Kirjoittaja Aihe: Kreikan, Etelä-Euroopan ja Irlannin talouskriisi (yhdistetty) -arkisto  (Luettu 3822004 kertaa)

Kitaransoittaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 201
  • Liked: 1
Taikka ei kuulla, ainakaan missään merkittävässä tiedotusvälineessä.

slobovorsk

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 204
  • Liked: 96
  • Kansainvälisyys rikkaus, monikulttuurisuus vitsaus
Toistan. Käteiset ja muut voivat allekirjoitella ulkovaltojen kanssa mitä sopimuksia vain. Sopimukset eivät kuitenkaan astu voimaan ennen kuin eduskunta ja tasavallan presidentti ovat ne hyväksyneet. Tämä pätee myös euromaiden väliaikaiseen ERVV-sopimukseen. Senkin voimaanastumisesta oli nimenomaan kirjattu erikseen pyklä, jossa sopimus viedään kunkin maan hyväksymismenettelyn läpi ennen kuin se astuu voimaan.

TÄmä on aivan normaalia muissakin maissa. Esim eräät presidentin allekirjoittamat USA:n ja NL:n aseidenriisuntasopimukset eivät aikoinaan astuneet pitkään aikaan voimaan, kun niistä riideltiin USAn kongressissa.

EU-asioissa on käsittääkseni luovuuttu osasta tätä normaalia kansainvälisen sopimuksen tekomenettelyä kun jäseneksi ryhdyttiin. Tähän ketjuun liittyen tärkein kysymys onkin se, millä taholla tulee olemaan oikeus saattaa Suomessa voimaan pysyvät EVM-rahastot. EU:n perustamissopimukseen tehtiin muutos, jolla EVM saatiin EU-asioiden piiriin. Tarvitaanko eduskuntaa ja presidenttiä enää kumileimasimiksikaan?
"Laki on kaikille samantekevää" - Pahkasika Orwellin vuonna 1984
"The only color I care about i$ green." - CNN:n talouskommentaattori rasismista

Traitors will be persecuted, prosecuted, and executed.

Volmari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 344
  • Liked: 0

Uskon Mikko Ellilän tavoin, että Katainen on toiminut ilman valtuuksia ja siis rikollisesti. Hyvä puolihan tässä olisi se, että ilman valtuuksia tehdyt sopimukset ja lupaukset ovat tietysti mitättömiä.

Perustuslakimuutos liittyy mitä ilmeisimmin tähän huijaukseen. Siinähän 94 pykälään on tulossa lisäys, jonka mukaan eduskunta voi yhdellä päätöksellä siirtää Suomen kannalta merkittävän toimivallan kansainväliselle järjestölle tai toimielimelle (kuten ERVV).
Tällä perustuslain muutoksella pyritään näköjään siihen, että Kataisen toimille voidaan antaa takautuvasti hyväksyntä.

Loppujen lopuksihan voidaan perustuslakimuutoksen jälkeen nuijia eduskunnassa  päätösvalta näistä jo tehdyistä takauksista vaikka ERVV:lle. Se selittäisi senkin, miksi Kataiselle näyttää kelpaavan kuka vain hallituskumppaniksi, kunha tässä asiassa äänestetään "oikein".

Lasse

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 313
  • Liked: 10402
  • Just a little pinprick, you may feel a little sick
Tarvitaanko eduskuntaa ja presidenttiä enää kumileimasimiksikaan?

Perussuomalaisten tulisi oppositiossa alkaa ajamaan muutosta Suomen valtiosääntöön.
Tarvitsemme uudelleenkirjoitetun, kansalaisten vapaudet turvaavan perustuslain.
Magna Carta Ultima Thule, toisin sanoen.

Lisäksi aito, riippumaton perustuslakituomioistuin.

Näillä päästäisiin jo pitkälle.

--Lasse
NOVUS ORDO HOMMARUM
Tiffany Doverin katoamisen mysteerio.
I'd rather have ivermectin.
“If you need all this to protect your inauguration from the people, maybe the fucking people didn’t fucking elect you."

mikkoellila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 230
  • Liked: 2492
  • Thybrim multo spumantem sanguine cerno. -Vergilius
    • Sound System-blogi
Katainen on toiminut ilman valtuuksia ja siis rikollisesti.

Tässä rikoksessa tekijöinä olivat valtioneuvoston jäsenet (Katainen, Kiviniemi jne.) ja muut valtion ylimpään poliittiseen johtoon kuuluvat henkilöt (suuren valiokunnan jäsenet), joten kyseessä on törkeä valtiopetos.

Törkeän valtiopetoksen minimirangaistus on neljä vuotta vankeutta ja maksimirangaistus elinkautinen.

Jos Suomen oikeuslaitoksessa työskentelevät syyttäjät ja tuomarit noudattaisivat Suomen lakia, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Mari Kiviniemi ja eduskunnan suuren valiokunnan jäsenet tuomittaisiin vähintään neljäksi vuodeksi vankilaan.

Perustuslakimuutos liittyy mitä ilmeisimmin tähän huijaukseen. Siinähän 94 pykälään on tulossa lisäys, jonka mukaan eduskunta voi yhdellä päätöksellä siirtää Suomen kannalta merkittävän toimivallan kansainväliselle järjestölle tai toimielimelle (kuten ERVV).

Juuri tämän päätösvallan luovuttamisen vuoksi Saksan parlamentti on ottanut kannan, että "pysyvä vakausmekanismi" on Saksan perustuslain vastainen.

Jarkko Rahkonen kirjoittaa HS:n toimittaja Unto Hämäläisen blogin kommenttiosastossa:

Lainaus
  1. 14. huhtikuuta 2011 kello 6.43

      Luin juuri 06.33 päivän, 14.04. Kauppalehteä, sivulla 6 on erittäin merkittävä kirjoitus ”Vakausmekanismin vastustus kasvaa Saksassa” !!!

      ”Asiantuntijoiden tylyt arviot kiihdyttävät liittokansleri Angela Merkeliin ja valtiovarainministeri Wolfgang Scäubleen kohdistuvaa arvostelua myös porvarihallituksen sisällä”. Siis hallituksen sisällä!!!

      Lisäksi kirjoituksessa todetaan ”Saksan valtiontalouden tarkastusviraston ja myös liittopäivien lakiasiantuntijoiden mielestä 2013 käyttöön otettava euron vakausmekanismi vie budjettivallan saksalaisilta kansanedustajilta ja rikkoo maan perustuslakia” Siis rikkoo perustuslakia!!!

      Vielä lisää ” Yhä useammat ekonomistit, Ifo-taloustutkimuslaitoksen johtaja Hans-Werner Sinn etunenässä, korostavat , ettei ylivelkaantuneille maille joka tapauksessa pitäisi jakaa lisää rahaa tai takauksia” Siis Saksan parhaat ekonomistit tyrmäävät Kataisen ja Kiviniemen bluffit Suomessa!!!

      Saksassa ei pelotella, että Saksa lamaantuu, työttömyyttä tulee saatikka että eläkerahat menetetään kun arvostellaan Saksan perustuslain vastaista EU:n vakausjärjestelmää.

En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

Volmari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 344
  • Liked: 0
Tarvitaanko eduskuntaa ja presidenttiä enää kumileimasimiksikaan?

Perussuomalaisten tulisi oppositiossa alkaa ajamaan muutosta Suomen valtiosääntöön.
Tarvitsemme uudelleenkirjoitetun, kansalaisten vapaudet turvaavan perustuslain.
Magna Carta Ultima Thule, toisin sanoen.

Lisäksi aito, riippumaton perustuslakituomioistuin.

Näillä päästäisiin jo pitkälle.

--Lasse

Valtiosääntöön on tulossa jo muutos. Valtiosääntöhän on perustuslain ensimmäinen pykälä. Tähän asti se on kuulunut näin:"Suomi on täysivaltainen tasavalta".
Nyt siihen on tulossa lisäys:"Suomi on Euroopan Unionin jäsen".
Tähän muutokseen perussuomalaiset eivät ole suostuneet ja ovat ilmoittaneet äänestävänsä lakimuutosta vastaan.

Alfresco

  • Vieras
Meinaatko Alfresco tosiaan että Kataisella olisi valtuudet kirjoitella veronmaksajien puolesta puumerkkejä miljardien arvoisiin sitoumuksiin?

No ihan varmaan on valtuudet! Suomi nostelee 10 miljardia euroa vuodessa lainaa. Katainen on ne lainat allekirjoittanut ja ne ovat myös sitoomuksia.

Koska en usko Kataisen rikkovan lakeja en aio selvittää tätä juridiikkaa sen enempää. Jos olet varma, että Katainen rikkoo lakeja, sinun kannatta ehdottomasti vetää hänet oikeuteen. Sinusta tule valtakunnan sankari yli yön.

hattiwatti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 872
  • Liked: 6112
Espanjassa pyritään Egypti - tyyliseen nuorisovallankumoukseen. Syynä nuorisotyöttömyys ja huonot palkat.

http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-13437819

Lainaus
About 2,000 young people angry over high unemployment have spent the night camping in a famous square in Madrid as a political protest there grows.

...
On the first evening, police dispersed the protesters, but on Tuesday they let them stay overnight.

Spain's 21.3% unemployment rate is the highest in the EU - a record 4.9 million are jobless, many of them young people.

Spanish media say the protesters are attacking the country's political establishment with slogans such as "violence is earning 600 euros", "if you don't let us dream we won't let you sleep" and "the guilty ones should pay for the crisis".

They are demanding jobs, better living standards and a fairer system of democracy.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 885
  • Jouko Lilja

Kyllä nuokin rahat päätetään budjettiriihesssä joka kerta erikseen. Katainen käyttää vain sitä valtaa jonka eduskunta hänelle suostuu antamaan.
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Karkka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 583
  • Liked: 3
Espanjassa pyritään Egypti - tyyliseen nuorisovallankumoukseen. Syynä nuorisotyöttömyys ja huonot palkat.

http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-13437819

Lainaus
About 2,000 young people angry over high unemployment have spent the night camping in a famous square in Madrid as a political protest there grows.

...
On the first evening, police dispersed the protesters, but on Tuesday they let them stay overnight.

Spain's 21.3% unemployment rate is the highest in the EU - a record 4.9 million are jobless, many of them young people.

Spanish media say the protesters are attacking the country's political establishment with slogans such as "violence is earning 600 euros", "if you don't let us dream we won't let you sleep" and "the guilty ones should pay for the crisis".

They are demanding jobs, better living standards and a fairer system of democracy.

Sääliksi käy espanjalaiset nuoret. Eikö nuorisotyöttömyys huitele 40% tietämissä? En ihmettele, vaikka mellakointi alkaisi, kun ei ole mitään odotettavaa tulevalta. Siitähän tuli YLE:ltä dokumentti jokunen kuukausi sitten.

Kautta aikain nuoret, jotka joutuvat tyytymään huono-osaisuuteen, rupeavat kapinoimaan. En usko, että espanjalaiset ovat poikkeus.

Tykkimies Pönni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 326
  • Liked: 2804
Meinaatko Alfresco tosiaan että Kataisella olisi valtuudet kirjoitella veronmaksajien puolesta puumerkkejä miljardien arvoisiin sitoumuksiin?

No ihan varmaan on valtuudet! Suomi nostelee 10 miljardia euroa vuodessa lainaa. Katainen on ne lainat allekirjoittanut ja ne ovat myös sitoomuksia.

Koska en usko Kataisen rikkovan lakeja en aio selvittää tätä juridiikkaa sen enempää. Jos olet varma, että Katainen rikkoo lakeja, sinun kannatta ehdottomasti vetää hänet oikeuteen. Sinusta tule valtakunnan sankari yli yön.

Minä luulin että Katainenkin kaikessa korkeudessaan joutuu hyväksyttämään valtion menot esimerkiksi nyt vaikka eduskunnalla.

Tää nyt on ihan heitto vaan mutta sanoisin että Rockefellereistäkin ainoastaan suvun päämies voisi allekirjoittaa miljardien shekkejä.

Volmari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 344
  • Liked: 0

Kataisen ja kumppaneiden touhujen laillisuus pitäisi todellakin tutkia. Jos tämä 17:n miljardin lahjoitus Euroopan pankeille ja valtioille todetaan ilman valtuuksia tehdyksi, se tietenkään ei ole sitova.
Tässä vielä kertauksen vuoksi esimerkkejä 17:n miljardin lahjoituksen mielettömästä suuruudesta:
- Suomen tieverkon arvo on 15 miljardia
- Suomen puuston arvo on 40 miljardia
- Suomen poliisitoimi pyörisi 25 vuotta, poliisitoimen vuosikulut 0,68 miljardia
- puolustusvoimia ylläpidettäisi yli 6 vuotta, vuosimenot 2,7 miljardia
- oikeuslaitosta ylläpidettäisi yli 21 vuotta, vuosikulut 0,8 miljardia
- kaikille 5,3 miljoonalle suomalaiselle voisi jakaa taskurahaa 3200 €

skrabb

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 954
  • Liked: 692
Lainaus
VIERASKYNÄ
Velkakriisin hoito lisälainalla on vastuutonta
Nykyisillä pelastuspaketeilla vain kasataan ongelmia. Tuloksena voi olla euron kriisi.
19.5.2011 3:00 | Kommentit
A A Elina Berghäll Kirjoittaja on ekonomisti joka on tutkinut aihepiiriä mm. IMF:ssä ja OECD:ssä.
 
Virallinen Suomi on yhdessä virallisen Euroopan kanssa hoitamassa velkakriisiä lisälainalla. On kuitenkin selvää, ettei velan kasaaminen velan päälle ole pelastanut eikä tule pelastamaan velkakriisimaita. Jo pitkään on ollut tiedossa, ettei esimerkiksi Kreikka pysty hoitamaan edes vanhoja lainojaan.

Virallinen linja olisi oikea, jos kyse olisi vain likviditeettikriisistä. Valtioilla ei kuitenkaan juuri koskaan esiinny likviditeettikriisejä, sillä niiden maksukyvyn takaa veronkanto. Lainansaanti tyrehtyy vasta, kun takaisinmaksukyky joutuu epäilyksen alaiseksi. Tyypillisesti tämä alkaa näkyä ensin lainojen maksuaikojen lyhentymisenä ja korkojen nousuna.

Maksukyvyn kyseenalaistuessa on ryhdyttävä toden teolla kuromaan umpeen budjettivajeita. Veronkannon parantaminen ja menoleikkaukset ovat välttämättömiä varsinkin Kreikassa. Niiden haittapuolena on kuitenkin talouskasvun hidastuminen. Budjetin tasapainottamisen lisäksi tarvitaankin joko velkojen anteeksiantoa tai ulkoisen kilpailukyvyn kohotusta tai molempia.

Kreikassa ja Portugalissa kilpailukyvyn ja talouskasvun ongelmat ovat syviä ja budjettivajeet kroonisia. Jos kriisin perimmäisenä syynä on hidas talouskasvu, sitä ei voi muuttaa syytämällä maille lisää takauksia.
...

Kehitysmaiden velkajärjestelyissä käytetyn mallin mukaan kriisimaiden velkoja voitaisiin hoitaa antamalla velkojille vastineeksi valtion omaisuutta. Hypoteettisessa esimerkissä Suomi vaihtaisi saatavansa pikkusaareen Kreikassa. Jo se, että Kreikka antaisi saaren vakuudeksi, vähentäisi moral hazard -riskiä.

Kreikkalaiset äänestäjät saattaisivat kuitenkin olla asiasta eri mieltä, kuten viimeaikaiset Ateenan mielenosoitukset yksityistämisiä vastaan ovat osoittaneet.

Poliittisesti kaikki muutkin ratkaisut ovat vaikeita. Kun lisävelka, anteeksianto ja sisäinen devalvaatiokaan eivät auta ylös ahdingosta, Kreikan kriisistä voi tulla euron kriisi.

Helpoiten kilpailukykyongelma hoituu ulkoisella devalvaatiolla. Siihen turvauduttiin muun muassa Islannissa. Islannin esimerkki osoittaa myös, miten paljon merkityksellisempää on kilpailukyvyn ja talouden elpyminen kuin se, että kotimaan rahamääräinen velka moninkertaistuu devalvoinnin seurauksena.

Tilanteen kärjistyessä vaihtoehdot valuutan ulkoisen arvon alennukselle hupenevat Kreikassakin. On siis mahdollista, että maa päättää itse erota eurosta. Silloin väylä euron umpikujasta aukeaa muillekin.

Oikeasti markkinavoimien selätystä voi juhlia vasta, kun yksityisten sijoitusten ja pääomien virta kääntyy takaisin kriisimaihin ja näkyy esimerkiksi kiinteinä investointeina. Uudet lainat eivät kasvua rahoita ennen kuin talous on kunnossa.

Perimmiltään pelastuspaketit ovat pankkitukea. Kyse on siis pankkikriisin pelosta ja pankkikriisillä pelottelusta, vaikkei suurten pankkien kaatumista edes pidetä todennäköisenä.

Nyt ylisuuria riskejä ottaneille saksalaisille, ranskalaisille ja englantilaisille pankeille viestitään, että pelastava eurooppalainen veronmaksaja kyllä saapuu tarvittaessa. Siten kylvetään uuden kriisin siemen.

Pankkien pelastamista järkevämpi vaihtoehto olisi niiden osittainen kansallistaminen. Tällaisella järjestelyllä luotaisiin pankeille kannustimet suurempaan varovaisuuteen tulevaisuudessa. Lisäksi vastuunkanto siirtyisi sinne, missä pankkeja alun perinkin olisi pitänyt valvoa, eli niiden kotimaihin.

Nykyinen yhteisvastuukäytäntö hajauttaa kustannukset Euroopan veronmaksajille, kun taas hyödyt voivat kertyä hyvinkin keskittyneesti. Tämä luonnollisesti vähentää valtioiden kannustimia valvoa pankkejaan ja ehkäistä tulevia kriisejä. Voiko tätä kutsua vastuunkannoksi ja Euroopan vakauden edistämiseksi?

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakriisin+hoito+lis%C3%A4lainalla+on+vastuutonta/1135266251405/?cmp=tm_etu_paakirjoitus
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

TheJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 943
  • Liked: 1195
Kovin tuttua tekstiä, mutta kun EKP ja pankkiiripomot ovat päättäneet että veronmaksaja maksaa niin Käteinen järjestää asian näin ja Urpilainen on lahjottu tukemaan. Pulinat pois ja takas duuniin maksamaan eurooppalaisten jättipankkien johtajien boonuksia.

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 341
  • Liked: 4340
  • Sus siunatkoon
Valtiosääntöön on tulossa jo muutos. Valtiosääntöhän on perustuslain ensimmäinen pykälä. Tähän asti se on kuulunut näin:"Suomi on täysivaltainen tasavalta".
Nyt siihen on tulossa lisäys:"Suomi on Euroopan Unionin jäsen".
Tähän muutokseen perussuomalaiset eivät ole suostuneet ja ovat ilmoittaneet äänestävänsä lakimuutosta vastaan.

Ilmankos Katainen yrittää saada mahdollisimman laaja-alaisen hallituksen, jotta oppositioon ei jäisi vastustamaan tätä muutosta kuin Perussuomalaiset ja Keskusta. Luulen Keskustan kannatavan muutosta vielä oppositiostakin.

Olisiko niin, että Katainen laskee, että poikkeuksellisen laaja-alainen hallitus saa jäädä vaikka lyhytaikaiseksi, koska tämän muutoksen jälkeen myös vähemmistöhallitus voi hallita tehokkaasti. Sopivat käskyt Kaitainen ja Stubb tilaa Brysselistä.

Tässä eduskuntaryhmien koot (lähde: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/tixhaku.sh?lyh=hex8110. 66 tai yli tarvitaan estämään muutos eli Perussuomalaiset eivät valitettavasti yksinään estä muutosta. Oliko täällä kepulaisia? Pitäisi vakavasti hieman jutella tästä muutoksesta.  ;)
"Kun faktoilla ei enää ole osalle äänestäjistä niin väliä, vaikeuksissa ovat Petteri Orpon kaltaiset sivistysporvarit." -- tähtitoimittaja Lauri Nurmi, Iltalehti

Mika.H

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 528
  • Liked: 507

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakriisin+hoito+lis%C3%A4lainalla+on+vastuutonta/1135266251405/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Hyvä kirjoitus.

Sääli, että KAtainen ja co:t eivät tuotakaan tajua.

Kreikka ulos eurosta ja hoitakoot sitten ihan itse asiansa.

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

thinkingmind

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 196
  • Liked: 56

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakriisin+hoito+lis%C3%A4lainalla+on+vastuutonta/1135266251405/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Hyvä kirjoitus.

Sääli, että KAtainen ja co:t eivät tuotakaan tajua.

Kreikka ulos eurosta ja hoitakoot sitten ihan itse asiansa.

Jälleen uusi ekonomisti tuli Soinin linjoille.

Jos vaalit olisivat olleet vasta toukokuussa ja Kataisen valheet siitä kuinka kaikki asiantuntijat kannattavat pelastuspaketteja olisi nolattu täydellisesti niin persut olisivat ehkä olleet suurin puolue.

4 vuotta on pitkä aika odottaa, saa nähdä minkälaista sotkua Katainen saa aikaan pääministerinä.
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

thinkingmind

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 196
  • Liked: 56
Katainen hämmästyi: "Miksi ihmeessä Kreikka tällaisia omistaa?"

Kataisen mukaan Kreikan valtiolla on suuria omistuksia pörssilistatuissa ja listaamattomissa yhtiöissä lukuisilla eri aloilla.

–Voi hyvin kysyä, että miksi ihmeessä valtio oikein tällaisia omistaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/katainen-hammastyi-miksi-ihmeessa-kreikka-tallaisia-omistaa/art-1288389837761.html

Kokoomuksen ideologia on myydä valtion omistukset pois vaikka pilkkahintaan ja ilman avointa tarjouskilpailua koska kauppakamari-ideologian mukaisesti yksityinen omistus on AINA parempi kuin valtionomistus joten voittoa tuottavat toiminnot haluttaisiin myydä ja jättää tappiot veronmaksajille niinkuin esim. Elina Lepomäen kirjoituksista hommassa pystyi lukemaan.

Karmeimpana esimerkkinä kokoomuksen yksityistämis-ideologian hulluudesta on Jyri Häkämiehen tekemä Kemira Growhow:n myyminen pilkkahintaan Yara:lle ja Soklin kaivos-alueen lahjoittaminen ilmaiseksi.

Jos oma ideologia on näin vääristynyt niin tottakai Jyrki Kataista yllättää se että kaikki valtiot eivät suhtaudukaan omaan omaisuuteensa yhtä halveksuvasti kuin kokoomus suhtautuu valtion omaisuuteen.
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

PaulR

  • Vieras
Olen sitä mieltä, että järkevintä olisi katsoa koko maan mittakaavassa, mikä on kansakunnan kannalta elinehto ja kansallistaa se, kuten Berghäll yllä ehdottaa pankkien osittaista kansallistamista. Kaivostoiminta, perusteollisuus, sähköntuotanto ja peruspalvelut ovat listan kärjessä. Se ei ole kommunismia tai sosialismia vaan realismia, jolla turvataan jatkuvuus.

Ennen kuin nuo antavat periksi kansallistamiselle. Kuuba ja Castro tulee mieleen.

9/11 oli kolme päämäärää. Afganistan, Irak ja Venezuelan Chávez. Chávezia eivät saaneet, vaikka hänet oli jo kaapattu. Meni ja kansallisti.

slobovorsk

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 204
  • Liked: 96
  • Kansainvälisyys rikkaus, monikulttuurisuus vitsaus
Alkoi uudestaan v****aa tuo Soklikin. Toivottavasti mokan takana olisi edes jotain Suomellekin, mitä ei sanota julki, vaikkapa osuuksia Snöhvit-öljykentästä. Turha lienee toivo, tai sitten ne menivät Häkämiehen perheelle.

Vielä elän toivossa, että Käteisen kopla tulee järkiinsä ja feidaa pysyvän EVM:n nyt kun eurovelkakriisi alkaa taas räjähtää käsiin. Ehkä ovat jo tulleetkin, mutta odottavat isojen europoikien liikahtavan ensin... Voi olla turha toivo, mutta taitaa olla ainoa Suomella jäljellä oleva.
"Laki on kaikille samantekevää" - Pahkasika Orwellin vuonna 1984
"The only color I care about i$ green." - CNN:n talouskommentaattori rasismista

Traitors will be persecuted, prosecuted, and executed.

Roope Luhtala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 292
  • Liked: 59
  • www.edistyspuolue.fi
Kokoomuksen ideologia on myydä valtion omistukset pois vaikka pilkkahintaan ja ilman avointa tarjouskilpailua koska kauppakamari-ideologian mukaisesti yksityinen omistus on AINA parempi kuin valtionomistus joten voittoa tuottavat toiminnot haluttaisiin myydä ja jättää tappiot veronmaksajille niinkuin esim. Elina Lepomäen kirjoituksista hommassa pystyi lukemaan.

Karmeimpana esimerkkinä kokoomuksen yksityistämis-ideologian hulluudesta on Jyri Häkämiehen tekemä Kemira Growhow:n myyminen pilkkahintaan Yara:lle ja Soklin kaivos-alueen lahjoittaminen ilmaiseksi.

Aiheesta on aiemmin keskustelut täällä. Soklin kaivosoikeuksia voi kuka tahansa ostaa pörssistä pilkkahintaan tälläkin hetkellä.

Lainaus
Yara Internationalin (joka omistaa Suomen Yaran) liikevaihto oli viime vuonna n. 8 miljardia euroa ja voitto n. 1 miljardi.

Kuten keskustelussa on jo mainittu yhtiöllä on sadan miljardin arvoiset raaka-ainevarannot Suomessa, sekä määräävä markkina-asema Pohjoismaissa. Yhtiöllä on lisäksi hyvä markkinaosuus myös muualla Euroopassa ja myös maailmanlaajuisesti, onhan yhtiö maailman suurin kivennäislannoitteiden toimittaja.

Tämänhetkisellä kurssilla (35 euroa/osake) ja 291 miljoonalla liikkeelläolevalla osakkeella markkina-arvoksi tulee 10,2 miljardia. Sehän olisi ihan kohtuullinen hinta tuonkokoisesta ja noin paljon voittoa tekevästä firmasta vaikka firmalla ei olisi lainkaan raaka-ainevarantoja. Eli käytännössä 100 miljardin raaka-ainevarat saa ostettua takaisin lähes ilmaiseksi ostamalla osakkeita pörssistä.

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 829
  • Liked: 5996
  • Järkioikeistolainen

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakriisin+hoito+lis%C3%A4lainalla+on+vastuutonta/1135266251405/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Maailman meno on jotenkin käsittämättömän epätoivoista, kun tällainen täysin maalaisjärkeen käyvä ja terveellinen näkemys ei mene poliittisella johdolla läpi. Tunnelma on epätoivoinen, hullut ja petolliset oman edun tavoittelijat johtavat meitä.

karhu

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 95
  • Liked: 104

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakriisin+hoito+lis%C3%A4lainalla+on+vastuutonta/1135266251405/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Maailman meno on jotenkin käsittämättömän epätoivoista, kun tällainen täysin maalaisjärkeen käyvä ja terveellinen näkemys ei mene poliittisella johdolla läpi. Tunnelma on epätoivoinen, hullut ja petolliset oman edun tavoittelijat johtavat meitä.

Meillä on kreisibailaava ulkoministeri ja kreisibailauttaava valtionvarainministeri. Siis ihanan kreisii.  :facepalm:

sr

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 831
  • Liked: 1207
- kaikille 5,3 miljoonalle suomalaiselle voisi jakaa taskurahaa 3200 €
No, eipä ole paljon paskaakaan. Tuo vastaa kai jotain muutaman kuukauden toimeentulotukea. Jokainen suomalaisen talous on samalla tavoin taattu kuin Portugalinkin. Jos menee työpaikka, niin valtio tulee apuun. Eikä tartte edes myydä omistusasuntoa (jos tätä halutaan verrata noille PIIGS-maille esitettyihin vaatimuksiin myydä omaisuuttaan).
With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion. -Steven Weinberg
Faith = Pretending to know things you don't know

Tommi Korhonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 999
  • Liked: 1409
  • Artist formerly known as 'Joonatan'
Lainaus
VIERASKYNÄ
19.5.2011 3:00 | Kommentit
A A Elina Berghäll Kirjoittaja on ekonomisti joka on tutkinut aihepiiriä mm. IMF:ssä ja OECD:ssä.

Kehitysmaiden velkajärjestelyissä käytetyn mallin mukaan kriisimaiden velkoja voitaisiin hoitaa antamalla velkojille vastineeksi valtion omaisuutta.

Taisipa löytyä kehitysmaiden "köyhäinavun" syy. Ja helppoahan se on kun vihervasemmisto vielä haluaa maksattaa sen Suomenkin kansalaisten varoista.
« Viimeksi muokattu: 19.05.2011, 17:27:51 kirjoittanut Tommi Korhonen »
Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

hattiwatti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 872
  • Liked: 6112

Koko kirjoitus:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakriisin+hoito+lis%C3%A4lainalla+on+vastuutonta/1135266251405/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Maailman meno on jotenkin käsittämättömän epätoivoista, kun tällainen täysin maalaisjärkeen käyvä ja terveellinen näkemys ei mene poliittisella johdolla läpi. Tunnelma on epätoivoinen, hullut ja petolliset oman edun tavoittelijat johtavat meitä.

Omasta desentralisesta poliittisesta vakaumuksestani käsin näkisin asian niin, että liian suurissa valtayksiköissä (kuten EU) vallan tarkkailu ja hallinta ei ole mahdollista. Mitä suurempi valtayksikkö, sitä kauemmas valta karkaa pois pienistä ihmisistä ja mitä pienempi valtayksikkö sen lähemmäksi valtarakenteet on mahdollista viedä ihmisten hallintaan. Pelkästään tämä oivallus ja mihin kaikkeen se liittyy on luonut tämän vakaumukseni. Ja mitä enemmän politiikkaa seuraan sen enemmän se vahvistuu.

Kaikki valta ajaa aina omaa etuaan, siihen ei voida vaikuttaa. Kaikki valta korruptoi, ja maailma pyörii korruption ympärillä. Mutta siihen voidaan vaikuttaa ovatko valtarakenteet pienempiä ja hallittavampia jolloin myös mahdolliset rötöstelyt rajoittuvat pienemmälle skaalalle jolloin ne on myös mahdollista tunnistaa ja ratkoa nopeammin. Tehokkaimmin korruptiota sanktioi ylipäätään se, että sen paljastaminen on helpompaa, tällöin kukaan ei kehtaa rötöstellä liian näkyvästi. Liian suurissa yksiköissä on sama onko korruptio julkista vai ei - Kukaanhan ei kuitenkaan voi tehdä asialle mitään sillä too big to fail ja there is no alternative.

Suuret talouden ja politiikan yhteenkietoutumat, kuten tässä tapauksessa finanssikorporaatiot ovat niin jyrääviä ettei edes 90% julkisesta mielipiteestä voi heitä voittaa. EU-mantereen laajuisessa politiikassa nämä yhteenkietoutumat ovat jo sen kokoisia ettei rivikansalaisilla ole mitään asiaan sanottavaa. Ja totisesti, aina politiikassa kaikki ajavat omaa asiaansa ja poliitikot ajavat rahoittajiensa asiaa. Mutta jos Jurvasperän kunnan säästöpankki rötöstelee liikaa asia voidaan kyllä aina hoidella jotenkin paikallisten asukkaiden toimesta tarvittaessa vaikka kyseenalaisin mutta paikallisyhteisön hyväksymin metodein.

Suomen kokoisessa valtayksikössä sentään joku keskustapuolue joutui tilille nuorisosäätiön sekoiluistaan, ja Vanhanen joutui astumaan syrjään "jalkavaivan (=rikostutkinnan)" vuoksi. Keskusta kuitenkin oli loppupeleissä vähäsyntinen verrattuna rahoittajiensa etujen puolesta lobbaavaan kokooumukseen verrattuna. Suomessa on myös mahdollista järjestää mielenosoitus eduskuntatalon edessä poliittista korruptiota vastaan, jos aihe liikuttaa kansalaisia tarpeeksi. Brysseliin täältä ei jaksa mennä kukaan.

Perähikiän kokoisessa kunnassa voidaan kunnanjohtajaa vetää vaikka raitilla turpaan epäkorrektiempien kansalaisten toimesta jos rötöstely menee yli paikallisyhteisön sietokyvyn. Näin harvoin tapahtuu, sillä mahdollisuuden olemassaolo riittää jo pelotteeseen. Joutuuhan pankinjohtaja kuitenkin kohtaamaan kylänraitilla mahdollisia rötöstelyn kohteita mikä jo itsessään riittää hillitsemään käyttäytymistä paikallisyhteisön sisällä. Brysselin palatseissa istuvat herrat ovat täysin kansalaisten ulottumattomissa joten mitään pidäkkeitä heidän käyttäytymiselleen ei ole.

Oma asiansa tietenkin on erilaisten yritysten lobbareiden tolkuton määrä mitä Brysselissä pörrää verrattuna kansalaisjärjestöjen tai liikkeiden lobbaajiin verrattuna. Se kellä on tässä pelissä isoimmat rahalliset resurssit ja Bob helsingin kaltaiset konsultit takanaan, voittaa pelin.

Et jos ihmettelitte miksi rötösherrabuulaagi Goldman Sachs on noussut johtamaan Euroopan finanssipolitiikkaa bulvaanimiehensä kautta siinä kun Perähikiällä sentän jotenkin voidaan saada rötösherrat kiinni...

thinkingmind

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 196
  • Liked: 56
Lainaus
Kokoomuksen ideologia on myydä valtion omistukset pois vaikka pilkkahintaan ja ilman avointa tarjouskilpailua koska kauppakamari-ideologian mukaisesti yksityinen omistus on AINA parempi kuin valtionomistus joten voittoa tuottavat toiminnot haluttaisiin myydä ja jättää tappiot veronmaksajille niinkuin esim. Elina Lepomäen kirjoituksista hommassa pystyi lukemaan.

Älähän nyt kuitenkaan valehtele. Lueppa niitä Lepomäen kirjoituksia ihan ajatuksella. Siellä ei sanota, että yksityinen on AINA parempi kuin julkinen... Ei taideta myöskään ehdotella tuottavien yritysten yksityistämistä... Ilmeisesti lämpimikseen huutelu ilman viitteitä on hienoa.

Lepomäki haluaisi yksityistää VR:n kannattavat osat ja pitää tappiota tuottavat reitit valtion vastuulla niinkuin hän minun kysymykseeni vastasi.

Tämä juuri on kokoomuksen voitot yksityisille ja tappiot valtiolle linjaa jota Häkämiehen tekemä Kemira Growhown myyminen pilkkahintaan ja Soklin lahjoitus siihen päälle myöskin edustaa.

Häkämies tuli ministeriksi sillä asenteella että jotain pitää myydä koska vain pitää myydä koska ideologia sanoo että yksityinen omistus on AINA parempi ja myi sitten monopoliasemassa olevan Kemira Growhown ja suomen lannoite-esiintymät tuhoten suomen kansallista ja strategisesti hyvin tärkeää omaisuutta täysin vastuuttomasti.

Monopoliasemassa olevan ja huoltovarmuuden kannalta välttämättömän yrityksen myymisen pitäisi olla maanpetokseen verrattavaa toimintaa mutta nyky-kokoomuksessa Häkämies vain jatkaa hymyilemistä ja päätyy todennäköisesti taas ministeriksi.

Lannoitteiden hinta on noussut nopeasti Häkämiehen vastuuttoman toiminnan takia ja tämä nousu on nostanut vuorostaan ruuan hintaa joten jokainen suomalainen voi kaupassa käydessään kiittää kokoomusta ja Häkämiestä siitä että ruokalasku on korkea.
Tämä ruokalaskun kokoomus/häkämies lisä on isommassa ruokalaskussa useita euroja.
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

Kommeli

  • Vieras
Lainaus
Kokoomuksen ideologia on myydä valtion omistukset pois vaikka pilkkahintaan ja ilman avointa tarjouskilpailua koska kauppakamari-ideologian mukaisesti yksityinen omistus on AINA parempi kuin valtionomistus joten voittoa tuottavat toiminnot haluttaisiin myydä ja jättää tappiot veronmaksajille niinkuin esim. Elina Lepomäen kirjoituksista hommassa pystyi lukemaan.
Älähän nyt kuitenkaan valehtele. Lueppa niitä Lepomäen kirjoituksia ihan ajatuksella. Siellä ei sanota, että yksityinen on AINA parempi kuin julkinen... Ei taideta myöskään ehdotella tuottavien yritysten yksityistämistä... Ilmeisesti lämpimikseen huutelu ilman viitteitä on hienoa.
Lepomäki haluaisi yksityistää VR:n kannattavat osat ja pitää tappiota tuottavat reitit valtion vastuulla niinkuin hän minun kysymykseeni vastasi.
[...]
Näin minäkin asian ymmärsin. "Ainoastaan yksityinen sektori voi tuottaa." Tarkoitus on yksityistää, luoda näin työpaikkoja ja kerryttää verotuloja.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 885
  • Jouko Lilja
Valtionyhtiön perustaminen ja ylläpito siksi että poliitikoille saataisiin palkkio- ja pakaste- ja eläkevirkoja sekä suojatyöpaikkoja on huono ajatus.
Mutta jos halutaan turvata kansallinen huoltovarmuus ja pitää se omissa käsissämme elintärkeillä aloilla niin silloin se on viisasta.

Bulkkitavaratuotannosssa ja nappikaupassa ei valtion kannata olla mukana. Se voidaan pitää yksityisenä.
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

skrabb

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 954
  • Liked: 692
Lainaus
HS: Etelä-Eurooppa pyyhkisi Suomen tukiehdon pois
Julkaistu: 8:22 Päivitetty: 8:31

Eteläiset euromaat haluaisivat pyyhkäistä Euroopan pysyvästä vakausmekanismista pois Suomen vaatiman yksityisten sijoittajien vastuun, kertoo Helsingin Sanomat ”useisiin EU-lähteisiin” nojautuen.

Pysyvän mekanismin eli EVM:n sopimusluonnokseen on kirjattu, että EVM lainoittaa kriisimaita vain, jos yksityinen sektori kantaa oman vastuunsa. Nyt osa eteläisistä euromaista haluaisi HS:n mukaan tämän maininnan lopullisesta sopimuksesta pois, koska ne pelkäävät sijoittajien huolestumista.

EU-komissio tukee eteläistä halua, koska sen mielestä tarkkoja sopimuskirjauksia ei tarvita. Suomelle, Saksalle ja Hollannille sijoittajavastuun kirjaaminen sopimukseen on olennaista.

Talouslehti Financial Times puolestaan kertoo, että euroryhmän johtaja Jean-claude Juncker on saanut Euroopan keskuspankin pillastumaan toteamalla, että Kreikalle joudutaan mahdollisesti tekemään "pehmeä velkasaneeraus". EKP:n edustajat syyttivät FT:n mukaan Junckeria tyhjien fraasien käyttämisestä; EKP:n mukaan millainen tahansa velkasaneeraus tarkoittaisi katastrofia Kreikalle ja ikäviä seurauksia koko Euroopalle.
http://www.uusisuomi.fi/raha/112310-hs-etela-eurooppa-pyyhkisi-suomen-tukiehdon-pois
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.