin kehitetään heidän kanssaan heille kelpaava järjestelmä. Ja jos ei tuokaan kelpaa, niin... se on voi voi.

Kauheina esimerkkeinä juuri nämä ruoka-avut jotka tappavat sikäläiset halut tehdä mitään peltojensa eteen. Tai se täälläkin huhuttu äidinmaidonkorvike-skandaali jossa se tuotiin takaisin Eurooppaan tuontituotteena koska sillä tavalla se tuotti eniten... Yöks. Enkä ole juuri vähemmän katkera näistä täällä esiintulleista jutuista missä ambulanssit, kaivot ja traktorit menevät kehitysauttajien lähdettyä nopeasti rikki ja jäävät ruostumaan.


MUOKS: ja tuollaiseen minusta länsimaat ja -maalaiset saisivat käyttää kyllä rahaa, ihan isoja määriä. Ainakin jonkin aikaa. Jos se rupeea toimimaan, niin sitä ei tarvitse antaa kymmeniä ja kymmeniä vuosia. Ja jos se ei ala toimimaan, niin... sitten pitää alkaa syitä jo etsimään Vanhasen teksteistä.
« Viimeksi muokattu: 19.03.2010, 18:00:16 kirjoittanut Joonatan »
Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Jaska L

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 278
  • Liked: 107
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #22 : 19.03.2010, 18:09:14 »
Pitäisköhän kehitysapu Wahlroosin plantaasille lopettaa myös?

Nalle on käsittääkseni itse todennut, että pitäisi. EU:n ei pitäisi jakaa näin typeriä apuja. Eurostoliitto on suunnitelmatalous.

Mitä enemmän sosiaali-insinöörit suunnittelevat, sitä enemmän on tarve suunnitella. Lopulta jaetaan älyttömiä tukia mielettömin perustein.
"Ei tässä ole rasismista kyse. Jos joku näin kuvittelee, hän vastaa omista kuvitelmistaan. Jokaisen täytyy voida ajatella omilla aivoillaan ja vastata ajatuksistaan" Prof. Timo Vihavainen (AL 11.10.2009. Toimittajan kysymykseen: "Etkö pelkää, että näillä puheillasi päädyt rasistien oppi-isäksi"

olhat

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 176
  • Liked: 14
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #23 : 19.03.2010, 18:21:02 »

Eli että kehitysapu olisi käytännössä slogani mukaista: älä anna nälkäiselle kalaa vaan opeta hänet kalastamaan. Ei anneta edes onkia, vaan opetetaan koko järjestelmä alusta. Tai jos ei opeteta niin kehitetään heidän kanssaan heille kelpaava järjestelmä. Ja jos ei tuokaan kelpaa, niin... se on voi voi.



Tuossa tietysti on paljon parannusta siihen vanhaan annaonki juttuun mutta maailma on nyt vaan niin ylikansoittunut ja siitä seurauksena meret ylikalastettuja että ei siellä ole tilaa edes yhdelle uudelle kalastajalle.   :'(  Pitäisi kait opettaa käyttämään kortsuja kun pirtin ainoaa viljelyssarkaa kyntää ja siinä sivussa neuvoa kuinka veden elävää voi kasvattaa altaissa niinkuin kiinalaiset tekevät maailmanmarkkonoiden totaalihallintaan saakka.    ;D

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 653
  • Liked: 12206
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #24 : 19.03.2010, 18:25:22 »
Loistava avaus nallelta vaikken muuten mikään fanittaja olekaan! Juuri näin.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

häjy

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 43
  • Liked: 0
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #25 : 19.03.2010, 18:44:27 »
Lainaus
”Ensimmäistä kertaa olen aidosti huolissani tästä maasta”, Björn Wahlroos sanoo
Tämä voi olla jopa totta.

Nikopol

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 847
  • Liked: 917
  • Tavattavissa seuraavan kerran toukokuussa.
    • Jälki-istunto
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #26 : 19.03.2010, 19:15:45 »
Lainaus
”Ensimmäistä kertaa olen aidosti huolissani tästä maasta”, Björn Wahlroos sanoo

Etpä ole Nalle ainoa. Päin seiniä mennään kuin Koko kaupungin Vinski. Pikkuisen ahdistaa.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

FadeAway

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 620
  • Liked: 1203
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #27 : 19.03.2010, 19:21:19 »
Eiköhän tästä saada mokuvastine.
Tyyliin esitellään kaivoa ja kouluja , jota suomalaiset ovat olleet sponssaamassa. Tämän jälkeen jutussa vihreä täti kertoo, että Suomi on perässä 0,7% bkt tavoitteesta ja kehitysapu on syytä tuplata, jotta Suomen ei tarvitse hävetä kansanvälisissä yhteyksissä ja Suomen täytyy maksaa takaisin velkaansa kehitysmaille. (orjalaivan terva)
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Mika Koivisto

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 51
  • Liked: 115
    • Mika Koivisto kotisivut
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #28 : 19.03.2010, 19:24:24 »
Pitäisköhän kehitysapu Wahlroosin plantaasille lopettaa myös?

Nalle on käsittääkseni itse todennut, että pitäisi. EU:n ei pitäisi jakaa näin typeriä apuja. Eurostoliitto on suunnitelmatalous.

Mitä enemmän sosiaali-insinöörit suunnittelevat, sitä enemmän on tarve suunnitella. Lopulta jaetaan älyttömiä tukia mielettömin perustein.

Tähän sopisi muutama lainaus Ronald Reaganilta. Hänellä oli mielestäni oikea asenne valtion puuttumiseen ihmisen vapauksiin ja rahoihin. Tosin nämä nyt sopivat lähes mihin tahansa nykyisen sosialistijengin tekemisiin.

The best minds are not in government. If any were, business would steal them away.

The government's view of the economy could be summed up in a few short phrases: If it moves, tax it. If it keeps moving, regulate it. And if it stops moving, subsidize it.

The most terrifying words in the English language are: I'm from the government and I'm here to help.

The problem is not that people are taxed too little, the problem is that government spends too much.

Status quo, you know, is Latin for 'the mess we're in'.

One way to make sure crime doesn't pay would be to let the government run it.

To sit back hoping that someday, some way, someone will make things right is to go on feeding the crocodile, hoping he will eat you last - but eat you he will.

We must reject the idea that every time a law's broken, society is guilty rather than the lawbreaker. It is time to restore the American precept that each individual is accountable for his actions.

Government always finds a need for whatever money it gets.

Government does not solve problems; it subsidizes them.

Government exists to protect us from each other. Where government has gone beyond its limits is in deciding to protect us from ourselves.

Government is like a baby. An alimentary canal with a big appetite at one end and no sense of responsibility at the other.

Government's first duty is to protect the people, not run their lives.

Governments tend not to solve problems, only to rearrange them.

Man is not free unless government is limited.

No government ever voluntarily reduces itself in size. Government programs, once launched, never disappear. Actually, a government bureau is the nearest thing to eternal life we'll ever see on this earth!

Ja sitten tämä hauska kevennys:
My fellow Americans, I am pleased to tell you I just signed legislation which outlaws Russia forever. The bombing begins in five minutes.








kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 984
  • Liked: 172
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP
Vs: 2010-03-19 SK: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa
« Vastaus #29 : 19.03.2010, 19:40:26 »
http://politiken.dk/newsinenglish/article928560.ece
Lainaus
Denmark to stop aid to Latin America
Denmark’s new Development Aid Minister Søren Pind wants to cut back on aid recipient countries.
...

Tagit: kehitysapu